7. marraskuuta 2012

Floriade 2012: Pohjoiskorealaista kauneutta

Ulkona on pimeää ja sisällä vinkuu nurkkatuuli, on siis paras aika kelailla kesäisiä valokuvia. Jumahdin viimekeväisen Floriaden-reissun albumeihin ja voi itku, että tuli ikävä kaikkea: sitä 66 hehtaarin alueelle levittäytynyttä näyttelyantia, silmiin ja nenään kohdistunutta ilosinfoniaa, kahden päivän vaeltelua omaan tahtiin.

Oli siellä myös jotain erityisen erikoista ihmeteltävää, nimittäin sisällä lasisessa Villa Flora -rakennuksessa pidettiin Euroopan suurin kukkanäyttely. Monilla mailla oli yläkerrassa omat osastonsa, niin myös Pohjois-Korealla.


Osasto oli koristeltu pääosin maan omalla ylpeyden aiheella, kimilsungia-orkidealla.


Tarinan mukaan Pohjois-Korean entinen johtaja Kim Il-sung matkusti Indonesiaan, jossa kasvitieteellisessä puutarhassa näki tämän orkidean. Indonesian silloinen johtaja Sukarno kertoi, ettei kasvia oltu vielä nimetty ja että olisi suuri kunnia nimetä se Dendrobium 'Kim Il-sungiksi'. Vieras kieltäytyi, mutta indonesialainen isäntä sai hänet taivutetuksi. Olihan tämä kuitenkin tehnyt niin paljon hyvää ihmiskunnan eteen, isäntä muistutti.

Jos jätetään maailmanpolitiikka ja yksinvaltiuden lieveilmiöt, niin kasvihan sinänsä on ihan nätti. 


Kuten myös Hollantiin asti matkan tehnyt pohjoiskorealainen rouva, joka toisen maannaisensa kanssa osastoa emännöi. Kansallispuvussansa, oletan.


Hyllyssä näkyi olevan jotain lukemista ja muuta tuotteistoa, mutta en tohtinyt jäädä niitä hiplaamaan. Jotenkin vaan tuntui siltä, että oli jatkettava matkaa. Lisää ihmeteltävää löytyi heti Japanin osastolta, jossa ikiaikainen sommittelutaito huusi olevaisuuttaan kuin aurinkoranta heinäkuista hellepäivää. (Tulikohan nyt tarpeeksi kryptisesti?)


Katsokaa tuota bambunvarsiasetelmaa lähempää, kaikki elementit ovat kyllä tasan kohdallaan.


Ja jos mikään ei olisi mahdotonta, niin laittaisin kyllä tontti 559:n valaisimet uuteen uskoon. Jos pihalla eivät pyrskyäisi kaikenkarvaiset säät eikä lika koskaan laskeutuisi, niin ehdottomasti, ehdottomasti laittaisin polun varteen muutaman rehevän kristallikruunun kynttilälampuin.


Oi madre mia! Ulkona on pimeää ja sisällä vinkuu nurkkatuuli. On tässä kontrastia kerrakseen.

Ps. Perennapuutarhuri-blogin Heidi-Maaria kävi Floriadessa alkusyksyllä, täällä näet tunnelmia.

13 kommenttia:

  1. Ihanan pinkki orkidea...itse juuri tässä pällistelin ihmeissäni viiden euron alesta ostamaani perhoskämmekkää, se se vaan jaksaa kukkia viikosta toiseen! Melkein pimeässä tuossa mun eteisessä, jossa ei ole edes ikkunoita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on melkoinen kukkija se! Orkideoissa on tosiaan se ihana ominaisuus, että ne saattavat pukata kukkanuppuja auki juuri vaikka marraskuussa ja kukat voivat olla todella kestäviä. Eivätkä kaikki näytä kaipaavan läpikuultavaa ruukkua tai muuta olosuhdetta, jotkut kukoistavat ihan peruskukkamullassa, keskellä huonetta.

      Että ihan hyvä p-korealaisten pääpuutarhurien kannalta, että Isopomo ihastui juuri helppohoitoiseen orkideaan ;)

      Poista
  2. Tykkään tosi paljon kun puutarhabloggarit kuvaa tapahtua ulkomailla, joihin itse ei välttämättä pääse. Näitäkin oli tosi mielenkiintoinen katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, kaikki Chelseat sun muut on kiva kierrellä virtuaalisesti toisten matkassa. Ja toisaalta on kiva nähdä, että mitä joku muu samassa paikassa käynyt on näkemästään mieltä ja mitkä asiat hänelle jäivät päällimmäisiksi.

      Matkailu avartaa, myös virtuaalitrippailu :)

      Poista
  3. Ihanan värikäs ja valoisa tuulahdus tämä postaus ja juuri sopivaan aikaan, kuin kirkasvalolamppu keskellä kaamosta !
    Kaunis on Kimin orkkidea ja kruunut myös.. Heh, tuli vaan mieleen jotta kyllä se meidän Suomen oma Kimikin tarvisi nimeään kantavan kukan, siinäpä olis mietittävää millainen sällille sopis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus tuli sopivaan saumaan :) Kyllä kun noita kesän kuvia katselee, niin alkaa silmientakusiin sattua, kun niissä on niin paljon valoa.

      Hahaa, hyvä idea tuo kotimainen maanisän nimikkokasvi :D Siinäpä olisi tosiaan funtsimista, että millä lajilla lähdettäisiin liikkeelle... Tarja H:lla on oma ruusu, niin on muistaakseni Kekkosellakin, että onkohan se sitten sopiva, korkeantason tasavaltalainen kasvi. Hiukan ennalta-arvattava, mutta toki aina kaunis.

      Poista
  4. Olet oikeassa, nämä ovat niin ihania ktsella näin marraskuussa.

    Nyt olis toisiaan ihana ripustaa tuollainen ulkovalo. Tähtikirkkaana yönä sitten mennä sitä pihalle ihailemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä olisi ihanaa, katsella kristallivalaisimen hehkua tähtikirkkaana iltana. Siinä saisi valohoitoakin samalla, luulen. Mutta noiden lasiosien kiillottaminen keväisin voisi olla hiukan työlästä... tai ei, painepesurillahan se menisi :)

      Poista
  5. Miten ihmeessä olen missannut tämän, ihan mahtavaa. En tiennyt, että kysenen maa tekee tällaista kulttuuri-PR:ää. Kim Il-Sung orkidea... muhaahaa, onhan herra isoherra kuitenkin tehnyt yhdellä golfkierroksella 18 hole-in-onea ja mitä muuta hienoa ihmiskunnan hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä, vain parasta Kansakunnan auringolle! Itseasiassa maalla on toinenkin isoherrakasvi, nimittäin kimjongilia, luonnollisesti Kim Il-jongin mukaan nimetty mukulabegonia, oranssinpunainen väriltään: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kimjongilia

      Maan Virallisen Taimiston pääpuutarhuri hoitaa varmaan hikipäässä näitä kasveja, etteivät vaan kuukahda... voipi olla silloin päätön tarhuri hän :o

      Poista
    2. Totta, voi tarhuriparkaa, jos päästää Suuren Johtajan kuolla kupsahtamaan! Mutta toisaalta, jos kasvit ovat tulleet yhtään nimikaimaansa, selvinnevät varmasti kastelematta ja ilman multaa sekä ravinteita kukkien silti ympäri vuoden tai jotain muuta yhtä ihmeellistä :)

      Poista
    3. No totta turiset, voivat tulla kasvitkin siellä vähällä toimeen, niin kuin suurin osa kansasta... ja sittenhän ne tosiaankin ovat ihmekasveja, nimikaimansa innoittamina? Ihme siellä, toinen täällä :o

      Poista