Vakavaa paskapuhetta

Nyt kuulkaa osui käsiin kirja, joka oli sekä täyttä asiaa että superviihdyttävää luettavaa. Kyseessä on Lantakirja, joka kertoo lannoittamisen tärkeydestä ja hienouksista.

Ruotsalaiset tekijät sanovat alkusanoissaan, että "Lannoittaminen ei ehkä ole kaikkein loistokkain osa puutarhaelämää. Lannoitteet voivat olla niljakkaita, ällöttäviä ja haista paskalta. Lisäksi lannoittamisessa on pitkälti kyse kemiasta. Lannoittaminen on kuitenkin monelta kannalta tärkeä ja kiinnostava aihe."

Ja kiinnostavasti he ovat asiansa osanneet esittääkin. Kirjassa on kutkuttava kuvitus, elävää tekstiä, hauskuutta ja hyviä käytännön vinkkejä.

Kirjassa esitellään kaikki lannoitemuodot, eniten painotetaan luomua. Ihan sitä ihmisenkin tuottamaa. Myös eri eläinten lannat ja niiden soveltuvuus eri tilanteisiin on hyvin esitelty eikä kemian kaavoihin tarvitse hukkua. 

Itselleni tuli kirjan jälkeen olo, että tänä kautena aion panostaa lannoittamiseen, kun yleensä se on hentoinen sivujuonne kaikessa tekemisessä. Voisi auttaa kasveja, jos ne saisivat ruokaa, kun ovat nälissään. Saattaisi tulla komeampi tomskusato. Ihan ymmärrettävästi.

Suosittelen suuresti tarttumaan kirjaan, jos se kohdalle osuu, on erinomainen eepos kaikille puutarhafriikeille.

Tässä vinkki leikkokukkien energiajuomasta, jollaisen voi tehdä kotona itse.

Perusversio koostuu 2-4 ruokalusikallisesta sokeria, 1-2 teelusikallisesta etikkaa ja 1 litrasta vettä: "Liuota sokeri veteen. Käytä sitä enemmän sokeria, mitä kovempi varsi leikkokukalla on. Sokerista kukka saa ravinteita ja etikka laskee veden pH-arvoa niin, että bakteerien kasvu vähenee."

Aina oppii jotain uutta tässä(kin) harrastuksessa. Vihreitä päiviä kaikille!

Lantakirja. Opas puutarhan maanalaiseen elämään. Tina Råman, Ewa-Marie Rundqvist, Justine Lagache. Metsäkustannus Oy (www.metsakustannus.fi).

Pullojukalle uusi koti, kliiviallekin melkein

Kevät ei lämpöjen puolesta nyt oikein millään meinaa startata. Pöh. Mutta niin se oli viime vuonnakin, ainakin huhtikuun alkupäivinä tuskailin nollakelejä ja jäistä vesisadetta, kun väkisin pihalta risuja keräilin ja suurennuslasilla jotain vihreää etsin. Siitä viikko, ja tilanne oli aivan toinen. Silloin se rytinä alkoi.

Nooh, tänään paisteli pari tuntia ja siitähän sitä heti alkoi mahlat virrata, nimittäin omat. Otin pullojukan ja kiikutin sen asunnonvaihtajaisiin. Jotenkin vaan tuntui, että kolmijalkainen Jukkis kaipaisi enemmän tilaa.

Ei siellä purkissa paljoa multaa ollut, juuria enimmäkseen. Koska olin jo ostanut uuden, isomman ruukun, ja halusin mustat sormenpäät, en lähtenyt selvittämään, että oliko tämä tilanne Jukan puolesta ollut ihan hyvä. Että halusiko hän edes muuttaa. Muutto tuli ja siihen on Pulliksen sopeuduttava.

Laitoin ruukkuun reiän peitoksi ylivuotisia koivunlehtiä, kas niitä on tällä tontilla aina käden ulottuvilla. Vesi pääsee virtaamaan harsomaisesta lehdestä läpi, mutta multa pysyy ruukussa. Se on optimi tilanne.

Hain inspiraatioissani multatalkoisiin myös kaksi kliiviaa, jotka ovat kasvattaneet tyvelleen jälkeläisiä. Ajattelin napsaista teinit omiin ruukkuihinsa. Vanha multa oli mallia pölisevä, ihan kuivaa kikkaraa. 

Kliivialisäkkeet olivat varsin tiukasti emossaan kiinni, joten ajattelin sittenkin vähän googlailla asiaa. Muutama eka osuma oli sitä mieltä, että kliivia tykkää ahtaasta eikä kuki sinä vuonna, jona sitä on rääkätty, joten päätin sittenkin vain rapsutella vanhaa multaa pois ja istuttaa heidät takaisin samoihin ruukkuihinsa samoissa komboissa. Mikäs siinä, joku tykkää ihonmyötäisistä vaatteista, joku arvostaa rennompaa fiilistä. Kliivia on ilmeisesti se kaksi numeroa liian pienissä trikoissa veuhtova.

Pullojukka ei saanut mahdollisuutta kertoa mielipidettään, mutta itse tykkään, että nyt on kiva, färski ruukku. Täytyy nostaa hänet etelä- tai länsi-ikkunalle, meksikaanina arvostaa valoa ja paistetta, jopa paahdetta. Sitä en voi hänelle täällä Pohjolassa luvata, mutta sopeutuvaista sorttia näyttää olevan.

Niin kuin me pohjoisen tarhuritkin olemme, sinnillä mennään ja huomista odotetaan. Kohta päästään tositoimiin!

Uuden alkua/ Tarvitsen sinua

Kuusikymmentäkahdeksan pientä chilintainta marssi näin, kasvilampun valossa e-teen-päin.

Ne itivät, jipii! Joka vuosi ne ovat viime vuosina itäneet, mutta koskaan ei voi olla varma. Ei koskaan.  Erilaisia chililajikkeita tuli kylvettyä kolmisenkymmentä, ihan supertulisia en kylvänyt, kun niille hedelmille ei sitten oikein ole käyttöä... ovat turhankin riittoisia ;)

Kuulkaas ystävät. Aktivoiduin blogin kanssa nyt niin, että aion hiukan uudistella ulkoasua ja pöllyttää  sisältöä. Siihen tarvitsisin sinun apuasi: poistin kaikki seuraamani blogit tuosta sivupalkin listasta, kun osassa oli ollut vielä hiljaisempaa kuin omassani viime vuonna... osa blogeista oli kerrassaan hyytynyt, mikä on tietty iso suru, koska hyviä blogeja ne olivat.

Mutta siis, huikkaatko tähän alle jotain, niin saan blogisi nimen ja osoitteen napattua siitä, teen sitten uuden listan kivoista, uusista ja vanhoista tuttavuuksista ❤️

Itse asiassa, jos tiedät, mikä on fiksu ja helppo tapa seurata kaikkia kiehtovia puutarhablogeja, niin huikkaatko siitä. Entä oletko perustanut blogillesi sivut Facebookiin? Miten tätä kuviota kannattaisi nykyisin pyörittää, jotta se olisi ajankäytöllisesti järkevää?

Iso kiitos avustasi!

Bloglovin-testailua

Follow my blog with Bloglovin

Mitä tästä nyt pitäisi seurata, kysyy hän. Tällainen postaus piti tehdä, että sai tuon oikeassa palkissa olevan Bloglovin'-nappulan sivuilleen, joten semmoinen sitten tehtiin. En uskalla poistaa, ettei se nappula jumitu. Heheh. Tekniikka.