27. heinäkuuta 2010

Exoottinen boogie

Risiinin (Ricinus communis) lehdet tuovat mieleen sademetsät. Näiden, monen kämmenen kokoisten tummien lehvien suojaan voisivat piiloutua iso käärme ja pieni apina, muiden muassa.


Kasvatin Nelsonin siemenistä kolme 'Zanzi Palm' -tainta, jotka istutin omiin ruukkuihinsa. Pituuskasvu ei ole ollut järin riehakasta, mutta lehdet ovat kasvaneet hyvin kokoa. Siemenpussin lupaamat 250-300 senttiä jäävät kyllä varmasti saavuttamatta. Tosin en ole heitä lannoittanut, eikä kyllä ohjeistettukaan...

Tässä taimet toukokuun 30. päivä. Myös tuo kituliaan näköinen, vasemmanpuoleisin taimi on kasvanut kuten sisarensa (tai miten ikinä kasvien keskinäisiä suhteita pitäisi kätevästi luonnehtia).


Muita muovikasvihuoneeseen siirtyneitä taimia basilika, punahattu ja samettikukka.

Toinen eksoottinen ihanuus on tällä hetkellä kukkiva sinipallo-ohdake (Echinops bannaticus), joka tuo mieleen kuivan ja paahteisen aron jossain Amerikan takamailla. Tosiasiassa kasvi on kotoisin Kaakkois-Euroopasta. 


Tätä piikikästä palleroa on aivan pakko kosketella mennen tullen. Hankin kolme tainta vuonna 2007, ja siitä lähtien ne ovat maltillisesti lisääntuneet ja joka kevät nousseet maasta kuin... no, sinipallo-ohdakkeet auringon kutsumana.

Melko runollista, sanoisin. Sitä se helle ja eksoottisten kasvien ihmettely teettää. 

Sinipallo-ohdakkeen kukinto kestää pitkään, ja kun se alkaa "rapistua" (= kun piikki aukeaa tähdeksi), ei näytä kovin rispaantuneelta sittenkään, kuten todiste kahden vuoden takaa elokuun 20. päivältä osoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti