30. heinäkuuta 2010

Syysleimu loimottaa

Onhan siinä kaikki: väri, muoto ja runsaus. Silti jotenkin tuntuu, että syysleimu (Phlox paniculata) ei kosketa sen syvemmältä. Ehkä hyvä tuoksu voisi nostaa kasvin mielessäni korkeammille sijoille?

Nooh, annan syysleimun kasvaa ja kukkia kuitenkin parissakin eri paikassa tonttia. Tässä ensin väriin ehtinyt liila versio. Se kasvaa aurinkoisimmalla paikalla.


 Tässä nyt avautuneet valkoiset ja punaiset yksilöt puolivarjoisalta nurkalta.


Punaisia on tulossa kokonainen armeija, siis puna-armeija.

Syysleimut ovat muuten helppohoitoisia eli eivät vaadi hoitoa, mutta kuivalla säällä niitä on kasteltava, muuten lehdet roikkuvat surkeasti.

Saksalainen syysleimujalostaja Karl Foester on loihenut lausumaan, että "Elämä ilman leimukukkia on erehdys". Itse en ihan noin vahvasti asiaa ilmaisisi, vaan sanoisin, että "Puutarha ilman leimukukkia on hyvinkin mahdollinen".

Parhaimmillaan syysleimu lieneekin suurena ryhmänä, jota voi tarkastella kauempaa. Silloin kirkkaat värit pääsisivät varmaan oikeuksiinsa. Yksityiskohtia kaipaavalle syysleimu jää hieman laimeaksi.

29. heinäkuuta 2010

Orvokki sinkoaa siemeniään

Nyt täytyy olla tarkkana joka päivä, sillä orvokin siemenet kypsyvät melko haipakkaa. Lakkasin nyppimästä nuupahtaneita kukkia muutama viikko sitten, ja nyt siemenkodat alkavat avautua.


Siellä ne ovat, pienet ruskeat pyörylät, mukavassa kehdossaan. Kerään siemensatoa mainospostissa tulleisiin KYLLÄ KIITOS - ja EI, EN HYÖDYNNÄ LOISTAVAA TARJOUSTA -kirjekuoriin. Paperipussi lienee paras materiaali tuoreen siemenen säilyttämiseen.

Laitoin repsoruukut suht' suojaiseen paikkaan, jossa saatan tarvittaessa löytää uloslentäneitä siemeniä alustalta... nimittäin jos en muista olla tarkkana joka päivä.

Sain tänä keväänä tällaisen istutuspöydän lehtikompostin viereen. Kätevää, kun voi heitellä multapaakut ja muut jätteet suoraan laidan yli. Vierestä löytyvät myös multasäkit, ruukut ja työkalut. On käsittämättömän, jopa hiukan pelottavan organisoitua. Voiko näinkin elää?!

27. heinäkuuta 2010

Exoottinen boogie

Risiinin (Ricinus communis) lehdet tuovat mieleen sademetsät. Näiden, monen kämmenen kokoisten tummien lehvien suojaan voisivat piiloutua iso käärme ja pieni apina, muiden muassa.


Kasvatin Nelsonin siemenistä kolme 'Zanzi Palm' -tainta, jotka istutin omiin ruukkuihinsa. Pituuskasvu ei ole ollut järin riehakasta, mutta lehdet ovat kasvaneet hyvin kokoa. Siemenpussin lupaamat 250-300 senttiä jäävät kyllä varmasti saavuttamatta. Tosin en ole heitä lannoittanut, eikä kyllä ohjeistettukaan...

Tässä taimet toukokuun 30. päivä. Myös tuo kituliaan näköinen, vasemmanpuoleisin taimi on kasvanut kuten sisarensa (tai miten ikinä kasvien keskinäisiä suhteita pitäisi kätevästi luonnehtia).


Muita muovikasvihuoneeseen siirtyneitä taimia basilika, punahattu ja samettikukka.

Toinen eksoottinen ihanuus on tällä hetkellä kukkiva sinipallo-ohdake (Echinops bannaticus), joka tuo mieleen kuivan ja paahteisen aron jossain Amerikan takamailla. Tosiasiassa kasvi on kotoisin Kaakkois-Euroopasta. 


Tätä piikikästä palleroa on aivan pakko kosketella mennen tullen. Hankin kolme tainta vuonna 2007, ja siitä lähtien ne ovat maltillisesti lisääntuneet ja joka kevät nousseet maasta kuin... no, sinipallo-ohdakkeet auringon kutsumana.

Melko runollista, sanoisin. Sitä se helle ja eksoottisten kasvien ihmettely teettää. 

Sinipallo-ohdakkeen kukinto kestää pitkään, ja kun se alkaa "rapistua" (= kun piikki aukeaa tähdeksi), ei näytä kovin rispaantuneelta sittenkään, kuten todiste kahden vuoden takaa elokuun 20. päivältä osoittaa.

26. heinäkuuta 2010

Ihmekukka vaihtoi yksväriin

Kasvatin joitakin vuosia sitten siemenestä mökinihmekukan (Mirabilis jalapa). Thompson&Morganilta tilaamani siemenet olivat 'Broken colours' -lajiketta.

 
kuva Thompson&Morgan


Monivärisistä kukista sain nauttia vain yhden kesän, sillä talvetuksen jälkeen kaikki kukat ovat olleet umpikeltaisia.


Sinänsä mökinihmekukka on helppo, varma ja vienosti tuoksuvainen, joten olen tunnollisesti kantanut isoa ruukkua talveksi sisään ja kesäksi ulos. Kasvi talvehtii niine hyvineen siinä ruukussa, jossa se on kesän kasvanut. Juurakon voisi myös kaivaa ylös ja laittaa turpeeseen tilansäästöä ajatellen.

Mietin että voisikohan tuo värinmuutos johtua siitä, että toisena keväänä kasvuun nousseet taimet eivät olleetkaan emotaimea, vaan siemenestä kasvanutta versoa? Kasvi nimittäin siementää vallan paljon, ja siemenet itävät kokemukseni mukaan paljon helpommin, kuin siemenpussin ohjeessa sanotaan, eli multiin vaan ja vettä päälle.

Ehkä laitankin ensi keväänä T&M:lle tilauksen monivärisiemenistä ja kokeilen onneani uudestaan. Tämän keltaisen version säästän kyllä. Siinä alkaa olla jo tunnearvoa, selkänikin muistaa sen.


Kasvista tulee nopeasti varsin komea: ruukussakin noin metrin korkuinen ja monihaarainen. Kukinta lienee parhaimmillaan aurinkoisella paikalla. Kukat aukeavat illansuussa ja sulkeutuvat aamulla. Kukkia riittää ja riittää ja riittää.

Kreikassa näin mökinihmekukkaa kuten Suomessa pujoa: siellä, missä vain oli jokin mahdollisuus kasvaa, kuten katulamppujen juurella.

Post scriptum 26.11.2011:
Lisää mökinihmekukkaa ja välimerellisiä siemeniä postauksessa "Kreikkalaisia ihmekukkia".

25. heinäkuuta 2010

Eteerinen virginiantädyke

Tunnen suurta vetoa valkoisia kukkia kohtaan värikylläisyyden vastapainona. Valkoisia perennoja kasvattelen kahdessa kivireunaisessa penkissä - tai no, itsekseen ne siellä kyllä kasvavat.

Nyt kukassa on virginiantädyke (Veronica virginica 'Alba'), joka on mielestäni varsin eteerinen ja herkkä. Pitkät tähkät ovat täynnä pieniä tähtiä, joissa mehiläiset ja muut surriaiset vierailevat mielellään.



Virginiantädyke on vankkavartinen, 120-200 cm pituiseksi kasvava kaunotar. Se ei tarvitse tukea eikä muutakaan hoitoa. Aktiivinen ihailu riittää.

Nämä oivalliset taimet löysin Järvenpään Pihapalvelusta, jonne ne oli toimittanut Tommolan tila.

24. heinäkuuta 2010

Jo heruu!

Nimittäin herukoita, mustia ja valkoisia. Molempia löytyy pihalta kyllä vain tasan yksi puska, edellisen asukkaan perintöä. Mustia oli alunperin kaksi, toinen joutui väistymään polun alta.


Mustaherukka (Ribes nigrum) on ihana, kestävä, tuoksuva marjapensas, josta saa ohikävellessä napsia auringonlämmittämää superruokaa. Sitä olisi helppo lisätä maahan taittuvista oksista (= taivukaslisäys). Itse olen lähinnä keskittynyt pensaan aisoissapitämiseen.

Valkoisen herukan (Ribes rudrum) löysin riutuvana tontin yhtä sivua aikanaan reunustaneen siperianhernepensaan alta. Se heräsi valossa eloon ja on siitä lähtien tuottanut mukavan napostelusadon. Tänä vuonna sato (jonka tänään korjasin talteen) oli varmaan tuon pensaan maksimi: 1,3 litraa.


Sen vieressä kasvaa niin ikään herukkakasveihin kuuluva karviainen (Ribes uva-crispa), joka myös vääntää muutaman marjatertun, jos ei karviaispistiäinen ehdi ensin.


Jotenkin kuitenkin tuntuu, että valkoherukka ja karviainen vievät liikaa tilaa antamaansa hyötyyn ja huviin nähden, joten olen ajatellut kaivaa ne ylös maasta ja laittaa jotain kukkivaa tilalle. Juuri nyt, marjojen kypsymisen aikaan ajatus tuntuu ihan pöljältä, mutta karaisen itseni kalmatyöhön syksyllä tai aikaisin ensi keväänä...

Viime kesänä tein marjoista tällaisia jälkiruokamaljoja. Värjäsin hyytelösokerin vihreällä elintarvikevärillä, ihan vaan huvin vuoksi.

23. heinäkuuta 2010

Pohjoisen petuniat, etelän liljat

Kävin Pohjois-Pohjanmaalla ihastelemassa kuivaa kangasmaastoa ja todella muhkeita petunioita. Ne näyttävät kasvavan noilla korkeuksilla aivan erityisen kookkaiksi, johtunee ainakin osaksi huikeasta määrästä valoisaa aikaa: heinäkuun puolivälin jälkeenkin Seinäjoen korkeudella täysin pimeää aikaa on vain reilu tunti, kello 01:n ja 02:n välillä. Aurinko nousee neljältä, mutta kahden jälkeen alkaa jo valostumaan.

Kamera oli eri paikassa kuin minä ja petuniat, joten tämä jää vain uskon varaan. Sen sijaan kotipihalla on auennut kukkaan muutama liljalajike, jotka tähän näytille pistän.

Perennapenkissä on pari sitkeää ruskoliljaa (Lilium bulbiferum), joita ei siirtely tai kaikenlainen laiminlyöminen haittaa.


Viime vuonna istutin samaiseen penkkiin muutaman matalan valkoisen värililjan, joiden tarkemmat tiedot ovat varmassa tallessa. Jossain.



Nämä isot 'Jetfire'-nimiset värililjat ovat kyllä korkeita ja komeita. Ne kasvavat ruukussa melko paahteisella paikalla, joten olen kastellut niitä paljon, toisin kuin ns. penkissä kasvavia liljoja tai muita perennoja.



Tässä erittäin matala lajike, jonka sain bonuslahjana muistaakseni Viherpeukaloilta. Kuvasta ei näy, että laitoin mukulat ruukkuun ja sain odottaa niiden esiinnousua pari kuukautta. Juuri kun olin ottamassa ruukkua muuhun käyttöön, pinnalle putkahti kaksi vihreää tupsua.

Ja tosiaankin vain kaksi, vaikka kymmenen mukulaa multiin meni. Ne kaksi ovat kyllä kehittäneet kukka-aihioita, ja toinen yksilö siis kukkiikin jo. Ruukku on kuitenkin pitänyt piilottaa vähän kauemmaksi, koska nämä pikku tupsut eivät riitä nostamaan tätä pottia varsinaiseksi silmäniloksi.

Mutta yksityiskohtana, valokuvan tarkasti rajatussa maailmassa, tämäkin lilja on varsin nätti.

19. heinäkuuta 2010

Kesäkullero, nätti pallero

Unohdan aina tämän kasvin nimen, vaikka tarkastan sen joka vuosi. Ehkä nyt ikuistamalla sen tänne blogiin saan sen myös uppoamaan haperoituvaan muistiini.

Kesäkullero (Trollius chinensis) on tarttunut matkaan jostain joskus, arvelen, että edesmenneestä puutarhamyymälä Backaksesta viitisen vuotta sitten. Se on kasvanut paikassa, joka odottaa, että sille "tehtäisiin jotain". Mitään ei kuitenkaan ole tehty, joten kaikki kasvit punkevat samasta kohtaa ylös joka kevät, paitsi syysasteri, joka tulee paitsi "omalle paikalleen" myös moniin muihin kohtiin. Leviää siis runsaasti.

Kyseessä ei ole tämä syysasteri (Aster novi-belgii), joka on uudempaa, keski-eurooppalaista kantaa:


Näin nätisti se ehti kukkia viime syksynä, kuva syyskuun 20. päivältä.

Se leviävä sortti on tämä "maatiaisasteri" tai "syysasteri", jolle ei ole Pentti Alangon mukaan löytynyt tarkempaa nimeä. Tässä heitä lokakuun 25. päivänä vuonna 2008:



Ihana ajatus sinänsä, että lokakuun lopussa voi olla aurinkoista ja jotain kukkivaakin! Senpä takia tämä maatiasasteri levitköön pihallani (tietyissä rajoissa) minne haluaa.

Mutta se kesäkullero, sen aika on juuri nyt ja tältä se näyttää.




Tätä kirjoittaessani tajusin, että kesäkullero on varsin kaunis perenna. Siispä siemenet talteen ja kulleroa lisäämään.

18. heinäkuuta 2010

Punahatut lastentarhassa

Punahattu (Echinacea purpurea) on erinomainen perhoskasvi. Se kukkii loppukesästä ja kerää luokseen mahdottomasti muun muassa nokkos- ja neitoperhosia sekä muita pörriäisiä.

Laitoin maaliskuun alussa itämään valkoista 'White Swania' ja moniväriyhdistelmä Echinacea x hybrida 'Paradisoa', joista jälkimmäiset tarvitsivat kylmäkäsittelyn. Se olikin tänä keväänä helppo antaa: taimipotit laatikkoon ulos ja päälle lumikökkäreitä. Otin ne sisään 3-4 viikon päästä ja laitoin kasvivalon alle kellariin. Kasvit itivät melko hyvin, molempia versioita sain n. 15 tainta.

Ne ovat viettäneet ensimmäistä suveaan taimitarhassa muutaman pelargonin pistokkaan seurassa. Tässä kuva kahden viikon takaa.



Tänään tilanne näyttää tältä:


Vasemmalla valkojoutsenet, oikealla paratiisit. Jännä nähdä, mitä värejä niistä ensi kesänä putkahtaa: Exotic Gardenin myymässä Impecta Handelsin siemenpussissa lukee, jotta "hybridkomplex med oväntade färgkombinationer från vitt, gult och rosa till neonröda nyanser". 

Iso osa minusta tykkää perinnekasveista, mutta joku osa haluaa kokeilla kaikkea uutta ja jännää, kuten neonvärisiä punahattuja, hmm.

Tässä taimet toukokuun lopussa muovikasvihuoneessa vahvistumassa.


Tähän postaukseen en sattuneesta syystä saa kuvaa kukista, niitä täytyy tosiaan odottaa vuoden verran. Mutta puutarhuri on kärsivällinen, kun ei muuta voi... tai sitten hän voi käyttää kuvaa toisesta lajikkeesta. Tässä perinteinen punainen punahattu elokuun lopusta parin vuoden takaa. Lajikkeesta ei ole tietoa.


Jäykkä savimaa ei punahatulle kuulemma kelpaa, joten kohopenkkiin on heidät istutettava. Innostuksesta riippuen siirrän pörriäismagneetit taimitarhasta oikealle kasvupaikalleen joko syksyllä tai keväällä.

14. heinäkuuta 2010

Harmaamalvikki, ok vai ei?

Yllätin itseni miettimästä kukkivaa harmaamalvikkia (Lavatera thuringiaca). Joku siinä häiritsee. Onko se kukkien "piirroskukkamaisuus" yhdistettynä vaaleanpunaiseen väriin ja ohueen harmahtavanvihreään varteen, josta paperiset kukat poikivat?

En tiedä, ehkä se vain on tuo läpikuultavan vaaleanpunainen väri. Outo tämä tunne joka tapauksessa on, sillä harmaamalvikki on vanha perenna, joka herää kasvuun ja runsaaseen kukintaan tunnollisesti joka kevät. Niillä ominaisuuksilla sen pitäisi olla lempikasvini...


Pentti Alangon mukaan malvikit eivät ole kovin pitkäikäisiä, vaan kantaa on pidettävä yllä kylvämällä. Tämä kanta on ollut samalla paikalla neljä vuotta, eikä hiipumista ole vielä näkynyt. Enkä ole varma, soisinko sen hiipuvan... ehkä kuitenkaan en halua malvikin katoavan, onhan se tavallaan hyvä, että on joku kasvi, jota pitää jäädä oikein pidemmäksi aikaa ihmettelemään.

12. heinäkuuta 2010

Valoa koivujen tyvellä

Muutama vuosi sitten piharemontin aikaan etupihan pimeys askarrutti. Maa oli ns. tannerta, tiukkaan painunutta savea, jossa kasvoi siellä täällä ratamoa ja harvaa heinää. Päädyimme laatoittamaan alueen liuskekivillä ja Bendersin vanhahtavilla betonikivillä. Kolmen koivun juurelle laitoimme vaaleita kiviä, jotka ikään kuin valaisevat puiden runkoa. Liuskekivet ja pikkukivet hankittiin Nyx Oy:stä.

Viikonloppuna teimme pienen kiviurakan eli nostimme kivet pois ja puhdistimme "ympyrät" vuosien mittaan kertyneestä muhjosta (lehdistä, siemenistä yms.). Nyt valaisee taas kirkkaasti.


Tässä toinen sisääntulon viereinen mylpyrä. Sateella kivet muuttuvat elävämmiksi, sinisen, valkoisen ja harmaan sävyihin.



Tämän vieressä on koivu, joka sai juurelleen pienempiä, keltaisen sävyisiä kiviä.


Jos jotain uskaltaa suositella, niin pihalla pienten ja ongelmallisten aluiden kivetystä. Alue on heti keväällä lumien sulettua valmis käyttöön ja pysyy kauniina koko kasvukauden. Ja jos kasveja haluaa, niitä voi tuoda paikalle ruukuissa mielin määrin.

Ja jos ruukkukasvit röpsähtävät, ne voi kiikuttaa pois maisemaa pilaamasta :)

11. heinäkuuta 2010

Kärhöt kukkivat sittenkin

Joka vuosi sitä miettii, että miksi en siirtänyt niitä jalokärhöjä parempaan paikkaan. Että siinä ne nyt ovat talven viimeisten jääkönttien alla, odottamassa, että aurinko nousisi naapurin taloa korkeammalle. Sitten se paiste alkaa, mutta parhaimmillaankin jää puolivarjoisan mittaan.

Jostain ihmeen syystä kärhöt alkavat kuitenkin rivakan kasvun ja noin juhannuksen tienoilla huomaan, että taas se tukeminenkin jäi - kun mitään vakinaista rakennelmaa en ole saanut aikaiseksi. Sitten törkkään pitkät bambukepit maahan ja sidon kärhösykkyrät niihin. Ja kas, kun kukinta alkaa, rujo tukisysteemi naamioituu ja silmä näkee vain kukkien kauneuden.

Tässä Clematis 'Hagley Hybrid':


Ja tämä on mitä ilmeisimmin Clematis 'Warszawska Nike':


Kirjanpidossani näkyy olevan kuvan mentävä aukko: vaikka kasvit on listattu melko tarkkaan ja värikin kuvailtu, niin se ei korvaa valokuvaa...

Näiden lisäksi pihallani on ollut siemenestä kasvatettu kiinankärhö (Clematis tangutica 'Radar love'), joka kasvoi vanhan, pienen omenapuun juurella. Puun kaaduttua eräänä myrsky-yönä tuntui, että kiinankärhö saa mennä ystävänsä mukana. Se on kuitenkin helppo kasvatettava, kun sen taas pihalleen haluaa.

Kuvaamisessani on hieman outo logiikka, sillä kiinankärhöstä ei näköjään löydy yhtään otosta, vaikka se oli ihana! Noh, tässä tuo kaatunut omppupuu.


Tässä kuva Clematis 'Piilu'-lajikkeesta viime kesältä, tänä kesänä se ei ole vielä avannut kukkiaan. 


Myöskään alppikärhö (Clematis alpina) ei ole kukkinut, sen pitäisi kukkia jo keväällä/ alkukesällä, joten ei mahtane kukkiakaan enää. Ja jostain syystä kärhöistä ovat hävinneet valkoinen 'Marie Boisselot' ja sininen 'Jackmanii', jotka kasvoivat näiden ylläolevien yksilöiden kimpassa. 

Myöskään tuijien tyvellä kasvavat sininen 'The President' ja valkoinen 'Madame de Coultre' eivät aio kukkiaan tänä vuonna näyttää. Taitaa olla kasvupaikka jo sieltä mahdottomimmasta päästä: hieman hapan ja liian varjoisa.

Nooooh, syksyllä siirrän ne parempaan paikkaan. Tai keväällä. Kattoo nyt.

Tässä vielä kuva The Presidentistä viime kesältä. 

9. heinäkuuta 2010

Jasmiini on jo melkein liikaa

Eipä ole Suomessa montaa vahvan eksoottisesti tuoksuvaa pensasta tai puuta. Lehdettömänä aikana jopa ruman risuinen pihajasmike (Philadelphus coronarius) yllättää heinäkuun alussa pyörryttävän huumaavalla odöörillä. Kukinta on myös kaunis, ja koko pensas kasvaa huimasti leveyttä kukintojensa painosta.


Kukista variseva keltainen siitepöly värjää tehokkaasti esimerkiksi valkoiset vaatteet, joten pensaan ympärillä on käyskenneltävä skarpisti.


Tämä pensas on ainakin 10 vuotta vanha, todennäköisesti n. 20-vuotias. Sen tuoksussa ja varjossa toivoo aina hartaasti, että Suomen kesä kestäisi edes pari kuukautta pidempään. Ja kyllähän tätä maisemaa keittiön ikkunasta mielellään katselisi kauemmin kuin pari viikkoa.


Pensaasta ohjeistetaan leikkaamaan vanhoja oksia vuosittain, mutta en ole sitä(kään) tehnyt ja silti kukinta on aivan mahtava. Joka vuosi. Onnekseni.

7. heinäkuuta 2010

Tulenpunainen palavarakkaus

Ajatella, samaa hehkuvan punaista kukkaa ihailivat jo keskiajan puutarhurit Euroopassa. Palavarakkaus (Lychnis chalcedonica) on kukkiessaan todella silmiinpistävän vahvan värinen, oikea eye catcher.


Nämä palavatrakkaudet kasvavat aurinkoisella kasvupaikalla. Olen yhdistänyt tähän "penkkiin"/ paikkaan valkoisen, punaisen ja sinisen eri sävyissä kukkivia perennoja. Noh, eihän siitä jää puuttumaan kuin keltaiset ja oranssit, mutta olen ylpeä, että olen pystynyt tekemään edes tällaisen rajauksen - värit kun ovat puutarhassa niin ihania. Sisällä kotona niitä en niinkään kaipaa, ainakaan näin runsaassa määrin.

Mutta onneksi ulkona tapahtuu, ja tähän helteeseen palavarakkaus on juuri paikallaan. Burn baby, burn!

6. heinäkuuta 2010

Antaa kellojen helistä

Pihallani kasvaa kaksi kellokasvia, joita en ole sinne istuttanut. Ne ovat myös jostain syystä ainoita kellokasveja, mutta sitäkin varmempia tapauksia.

Toinen on peurankello (Campanula glomerata), jota on tontille ilmeisesti joskus muinoin istutettu. Se kasvaa sinnikkäästi paikalla, jossa oli aikaisemmin perennoja, mutta josta ne siirsin toisaalle. Nämä kymmenkunta yksilöä putkahtavat kaikista estelyistä huolimatta aina tähän samaan kohtaan, joten annan heidän kukkia siinä.


Toinen, ehkä vieläkin sisukkaampi on vuohenkello (Campanula rapunculoides), joka on asettunut kahden vanhan omenapuun ja vanhan kaivon juurelle. Sen voi yrittää repiä juurineen tai ajaa leikkurilla yli tai kaivaa ylös, mutta seuraavana keväänä se nostaa päätään asuinsijoillaan. Joten antaa hänen olla juuri siinä.


Ja vaikka otsikko väittää kellojen helisevän, niin ainakaan nämä eivät juuri ääniä päästele. Aktiivista surinaa varsinkin vuohenkellon äärellä kyllä kuulee, pölyttäjät tuntuvat tykkäävän kovasti.

4. heinäkuuta 2010

Apilan huumaava tuoksu

Mahtava aika kesästä tämä heinäkuun alku! Niittykasvit ovat kukassa ja niitä leikkaavat kaupungin työntekijät lomilla - tai ainakin iso osa heistä, niin että apila saa rauhassa kukkia ja tuoksua ihanaisesti.

Apilaa löytyy myös kotipihan nurmelta, mutta läheisessä puistossa sitä on isommassa määrin:


Kuvassa oletettavasti valkoapilaa (Trifolium repens) ja puna-apilaa (Trifolium pratense). Kuuluvat muuten Wikipedian mukaan hernekasveihin. Helteestä johtuen en jaksa tarkastaa asiaa muualta :)

Mukavaa (tähän asti) kesän kuuminta päivää kaikille!

2. heinäkuuta 2010

Yrttikuningas basilika suosiollisena

Tai niin ainakin opukset väittävät, että basilika on yrttien aatelia. No onhan se erityisen aromikasta, kieltämättä.

Laitoin koemielessä basilikan siemeniä itämään huhtikuussa. Siemenet ovat pirun pieniä, siksi jokaiseen pottiin tuli niitä joitakin kappaleita. Iso osa (ellei kaikki) itivät, mutten harventanut taimia. Jostain löytämäni ohjeen mukaan myöskään taimien kouliminen ei kannata, vaan koko tupas kannattaa siirtää sellaisenaan lopulliseen kasvupaikkaan. Mulla se on muovinen ns. parvekelaatikko. Niitä on kaksi, ja ne ovat viettäneet kevään ja alkukesän muovisessa kasviteltassa (Bauhaus, 40 euroa). Nyt kunnon kesäsäiden alettua ilma teltassa on liian kuuma, mutta sen ulkopuolella basilikallekin riittävä.

Tässä sitruunabasilikan (Ocimum basilicum, lajikkeesta ei tietoa) hentoiset taimet reilu kuukausi sitten kyseisessä kasviteltassa (joka muuten on hintansa väärti, vaikkei ehkä ole se pihan komein rakennelma).


Ja tässä "perusbasilika" samassa vaiheessa, lajiketta ei niin ikään ollut Hortus-siemenpussiin merkitty, mutta olisiko "Genovese"?


Näistä on jo kaksi suurempaa sadonkorjuuta tehty, ekalla kerralla noin 0,5 litraa ja tokalla kerralla litran verran lehtiä päätyi parmesaanin, valkosipulin, pinjansiementen ja oliiviöljyn kanssa pestoksi, joka puolestaan päätyi maustamaan uunilohta.

Ja taas olisi aika kaivaa monitoimikone esiin.


Tässä vielä pari lähiotosta näistä maustekuninkaallisista.


Sitruunabasilikan lehdet ovat kapoista mallia. Tuoksu ja maku on raikkaan sitruunainen.


Tässä "perusbasilika".

Kasvit alkavat kohta kukkia. En tiedä, vaikuttaako se lehtien makuun, en ole ainakaan näillä rouheilla makunystyröilläni huomannut eroa.

Basilika ei ole mielestäni kuninkaallisuudestaan huolimatta vaikea, kunhan vain tarjoaa sille kunnolla valoa ja lämpöä sekä sopivasti vettä.

Näillä marketista ostettavilla Hortus-siemenillä näkyy olevan oma saittikin, osoite on www.hortus-siemenet.fi.