Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaahtera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaahtera. Näytä kaikki tekstit

15. syyskuuta 2013

Mänty nuortui vaahteraksi

Ulko-oven vieressä nököttävä käkkäräoksa näytti tylsistyneeltä, puin sen syysvaatteisiin.





Tyvelleen laitoin chiliruukun ja koristekurpitsoja.



Kurpitsat hain Plantagenista, ei ollut omia kasvamassa – tänä vuonna. Mutta ensi vuonna täytyy kokeilla kasvattaa, ovat niin hauskannäköisiä tapauksia.

Astereitakin tarttui matkaan. Väreistä ei millään voinut valita vain yhtä, piti ottaa yksi jokaista.


Sisälle ostin pikkuisen muorinkukan, kun Onnimunakin näytti tylsistyneeltä ja ennen kaikkea tyhjältä. 


Ihanan aurinkoisen viikonlopun päätteeksi keräsin chilipodit yhteen ja pilkoin ne pakastettavaksi. 


Kumihanskoissa ei suojaus pitänyt montaa minuuttia kun terävällä veitsellä suhauttelin. Taidan tarvita tänään jonkun muun kädet iltapesulle.

Heipsuli, henkilöt, ja mukavaa alkavaa viikkoa!

29. syyskuuta 2012

Sinnikäs syyskimikki

Yhdyn siihen huokailijoiden kuoroon, joka ihastelee syksyisin parhaaseen loistoonsa purskahtavia kasveja. Omassa puutarhassa tällainen on erityisesti syyskimikki, joka alkaa kukkia vasta näillä näppäimillä.


Kukinnot keikkuvat parin metrin korkeudella, ja kukista tulee voimakas makea tuoksu, jos ne ehtivät aueta kunnolla. Paljon olisi pikkukukkia vielä tulossa.


Viime vuonna syyskimikki (Cimicifuga ramosa) oli hienossa vauhdissa lokakuun vaihteessa lämpimän kesän ansiosta. Nyt tuota iloa voi vain kuvista katsella, pöh.

Nooh, ei auta harata sellaista asiaa vastaan, johon ei kertakaikkiaan voi itse vaikuttaa. Kannattaa mennä vain kasvihuoneen suuntaan ihmettelemään pelargonien suht' reippaana jatkuvaa kukintaa.



Olen huomannut, että näin syyspuolella kosteus tiivistyy kasvihuoneen kattoon ja seiniin aika lailla, eli huonetta pitää joka päivä tuuletella. 


Tänään aurinkoisena päivänä avasin oven ja raotin kattoikkunaakin, että tulisi kunnon kuivatus. Kasvit alkavat nimittäin homehtua erityisesti niistä kohdista, joista kukkavarsi on katkaistu, tyngän kärjestä siis.

Ulkosalla kukkivat vielä muun muassa daaliat, ja siksikin niistä kovasti tykkään. Punainen raottelee malttamattomana terälehtiään pienestäkin nupusta...


... Twilight Timet koreilevat kolmessa polvessa


... Leicesterin piispalla menee edelleen ihan lujaa


... mutta Eveline ei enää viitsi tuhlata punaistaan, vaan jarruttelee ja kukkii melkein valkoisin palleroin.


Tämän clematiksen viimeinen kukka jää viimeiseksi tällä erää. Seuraavaan tapaamiseen kuluukin sitten liki yhdeksän kuukautta. (Uh, ei ajatella sitä.)


Harmaamalvikit kukkivat vielä melko innokkaasti, mutta kyllä tällainen paperinohut-terälehtinen nuppu väkisinkin näyttää tulleen toisesta ajasta. Ei näytä varustus siltä, että sillä talvea kohti pitkälle pötkittäisiin.


Kurjenpolvi sentään on tajunnut hankkia maastoutumisvärin – mutta Geraniumithan ovat tunnetusti fiksuja ;)


Syksyruskaiset maastovärit ovat ylleen pukeneet myös vaahterat, paitsi ruukussa kasvava, rautakaupasta pelastettu pikkuvaahtera. Se on saanut lehtiinsä vain anarkistisia täpliä.


Kyseessä on vaahteran tervatäplätauti (Rhytisma acerinum), joka ilmenee mustina, jopa parin senttimetrin laajuisina laikkuina puun lehdillä. Tauti ei ole puille vaarallinen.

Metsäntutkimuskeskuksen mukaan kuivien lehtien haravoiminen puiden alta vähentää taudin esiintymistä. Sienitauti kun leviää lehtikasoihin jäävien itiöiden mukana laajemmallekin alueelle.

Tauti on harvinaisempi kaupungeissa kuin maalla, koska kaupungin puistoista yleensä haravoidaan lehdet syksyisin, mutta luonnossa itiöt pääsevät leviämään esteettä.

Omassa tarhassa näyttävät leviävän kyllä kaikenlaiset itiöt ihan estoitta. Yrttipenkkiin, ruohosipulien sekaan on noussut komea tatintapainen ja penkin kupeeseen on asettunut punalakkinen vieras.


Ehkä tämä on luontoäidin huumoria. Että tajuaako torvelo tarhuri, ettei näistä ole mausteeksi pataan ja pannuun, vaikka yrttien seassa kasvavatkin. Jos ei, niin siitäs sai?

Ps. Perennapuutarhurin blogissa on hyvä muistutus syysistutusten eduista. Lisäksi Heidi-Maaria bongasi Floriade-puutarhanäyttelyssä tämänkin blogin lukijoille tuttuja metrin korkuisia samettikukkia. Ne näyttävät olevan edukseen jossain muualla kuin kahden neliön kasvihuoneessa...

11. heinäkuuta 2012

Säälivaahtera ja muita hankintoja

Nämä ovat pahoja aikoja. En tarkoita eurokriisiä tai rankkasateita, vaan kesäkukkien alennusmyyntejä, joissa repsahduksen vaara on suuri.

Kävin rautakaupassa ihan oikeilla rautakauppa-asioilla ja ihan vaan vilkaisin sinne piha ja puutarha -osastolle. Ulkona laarissa keikkui yksinäinen pikkupuu, joka oli alennettu puoleen hintaan, tässä tapauksessa 10,95 euroon. Siinä katsellessani tuuli tarttui puun pikkuiseen latvukseen ja kaatoi kasvin laarin pohjalle. Kourallinen kuivaa turvemultaa turskahti ulos muoviruukusta, ja sinne kasvi jäi avuttomana kyljelleen makaamaan.

Se riitti. Poimin puun kärryyni ja toivoin, että mies ei huomaisi 1,5 metrin korkeudessa keikkuvaa vihreää latvusta. No toivetta ei kuultu, vaan mies huomautti, että katos, sulla on hypännyt joku kasvi kärryyn, ootko huomannut.

Jouduin siinä selittämään todella sydäntäsärkevän tarinan yksinäisestä vaahterasta, joka voi huonosti yksinään rautakaupan pihalla. Kas kun olen ostanut "viimeiset hankinnat tänä vuonna" jo niin moneen kertaan, että mies ihan tosissaan on luullut näin olevan. Äh.

Tällaisen soman vaahteran minä pelastin etupihan portaiden tyvelle, ruukkuun, joka vapautui keväisistä ja nyttemmin rönskähtäneistä orvokeista.


Voi, hänelle tulee toivottavasti myös komea syysväritys, ja sitten talven korvalla ilahdutan miestäni vielä vienolla pyynnöllä, että rahtaisiko hän tämän 40-kiloisen systeemin kellarin portaita pitkin, kun itselläni ei voima riitä.

Tässä havisevat nyt kyllä pienet vaahteraiset historianlehdet, sillä samassa ruukussa, samassa paikassa kasvoi aiemmin japaninvaahtera. Ja hyvin kasvoikin, kunnes jätin sen laiskuuttani talveksi ulos.

Ostin Pohjanmaalta itselleni tuliaisiksi myös muutaman sähäkän värisen ahkeraliisan, jotka sijoitin – ylläri pylläri – kevätorvokeilta vapautuneeseen tilaan kuistin akkunan alle.

Mukaan ymppäsin pari itsekasvatettua värinokkosta, nämä molemmat lajit kun pärjäävät tässä varjoisessa paikassa.


Tämä ääreispinkki sopii musta hyvin heinäkuun helteisiin, ainoa kauneusvirhe tässä on nyt se helteiden puute. Mutta odotetaan vielä rauhassa, kyllä se sieltä... 

Nämä pinkit näyttävät sitten loppukesästä ja alkusyksystä todella räikeiltä, aivan kuin ne olisivat väärässä ajassa ja paikassa. Mutta annan heidän kukkia niin kauan kuin puhtia riittää, muistona löysästä heinäkuusta.

Loput itsetehdyistä värinokkosista istutin muratinpistokkaiden kanssa samaan ruukkuun. Pieniä ovat kaikki vielä, mutta värierot ovat jo selvät.


Laitoin coleuksen siemenet multiin muistaakseni huhti-toukokuun vaihteessa, se oli kyllä turhan myöhäinen ajankohta. Seuraavalla kerralla (jota epäilen ensi kevääksi) kylvän heidät jo maaliskuussa, niin ehtivät isommiksi taimiksi ennen ulosistutusta.

Hankin Pohjanmaalta, Siipon puutarhalta, ihan vaan yhden pelargonin, kun se niin viehkosti siellä kukki. Ja viehko hän on edelleen, tämä 'Appleblossom'.


Ja hempeyttään korostamaan laitoin samaan purkkiin liilanpunaista markettaa. Hassua sinänsä, että joskus olen pitänyt epänättinä tällaista vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmää, joka marketan kukassa on, mutta nyt se näyttää jotenkin kivalta. Liekö syy tässä ylenpalttisessa pinkkikaudessa, joka mut on vallannut?


Pelakuun, marketan ja liilan lobelian (huh, onpas perinteis-tylsän kuuloinen yhdistelmä) laitoin – ette arvaakaan – kevätorvokeilta ylijääneeseen sinkkiämpäriin, ja koko hökötyksen tolpannokkaan. Mutta nytpä teinkin säästöteon: istutuksen pohjalla ollut Hienostunut Salaojasukka oli vielä ihan hyvässä vedossa, joten ymppäsin sen takaisin ämpäriin ja säästin näin mooonta kauhallista lekasoraa.


Tuo kivisukka on kyllä oikeasti ihan hirveän ruma näky, mutta kun on kerran tälle tielle lähdetty... Ja tällaisilla myrskytuulilla kunnon paino purkin pohjalla on hyvä, ei lennä ämpäri tolpannokasta ohikulkijan ohtaan. Heh.

Ihan vaan yhden pienen koristeenkin olen matkan varrella ostanut. Kas blingbling-perhonen viehätti kovasti muistaakseni Agrimarketin puutarhaosastolla, ja koska mies oli taas mukana, piti olla vakuuttava siinä tarinassa, että tämä BB-pertsi on aivan välttämätön juuri tuossa omenapuun rungolla.


Ja niinhän se onkin ;)

Arvuuttelin eilen, että minkähän kevätkukkijan siemenet mahtavat olla kuvassa kyseessä, ja aivan liian helppo tehtävä se teille oli. Helmililjan, of course.

Nyt vaan pitää miettiä, että ottaisiko ne siemenet talteen ja tekisikö helmililjasiemennyskokeilun. Toisaalta, jos en ole tähän mennessä kesää saanut niitä sipuleita maahan, niin miksi alkaisin kasvattelemaan sipuleita siemenestä? Tähän ei ole mitään järkevää vastausta.

8. toukokuuta 2012

Nurmikosta allergia-ase

Jatkossa saavat omatoimisesti nurmikolle saapuneet kasvit rehottaa tällä pihalla aivan vapaasti, päätin aamulla lehteä lukiessani. Hesarissa nimittäin allergiaprofessori kertoo, että allergian riski pienenee, kun kodin lähellä kasvaa paljon luonnonvaraisia kukkia.

Tutkijat ovat hygienia-hypoteesinsa kautta sitä mieltä, että kun luonnon monimuotoisuus pienenee, kapenee myös ihmiselämän pieneliöiden kirjo – ja juuri nuo pieneliöt toimivat immuunijärjestelmämme opettajina. Seurauksena on allergian ja astman kaltaisten kroonisten tulehdusten yleistyminen.


Erityisen tärkeitä ihmiselle ovat mm. gammaproteobakteerit. Niiden joukosta 99 % on hyviksiä, jotka taistelevat pahiksia vastaan – vaikka ihmiset astuvat kaksi askelta taaksepäin kuullessaan sanan "bakteeri". 

Professori Tari Haahtela antaa vinkin vastustuskyvyn voimistamiseksi: mustat kynnenaluset.

Harvinaisten kukkakasvien siitepöly saattaa vähentää allergian riskiä siksi, koska sen avulla ihminen altistuu monimuotoisemmalle siitepölyainekselle. Toisaalta tällaisten kasvien pinnalla voi olla paljon sellaisia bakteereja, jotka vaikuttavat ihmiskehon bakteerilajistoon. Yksi tekijä saattaa olla myös se, että harvinaisemmat kukkakasvit kertovat luonnonmukaisesta pihasta, joka jollain vielä tuntemattomalla tavalla vaikuttaa hyödylliseen bakteerilajistoon, lehdessä kirjoitetaan.

No, olivatpa tekijät mitkä tahansa, niin puutarhaharrastuksen terveysvaikutus lienee kiistaton. Lapsille siis kuokka käteen ja kasvimaan kimppuun.

Ja me nurmikosta vastaavat voimme vihdoinkin huoahtaa: antaa kaikkien kukkien todellakin kukkia, ja toivotaan, että tuuli kylvää vihermatolle lisää harvinaisten luonnonkasvien siemeniä :) Näin aluksi tarjoan kasvualustan nurmikolta, mutta jatkossa voidaan miettiä myös muita puutarhan alueita.

Okei, myönnetään, että laiska tarhuri pitää tätä asiaa myös pienenä keppihevosena sille, ettei ole jaksanut koskaan puunata nurmikkojaan kuntoon. Tällä hetkellä nurtsipihalla kasvaa kaikenlaista jännää, joka kyllä on pääosin vihreää ja siksi luokiteltavissa "nurmikoksi" väljästi tulkiten.

Siellä näkyy viheriölle asiallisesti kuuluvaa apilaa...


ja poimulehteä


suikeroalpia


maahumalaa


nokkosta


hmm, jotain jännää mykerönsä pian avaavaa


sekä vuohenkelloa


vuohenputkea


jotain leinikkikasvin näköistä, olisiko rönsyleinikkiä


jotain sulkamaista pörheää


ja tähtityyppisen sorjaa


palmumaisen varrekasta


eteerisen valkopilvistä


metsäorvokin sinistä


skillojen sateenvarjoja


sinivuokkojen sinfoniaa


valkovuokkojen valmista lehdistöä


kohta aukeavaa keltaista


kukintansa päättänyttä krookusta


puolikasta tulppaania


sammalta


kuokkavierailevaa vaahteraa


ja tällaista outoa vihreää (miten tämä on joukkoon eksynyt)


jotain vaaleanpunaista, jonka luokse kiirehdin: höh, eilisissä pelakuupuuhissa pudonnut kukka.


Nurmikolla näkyy myös maan alle kuuluvia koivunjuuria,


ja myöhemmin mukaan liittyvät ainakin päivänkakkarat.

Antaa näiden kaikkien siis kukoistaa ja tarhurin chillata. Jos nuo kasvit eivät allergiaa vastaan taistelekaan yleisyytensä vuoksi, niin ne taistelevat puutarhurin vapaa-ajan ja selän puolesta. Ja kun tarhuri ei jatkuvasti kiillota nurkkiaan, niin pihalle saattaa rantautua se yksi harvinaisempi siemen, joka kantaa kortensa tuikitärkeään kekoon omien ja naapurin lasten terveyden puolesta.

Ja nyt takaisin pihalle hankkimaan mustaa kynsien alle, professorin kehotuksesta. Eikä niitä kynsiäkään enää tarvitse yrittää saada nitisevän puhtaiksi: mustakyntisten tunnistetaan pian kautta maailman puuhailevan allergian vastaisessa työssä...

Ehkä harvinaisempia luonnonkasveja suosiva voisikin saada terveydenedistämisstipendin? Lahjakortin siemenmyymälään ja multakauppaan? Juu, kannatan!