Nurmikosta allergia-ase

Jatkossa saavat omatoimisesti nurmikolle saapuneet kasvit rehottaa tällä pihalla aivan vapaasti, päätin aamulla lehteä lukiessani. Hesarissa nimittäin allergiaprofessori kertoo, että allergian riski pienenee, kun kodin lähellä kasvaa paljon luonnonvaraisia kukkia.

Tutkijat ovat hygienia-hypoteesinsa kautta sitä mieltä, että kun luonnon monimuotoisuus pienenee, kapenee myös ihmiselämän pieneliöiden kirjo – ja juuri nuo pieneliöt toimivat immuunijärjestelmämme opettajina. Seurauksena on allergian ja astman kaltaisten kroonisten tulehdusten yleistyminen.


Erityisen tärkeitä ihmiselle ovat mm. gammaproteobakteerit. Niiden joukosta 99 % on hyviksiä, jotka taistelevat pahiksia vastaan – vaikka ihmiset astuvat kaksi askelta taaksepäin kuullessaan sanan "bakteeri". 

Professori Tari Haahtela antaa vinkin vastustuskyvyn voimistamiseksi: mustat kynnenaluset.

Harvinaisten kukkakasvien siitepöly saattaa vähentää allergian riskiä siksi, koska sen avulla ihminen altistuu monimuotoisemmalle siitepölyainekselle. Toisaalta tällaisten kasvien pinnalla voi olla paljon sellaisia bakteereja, jotka vaikuttavat ihmiskehon bakteerilajistoon. Yksi tekijä saattaa olla myös se, että harvinaisemmat kukkakasvit kertovat luonnonmukaisesta pihasta, joka jollain vielä tuntemattomalla tavalla vaikuttaa hyödylliseen bakteerilajistoon, lehdessä kirjoitetaan.

No, olivatpa tekijät mitkä tahansa, niin puutarhaharrastuksen terveysvaikutus lienee kiistaton. Lapsille siis kuokka käteen ja kasvimaan kimppuun.

Ja me nurmikosta vastaavat voimme vihdoinkin huoahtaa: antaa kaikkien kukkien todellakin kukkia, ja toivotaan, että tuuli kylvää vihermatolle lisää harvinaisten luonnonkasvien siemeniä :) Näin aluksi tarjoan kasvualustan nurmikolta, mutta jatkossa voidaan miettiä myös muita puutarhan alueita.

Okei, myönnetään, että laiska tarhuri pitää tätä asiaa myös pienenä keppihevosena sille, ettei ole jaksanut koskaan puunata nurmikkojaan kuntoon. Tällä hetkellä nurtsipihalla kasvaa kaikenlaista jännää, joka kyllä on pääosin vihreää ja siksi luokiteltavissa "nurmikoksi" väljästi tulkiten.

Siellä näkyy viheriölle asiallisesti kuuluvaa apilaa...

ja poimulehteä

suikeroalpia

maahumalaa

nokkosta

hmm, jotain jännää mykerönsä pian avaavaa

sekä vuohenkelloa

vuohenputkea

jotain leinikkikasvin näköistä, olisiko rönsyleinikkiä

jotain sulkamaista pörheää

ja tähtityyppisen sorjaa

palmumaisen varrekasta

eteerisen valkopilvistä

metsäorvokin sinistä

skillojen sateenvarjoja

sinivuokkojen sinfoniaa

valkovuokkojen valmista lehdistöä

kohta aukeavaa keltaista

kukintansa päättänyttä krookusta

puolikasta tulppaania

sammalta

kuokkavierailevaa vaahteraa

ja tällaista outoa vihreää (miten tämä on joukkoon eksynyt)

jotain vaaleanpunaista, jonka luokse kiirehdin: höh, eilisissä pelakuupuuhissa pudonnut kukka.

Nurmikolla näkyy myös maan alle kuuluvia koivunjuuria,

ja myöhemmin mukaan liittyvät ainakin päivänkakkarat.

Antaa näiden kaikkien siis kukoistaa ja tarhurin chillata. Jos nuo kasvit eivät allergiaa vastaan taistelekaan yleisyytensä vuoksi, niin ne taistelevat puutarhurin vapaa-ajan ja selän puolesta. Ja kun tarhuri ei jatkuvasti kiillota nurkkiaan, niin pihalle saattaa rantautua se yksi harvinaisempi siemen, joka kantaa kortensa tuikitärkeään kekoon omien ja naapurin lasten terveyden puolesta.

Ja nyt takaisin pihalle hankkimaan mustaa kynsien alle, professorin kehotuksesta. Eikä niitä kynsiäkään enää tarvitse yrittää saada nitisevän puhtaiksi: mustakyntisten tunnistetaan pian kautta maailman puuhailevan allergian vastaisessa työssä...

Ehkä harvinaisempia luonnonkasveja suosiva voisikin saada terveydenedistämisstipendin? Lahjakortin siemenmyymälään ja multakauppaan? Juu, kannatan!

Luonto näpäytti tarhuria

No niin, luonto on taas näyttänyt mahtinsa poloiselle puutarhaajalle. Liika innokkuus toi räpsäyksen sormille taimien karaisupuuhissa. Muovikasvihuone on kyllä pitänyt koleat tuulet ja yöpakkaset loitolla, mutta auringon porotusta se ei estä.

Yksi kolmesta risiinin taimesta on saanut paisteesta palovammoja. 

Myös tomaatit ovat paikka paikoin haalistuneet. Ne olivatkin kyllä kovin pieniä telttaan joutuessaan, mutta katsoin tuolloin tilannetta supervaaleanpunaisten lasien läpi. Että kyllä tämä kevät tässä sopivan lämpimänä jatkuu, päivin öin. Onhan jo huhtikuun loppu, öh.

Jopa yksi orvokki on närkästynyt kokemastaan kohtelusta. Loput 79 tainta ovat ihan hyvässä kuosissa.

Mökinihmekukka protestoi syystäkin: miksi pihapyypertäjä ikinä kuvittelikaan, että hän kasvaisi moitteetta näin raaoissa olosuhteissa, Kreikan lapsonen?

Myös pihalla taivasalla on ikäviä näkyjä.

Yksi neljästä kartiomarjakuusesta (Taxus media 'Hicksii') on hermostunut jostain niin, että on muuttunut melkein kauttaaltaan kuparinruskeaksi. Siitä voi joidenkin ohjeiden mukaan leikata esim. yhden paksun oksan melkein maata myöten, ja uutta kasvua voisi olla odotettavissa. Täytyy kokeilla tuota temppua. Muita pelastustemppuja tälle yksilölle ei taidakaan enää olla tehtävissä. Ehkä Suomen talvi on liikaa näille Hollannin taimille.

On ihanaa, että pihalla vihertää, mutta kyllä sitä viherrystä riittää vääriinkin paikkoihin.

Polulla kasvaa vuohenkelloa. Nyt pitää vaan pitää pää kylmänä ja nyhtää kasvustot pois, muuten ne valtaavat kaiken mahdollisen ja mahdottoman tilan. 

Onneksi pää kylmenee ulkona muutaman asteen keleissä aika nopeaan. Muuten herra harakka olisi voinut saada porttikiellon tälle tontille.

Siinä se istui aamusella lintulaudalla ja nautiskeli muille kelpaamattomia kauran jyviä. Olin tyytyväinen, että jollekin ne kelpasivat ennen laudan kesävarastointia.

En kuitenkaan ollut kotiin palattuani hirveän tyytyväinen siihen, että frakkilintu oli toiminut rouheana puuseppänä ja laajentanut pääsyään jyvien luo. Mokoma konkkanokka, pöh.

Antaa kellojen helistä

Pihallani kasvaa kaksi kellokasvia, joita en ole sinne istuttanut. Ne ovat myös jostain syystä ainoita kellokasveja, mutta sitäkin varmempia tapauksia.

Toinen on peurankello (Campanula glomerata), jota on tontille ilmeisesti joskus muinoin istutettu. Se kasvaa sinnikkäästi paikalla, jossa oli aikaisemmin perennoja, mutta josta ne siirsin toisaalle. Nämä kymmenkunta yksilöä putkahtavat kaikista estelyistä huolimatta aina tähän samaan kohtaan, joten annan heidän kukkia siinä.

Toinen, ehkä vieläkin sisukkaampi on vuohenkello (Campanula rapunculoides), joka on asettunut kahden vanhan omenapuun ja vanhan kaivon juurelle. Sen voi yrittää repiä juurineen tai ajaa leikkurilla yli tai kaivaa ylös, mutta seuraavana keväänä se nostaa päätään asuinsijoillaan. Joten antaa hänen olla juuri siinä.

Ja vaikka otsikko väittää kellojen helisevän, niin ainakaan nämä eivät juuri ääniä päästele. Aktiivista surinaa varsinkin vuohenkellon äärellä kyllä kuulee, pölyttäjät tuntuvat tykkäävän kovasti.