Ei oliiveihin vaan multaan

Orvokkien kohdalla tapahtui taas se perinteinen. Ensin laitetaan yksi siemen per potti, sitten varmuuden vuoksi kaksi. Viimeisiin potteihin ripotellaan siemeniä sormenpäillä ja kun se on tehty, otetaan vielä yksi isompi astia ja heitellään loput siemenet sinne. Varmuuden vuoksi. Että jos ne yksittäiset kaksittaiset moninaiset siemenet eivät idäkään.

Pikkutaimia sitten koulitaan sormet krampissa ja ihmetellään, millä kaikki yksittäiset taimet merkitään. Sillä vaikka kuinka monta muovisälettä olisi vuosien mittaan ostanut, eivät ne koskaan riitä.

On alettava askartelemaan. Materiaalit otetaan entisten lasten entisestä materiaalivarastosta ja keittiön kaapista. Sillä mitä muuta cocktail-tikuilla tekisi kuin liimaisi niihin sametinpaloja. Ei niitä ainakaan martinien oliivitikuiksi tarvita, eivät tarhurit sellaista harrasta, sillä kynnet eivät kestä päivänvaloa ohuesta lasivarresta kiinnipitäessä.

Liimataan tikkuihin sametinpaloja ja tuikataan tikut potteihin muistuttamaan, että punaliput tarkoittavat sekalaisen värisiä pikkuorvokkeja. Ja koska liima ei pidä, niin nidotaan liput kiinni.

Sitten vaan yritetään näyttää fiksuilta ja älyllisiltä. Maltetaan mieli maaliskuulle, jolloin samettilippuja voi tehdä lisää. Luonnollisesti samettikukkia varten.

Juuret on

Välillä hämmästyttää, kuinka elinvoimaisia kasvit voivat olla. Marraskuun lopulla mökin pihalta napsaistu kataja on viettänyt yli kolme kuukautta pullon henkenä, pari kuukautta tyystin ilman päivänvaloa, vain pöytälampun kajo kaverinaan.

Eikä mitään, se on tehnyt oksankärkiin uutta vihreää kasvua ja kasvattanut vedessä juuret.

Myös muratinpätkä on asustellut pari kuukautta pullossa, ikkunan edessä harmaata ihmetellen. 

 

Juuria on silläkin ihan kiepiksi asti.

 

Myös joulukuun alussa lumisateen edeltä yrttikärrystä napsaistu askartelutimjami on ollut elossa koko tämän ajan. Pullossa sekin.

 

Tarkalleen ottaen yksi varpu tuosta läjästä oli elossa. Se oli tehnyt ihan uutta kasvua, näkyy kuvassa keskellä. 

Söpöt pienet juuret oli hänelläkin.

Istutin pulloveikot multaan, saas nähdä, pysyvätkö hengissä kiinteämmissä kuvioissa.

Pikkuorvokit ovat itäneet, koulin niitä tänään omiin yksiöihinsä. Hauska yllätys tuli vastaan, kun multaan on loikannut salamatkustaja, joka on muina siemeninä itänyt.

 

Joku chilihän se siellä. Valeorvokki. Selvää lempikasviainesta.

Uskoisko itsekään?

Näistä kahdesta hentoisesta pitäisi kasvaa isot kasvit, jotka kantavat muhkeita marjoja tukevilla oksillaan. Uskoisivatkohan itsekään, jos niille kertoisi?

Lehdet kuuluvat chili 'Pequantelle'. Jos kaikki menee epäuskosta huolimatta niin kuin siemenen koodipankkiin on kirjattu, kesän syömmellä kerätään tällaisia hedelmiä.

Kuva: Fataliiseeds

Saa nähdä, voiko tällainen ihme kohdalle taas osua. 

Ah, kevät. Alkaa oravallekin taas kasvaa tuoretta purtavaa.

 

Leppoisaa uutta viikkoa – valoisa aika pitenee viisi minuuttia joka päivä...!

Versoja syötäväksi

Kasvattelin krassia, tarkalleen ottaen taitaa olla vihanneskrassia hän. Mukavasti itivät siemenet, vaikkeivät ihan tuoreita olleet.

Siinä sitä on viher-energiaa aamun voileivälle. Paitsi ettei raaski leikata, ei saksia, ei napsia. Ovat liian söpöjä, liian keväisiä, liian nuoria. Katsellaan niitä silmänruokana vaan.

Siivouspäivä taas syksyllä

Niin sitä taas vaan päästiin siihen kuuluisaan kevät-tilaan. Koko viikonloppu ulkosalla, sormenpäät kipeinä ja mustina, selkä koukussa, reidet hapoilla, naamanahka ahavoituneena.

Tällaisen setin äärelle itseni lauantaiaamuna asetin.

80 orvokkia piti jo vihdosta viimein saada istutettua lopullisiin ruukkuihinsa ja muille taimille piti saada suuremmat tilapäisasujaimistot. Oli niin pienet potit monilla, että ihme, että olivat pysyneet hengissä. Näin huonoa kohtelua tämän tarhurin taimet eivät ole koskaan saaneet, en ole ehtinyt kuulostella heidän vointiaan juuri ollenkaan, vettä olen roiskinut, kun olen ollut hujakoilla. Huh, karrrmea kokemus.

Kaksi tiivistä päivää riitti tämän savotan perkaamiseen. Orvokit ovat nyt taivasalla ulkona, ovat jo karaistuneet viikon päivät. Muista taimista karaisen osaa, muut ovat sisällä tai kellarissa suosiolla vielä pari viikkoa. Ei tässä ehdi koko konkkaronkkaa kiikutella eestaas, pelargonien kanssa tosin yritän ennättää. Kamalia riiskuja talven jäljiltä, saattaa moni vielä heittää veivin vahvistumisen sijaan. 

No, vahvat selviytyvät tässä systeemissä. Ja seuraava siivouspäivä järjestetään jossain syyskuun tienoilla, nyt ei enää pysty keskittymään sisätilojen kuvioihin. Edellinen siivouspäivä tapahtui pitkän tauon jälkeen pari viikkoa sitten. Ei siitäkään oikein mitään meinannut tulla, kun oli tärkeämpää askaretta.

Ihanaa ja valoisaa viikkoa kaikille! Älkää siivotko, ellette aio viettää vappua komerossa.

Kitkuttaa, kitkuttaa

Tästä voi tulla ankea kevät. Orvokkien ja chilien kylvöt ovat tuottaneet aika surkeaa tulosta. Se vihreä, mitä mullan pinnalle on noussut, on paljon myöhässä verrattuna edellisiin keväisiin, ja sitä vihreää on vähän. Läheskään kaikki chilit eivät ole itäneet, ja ne jotka ovat ilmoille ponnistaneet, kitkuttavat sirkkalehtivaiheessa päivästä toiseen.

Olin tosin kylvöissäkin kolme viikkoa myöhemmässä kuin viime vuonna, mutta silti. Tuo kuva otettu tänään 21.2., siemenet kylvetty 2.2.

Tässä kuva viime vuodelta. Kuva otettu 6.2., siemenet kylvetty 13.1.

Vuorokausissa laskettuna nyt sirkkalehtivaiheessa ollaan kolme viikkoa kylvön jälkeen. Viime vuonna ensimmäiset oikeat lehdet olivat hyvässä kasvussa samassa ajassa, ja kasvit olivat muutenkin isompia, ja ennen kaikkea, melkein kaikki siemenet olivat itäneet tuossa ajassa.

Mikä tämä kitkutuskausi on? Viime kesänä (olosuhteiltaan erinomaisena kasvukesänä) chilit ehtivät tuottaa kivasti satoa. Nyt ollaan kaikesta myöhässä ainakin kolme viikkoa, ja jos kesästä tulee peruskesä, niin sato ei kyllä ehdi kunnolla kypsyä, ainakaan isompihedelmäisistä lajeista.

Ja orvokeissa sama juttu. Jotain sirkkalehden kituliasta tynkää näkyy mullan päällä, viime vuonna oltiin samassa ajassa jo paljon pidemmällä.

Jossain on vikaa.

Veikkaan, että olen kastellut chilipotteja liikaa ja pitänyt niitä ensin liian kosteissa oloissa (kylppärin lattialämmityksen päällä muovipussissa) ja sitten siirtänyt liian kuumaan (pannuhuoneeseen) mullan kuivahtamisen toivossa.

Ne chilit, jotka ovat itäneet, kasvavat samassa paikassa kuin yleensäkin, kasvilampun alla olohuoneen ikkunalla taimihyllyssä. Mutta jokin ratas on nyt eri asennossa, kun kasvu kitkuttaa. 

Veikkaan multaa. Ostin tänä vuonna Plantagenin taimi- ja kaktusmultaa, aikaisempina vuosina olen pääsääntöisesti käyttänyt Kekkilän kylvö- ja taimimultaa. Tulkkailin tuoteselosteita, ja kyllähän niissä eroja oli, en vaan osaa kertoa, mitä. Mutta arvelen, että kastelukäteni ja Kekkilä ovat samaa paria, Plantagen on tässä kohtaa tuntematon komponentti. Jospa P:n multa pidättää kosteutta pidempään, ja vaikka potin pinta näyttää kuivahtaneelta, se on sisältä vielä reilusti kostea? Humpsautan nimittäin kuivahtaneen näköiselle potille aina saman verran vettä, oletan, että multa on kokonaan kuivanpuoleinen. Tämä taktiikka näyttää toimineen aikaisempina kylvövuosina.

Ratkaisuyrityksenä aion nyt lisätä lämpöä itäneille chileille (en tosiaan vielä tiedä, miten) ja vielä itämistä odottavien kanssa hillitä hermot vielä viikoksi. Jos sitten ei ala näkyä mitään, niin olkoot. Mennään näillä, mitä nyt on.

Orvokeille lisään toiset putket kasvivalaisimiin kellarin viherhuoneeseen, yksi putki per valaisin ei näköjään riitä innostamaan niitä reippaaseen kasvuun.

Mutta suurin vika nyt on kuitenkin työelämässä.

Kun kylväjä joutuu pakertamaan jokainen arkipäivä aamuvarhaisesta illanhämärään jossain muualla kuin kylvöstensä äärellä, hänellä ei ole tuntumaa siitä, mitä kylvöksille kuuluu. Hän laittaa varmuuden vuoksi potit muovipussiin, koska lähtee työmatkalle ja ajattelee, että niin pysyy kosteus. (Pysyyhän se, vähän turhankin hyvin.)

Kun kylväjä käyttää kaiken keskittymiskykynsä jossain muualla kuin kylvöstensä äärellä, hän olettaa, että kylvökset pärjäävät arkipäivät omillaan. (Ja toisinaan viikonloputkin). Mutta ei. Jos sydän ja sielu ja mieli ja aika eivät ole pienimmissäkin puutarhapuuhassa mukana, niin hyvä ei synny.

Elämänkulkua ja vuosiensa viettämistapoja miettiessään voi taitella pitkäksi venähtäneet tulppaanit sylinterimaljakkoon ja nostaa ulos maisemaa somistamaan. Kukat saavat vielä noin viikon jatkoajan näillä parin asteen plussakeleillä.

Kyllä tässä kirjoittaja itsekin kitkuttaa, myös Blogistanin suhteen. En ole kunnolla käynyt lukemassa postauksia enkä kommentoinut niitä, vaikka se on ihanaa puuhaa. En ole noutanut saamiani tunnustuksia enkä kiittänyt niistä täällä, vaikka olen niistä hirmu iloinen.

Aikaa tuntuu nyt olevan tosi niukasti, se on selitykseni. Onneksi suunnitelmat tilanteen korjaamiseksi ovat jo olemassa. 

Leppoisaa viikonloppua, ihmiset, nautitaan helmikuun viimeisestä viikonlopusta, kohta tämä talven auvo on ohi... Ja vaikkei omia taimia kitkuttelutaudin takia tulisikaan, niin maaliskuu voi antaa hyvät näytteet luontoäidin taidoista. Ensimmäiset pienet sipulikukat, kenties?

Chilejä pölyttämässä

Paikalleen jämähtäneen talven tiukka ote maaliskuusta on ollut niin suurta tuskaa, etten viitsi siitä mitään enää sanoa. Paitsi yhden sanan kuvaamaan tunnelmaa, joka syntyy siitä, että Tontti 559 on ollut pääsääntöisesti kokonaan sula ja lumeton maaliskuun loppuun mennessä kymmenen kevään ajan – vain kaksi viimeisintä talvea on ollut niin runsaslumisia, että pihan sulaminen on venynyt noin viikolla huhtikuun puolelle.

Mutta nyt. Pihalla ei ole tapahtunut silminhavaittavasti paljoakaan sulamisia, vaan jää- ja lumikasat kököttävät ihan tyyninä paikoillaan, koska aurinko ei mahda pakkaselle paljoakaan. Se tunne, mikä tätä kamaluutta katsellessa on syntynyt, on kuvailtavissa yhdellä sanalla.

Kärsimys.

Ja sitä pahentaa tieto, että seuraava talvi alkaa taas jo tänä vuonna. Armoa!

Nyt on äkkiä käännettävä ajatukset muualle, koska tuskaan ei parane upota kokonaan. Laitetaan kuva kukista, joita kotiimme ystävällisesti naapurivaltiosta saapuneen tahon kautta kantautui.

Valkoinen on nyt kaunista vain ja ainoastaan kukissa, sanon mä.

Ja valkoisia kukkia on ilmaantunut nyt omastakin takaa, nimittäin chileihin. Neljä lajia on edennyt kukintaan asti.

Tässä Capsicum annuum 'Hot Super Chilli F1'.

Tuo on muuten kiva lajike: kasvatin pari kasvia siemenestä keväällä 2011, ja niistä toinen on talvehtinut nyt kaksi talvea kellarissa, niukalla valolla ja niukalla hoidolla. Se kasvaa ruukussa lämpimässä paikassa myös avomaalla eli ei tarvitse kasvihuoneoloja tuottaakseen mukavasti satoa.

Toinen kukkimaan alkaneista on C. annuum 'Snack Paprika', jonka sielunmaisemasta on vain hento tuntuma: hän on napostelupaprika.

Kolmas kukkija on C. annuum 'Malawi Bird's Eye'. 

Olen toiminut mehiläisenä heille, sivellyt varovasti siitepölyä kasvista toiseen. Työvälineenä olen käyttänyt pientä meikkisivellintä – kas kun mun turkki on liian harva, jotta siihen tarttuisi pölyä siirrettäväksi asti. Nahkaanhan se junttaantuisi, arvokas aines.

Täytyy sutia kukkia useampana päivänä, kun niiden siitepöly on kypsää eri aikoina. Pääseepähän meikkisivellin töihin, toimettomana lojunut on se.

Myös C. annuum 'Pinokkio' on alkanut kukkia. Se on joukon nopeakasvuisin lajike, juuretkin työntyneet jo potin pohjasta läpi. Vaihdoin taimet isompiin ruukkuihin.

Kylvin kaikkiaan kymmentä lajia/ lajiketta. Kahdeksan laatua iti, ja ne ovat kasvaneet hiukan eri tahtia: vasemmalla Pinokkio ja oikealla yksi Malaweista.

Eräs asia, joka tuppaa siemeniä kylväessä unohtua on se, että kylvöpotit vievät x-määrän tilaa heti alkuun, mutta kun kasveja siirretään nopean kasvun myötä isompiin potteihin, tilantarve kasvaa selvästi. Ja yleensä siinä vaiheessa on jo kylvetty "hiukan lisää" eli kaikki mahdolliset paikat on täynnä ilman sitä pottikoon suurentamista. 

Tällaista on tapahtunut täällä: kaikki ikkuna- ja kellaritila on ammuttu tykillä täyteen. Orvokkeja on yhteensä 105, chilejä lähes 30, pelargoneja parikymmentä ja muuta kasvustoa muutama kymmenen pottia.

Seuraavaksi pitäisi jo kiireesti kylvää ainakin samettikukkia ja yrttejä sekä kaikki, mitä kylvetään suoraan isoihin ruukkuihin (esim. kosmoskukka). Siksi olisikin ERITTÄIN SUOTAVAA, että herra ilmojenherra laittaisi tulemaan leutoa lounaistuulta, jotta orvokit voisi siirtää ulos kasvihuoneeseen päiviksi.

Viime vuonna olen alkanut ulkoiluttaa orvokkeja huhtikuun 11. päivä, suoraan ulkoilmaan. Kasvihuoneessa lämpöä riittää enemmän eikä tuuli riepottele, joten jos vaan plussalle päästäisiin, niin sinne orvokit voisi siirtää jo aikaisemmin.

Pelargoneja en vielä siirtäisi kasvihuoneeseenkaan, he tykkäävät oikeasta lämmöstä. Siirsin tammikuussa kylvetyt Amerikan-pelakuut ('Divas Strawberry Ripple F1') isompiin ruukkuihin.

Saviruukuissa on kyllä jo kesäistä tunnelmaa, sanoisin näin näppituntumalta.

Pakko vielä palata hetkeksi tähän ympäröivään säätodellisuuteen. Merkataan aikakirjoihin, että tontilla ainoa "kevään merkki" on se, että katajan oksia maahan painava lumiknööli on aavistuksen vajunnut ja pitää nyt oksia otteessaan enää puolesta välistä. Wuhuu.

Tämä talvi alkaa kyllä mennä jo tragikomedian puolelle. 

Led-valoja markkinoidaan niiden kestävyydellä, ainakin 10 000 tuntia palavat jotkut, muistan lukeneeni. Mutta suomalainen talvi on niin kovaa, lujaa ja kylmää laatua, että led-valokin antaa periksi. 

Mäntyvalaisimessa on jäljellä enää hentoinen hönkä.

Kuinka sattuukaan

Uh, kuinka pahalta tuntuu. Jouduin viikko sitten heittämään reippaan määrän orvokin alkuja pois, kun ne eivät olisi omiin purkkeihinsa koulittuina mahtuneet mihinkään kasvamaan. Kippasin koko astian multineen taimineen roskikseen.

Ja mitä tänään näen? No ne reippaat orvokin alut kasvamassa täyttää hönkää siellä roskiksessa.

Multapaakku oli tippunut oikein päin, ja siellähän ne kuivassa turpeessa pimeässä roskiksessa sinnittelivät edelleen.

Piti vaan pitää sydän kylmänä ja olla tonkimatta niitä takaisin sieltä, koska asuntoon ei ole tullut lisää ikkunapinta-alaa kuluneen viikon aikana. Laitoin miehen viemään roskiksen ulos, en olisi voinut moista murhamatkaa itse tehdä.

Mutta on kuitenkin pakko tehdä tunnustus. 

Mulla oli toinen samanlainen laakea kylvöastia pullollaan orvokintaimia. Olen koulinut sieltäkin kymmeniä yksilöitä omiin koteihinsa, mutta en ole raaskinut heittää loppuja pois. Jätin astian kellariin pienen lasitiili-ikkunan eteen toiveena saada ne hengiltä a) valon puutteen b) kastelun puutteen takia.

Mutta ei, siellä ne pörhistelivät pölisevässä turpeessa nekin, iloisen oloisina. Mun oli PAKKO ottaa vielä parikymmentä yksilöä talteen. Ne kasvavat liian pienessä lokerikkosysteemissä, joka just ja just mahtuu ikkunahyllykköön. Näin sain pari viikkoa lisäaikaa, sitten ne on siirrettävä isompiin potteihin.

Nyt vaan täytyy toivoa, että hurrikaani pyörii tontille ja poraa talon länsiseinälle kookkaan reiän, josta saadaan lisää valoisaa kasvatustilaa.  

Olen siis yrittänyt sekä saada elävistä kuolleita että [todennäköisesti] kuolleista eläviä. Laitoin syksyllä ruukkuihin sipuli-istutuksia (Lidlistä, parilla eurolla) ja aikomuksena oli etsiä ruukuille pakkaseton viileä tila talveksi. Juu ei, eipä löytynyt, siellä ne ovat ulkona (kylmässä kasvihuoneessa) viettäneet kaikki kuukaudet, jäätyneet varmaan moneen kertaan kauttaaltaan.

Nyt sitten raukka elän yhden prosentin toivossa, että jos sipulit kui-ten-kin lähtisivät kasvuun. Toin ruukut kellariin. Siitähän ne saa kätevästi ja sotkematta sitten tyhjennettyä jätesäkkeihin. (Just.)

Puolieläviä sipuleita sen sijaan löytyi äsken paperipussista: talveksi hyötöön aiotut punaiset hyasintit ('Jan Bos') olivat unohtuneet istuttaa ja kasvattaneet versoa siellä pussissaan. Tuuppasin ne turpeeseen, ehkä niistä saadaan kivat vappukoristeet.

Onneksi jokin asia on mennyt ns. putkeen. Kolmas perhosorkidea yhtyi kukkivien kuoroon, orastavan kevään väreissä.

Tänä viikonloppuna jätän tulppaanikimpun ostamatta ja ihastelen valko-kelta-liilaa orkidea-trioa. Nämä helpot ja mutkattomat talvenpiristäjät ovat kaiken ihailunsa ansainneet. 

Ahtajan reggae

Kun on hempeä mieli ja laskutaidoton pää, niin käsissä on tenkkapoo. Minne laitetaan kasvamaan kaikki ne orvokit, jotka on pelastettu hajakylvöistä ja könttäkasvusta? Löytyykö vielä koloa, jossa olisi riittävästi valoa? Taimiahan olisi kyllä vielä, yksiöitään odottamassa.

Kylvin moniväri-sarviorvokkia viime vuoden siemenistä. Niiden lisäksi kylvin tätä samaa sekoituslajiketta vuoden 2010 siemenistä, kun sellaisia löysin. Hyvin itivät, ja nyt olisi hauska saada ne kukkiviksi asti, jotta voisi verrata saman perheen "erivuotisia" yksilöitä keskenään. Että onko jotain selviä värimuutoksia tapahtunut isommassa mittakaavassa kahden vuoden aikana.

Löysin myös oranssin sarviorvokin siemeniä vuodelta 2010, ne itivät myös hyvin. Laitoin multiin myös viime vuotisia oliivinvihreitä 'Envyjä', tarkoituksena selvittää, että mihin suuntaan niiden väri alkaa sukupolvien aikana kääntyä.

Kaikkia taimia ei millään saanut talteen, vaan niitä joutui pikkuisen heittämään roskikseenkin. Ainoa kasvihullu lähitaho, jonka tiedän, on jo ampunut omat ikkunalautansa vähintään yhtä täyteen, eli hällekään en voinut näitä tuupata.

Ai kun sattui heittää hyvät pikkutaimet pois. (Tämä homma koulii ja karaisee myös tarhuria, ei vain taimia.)

Amerikan-orvokit Pansy 'Delta Pink Shades F1' ja Viola 'Coconut Swirl' ovat myös itäneet. Kastelija on vaan ollut hiukan huolimaton, kun vaaleanpunaiset ja -liilat leidit ovat saaneet kököttää melkein kuivassa mullassa. Ehkä kastelun myötä kohta saadaan ekat varsinaiset lehdet.

Orvokkeja on nyt kasvamassa noin sata yksilöä. Sata. Uskotteko, jos sanon, että kaikki mahdolliset valokolot alkaa olla täytetty? Ei ole seinänlevyisiä maisemaikkunoita tässä torpassa...

Kellariin sain ahdettua n. 92 % orvokkipoteista, nyt tosin talvehtivat pelakuut ovat melkoisessa pimennossa, kun katosta ei riitä valoa alas asti orvojen blokatessa jokaisen keinosäteen. 

Myös kukintoa pukkaava talvehtiva chili 'Super Chilli F1' jäi mustanmeren katveeseen, eikä varmasti jaksa avata kukkia niissä lukseissa.

Chilin tyvelle on alkanut kasvaa jotain salakasvia. Riemulla ei ollut rajaa, kun tajusin, että kyseessä on pakko olla ihanan, reippaan, omanlaisensa Mörkösammarin.

Mikäpäs muu sitä olisi siementänyt viime kesänä niin korkealta, että varmasti on yltänyt jokaiseen purkkiin ja ruukkuun, hah.

Tässä vielä muistokuva tuosta metrin korkuiseksi osoittautuneesta kääpiökasvista. Kuvassa yksi taimi.

Ei taida chilivarvassammarista tulla tällä kertaa yhtä komeaa, kun valot sammuivat juuri. Mutta kivaa oli häntä nähdä, pitkästä aikaa :)

Pelargonit ovat kyllä sitkeitä sissejä. Kellarissa nököttää viime kesänä pieneen peltipurkkiin tökkäisty pela-q, joka vaan sinnikkäästi elää niukassa tilassaan.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä hällä oli kyllä lämpimämmät oltavat valokuvaukseen kuin tänään. 

Kellarit, ne ovat vinkeitä paikkoja. Mietin pelakuun taimia katsellessani, että kohtahan heitä pitäisi alkaa lannoittaa, onkohan mulla yhtään mitään lannoitetta täällä. Peltiämpäristä kurkkasi korkki ja korkin perässä tuli täysi pullollinen pelakuulannoitetta. En edes tiennyt, että olen joskus moista hankkinut!

Pitkän pähkinnän jälkeen muistin ostaneeni sitä viime kevään puutarhamessuilta. (Tänään kuulkaa laitan loton vetämään.)

Mutta jotta ei menisi liian helpoksi, niin ei ne orvokit ja pelakuut ainoita huollettavia ja valotettavia ole. Onhan mulla chilit, tarkalleen ottaen 27 chilin tainta.

Sitähän voisi kysyä itseltään, että mitä h&€#"!°iä teet noin monella chilin taimella, kun yksi kaksi tainta on aikaisempina vuosina riittänyt hyvin. Mutta en kysy, kun en näitä kuitenkaan raaskisi pois heittää tai edes adoptoitavaksi lahjoittaa. Nehän on mun kasvilapsia.

Ja niillä on hienot juuret, eikö olekin * kysyy hän ylpeästi ja toivoo katselijoiden yhtyvän ihastelukuoroon *

Aloin vaihtaa heille isompia ruukkuja, mutta eihän niitä tietenkään ollut riittävästi. Että huomenna saa lähteä etsimään pyöreitä muovipotteja (tai otettava keittiöstä säilytyskipot parempaan käyttöön).

Mutta tiedättekö. Kaiken tila-tuskailun ympärillä tapahtuneesta oman pään pyörittelystä (perheen päiden liikkeistä en nyt viitsi puhua) huolimatta koin mullan ja taimien kanssa askaroidessani suurta galaktista yhteyttä maailmankaikkeuteen. Että tällaista perustavanlaatuista ja ikiaikaista ja merkittävää sitä saakin olla mukana todistamassa.

Ehkä osasyy näihin maailmoja syleileviin tuntoihin oli taustamusiikki, jota vinyylistä kellariin tulvi.

Taimirumban taustalla parasta on juurimusiikki, kuten Bob M:n reggae. Se antaa sopivan rauhallisen ja letkeän tekemisen rytmin ja muistuttaa, että rauha, rakkaus, muiden ihmisten ja luonnon kunnioittaminen on elämän esenssiä. One love, man. 

Näiden kosmisten tunnelmien takia on hyvä, ettei kellarissa ei ole ikkunaa ;D

Kielin kaulin koulin

Nyt on kuulkaa niin paljon asiaa mielen päällä, että tästä taitaa tulla pitkä jorina. Aloitetaan mukavilla aiheilla, piipahdetaan dramaattisemmissa asioissa ja palataan taas kevyeen, sopiiko näin?

No niin. Kröhöm. Aloitetaan.

Amerikan-tädit eli pelargoni 'Divas Strawberry Ripple F1':n taimet olivat varttuneet niin, että osa niistä halusi jo päästä omaan asuntoonsa. Sain siis harjoittaa koulintaa.

Ensimmäisinä erotin toisistaan nämä melkein identtiset kaksoset, että pääsivät diivailemaan väljemmille mannuille.

Hajakylvönä kylvetyt pikkuorvokit ovat sitten itäneetkin ihan hajana.

Vielä ei ole koulimisen aika, kasvattakoot ensin ensimmäiset todelliset lehdet. Ja jos tarkasti katsoo, siellä onkin tuloillaan ihan oikeita orvokinlehden näköisiä orvokinlehtiä. Jei!

Kellariluolan kasvilamput kuivattavat multaa tehokkaasti, nämäkin olivat ihan janoisia, ennen kuin ymmärsin antaa kunnolla vettä. Käyn joka päivä suihkuttelemassa taimia, mutta useammin saa kastella, tajusin. Aika jännä sinänsä, että vaikka olen kasvatellut orvokkeja samassa tilassa samalla tavalla jo useamman kerran, niin aina vaan menen yrityksen ja erehdyksen kautta... oliskohan joku muistikirja paikallaan? Vaikka blogimuotoinen? Eh.

Vaikka kellaritila on jo periaatteessa täynnä, niin kylvin eilen lisää siemeniä. Tottakai. 

Tajusin siinä siemenen-asettelua valmistellessani, että esivalmistelut vievätkin kohtalaisen paljon aikaa ja ajatusta. Se pipananpudotus vie kyllä ihan tasan yhden prosentin siitä kokonaisprojektista, mutta hommasta ei tahdo esimerkiksi siemenkaupassa muistaa kuin juuri sen osan... Mutta onhan siinä myös purkit ja purnukat, multa, mullankaiveluväline, lattian suojaus, vesikannun täyttely, käsienputsaus, merkkaustikut ja niiden kirjoitteluun sopiva kynä, loppusiivous, tarvikkeiston säilytys. You name it.

Kylvin edellämainuttuja asioita manaillen Amerikan-orvokit ja lahjaksi saadut akileijat. Columbinet vaativat kylmäkäsittelyn, joten ripsin siemeniä mullan päälle ja vein potit ulos.

Siinä ne nyt käsitteleytyvät terassin pöydällä, lumipatjalla. Ja koska pussissa luki, että Columbinet voivat itää myös ilman kylmää, niin jätin kaksi pottia sisään testattavaksi. 

Nämä pitäisi ottaa sisään kolmen viikon kuluttua eli 9.3. (note to self).

Ulkona tapahtuu nyt erikoisia asioita, dramaattisiakin. 

Tiedän, että syksyllä sade koputtelee ikkunaan, joskus joulun alla siihen koputtelee tonttukin. Mutta helmikuussa olohuoneen ikkunaan voi koputella rivi jääpuikkoja.

Lumi on valunut alas katolta pikkuhiljaa ja työntänyt puikkostoa edellään. Pisimmät jääsormet olivat muutaman sentin päässä lasista, kunnes eilen, kovan ryminän säestämänä, koko hässäkkä tuli alas. 

Jos kasvihuone olisi kesäisellä paikallaan, se olisi nyt entinen kasvihuone. Tämän takia se nostettiin pois talon läheltä talveksi.

Siinä se kököttää hangessa, polo.

Mutta se sentään kököttää elossa, toisin kuin fasaani, joka ravintoa etsiessään muuttui itse ravinnoksi. 

Jos lyhyellä ulkopyrähdyksellä näkee tällaista tapahtumaa, niin mitähän ulko-oven takana tapahtuukaan, silloin kun ei ole näkemässä:

Kas kävelin kotikatua ja siinä, irtohöyhenpatjalla, makasi tuore fasaaninraato harakoiden ateriana. Palasin samaa katua hetken päästä ja näin, kuinka haukka lenteli fasaanipaisti kynsissään. Sitä seurasi joukko kovaäänisiä harakoita ja variksia, ja haukka (varpus-/kana?) tiputti raadon naapurin parkkipaikalle. Se osui kahden auton väliin tyhjään paikkaan. 

VAROITUS! Kuva on karu.

Haukka istui hetken edessäni lumivallilla ja lensi sitten (pettyneenä?) tiehensä. Harakka jatkoi keskenjäänyttä lounastaan. 

En tiedä, kenen puolella olisin ollut, jos mielipidettäni olisi kysytty. Mutta jokaisen tarvitsee syödä, se on selvä.

RIP fasaani. Onneksi se tuli syödyksi tarkasti, ettei kuollut turhaan.

Myös rauhanomaisempaa ateriointia on tapahtunut, siitä todisteena muun muassa niukaksi kulunut siemenkranssi. 

Tämä munkinpaistorasvasta kaulittu kakku on mielestäni mennyt parhaiten kaupaksi eri rasvoista väkerrettyjä kakkuja verrattaessa. Toki voi olla, että muutkin asiat vaikuttavat menekkiin. Täytyy kiepsauttaa vielä yksi rinkula, ennen kuin aurinko (toi-vot-ta-vas-ti) alkaa paistaa liian voimallisesti ja sulattaa rasvapaakut vauhdilla.

Kellarin asukit ovat autuaan tietämättömiä seinän takana tapahtuvista hengissäpysymistaisteluista. Tosin käytin heistä muutamaa tänään ulko-ovella pikavisiitillä, että sain tarpeeksi luonnonvaloa ikuistaakseni heidät kuviin.

Tässä chili 'Pinokkio'. 

Tästä Hollannin-tuliaisesta tulee mietoa hedelmää, taitaa olla enemmän paprika kuin chili.

Kuva: Nebelung.de

Pääasia, että tulisi jotain hedelmää... matka on edelleen pitkä. Alku on kyllä ihan lupaava, vai mitä olette mieltä? (Nyt saa sanoa jotain kannustavaa.)

Kauaa ei viitsitty poseerata hankea vasten, ettei kylmä pääse kouraisemaan. 

Kovasti kuitenkin mennään parempaa (parasta) vuosipuoliskoa kohti, enää niukat 11 päivää helmikuuta jäljellä. Sehän me kestetään!