Ahtajan reggae

Kun on hempeä mieli ja laskutaidoton pää, niin käsissä on tenkkapoo. Minne laitetaan kasvamaan kaikki ne orvokit, jotka on pelastettu hajakylvöistä ja könttäkasvusta? Löytyykö vielä koloa, jossa olisi riittävästi valoa? Taimiahan olisi kyllä vielä, yksiöitään odottamassa.

Kylvin moniväri-sarviorvokkia viime vuoden siemenistä. Niiden lisäksi kylvin tätä samaa sekoituslajiketta vuoden 2010 siemenistä, kun sellaisia löysin. Hyvin itivät, ja nyt olisi hauska saada ne kukkiviksi asti, jotta voisi verrata saman perheen "erivuotisia" yksilöitä keskenään. Että onko jotain selviä värimuutoksia tapahtunut isommassa mittakaavassa kahden vuoden aikana.

Löysin myös oranssin sarviorvokin siemeniä vuodelta 2010, ne itivät myös hyvin. Laitoin multiin myös viime vuotisia oliivinvihreitä 'Envyjä', tarkoituksena selvittää, että mihin suuntaan niiden väri alkaa sukupolvien aikana kääntyä.

Kaikkia taimia ei millään saanut talteen, vaan niitä joutui pikkuisen heittämään roskikseenkin. Ainoa kasvihullu lähitaho, jonka tiedän, on jo ampunut omat ikkunalautansa vähintään yhtä täyteen, eli hällekään en voinut näitä tuupata.

Ai kun sattui heittää hyvät pikkutaimet pois. (Tämä homma koulii ja karaisee myös tarhuria, ei vain taimia.)

Amerikan-orvokit Pansy 'Delta Pink Shades F1' ja Viola 'Coconut Swirl' ovat myös itäneet. Kastelija on vaan ollut hiukan huolimaton, kun vaaleanpunaiset ja -liilat leidit ovat saaneet kököttää melkein kuivassa mullassa. Ehkä kastelun myötä kohta saadaan ekat varsinaiset lehdet.

Orvokkeja on nyt kasvamassa noin sata yksilöä. Sata. Uskotteko, jos sanon, että kaikki mahdolliset valokolot alkaa olla täytetty? Ei ole seinänlevyisiä maisemaikkunoita tässä torpassa...

Kellariin sain ahdettua n. 92 % orvokkipoteista, nyt tosin talvehtivat pelakuut ovat melkoisessa pimennossa, kun katosta ei riitä valoa alas asti orvojen blokatessa jokaisen keinosäteen. 

Myös kukintoa pukkaava talvehtiva chili 'Super Chilli F1' jäi mustanmeren katveeseen, eikä varmasti jaksa avata kukkia niissä lukseissa.

Chilin tyvelle on alkanut kasvaa jotain salakasvia. Riemulla ei ollut rajaa, kun tajusin, että kyseessä on pakko olla ihanan, reippaan, omanlaisensa Mörkösammarin.

Mikäpäs muu sitä olisi siementänyt viime kesänä niin korkealta, että varmasti on yltänyt jokaiseen purkkiin ja ruukkuun, hah.

Tässä vielä muistokuva tuosta metrin korkuiseksi osoittautuneesta kääpiökasvista. Kuvassa yksi taimi.

Ei taida chilivarvassammarista tulla tällä kertaa yhtä komeaa, kun valot sammuivat juuri. Mutta kivaa oli häntä nähdä, pitkästä aikaa :)

Pelargonit ovat kyllä sitkeitä sissejä. Kellarissa nököttää viime kesänä pieneen peltipurkkiin tökkäisty pela-q, joka vaan sinnikkäästi elää niukassa tilassaan.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä hällä oli kyllä lämpimämmät oltavat valokuvaukseen kuin tänään. 

Kellarit, ne ovat vinkeitä paikkoja. Mietin pelakuun taimia katsellessani, että kohtahan heitä pitäisi alkaa lannoittaa, onkohan mulla yhtään mitään lannoitetta täällä. Peltiämpäristä kurkkasi korkki ja korkin perässä tuli täysi pullollinen pelakuulannoitetta. En edes tiennyt, että olen joskus moista hankkinut!

Pitkän pähkinnän jälkeen muistin ostaneeni sitä viime kevään puutarhamessuilta. (Tänään kuulkaa laitan loton vetämään.)

Mutta jotta ei menisi liian helpoksi, niin ei ne orvokit ja pelakuut ainoita huollettavia ja valotettavia ole. Onhan mulla chilit, tarkalleen ottaen 27 chilin tainta.

Sitähän voisi kysyä itseltään, että mitä h&€#"!°iä teet noin monella chilin taimella, kun yksi kaksi tainta on aikaisempina vuosina riittänyt hyvin. Mutta en kysy, kun en näitä kuitenkaan raaskisi pois heittää tai edes adoptoitavaksi lahjoittaa. Nehän on mun kasvilapsia.

Ja niillä on hienot juuret, eikö olekin * kysyy hän ylpeästi ja toivoo katselijoiden yhtyvän ihastelukuoroon *

Aloin vaihtaa heille isompia ruukkuja, mutta eihän niitä tietenkään ollut riittävästi. Että huomenna saa lähteä etsimään pyöreitä muovipotteja (tai otettava keittiöstä säilytyskipot parempaan käyttöön).

Mutta tiedättekö. Kaiken tila-tuskailun ympärillä tapahtuneesta oman pään pyörittelystä (perheen päiden liikkeistä en nyt viitsi puhua) huolimatta koin mullan ja taimien kanssa askaroidessani suurta galaktista yhteyttä maailmankaikkeuteen. Että tällaista perustavanlaatuista ja ikiaikaista ja merkittävää sitä saakin olla mukana todistamassa.

Ehkä osasyy näihin maailmoja syleileviin tuntoihin oli taustamusiikki, jota vinyylistä kellariin tulvi.

Taimirumban taustalla parasta on juurimusiikki, kuten Bob M:n reggae. Se antaa sopivan rauhallisen ja letkeän tekemisen rytmin ja muistuttaa, että rauha, rakkaus, muiden ihmisten ja luonnon kunnioittaminen on elämän esenssiä. One love, man. 

Näiden kosmisten tunnelmien takia on hyvä, ettei kellarissa ei ole ikkunaa ;D