R = risiini

R saa esitellä risiinin, tuon eksoottisen näköisen kesäkukan, joka etelän mailla kasvaa tienpientareilla ihan vaan rikkana ja roskana.

Täällä tontti 559:llä sitä kylvetään ja vaalitaan joka kevät ihan piukeena, että itääkö, kasvaako, jaksaako. Vähän niin kuin joku kasvattelisi Papua-Uusi-Guineassa voikukkaa siemenestä. Eh.

Risiini (Ricinus communis) on lähtöisin Itä-Afrikasta. Koko kasvi on myrkyllinen, siemenistä puristettu risiiniöljy on ihan karmean vahvaa myrkkyä. Mutta jos ei pidä tapanaan ihailla kesäkukkiaan suun kautta, niin risiinin kasvattamisessa ei ole vaaraa. Jos siemenet ehtivät jollain ihmeellä Suomen kesässä kypsyä, niin ne pitää hävittää huolella, ei jättää lintujen tai muiden eläinten liikuteltaviksi esim. avokompostiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tässäkään ei kannata panikoida: kasvi kasvaa luonnonvaraisena kaikkialla (sub)trooppisissa olosuhteissa, mutta ihmiset eivät kuukahda siellä tolkuttomasti ketoon syötyään villisti kaikkialle levinneitä risiininsiemeniä. Kannattaa pidättäytyä syömästä mitään, mitä ei varmasti turvalliseksi tunne. Pakastevihanneksiin ymppäytyneet pahat siemenet ovat toinen juttu, sekoitusten turvallisuudesta vastaavat niiden tuottajat.

No niin, sitten tärkeimpään eli itse kasviin.

Risiinin sirkkalehdet ovat soikean puikeat, mutta eka lehtipari antaa viitteitä siitä, miltä täysikokoinen lehti näyttää.

Olen kasvattanut risiiniä ruukussa, jonka halkaisija on noin 40 cm. Siinä kasvi kasvaa noin metrin korkuiseksi, mutta olen nähnyt Suomessa parimetrisiäkin risiinejä. Niillä on ollut runsaasti enemmän multatilaa, jossa tilaa venytellä ja vanutella juuriaan. Meillä siis vain metrisiä rääppänöitä. Mutta kiva kasvi se on, tällä 'Carmencitalla' on punaiset varret ja punasuoniset lehdet.

Pari vuotta sitten 'Zanzi Palm' näyttää tehneen kohtalaisen isoja lehtiä, mutta ruukkukin on poikkeuksellisesti ollut isompi. Kuva on lokakuun puolivälistä.

Kasvi tekee kahdenlaista kukintoa. Tämä naispuolinen piikikäs (!) versio on siemenkota, jonka jokaisessa pallukassa kehittyy kolme siementä. Kuivuessaan kota jakautuu kolmeen osaan, jolloin siemenet lennähtävät ulos.

Toinen kukinto on miespuolinen, tässä kukat ovat vielä nupussa.

Kukat ovat pieniä, voitaisiin sanoa, että varsin vaatimattomia. 

Mutta mukavasti risiinissä riittää katseltavaa ja ihmeteltävää maaliskuulta aina lokakuun loppuun saakka.

R niin kuin raakkaus. Juu ei rakkaus tällä kertaa, vaan raakkaus niin kuin karsinta, viidakkoveitsen heiluttelu. Nimittäin tomaatti 'Sungold' valtasi kasvihuoneen niin, ettei elintilaa jäänyt muille lainkaan. Versot tulivat jo huoneesta ulos, niin ettei oven sulkemisesta ollut puhettakaan.

Otin kylmästi oksasakset ja lähdin perkaamaan. Ei tuohon pöheikköön olisi riittänyt kuitenkaan valoa niin, että satoa olisi tullut. Naksin sieltä täältä fiiliksen mukaan, isoja paksuja oksiakin lähti iso nippu. Kaikkiaan sylillisen kannoin materiaalia kompostiin. Nyt saa oven kiinni.

Etualalla venyttelevät chilit.

Parempaa tomaattisatoa onkin tulossa ruukuista ihan taivasalla. Siellä kasvu on pysynyt maltillisena ja voimat on voinut keskittää hedelmiin.

Ja R on myös rautayrtti eli verbena, jonka selkeästä kasvutyylistä tykkään. Tämä valkoinen kukinto on auringonvalossa todella valkoinen.

R on myös raakaa työtä elikkäs aidanmaalausta ja -kunnostusta. Yli 10 vuoden ikäinen lauta-aita on maalattu noin joka toinen vuosi ja painepesuroitu joka kesä, mutta nyt oli aika uusia joitakin haperoituneita elementtejä. Mies askaroi, minä maalaan. Kolme päivää projektia takana ja kaksi valmista tontin sivua. Huoh. Alkaa maistua jo vahvasti puulta.

Tänään asennetaan viimeiset palat ja maalataan niin, ettei paljasta puuta näy. Sitten lähdetään reissuun lepäämään.

Okt-asujan välttämättömiä kesäpuhteita... mutta kivahan sitä lopputulosta on sitten katsella. Sai pelakuukin ('Divas Strawberry Ripple F1') raikkaamman taustan.

Reipasta ja rentoa heinäkuun ydintä kaikille. Laitan loppuun kuvan purkitetusta kuumuudesta eli chilihillosta Nigellan tapaan.

Saman verran punaista paprikaa ja punaista chiliä murskataan monitoimikoneessa (onkohan laitteelle muuten joku modernimpi nimitys?). Kilo hillosokeria sulatetaan 600 ml:aan omenaviinietikkaa (ohjeessa oli cider vinegar, ehkä tuo on aika lähellä) ja pulputetaan hellalla 10 minuuttia. Annetaan jäähtyä ja purkitetaan. Syödään esim. juustojen tai lihan kanssa. Vielä en ole ehtinyt juustolautasta kasata, mutta lusikkamaistiaiset lupasivat hyvää. Makeaa ja hapahkoa ja sopivasti tulista, samantyyppistä kuin kaupassa pulloissa myytävä thai-chilikastike. 

Täällä Nigellan ohje: http://www.nigella.com/recipes/view/chilli-jam-2692

Rips raps, nähdään!

Minkä värinen on vaaleanpunainen?

Nyt tulee raivokasta orvokkiasiaa, erityisesti kuvallisessa muodossa. Niitä meinaan on purkit pullollaan ja tekin saatte nyt siitä osanne. (Älkää karatko, lopussa paljastan vaaleanpunaisen orvokin värin.)

OL-linjan kolmannen vuoden siemenjälkeläisten kukkien väri alkaa vaaleta. Väriyhdistelmät ovat edelleen moninaiset, mutta näppituntumalla vaaleammat kuin viime vuonna.

Mukana on mustan 'Bowles Blackin' jälkeläisiä, he näyttävät melkoisesti samoilta kuin vanhempansa.

Orvokkia on nyt siellä sun täällä, kun taimia syntyi vahingossa se 146.

Koiratkin ovat yleensä ihan just siellä, missä kamerakin. Nyt vain toinen ehti paikalle.

Ulkona ruukussa talvensa viettäneen säälivaahteran tyvellä on myös o-kasveja.

Sitä suurempi ihme on, että vaahtera näyttäisi olevan mitä voimakkaimmin elossa! Japaninvaahtera vietti erään talven täsmälleen samoissa oloissa ja kuoli mitä voimakkaimmin. 

Kaksivärisenä startanneen OL-linjan ja yksivärisen O-linjan lisäksi kasvatettavana on ollut muutama muu orvokkiprojekti. Coconut Swirl -lajiketta tilasin Amerikasta, sen kukan piti olla valkoinen vaaleanliiloilla reunoilla. Kuvassa mainoslupaus on ylävasen kuva, muut kaksi ovat reaalielämää.

Viime vuonna kylvetyn vihreän 'Envyn' jälkeläiset ovat sekä perus-sinikeltaisia että siemenpussissa luvatun värisiä. Mainoskuva alaoikea, muut kaksi oikeita olentoja.

Mutta sitten, omasta mielestäni kaikista kiinnostavin testi, nimittäin vaaleanpunainen orvokki. Tiedossa oleva faktahan on se, että vaaleanpunaista orvokkia on todella vaikea jalostaa. Kasvin väriominaisuudet eivät vaan yksinkertaisesti taivu siihen: tilanne on sama kuin naisilla, jotka hampaat irvessä pyrkivät valkaisemaan hiuksiaan päätyäkseen platinablondeiksi, mutta jotka päätyvät enemmän tai vähemmän kanarianlinnuiksi. (Been there done that.)

Tilasin siis Pansy 'Delta Pink Shades F1':n siemeniä rapakon takaa, laitoin ne multiin melko tarkalleen kolme kuukautta sitten. Ja kuinkas testissä kävi?

Mainoskuva ylävasen, lopputulos kahdessa muussa kuvassa.

Nooh, väri ei todellakaan ole ihan sama, mutta lupaus ei jäänyt aivan täysin täyttymättäkään. Väri on enemmän pinkki kuin yleensä orvokeissa näkee. Minä tervehdin ilolla tätä kaukaa tullutta ja kauniiksi osoittautunutta. Hauska projekti!

Puutarhassa kasvaa toki muutakin, ja nopeasti tuntuukin kasvavan. En muista, että olisin aiemmin nähnyt isot koivunlehdet ja krookukset samaan aikaan. Voi toki olla, että en vaan muista.

Parhaassa kukassaan ovat sinisävyinen valkovuokko ja hyasintti 'Jan Bos'. (Valkovuokosta ei-tietenkään-ole tarkempia tietoja, _mihinkäs_ sitä ihminen moisia voisi kirjata. Huoh.)

Punaisen värinokkosen taimet ovat kuin ovatkin pelmahtaneet kasvuun jurnuteltuaan aikansa. Ja Muscari latofoliumilla on hieno liukuvärjätty kukinto.

Akileija 'Rocky Mountain Blue':n taimet kasvavat jo ulkosalla ruukussa. Kaksi yötä takana, toinen jo ilman peittelyä, hyvin ovat näköjään pärjänneet. 

Verbenan taimet pääsivät tänään ensimmäistä kertaa ulkoilmaan. 

Tulppaani 'Pink Impression' on päivälleen samassa kasvuvaiheessa kuin viime keväänä tähän aikaan. 

Kasvihuoneessa kaikki asukit ja vierailijat ovat viettäneet pari yötä ilman hallaharson taustatukea. Ainakin päällisin puolin kaikki näyttävät pärjäävän.

Mikäs tässä on ihmisen ollessa, uusi viikonloppukin ihan nurkan takana. Sitä kohti, toverit!

Herrasunikot ja homekodin kasvatit

Mitä kasvaa homeesta? No erivärisiä verbenoja tietenkin.

Keväällä tiiviiseen noutoruokarasiaan kylvetyt siemenet homehtuivat melko napakasti, mutta muutaman sitkeän hometolerantin taimen sain pelastettua. Nehän kasvoivat ihan reippaasti, niin kuin niillä ei olisi lapsena surkeaa homekotia ollutkaan. Ja nyt, nyt he kukkivat kilpaa niiden kesäkukkien kanssa, joiden olot ovat olleet tuulettuvaiset ja ilmavat.

Tämä tuottaa mulle erityisen suurta iloa, että kylvös ei kokonaan epäonnistunutkaan eikä alkuhankaluuksista jäänyt kasveille ns. traumoja. Siemenet olivat edellisvuotisia, joten siinäkin oli jo pieni itävyysriskin paikka. Tuota tummansinistä väriä ei viime kesänä kehittynyt lainkaan, tästä satsista sitä sain.

Myös riippalobeliat tuottaa isoa iloa, ne kun on niin perustaviskukkia, mutta itsetehtyinä Kovin Tärkeitä. Ja hei, onhan noi nyt normilobskua komeamman näköisiä?!

Onnistumisen iloa on koettu myös kahden unikkoruukun äärellä. Kylvin kaliforniantuliunikko Eschscholzia californica 'Jelly Beansia' ja silkkiunikko Papaver rhoeas 'Shirleytä' suoraan isohkojen ruukkujen pinnalle kylvömultaan ja jäin odottamaan seuraamuksia.

Nuo siemenethän ovat aivan mitättömän kokoisia, joten niitä on vaikea kylvää tasaisesti tai niin, että näkisi, missä niitä jo on... En myöskään harventanut taimia, koska niitä kasvoi aivan ripirinnan. Ihme kyllä, ensimmäiset kukat ovat nyt auenneet ja uusia nuppuja on mukavasti.

Ylärivissä 'Jelly Beans' ja alhaalla 'Shirley'.

Olen kokeillut vastaavien unikoiden kasvatusta aikaisemminkin, mutta hermo petti heti melkein itämisvaiheen jälkeen, kun toisessa ruukunnurkassa oli tyhjää ja toisessa tupas pikkutaimia. Mutta nyt ehkä uskaltaudun kokeilemaan näitä ensi keväänäkin. Ihan viehkojahan he ovat.

Viehkoja ovat myös jalokärhöt, jotka ovat pyrskähtäneet kukkimaan.

Näistä olen kertoillut ennenkin, joten tuumaan vain, että tuo sininen versio on jotenkin kivan näköinen noita tuijia vasten kasvaessaan. Vihreä tuntuu syventävän sinistä sävyä, mene ja tiedä.

Viime syksynä istutetut hajulaukat (Nectaroscordum siculum) ovat kukkineet söpöisin kelloin. Kasvin nimi tulee lehdistä, jotka tuoksuvat hierottaessa valkosipulilta. En ole testannut – vielä, mutta jännää katseltavaa tämä metrinen kasvi on.

Nyt kukat ovat kääntyneet prinsessatornien muotoon, alkavat kasvatella siemeniä siellä vaaleanpunertavissa kätköissään. 

Onnistumisen iloa on siis koettu tänään, mutta suurin tunne on kuitenkin ollut iloinen hämmästys. Ovelta nimittäin kuului äsken pim pom, siellä seisoi ihana naapurini, jolla oli pussillinen vastapoimittuja herkkuja mukanaan. Kertoi heidän syöneen näitä jo niin paljon, että alkaa kiintiö olla täysi.

Minulle nämä kesäjalokivet kyllä maistuvat, kyllä kiitos!

Jos joskus suunnittelen muuttoa jonnekin, niin aion tarkastella naapuruston tarkkaan. Jos jossain on intohimoinen ruoankasvattaja, sinne minä hattuni lasken.

Pionin pehmeään syliin

Pääkaupunkiseudulla on hiljaista ja leppoisaa, kun väki viettää juhannusta pitkin poikin Suomenniemeä. On mukava olla kotona ja nauttia poikkeuksellisesta rauhasta. Pyörälenkillä tiet olivat tyhjähköjä ja kuntosalilla hikoili lisäksemme vain pari ihmistä. Kuntoilujen jälkeen iltapäivällä alkoi sataa ja nyt tuntuu mukavalta olla vain sisällä, tekemättä mitään.

Viikon poissaolon aikana puutarhassa on tapahtunut vaikka mitä. Monet siemenestä kasvatetut kesäkukat alkavat availla kukkiaan, kuten tämä isotsinnia tässä. Värin pitäisi olla limenvihreä, vielä ovat kovin supussa terälehdet, että mitään voisi varmaksi sanoa.

Jotenkin aika jännän näköinen kukka, eikä välttämättä tässä vaiheessa mitenkään kovin söpö. Ei ainakaan niin söpö, kuin vaaleanpunainen ja liila verbena.

Verbenoilla oli nihkeä alku elämälleen, kun joutuivat itämään liian tiiviissä noutoruokarasiassa. Osa taimista homehtui rapsakasti, mutta onneksi osa selvisi isoiksi asti. Ei siis muovikantta päälle muovirasiaan, ei edes rei'itettyä.

Viime kesänä kylvetyt jaloakileija 'MacKanat' ovat alkaneet kukkia. Kivan hempeitä värejä vanhojen yksiväristen lehtoakileijojen rinnalla.

Perennoista kurjenpolvet kukkivat ripirintaa akileijojen kanssa. Sinipunainen tarhakurjenpolvi (Geranium x magnificium) on sähäkkä näky isona mättäänä kasvaessaan. Ja isoksi mättääksi se näkyy kasvavankin ilman sen kummempia puleeraamisia. Auringosta näyttää tykkäävän hän.

Puolivarjoon sen sijaan joutuu tyytymään viime kesänä istutettu espanjankurjenpolvi G. endressii 'Wargrave Pink', joka on kuitenkin suostunut avaamaan hempeänpinkit kukkansa.

Espanjankurjenpolvi on nimenomaan yksi niistä lajeista, jotka tykkäävät kokoaurinkoisesta kasvupaikasta, mutta ihan hyvin elo tuntuu sujuvan osavarjossakin. Kurjenpolvi ei petä.

Puolivarjossa viihtyy myös herkkä perhoangervo (Gillenia trifoliata), josta tykkään kyllä kovasti. Tummanvihreä lehdistö ja valkoiset perhosmaiset kukat noin metrin korkuisena kasvustona on rauhoittava elementti. Kasvit myös liikkuvat herkästi tuulessa, se tuo lisää silmäkiinnostusta.

Ensimmäiset jalokärhön kukat ovat auenneet. Vanha roosa löytyy 'Hagley Hybridin' terälehdistä.

Hiukan, tai oikeastaan todella paljon räväkämpää roosaa löytyy viime syksynä ostetusta punapäivänkakkarasta (Chrysanthemum coccineum 'Pink Robinson'), jonka tosin piti olla hennon vaaleanpunainen. Mutta hän ei halua olla haalean vaalea, kuten samanniminen sisarensa, vaan päätti ottaa rokimman asenteen.

Vastaavan yllätyksen tuotti Hollanista hankkimani lilja 'Ivory Pixie', jonka piti olla väriltään kermanvaalea. 

En tiedä, mitä tuonväristä kermaa tuottanut lehmä olisi mahtanut nauttia, heh. Mutta mukavia yllätyksiä nämä molemmat värivahventeet ovat, saavat jatkaa elämäänsä tontilla :)

Yksi kesän odotetuimpia kukkijoita palkitsee nyt odottajan kärsivällisyyden. Jalopioni on avannut ensimmäiset palleronsa silkinpehmeiksi, tuoksuviksi, ylenpalttisen runsaiksi kukiksi.

Tänne minä haluaisin kiivetä nukkumaan valoisaksi kesäyöksi. Tähän kauneuteen minä haluaisin nukahtaa ja tästä herätä.

Täydellisyys, se asuu pienessä pyöreässä paketissa. 

Pelakuisia projekteja

Aurinkoista äitienpäivää! Mukavat kelit taas puuhastella pihalla, parin sadepäivän jälkeen.

Syksyllä istutetut vaaleanpunaiset tulppaanit ovat hyvässä vauhdissa, ensimmäiset Pink Impression -nimiset avasivat kukkansa juuri sopivasti tänään.

Eilen pilvipäivänä ne olivat vielä kovin eri värisiäkin.

Ihmeellistä kehitystä vain vuorokaudessa! No, tähän vuodenaikaan kaikki kehitys on toooosi nopeaa.

Viikko sitten kannoin kellarissa talvehtineet pelargoniruukut (7) ulos, ja putsasin ne syksyn lehdistä ja muusta röhköstä. Käkkyrävarsissa oli uutta kasvua – toispuolista ja pikkulehtistä, mutta kasvua kuitenkin.

Siivotessa oksanpäitä katkeili poikki, laitoin niitä vesilasiin juurtumaan. Mutta koska olen hosumaija, en jaksanut odottaa juurten muodostumista viikkoa kauempaa, vaan tänään upottelin niitä taimimultaan, josko vaikka lähtisivät kasvuun. Vesilasissa olivat kuitenkin kasvattaneet uusia pikkulehtiä.

Laitoin omiin ruukkuihinsa myös isompia katkenneita pätkiä, tässä yksilössä oli jo juuret valmiina. Hän näkyy olevan hengissä, kun tuohon vihreään oksaan on kasvanut muutama miniskuukkeli silmu.

Melko kiemuraisia olivat jotkut rungot, nämä kasvit eivät varmaan menisi kaupaksi kesäkukkamyymälässä...

... mutta mulle ne ovat ihania tuttavia viime kesältä. Kiva nähdä taas! 

On tämä mun kasvienlisäystouhu kyllä ihan kokeilutyyppistä, mutta eipä tule suuria vahinkoja, jos pistokkaat eivät jaksa kasvaa, mutta toisaalta tulee iso ilo, jos jaksavat. 

Yhden taimen pätkäisin jalalla potkaisemalla (vahingossa) jokunen viikko sitten, kun siellä kasvikellarissa rymysin. Laitoin pätkän vesilasiin ja unohdin hyllyn perukoille. Sieltä sen bongasin, kun vesi ei enää ollut raikasta, ja laitoin multiin.

Nyt selvisi, minkä väristä kukkaa tuo pistokas tuottaa. 

Tämä uusi kasvi kuuluu ehdottomasti "Iloa tuurilla, ilman vaivaa" -osastoon.

Ja seuraavassa esitellyt samettikukat puolestaan kuuluvat sarjaan "Otan opiksi, tiedän ensi vuonna". Nimittäin maaliskuussa kylvetyt ryhmäsamettikukat Tagetes patula 'Striped Marvel' ja 'Citrus Mixed' eivät todellakaan kasva kauneimmiksi kevätpaahteisessa kasvihuoneessa.

Tässä on yksilö, joka kuvaa asiaa hyvin: liika kuumuus on saanut taimen venähtämään aivan liian nopeasti ja aivan liian pitkäksi. Tavallisesti nuo lehtiparit lähtevät varresta noin sentin välein, tässä varsi on hujahtanut varmaan kolminkertaista vauhtia.

Ja kukkanuppukin viilettää jossain omissa korkeuksissaan.

Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Tuo ei ole nätti eikä sillä ole kovin tukevat oltavat sitten ulkosalla. Eli ensi keväänä samettikukat kasvavat edellisvuosien tapaan ikkunalaudalla tai siellä kasvikellarihuoneessa keinovalojen alla. Viileyttä tarvitaan, jotta kasvu on hallittua.

Osa samettikukista on onneksi suht' tolkullisen mittaista.

Onhan tuokin jättimäinen verrattuna edellisvuosien ihannemittaisiin, mutta pärjännee ulkona paremmin.

Muut kasvihuoneen asukit ovat ilmeisesti ihan tyytyväisiä lämpöön ja porotukseen, kun näyttävät ns. normaaleilta. Erityisen innoissaan ovat tomaatit, koristemaissit ja chili.  

Myös alla näkyvät täpläsievikit, basilika, tsinnia ja verbena ovat tykänneet kasvihuoneilmasta.

Ensi yöksi on luvattu nollalämpöä, joten kasvihuonetta täytyy hiukan lämmittää. En jaksa kanniskella laatikoita sisälle, kun joudun jo raahaamaan noin 15 isoa saviruukullista daalioita ja mökinihmekukkia ja kevätsipulia ja pelakuita aamuin illoin edestakaisin. Selkä on ihan rautakankijäykkä. Aionkin olla tosi näppärä ja viedä Taimelaan kaksi isoa lyhtyä ja sytyttää illan hämyssä isot kynttilät lämmönlähteeksi.

Saas nähdä, kuin meidän käy. Yrittänyttä ei laiteta, rohkea rotan syö ja optimisti näkee munkkirinkilän, pessimisti reiän. Näillä mietteillä riskinottoon, heh.

Tähän loppuun vielä veistoksellista kasvitaidetta, jota tarjoilee pensaskrassi.

Muistetaan mekin aina välillä venytellä, pallot käsissä tai ilman :)