29. heinäkuuta 2013

T = tomaatti

T niin kuin terveisiä töistä! Huh, olipas rankka eka päivä loman jälkeen, jo pelkästään paikallaan oleminen tuotti hikikarpaloita, aivotoiminnan käynnistämisestä puhumattakaan. Onneksi päivä kuitenkin lopulta päättyi ja pääsin takaisin tähdellisten touhujen tuoksinaan. Tomaatteja tutkailemaan.

Tomaattisato on alkanut nyt kypsyä laajemmalti, nyt saa syödä puskan vierellä seisaaltaan. Nelisen kuukautta kului siemenkylvöstä sadonkorjuuseen, ei ole mahdottoman pitkä aika se. Ilmat ovat kyllä tänä vuonna suosineet tomskujen kasvatusta.

Taivasalla, eteläseinustalla ruukussa kasvaa Gardener's Delightia.


Osa GD-taimien hedelmistä on varsin isoja kirsikkatomaateiksi.


Länsiseinustan GD:t ovat punertuneet hieman hitaammin. Tosin ruukusta saatiin myös kesän ihan ensimmäiset maistiaiset.


Eteläseinustalla ruukussa kasvaa myös Sungold.


Nämä oranssit pallerot ovat erittäin lempeän makuisia, menisivät kaupaksi vihanneskammoisellekin.


Kasvihuoneessa tein kaksi viikkoa sitten radikaalin raakkaustyön, josta tomaattipehkot eivät näytä olevan moksiskaan. Siellä ne ovat taas pehkoontuneet ja tursuavat oviaukosta ulos.


Sungoldia kasvaa myös kasvarissa, se nimenomaan on venähtänyt tolkuttomiin mittoihin suojaisissa olosuhteissa. Viidakkoveitsen jälkeen oksiin jäi pienehkö määrä raakileterttuja, jotka ovat nyt saaneet riittävästi valoa punertuakseen.


Kompaktikasvuinen Tiny Tim on jäänyt aivan jalkoihin elintilataistelussa, mutta on ilmeisesti saanut sen verran päivänvaloa itseensä, että on voinut kypsytellä hedelmiään.


Näistä minä sitten kulhoon palleroita keräsin. Nättejähän he ovat, vai mitä sanotte.


Tomaattien lisäksi satoa on saatu chileistä, jotka toimivat mukavana raaka-aineena paholaisenhillossa. Näiden aineksien lisäksi tähän mainioon lisukkeeseen tarvitaan 2 dl hillosokeria, 2 rkl etikkaa ja 2 tl suolaa.


Kasvikset pilkotaan pieneksi (monitoimikone surauttaa nopeasti), laitetaan yhdessä kattilaan ja annetaan poreilla n. 15 minuuttia.


Sitten vaan purkkeihin ja jääkaappiin tai pakastimeen syömistä odottamaan. Annoksesta tulee noin 4 (-5) desilitraa. Paholaisenhillo sopii lähes kaikkiin pääruoka-annoksiin lisukkeeksi, on se vaan niin hyvää.


T-kirjaimeen sopii vielä tiikerililja, joka tässä tapauksessa on raikkaan keltainen 'Citronella'.


Näillä eväillä siis kohti huomista päivää. Nyt se on T niin kuin terve!

28. heinäkuuta 2013

S = sitä sun tätä

Heipsuli, Blogistanin ihanat ihmiset! Tuntuipas lomatauko pitkältä, paljon olisi ollut asiaa ja "asiaa" tämän parin viikon aikana. Siksi S-kirjain on yhtä kuin Sukkelaa Sekalaista.

Hellepäivänä päällimmäisenä mielessä on jääpala-asia. Yritin nimittäin saada pakastettua kukkajääpaloja, jotka olisivat lasinkirkkaita.  Se ei ollutkaan ihan mikään helppo tehtävä...


... nimittäin kukka plumpsahtaa yleensä tekovaiheessa veden pinnalle. Jos palan pakastaa kahdessa erässä eli ensin laittaa muotin puolilleen vettä ja kukan siihen pinnalle ja sitten parin tunnin päästä loput vedet, niin kukka jää kyllä keskelle, mutta palasta tulee maitolasimainen eli se ei ole kauttaaltaan läpinäkyvä.

No sitten keksin kiinnittää esijäähdytetyn kukan nuppineulalla (joo) muotin pohjaan ja täyttää kolon kerralla kokonaan vedellä. Ei ollut merkittävää apua, kuutiosta tuli silti maitolasimainen.


Problematiikka piillee siinä, että pakastuminen ei tapahdu riittävän nopeasti. Eli eikun uutta tehopakastinta hankkimaan ja jääpalabisnestä perustamaan. Tai sitten vaan täytyy tyytyä näihin sumeisiin ;)

Veden kanssa on muutenkin puljattu, kuten tehty näitä värivesipulloja omppupuuhun keikkumaan.


Ja seisty meressä toteamassa, että Dingo oli väärässä. Aurinko laskee sun selkäsi taa ja värjää sun hiuksesi... keltaisellaan. Keltaisellaan!


Mutta nyt loppuu vapaus ja vesileikit, sillä tänään on viimeinen lomapäivä. Alan nyt pakkaamaan työreppua (sekä suremaan ja hiukan myös ärtymään vapauden menetyksestä), joten palataan uusilla postauksilla ensi viikolla. S niin kuin sommoro!

16. heinäkuuta 2013

R = risiini

R saa esitellä risiinin, tuon eksoottisen näköisen kesäkukan, joka etelän mailla kasvaa tienpientareilla ihan vaan rikkana ja roskana.

Täällä tontti 559:llä sitä kylvetään ja vaalitaan joka kevät ihan piukeena, että itääkö, kasvaako, jaksaako. Vähän niin kuin joku kasvattelisi Papua-Uusi-Guineassa voikukkaa siemenestä. Eh.

Risiini (Ricinus communis) on lähtöisin Itä-Afrikasta. Koko kasvi on myrkyllinen, siemenistä puristettu risiiniöljy on ihan karmean vahvaa myrkkyä. Mutta jos ei pidä tapanaan ihailla kesäkukkiaan suun kautta, niin risiinin kasvattamisessa ei ole vaaraa. Jos siemenet ehtivät jollain ihmeellä Suomen kesässä kypsyä, niin ne pitää hävittää huolella, ei jättää lintujen tai muiden eläinten liikuteltaviksi esim. avokompostiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tässäkään ei kannata panikoida: kasvi kasvaa luonnonvaraisena kaikkialla (sub)trooppisissa olosuhteissa, mutta ihmiset eivät kuukahda siellä tolkuttomasti ketoon syötyään villisti kaikkialle levinneitä risiininsiemeniä. Kannattaa pidättäytyä syömästä mitään, mitä ei varmasti turvalliseksi tunne. Pakastevihanneksiin ymppäytyneet pahat siemenet ovat toinen juttu, sekoitusten turvallisuudesta vastaavat niiden tuottajat.

No niin, sitten tärkeimpään eli itse kasviin.

Risiinin sirkkalehdet ovat soikean puikeat, mutta eka lehtipari antaa viitteitä siitä, miltä täysikokoinen lehti näyttää.



Olen kasvattanut risiiniä ruukussa, jonka halkaisija on noin 40 cm. Siinä kasvi kasvaa noin metrin korkuiseksi, mutta olen nähnyt Suomessa parimetrisiäkin risiinejä. Niillä on ollut runsaasti enemmän multatilaa, jossa tilaa venytellä ja vanutella juuriaan. Meillä siis vain metrisiä rääppänöitä. Mutta kiva kasvi se on, tällä 'Carmencitalla' on punaiset varret ja punasuoniset lehdet.


Pari vuotta sitten 'Zanzi Palm' näyttää tehneen kohtalaisen isoja lehtiä, mutta ruukkukin on poikkeuksellisesti ollut isompi. Kuva on lokakuun puolivälistä.


Kasvi tekee kahdenlaista kukintoa. Tämä naispuolinen piikikäs (!) versio on siemenkota, jonka jokaisessa pallukassa kehittyy kolme siementä. Kuivuessaan kota jakautuu kolmeen osaan, jolloin siemenet lennähtävät ulos.


Toinen kukinto on miespuolinen, tässä kukat ovat vielä nupussa.


Kukat ovat pieniä, voitaisiin sanoa, että varsin vaatimattomia. 


Mutta mukavasti risiinissä riittää katseltavaa ja ihmeteltävää maaliskuulta aina lokakuun loppuun saakka.

R niin kuin raakkaus. Juu ei rakkaus tällä kertaa, vaan raakkaus niin kuin karsinta, viidakkoveitsen heiluttelu. Nimittäin tomaatti 'Sungold' valtasi kasvihuoneen niin, ettei elintilaa jäänyt muille lainkaan. Versot tulivat jo huoneesta ulos, niin ettei oven sulkemisesta ollut puhettakaan.


Otin kylmästi oksasakset ja lähdin perkaamaan. Ei tuohon pöheikköön olisi riittänyt kuitenkaan valoa niin, että satoa olisi tullut. Naksin sieltä täältä fiiliksen mukaan, isoja paksuja oksiakin lähti iso nippu. Kaikkiaan sylillisen kannoin materiaalia kompostiin. Nyt saa oven kiinni.

Etualalla venyttelevät chilit.


Parempaa tomaattisatoa onkin tulossa ruukuista ihan taivasalla. Siellä kasvu on pysynyt maltillisena ja voimat on voinut keskittää hedelmiin.


Ja R on myös rautayrtti eli verbena, jonka selkeästä kasvutyylistä tykkään. Tämä valkoinen kukinto on auringonvalossa todella valkoinen.


R on myös raakaa työtä elikkäs aidanmaalausta ja -kunnostusta. Yli 10 vuoden ikäinen lauta-aita on maalattu noin joka toinen vuosi ja painepesuroitu joka kesä, mutta nyt oli aika uusia joitakin haperoituneita elementtejä. Mies askaroi, minä maalaan. Kolme päivää projektia takana ja kaksi valmista tontin sivua. Huoh. Alkaa maistua jo vahvasti puulta.

Tänään asennetaan viimeiset palat ja maalataan niin, ettei paljasta puuta näy. Sitten lähdetään reissuun lepäämään.


Okt-asujan välttämättömiä kesäpuhteita... mutta kivahan sitä lopputulosta on sitten katsella. Sai pelakuukin ('Divas Strawberry Ripple F1') raikkaamman taustan.


Reipasta ja rentoa heinäkuun ydintä kaikille. Laitan loppuun kuvan purkitetusta kuumuudesta eli chilihillosta Nigellan tapaan.


Saman verran punaista paprikaa ja punaista chiliä murskataan monitoimikoneessa (onkohan laitteelle muuten joku modernimpi nimitys?). Kilo hillosokeria sulatetaan 600 ml:aan omenaviinietikkaa (ohjeessa oli cider vinegar, ehkä tuo on aika lähellä) ja pulputetaan hellalla 10 minuuttia. Annetaan jäähtyä ja purkitetaan. Syödään esim. juustojen tai lihan kanssa. Vielä en ole ehtinyt juustolautasta kasata, mutta lusikkamaistiaiset lupasivat hyvää. Makeaa ja hapahkoa ja sopivasti tulista, samantyyppistä kuin kaupassa pulloissa myytävä thai-chilikastike. 

Täällä Nigellan ohje: http://www.nigella.com/recipes/view/chilli-jam-2692

Rips raps, nähdään!

14. heinäkuuta 2013

Q = qsi pelaqta

Eh, hiukan vaikea yhdistää Q-kirjain puutarhailuun, mutta kyllä se pienellä kikkailulla onnistuu. P-kirjain meni purppuraheisiangervolle, vaikka siinä olisi pitänyt yksilö- ja lajikemäärän perusteella olla pelargoni. Tykkään pelargoneista, koska ne täyttävät lempikasvikriteeristöni: helppo, helppo ja helppo.

Tässä qsi pelakuuta helleviikonlopun jälkimaininkeihin.

Valko-vihreälehtinen tapaus ei edes tarvitsisi hienojen lehtiensä lisäksi kukintaa, mutta kyllä se herkät, yksinkertaiset liilat kukkansa haluaa ilmoille ilauttaa.


Tuoksupelakuukin tekee kukat (se on tietysti kasvin itsensä mielestä lisääntymisen kannalta oleellista), mutta lehdissä on sen juju. Voimakas tuoksu, jota voisi kuvailla... voimakkaaksi.


Tällä yksilöllä on sekä kivat lehdet että kiva kukinto. Lehdet ovat sileät ja graafiset, liilat kukat kerrotut. Sain napsaistua yhden pistokkaan, ennen kuin kasvi kuukahti talvisäilössään. 


Vaaleanpunaisia pelakuita on tontilla nyt reilusti, kun niitä siemenestä ja pistokkaista intopiukkana kasvattelin. (Liian helposti lisättävä kasvi, ehdottomasti.) Kukista riittää koristeiksi omenapuun oksalle.


Näin pääsee käyttöön myös vuosia sitten parasta ennen -päiväyksensä menettänyt elintarvikeväri.

Hyvää uutta heinäkuista viikkoa – on siis hei-nä-Q! Onko ihanampaa?

12. heinäkuuta 2013

P = purppuraheisiangervo

Jotkut kasvit herättävät kysymyksen "miksi". Että miksi tuo kasvaa tuossa, mikä on sen funktio ja arvo. Tällainen kasvi tontilla on purppuraheisiangervo, jota pari vuotta sitten ostin kolmen taimen verran aukkopaikkaan, jonka jätti poistuessaan karhunvadelma.

Purppuraheisiangervo (Physocarpus opulifolius 'Diabolo') kukki tänä alkukesänä ensimmäisen kerran, ihan nätit kukinnot hänellä on.


Olen näköjään postannut pha:sta vain yhden kerran, heti ostotapahtuman jälkeen. Kun nyt luin perusteluni, niin sen suuremmat pohdiskelut tulivatkin jotakuinkin tarpeettomiksi. Eihän tuossa kohtaa moni tuon kokoinen kasvi olisi menestynyt, savessa, puolipäivävalossa, aidanvarjossa.

Että siksi ne kasvavat siinä. Niiden funktio on tuoda kevyttä näkösuojaa ja elähdyttää tummilla lehdillään. Niiden arvo on taudittomuus, talvenkestävyys ja leikattavuus. Reipas ja mitäänpyytelemätön olemassaolo.


Sitä vaan ei aina muista, millä perusteilla kasvinsa on valinnut. Onneksi tämän kohdalla on käytetty reipasta järkeä eikä jonkun ihanan magnolian edessä yltiöpositiivisesti muunnettu mielessä niukkavaloisaa savikkoa kuohkeaksi paraatipaikaksi. Siinä kituisivat nyt neidit herkkiöt, ja pahasti.

Mutta purppuraheisiangervo kasvaa ja voi hyvin. Ainoa huolen aihe ovat vihreälehtiset versot, joita näköjään pukkaa kasvin tyvestä. 


Taidan leikata ne surutta poikki, jotteivät ihan ala innostua. Ja tiedättekö mitä. Niin on ihmisen mieli muuttuvainen, kuten aikaisemmin jo pähkin. Nimittäin huumaavan tuoksuinen pihajasmike  (Philadelphus coronarius), jonka valkohuntuista, itämaista ja kesää rakastavaa olemusta olen monta kertaa ihaillut ja ylistänyt... se onkin alkanut ottaa mua P niin kuin pattiin.

Puska on valtavan iso ja lehdettömänä tikkuinen ja ruma. Kukinta kestää vain noin viikon, joten 51 viikkoa vuodesta pihajasmike on vain iso ja ruma.

Tässä se on ihan nätti kukassaan, mutta viehän se tilaa kuin ve... vi... vesipuhvelilauma. Ja oksat ovat erinäisten supisteluyritysten jäljiltä versoneet ihan tasan joka suuntaan siksakisti.


Ja kun tuo terälehtimassa valuu maahan, se tahmautuu keltaisena kiinni terassiin ja kalusteisiin ja pihakiviin ja kengänpohjiin. Se kulkeutuu sänkyyni. Se liimautuu ihooni. Se syö elintilaani.

Tekisi mieleni P niin kuin päästää päiviltä koko puska. Olisikohan se hurja veto? Kaipaisikohan sen risuista ja rosoista olemusta? Onhan se jo vanha pensas, ihan heti yhtä kookasta ei samaan kohtaan saa näkö- ja tuulensuojaksi. Mutta silti. Olisi ehkä jo aika jollekin muulle.


Tämä "katson pihaa uusin silmin" -vaihe johtuu varmasti aidanmaalausurakasta. Tänään maalasin päivän nro 3, tosin vain viitisen tuntia, kun alkaa reidet ja ranteet olla kaputt. On-siinä-valkoisessa-lauta-aidassa-kunnossapitoa-juu. Ihan joka vuosi siihen ei siveltimellä kajota, painepesu riittää, mutta nyt piti tehdä muutama uusi elementti ja maalata koko kierros kauttaaltaan. Ja vaikka tontti on pieni, niin lauta on kolmiulotteinen ja aita kaksipuolinen.

Tarvittiin apureitakin, kuten Suloa.


Koko pitkää päivää ei viitsi sutia heilutella, vaan täytyy muistaa chillata ja grillata ja katsella (kastella) kukkia. Ihanat ilmat ovat olleet, ei voi kyllä yhtään valittaa. Outoa.

Mirabilis jalapan punasävyiset versiot ovat alkaneet kukkia. Tässä kaksiväristä yksilöä.


Tuollaisen sävyn ja tyylin kun saisi aitaansakin... Heiii... onko joukossa koristemaalareita?

10. heinäkuuta 2013

O = omenaongelma

Houston, meillä on ongelma. Mitä tehdä terassin edessä kasvavalle omenapuulle, joka ei ole nätti eikä kovin hyödyllinenkään?

Omena oli saapunut tontille ennen meitä, varmaan paria vuotta aikaisemmin. Rakensimme ekana kesänä terassin ja jätimme puulle elintilaa.


Siinä se on kasvanut toistakymmentä vuotta. Puu tekee vaaleita, valkeakuulasmaisia omenoita noin viisi kappaletta kesässä. Niihin iskee mato ja mätä ennen kypsymistä. Lopun aikaa puu olla möllöttää ja lonkeroi epämääräisen pituisia oksiaan sinne sun tänne.


Talvisin siitä tosin saa ihan kivan, kun valoketju toistaa sen outoja ulottuvuuksia. Yhtään kuvaa ei tosin tästä komeudesta ole kukaan näyttänyt ottavan, hah.

Puun poikkinapsaiseminen on käynyt useastikin mielessä, mutta silloin tajuaa myös, että kolmiulotteisen tunnelman luomiseksi terassillakin silmän täytyy voida pysähtyä moneen eri syvyyteen. Omppu on eka,  ja ilman sitä seuraava katse-etappi olisi paljon kauempana, lähempänä tontin reunaa. Ja sehän tarkoittaisi sitä, että piha näyttäisi pienemmältä... juu ei, annetaan puun olla paikallaan. Ei tarvitse niitä piirakoitakaan jatkuvasti olla leipomassa.

Omenaongelma ratkaistu, nyt toisen ongelman pariin. Pähkäilin nimittäin pitkään, että mikä kumma rikkakasvi on alkanut pukata kasvua nurmikolle ja perennapenkkiin. Vahvavartinen, puumainen, nopeakasvuinen sitkeä tyyppi, joka ei paljon ruohonleikkuria säikähdä.


Perennapenkistä sitä ei saa repimällä irti, on tiukasti kiinni, ja jos saa, niin ei lähde juurineen vaan varsi napsahtaa jostain kohti poikki.


Monesti mietin syypääksi luumupuuta, joka kasvaa 1-3 metrin etäisyydellä näistä, mutta en ole koskaan kuullut luumun aiheuttavan moista harmia. Kunnes työkaverin kanssa tuli puhetta probleemasta ja hän kertoi, että heidän nurmikollaan on vastaava ongelma. Otimme valokuvia ja näytteitä ja vertailimme niitä, ja kyllä. Hänen rikkakasvinsa on 'Sikkolankirsikka' ja minun luumupuu, jonka nimeä en tiedä.


En ole koskaan kuullut, että jotkut Prunukset leviävät harmiksi asti juurivesoista! Mutta niin tosiaan on asian laita. Tämä puu, joka tekee pientä pyöreää punakuorista hedelmää, on niin ikään ollut tontilla ennen meitä. Olen joskus miettinyt sen olevan kriikuna, koska hedelmä on pieni ja pyöreä, mutta punakuorisuus ei tue tätä pohdintaa. 

Tässä rinnakkain pihalla kasvava "perusluumu", oletettavasti 'Yleinen punaluumu', sekä tuon problemaattisemman puun hedelmä.


Joku rouhea, kohtalaisen jalostamaton maatiaisluumu saattaa olla kyseessä. Rehevä ja runsas myös leviämään, kuten opittu nyt on. Puh.

Tuota puuta ei kyllä erkkikään ala kaatamaan, ellei sitten ole arboristi-Erkki. Mutta puun kukinta on kaunis ja lehdekäs puu antaa mukavaa näkösuojaa naapuriin, joten olkoon siinä. Linnut saavat kaikki hedelmät, ne kasvavat niin korkealla. En myöskään aio ottaa juurivesoja talteen uusien puiden toivossa, koska en halua tontille enempää puita. Lisäksi kuulin tuntumaa, että juurivesasta kasvatettu hedelmäpuu ei tee kunnon satoa. Tästä en osaa varmaksi sanoa, onko teillä parempaa tietoa asiasta, armaat tarhurit?

Noh, onneksi kaikki O:t eivät ole Ongelmia. Ainakaan orkidea ei ole.

Tykkään perhosorkideoista samasta syystä kuin tykkään muistakin kasveista, joista tykkään: ne ovat helppoja, eivät vaadi erityiskohtelua mutta kukkivat uutterasti, jos sille päälle sattuvat. Kuten vanhin hallussani oleva phalaenopsis, joka teki viime talvena neljään kukkavanaan 18 kukkaa, jotka kestivät useita kuukausia.


Liila versio on kukkinut vielä pidempään, yli puoli vuotta yhteen menoon. Nyt kukat ovat täplittyneet sen näköisesti, että tippuvat kohta. Nämä liila ja valkoinen yksilö ovat kasvaneet kolmatta vuotta alkuperäisissä muoviruukuissaan, ja nyt on ruukunvaihdon aika.


Ajattelin kokeilla lasipurkkia perhosorkidean kodiksi, saas nähdä, mitä tuumaavat moisesta pohjareiättömästä yksiöstä.


Juuret ovat kasvaneet alkuperäispotin pohjasta läpi. Leikkasin ne katki, koska eivät olisi tulleet vetämällä takaisinpäin.


Ikea-purkin pohjalle vähän kariketta startiksi...


... ja kasvi perään. Mutta mikä ihmeen vimma taimistoilla on jättää nämä lisäyksen aikaiset muovi- ja kuitupotit paikalleen, kun kasvi on myynti-ikäinen? Kai tämän olisi voinut naksia leikkureilla huitsannevadaan ennen myyntiastiaan istutusta? Tästäkään muovista ei ole tullut ulos kuin pari ruskettunutta juurta.


Istutin kasvin paikalleen ripottelemalla kariketta ympäriinsä ja ravistelemalla sitä paikalleen. Yritin olla tumppaamatta purkkia liian tiukkaan ja täyteen, jotta juuret saisivat riittävästi valoa ja happea. Aika täyteen tuo kyllä näytti kuitenkin tulevan, oli hiukan hankala saada kasvia muuten pysymään purkissa.


Leikkasin tylysti kukkavarret poikki, vaikka orkideoille ei saisi niin tehdä. Mutta sen verran kärsi juuristokin, että luulisi ko. operaation helpottavan vitaalien elintoimintojen ylläpitämistä.


Lorautin purkkiin vettä kolmen hömpsäyksen verran ja vein orkidean kasvihuoneeseen tomaattipuskan varjoon lepäämään. Kastelun kanssa täytyy olla nyt tositosi tarkkana, kun ylimääräinen vesi ei valu pohjarei'istä eikä kasvia voi kastella perustapaan upottamalla se kerran viikossa vesiastiaan. Täytyy vaan lorautella hömpsyjä niin, että karike pääsee välillä kuivahtamaan. Olisikohan se sitten yksi kastelu kahden viikon välein, kokeilemalla se selviää.

Tein saman tempun valkoiselle perhosorkidealle. Vielä olisi kolme perhosta, jolle saman proseduurin voisi tehdä. Tarkkailen näitä kahta ensin jonkun aikaa, ja jos kuolevat niille sijoilleen, niin osaan säästää loput samalta kohtalolta.

Työpaikan ikkunalaudalla kasvavat perhoset viettävät kanssani kesälomaa kotosalla. Niistä toinen tykkää olostaan niin, että on alkanut pukata nuppua.


Ehkä tämä jää kotiasukiksi, kun lomat loppuvat. Saa hyvän syyn ostaa kaksi uutta ihanuutta töihin. Mutta nyt ei puhuta T:stä, vaan O:sta, joten loppuun kuvaa O niin kuin onnenpipanoista.


Mukavia ihania onnellisia kesäpäiviä, immeiset!