Purppuraheisiangervo (Physocarpus opulifolius 'Diabolo') kukki tänä alkukesänä ensimmäisen kerran, ihan nätit kukinnot hänellä on.
Olen näköjään postannut pha:sta vain yhden kerran, heti ostotapahtuman jälkeen. Kun nyt luin perusteluni, niin sen suuremmat pohdiskelut tulivatkin jotakuinkin tarpeettomiksi. Eihän tuossa kohtaa moni tuon kokoinen kasvi olisi menestynyt, savessa, puolipäivävalossa, aidanvarjossa.
Että siksi ne kasvavat siinä. Niiden funktio on tuoda kevyttä näkösuojaa ja elähdyttää tummilla lehdillään. Niiden arvo on taudittomuus, talvenkestävyys ja leikattavuus. Reipas ja mitäänpyytelemätön olemassaolo.
Sitä vaan ei aina muista, millä perusteilla kasvinsa on valinnut. Onneksi tämän kohdalla on käytetty reipasta järkeä eikä jonkun ihanan magnolian edessä yltiöpositiivisesti muunnettu mielessä niukkavaloisaa savikkoa kuohkeaksi paraatipaikaksi. Siinä kituisivat nyt neidit herkkiöt, ja pahasti.
Mutta purppuraheisiangervo kasvaa ja voi hyvin. Ainoa huolen aihe ovat vihreälehtiset versot, joita näköjään pukkaa kasvin tyvestä.
Taidan leikata ne surutta poikki, jotteivät ihan ala innostua. Ja tiedättekö mitä. Niin on ihmisen mieli muuttuvainen, kuten aikaisemmin jo pähkin. Nimittäin huumaavan tuoksuinen pihajasmike (Philadelphus coronarius), jonka valkohuntuista, itämaista ja kesää rakastavaa olemusta olen monta kertaa ihaillut ja ylistänyt... se onkin alkanut ottaa mua P niin kuin pattiin.
Puska on valtavan iso ja lehdettömänä tikkuinen ja ruma. Kukinta kestää vain noin viikon, joten 51 viikkoa vuodesta pihajasmike on vain iso ja ruma.
Tässä se on ihan nätti kukassaan, mutta viehän se tilaa kuin ve... vi... vesipuhvelilauma. Ja oksat ovat erinäisten supisteluyritysten jäljiltä versoneet ihan tasan joka suuntaan siksakisti.
Ja kun tuo terälehtimassa valuu maahan, se tahmautuu keltaisena kiinni terassiin ja kalusteisiin ja pihakiviin ja kengänpohjiin. Se kulkeutuu sänkyyni. Se liimautuu ihooni. Se syö elintilaani.
Tekisi mieleni P niin kuin päästää päiviltä koko puska. Olisikohan se hurja veto? Kaipaisikohan sen risuista ja rosoista olemusta? Onhan se jo vanha pensas, ihan heti yhtä kookasta ei samaan kohtaan saa näkö- ja tuulensuojaksi. Mutta silti. Olisi ehkä jo aika jollekin muulle.
Tämä "katson pihaa uusin silmin" -vaihe johtuu varmasti aidanmaalausurakasta. Tänään maalasin päivän nro 3, tosin vain viitisen tuntia, kun alkaa reidet ja ranteet olla kaputt. On-siinä-valkoisessa-lauta-aidassa-kunnossapitoa-juu. Ihan joka vuosi siihen ei siveltimellä kajota, painepesu riittää, mutta nyt piti tehdä muutama uusi elementti ja maalata koko kierros kauttaaltaan. Ja vaikka tontti on pieni, niin lauta on kolmiulotteinen ja aita kaksipuolinen.
Tarvittiin apureitakin, kuten Suloa.
Koko pitkää päivää ei viitsi sutia heilutella, vaan täytyy muistaa chillata ja grillata ja katsella (kastella) kukkia. Ihanat ilmat ovat olleet, ei voi kyllä yhtään valittaa. Outoa.
Mirabilis jalapan punasävyiset versiot ovat alkaneet kukkia. Tässä kaksiväristä yksilöä.
Tuollaisen sävyn ja tyylin kun saisi aitaansakin... Heiii... onko joukossa koristemaalareita?
No jo on ihmekukalla ihmeellisen värinen kukka!
VastaaPoistaVoi pientä Suloa, joka on kovasti yrittänyt auttaa mammaa maalausurakassa, korvillaan.
Jasmike on huumaavan ihanan tuoksuinen kukkiessaan. Mutta olen samaa mieltä, se ei kuulu pihan keskeiselle paikalle vaan ennemminkin johonkin reunamalle näkösuojaksi tai sellaiseen paikkaan, johon se ylipäätään mahtuu koko valtavalla olemuksellaan. Muuten on kaikki pielessä, myös jasmikkeen kannalta.
Purppuraheisiangervo saattaa tehdä vihreälehtisen oksan myös keskeltä toista oksaa, ei siihen auta muu kuin leikata niitä pois jos häiritsevät.
Ihmekukka lunasti nimensä, parempi nimi se olisikin ilman mökki-liitettä. (Jaksan purnata tästä toistuvasti, eh.)
PoistaJasmikkeelle sopisi tosiaan hyvin tontinreunuspaikka, ja tavallaan tämäkin on sellainen: pienellä tontilla raja ei ole kaukana. Mutta oksia on ollut pakko napsia sieltä täältä juuresta poikki, että mahtuu kulkemaan ohi. Aiemmat asukkaat (niinpä tietysti, emmehän me itse sentään) olivat napsineet oksia myös keskeltä, ja siitä se sikssak-kuvio on syntynyt. (Opin tuon edellisessä kodissa, jossa myös oli pihajasmike. Tein siihen reippaita siksakkeja ihan itse.)
Pha:n vihreät lehdet eivät muuten häiritse, mutta mieleen hiipii tunne, että mitäs jos ne jättää ja silloin vihreys alkaa valtaa alaa (vrt. jalostettu ruusu)? Jos tämä on väärä tunne, niin vihreät saavat ilman muuta olla. Ei täällä niin tarkkoja olla :)
Ymmärtääkseni se ei vallan viherry, vaikka jokusen vihreän oksan siihen jättäisikin kasvamaan. Mutta ehkä joku paremmin asiaa tunteva voi lisävalaista asiaa.
PoistaHei, kanssapurnaaja: tämän olin unohtanut omasta purnauslistastani, kun blogissani keskustelimme noista nimistä ja minä purnasin angervoista. Vielä tämäkin: heisiangervo! Voi ääh. Kuinka monta miljoonaa angervoa pitää maailmassa olla, eikö nyt mitään muuta nimeä tosiaan kukaan tullut ajatelleeksi? Vaikka purppurapöheikkö, sekin olisi parempi? Etenkin nää kaksiosaiset raivostuttaa, kun tämä ei ole heisi eikä angervo, ihan kuin tuomipihlaja ei ole tuomi eikä pihlaja, eikä ruusuleinikki ole ruusu eikä leinikki. Eikä se valeangervo edelleenkään ole vale eikä angervo.
Äh!
I feel you! Kuka _ihme_ näistä nimistä on joskus päässyt päättämään? Joku 10-päinen raati, joka on jokaisen kasvin kohdalla tehnyt kaikkia kymmentä mielistelevän kompromissin? Todella erikoista tosiaan on, että kasvi nimetään angervoksi, jos se ei ole angervo jne.
PoistaJa vale-sitätätä. Puuh!
Mutta siis, kiitos viheroksa-pohdinnasta, antakoot siis kasvaa, pääsen helpommalla :)
Mitähän noista vihreistä versoista lopulta tulee, en saanut selkoa?
PoistaNiistä tulee vaan vihreitä versioita – siinä ei sinänsä muuta vikaa kuin se, että kasvi on hankittu juuri tummien lehtiensä takia. Jos lehdet muuttuvat isossa mittakaavassa vihreiksi, olisi voinut miettiä, että otanko sittenkään juuri tätä kasvia vai jonkun muun vihreälehtisen, joiltain muilta ominaisuuksiltaan erilaisen kasvin... Muutamat vihreät versot on ok, mutta toiveena olisi, että tummalehtisyys pysyisi ainakin suurimmalta osin.
PoistaMun on myös hirveän vaikea hävittää mitään kasvia, mutta kun muutimme 10 sitten nykyiseen taloon, niin hävitimme tosi vanhan pihajasmikkeen. Puska oli läpipääsemätön vahva risukko. Koville se ottaa, mutta joskus on oltava vaan vahva :) Ihan kauheeta, mutta tulossa on myös yhdelle sireenille sama operaatio. Saisiko näiden jälkeen jotain terapiaa....
VastaaPoistaNiin se on, joskus vaaditaan ronskimpia tekoja, ja juuri tämän jasmikkeen kohdalla siihen on kova tarve. Terapiaryhmä olisi kyllä hyvä :o
PoistaMulla oli aikoinaan omakotitaloni pihassa jasmike, jota muutaman vuoden katseltua en enää kestänyt. Kukki hetken joo ja tosi ihanasti, muun ajan oli risuinen ränkky ja jokaisena talvena pudotti lehdet vasta lumihangen päälle, jotta tuli oikein karsee sotku. Joten lähtöpassit sai.
VastaaPoistaKaksi purppuraheisiangervoa istutin tällä viikolla tulevaan kuupuutarhaani tummaa fiilista ja taustaa tuomaan. Toivonmukaan olen niihin tyytyväinen, aikas kiitollinen tyyppi taitaa olla.
Hyvä kuulla, että samanlaisia tuntoja on jasmike sullakin aiheuttanut. Kun tuntuu, että pitäisi olla kamalan onnellinen, kun pihalla kasvaa jotain niin SUURTA ja TUOKSUVAA. Mutta kun ei, enemmän on miinusmerkkisessä vaakakupissa ominaisuuksia...
PoistaUskon, että tykkäät pha:sta, kiitollinen tyyppi tuntuu tosiaan olevan!
vaikeaa on tosiaan mitään kasvia hävittää!! Meillä on monta puupariakin odottamassa toisen kaatamista (onneksi melko pieniä vielä), jotta jäljelle jäänyt pääsisi kasvamaan kunnon puuksi. Vaikeaa vaan valita, vaikkakin ihan pakko pian valinta tehdä, muuten molemmat kärsii!!
VastaaPoistaNo ihan totta, tuollaisessa tilanteessa vaaditaan kyllä vankkaa päätöstä ja vapisematonta kättä. Mutta ilman niitä tulee kaksi ei-niin-hyvää puuta, joista ei yhdessäkään tule yhtä tosi hyvää... Kaikenlaisiin tilanteisiin sitä näin harmittomassa harrastuksessa joutuukin :/
PoistaVoi tuota apuria. Hommissa välillä tulee likaannuttua.
VastaaPoistaPihajasmike on oikeasti kukinnan aikana ihana, mutta en tosiaan ajatellut tuota toista puolta. Sitä,että se muuten on tahmainen kaveri. Täytyykin miettiä, haluaako sitä pihallensa.
On se tosiaan aika tahmainen, kukat junttaantuvat terassinlautoihin kuin liima. Painepesuria saa olla näyttämässä, jos meinaa ne kokonaan irti saada. Mutta jos lehdet ja kukat saa ripotella jonnekin tontin reunamille, niin kuin Saila tuossa yllä ehdotti, niin pihajasmike on kelpo, hyväntuoksuinen näkösuojapensas.
PoistaSää olet kirjaimissa jo pitkällä :).
VastaaPoistaMutta olipa ajattelmista antava postaus! Nimittäin tuo jasmike. Viime kesänä istutin sellaisia. Kävi vielä vahinko, kun laitoin keväällä tilaamani purkit isompaan ja pienet taimet yhteen, niin mustilanhortensian kanssa kasvavat samassa kohdassa nyt. Mitehä siinä käy...
Ehkä siirrän nuo pienet taimet vielä jonnekin muualle, missä on enemmän tilaa, nekin on nimittäin keskellä pihaa :D.
Joo, kesä etenee kovaa vauhtia, olisi paljon muutakin asiaa kuin Q-kirjaimeen mahtuva ;D
PoistaJasmikkeista tulee isoina tosiaan aika kookkaita, mutta meneehän siihen monta vuotta aikaa. En ole koskaan nähnyt niitä kasvavan jonkun toisen kasvin kanssa ihan vierekkäin, mutta arvelisin, että isommalta jasmikkeelta riittää kyllä valoa sen tyvellä kasvavalle matalammalle kasville. Ja mikseivät voisi pieninäkin kasvaa yhdessä, jos vaan saavat tasapuolisesti valoa ja vettä ja ravinteita? Nätti yhdistelmä tuo varmasti olisi!