31. toukokuuta 2011

Valkoista ja liilaa

Yksittäisiä kukkia näkyy siellä täällä, osa lopettelemassa ja osa aloittelemassa kukintaansa. Lopettajien joukossa on narsissi, joita on kasvanut pihalla "aina".


Ne (Narcissus poeticus) kasvavat nipuissa omenapuiden ja pihajasmikkeen alla. Tykkään!

Tykkään myös syreenistä, joka on Suomen oloissa varsin eksoottinen tapaus: isot kukkatertut ja huimaava tuoksu. Tässä perussyreeni, Syringa vulgaris, joka on lähtenyt kasvuun eräältä vanhalta pihalta talonrakennuksen alta talteen poimitusta pistokkaasta.


Valkoisessa ja vihreässä on jotain klassisen kaunista. Myös tulppaani on klassinen kaunotar, missä värissä tahansa. Tässä yksittäinen yksilö koristaa vanhan ompun tyveä.


Jännää, miten kukista yritetään jalostaa todella tummia, jopa mustia, mutta vain harvoin päästään edes kovin lähelle. Sama koskee kirkkaansinistä, jota muun muassa ruusuun on yritetty ympätä jo varmaan vuosikymmeniä.

Kaunokainen (Bellis perennis) on kaksivuotinen, mutta parhaassa tapauksessa tuntuu monivuotiselta, kun lisääntyy siementämällä joka vuosi. Tässä valkoinen versio. 


Nuo bellikset eivät taida asustella ihan otollisimmassa kohtaa, sillä kukinta on melko satunnaista. Mutta toisaalta se on sitäkin mukavampaa katseltavaa.

Naapurista on tullut nurmikolle jonkun maanalaisen asukin kuljettamana ukonlaukan sipuli.


Kiva, että tuli, sillä omat ukonlaukat (Allium aflatunense) ovat perennapenkissä hiipuneet. Tämä veijari kasvaa keskellä nurmikkoa, joten siirto tulee hällekin viimeistään kukinnan jälkeen. Mutta kerrankin voi sanoa, että myyrä tai vastaava on tehnyt hyötyteon. Ties vaikka sillä olisi ollut silmää violetille kauneudelle.

30. toukokuuta 2011

Samettikukan värikirjoa

Ei haittaa viileys eikä sade eräitä. Ryhmäsamettikukka (Tagetes patula 'French Safari Mixed') on availlut hienosti nuppujaan ja esitellyt mukavaa värikirjoa.

Laitetaanpa tähän ihan peräkanaa eri sävyjä, kuvat puhukoot puolestaan.








En tiedä, tuleeko näitä katsoville vaivaantunut olo. Että siinä niitä nyt on samettikukkia vino pino, mutta eihän noissa nyt mitään erikoista kyllä ole. Keltaista ja ruskeaa eri yhdistelminä vaan.

Siemenestä taimet kasvattaneella puolestaan on ylpeä äiti -olo. Että katsokaa, eivätkö olekin persoonallisia ja hyvinvoivia ja potria nämä? Heheh.

Nooh, samettikukan "äidillä" ei ole kuitenkaan varmasti lähellekään niin ylpeä olo, kuin kohta poikasensa maailmalle laskevalla talitiaisemolla ja -isällä. Pöntöstä kuuluu ihan häkellyttävän kova sirkutus, kun vanhemmat tuovat höyhenpalleroilleen syötävää. En saanut vangittua kiivaasti touhuilevia talitiaisia kameran linssillä, mutta ääntä olisin voinut tietysti äänittää.


Olisi hienoa olla hereillä juuri sinä varhaisena aamuna, kun poikaset lähtevät pesästä. Tirauttaisin varmasti pari hyvästi-kyyneltä ja toivottaisin poikaset tervetulleeksi kookoskranssille talvella. Niin, ja tietysti pesimään pihalle ensi keväänä. Laitetaan tarvittaessa lisää pönttöjä tulemaan, mukavia vieraita ovat he.

29. toukokuuta 2011

Ruukuttajaiset, osa 1

Sunnuntaiaamu valkeni aika koleana ja tuulisena, mutta yhdentoista aikaan alkoi jo tarjeta. Kesäviikonloput ovat kallisarvoista aikaa, joten pihapuuhissa on edettävä suunnitelmien mukaan säistä huolimatta – jos suunnitelmia on sattunut tekemään.

Ensi viikonloppu on juhlaviikonloppu, joten tänään piti purkittaa ne taimet, jotka nyt ruukutettaviksi oli kaavailtu. Sellaisia olivat koristemaissi (Zea mays 'Quadricolor'), pensaskrassi (Nasturtium 'Jewel Cherry Rose') ja tarhaverbena (Verbena 'Sparkles Mixed').


Kasasin heistä kolme Rönnbär-ruukullista, eli keskelle maissi ja sen ympärille vuorotellen värisekoitettua verbenaa ja pinkkiä pensaskrassia. Ruukut näyttävät vielä melko olmeilta ja paljailta, mutta eiköhän sieltä kohta ala pukata ainakin verbenan kukkaa.


Harmi, että kamerassa ei ole enempää tehoja (mikä hyvä syy hankkia uusi!), mutta jos katsoo suurennuslasilla, niin tuossa ihan keskellä on jonkuntyyppinen rypäs. Uskon ja toivon, että se on kukkarypäs...

Ruukkuihin pääsivät myös kirsikkatomaatit (Lycopersicon lycopersicum 'Tumbling Tom Red)', niissäkin on kukkanupun miniskuukkeleita alkuja.


Tomaatteja varten olen säästänyt pari isoa muoviruukkua, vaikka muuten olen vannoutunut perussaviruukun ystävä. Mulla on muovissa aina ylikastelun vaara, kun taivaalta tippuvaa vettä ei voi säännöstellä. Saviruukku on armollinen, se imee osan vedestä itseensä ja haihduttaakin varmaan osan, joten liikakastelua ei käytännössä yleensä tapahdu. Mutta näin iso saviruukku olisi melko mahdoton siirreltävä.

Tuohon möhkökokoiseen astiaan laitoin neljä tainta, Rönnbäriin (halkaisija n. 35 cm) kolme ja erääseen satunnaiseen ruukkuun kaksi.

Ensimmäiseen kunnon yksiöönsä – luonnollisesti saviseen – muutti myös tulilatvan pistokas. 


Melkoinen ihmepistokas tämä aluksi pelargoniksi luulemani (hmm) taimi on ollutkin. Ensin emostaan pudonnut lehti kasvatti itselleen juuret itsekseen, ja vaikka olin unohtanut pikkutaimen viikoiksi oman onnensa nojaan ilman kastelua, sillä oli ihan hyvä boogie. Onneksi taimipotti oli unohtunut nurmelle pihapenkin alle, niin se oli saanut kosteutta ilmasta ja suojaa penkistä.

Ruukkuun kylvetyt kosmoskukan (Cosmos bipinnatus 'Dwarf Sonata Mixed') siemenet itivät hyvin ja taimet ovat kasvaneet suht' vankkoina.


Niin ikään suoraan ruukkuun kylvetty kevätsipuli on ihan kivassa kasvussa, tai ainakin se kasvaa, omalla tyylillään.


Melkoisia honkkeleita nuo ovat, en tiedä, pitäisikö niitä vielä harventaa. Ehkä katson vielä jonkin aikaa...

Sen sijaan yhtään kauempaa en katsonut silkkiunikoita (Poppy 'Dawn Chorus'), jotka kylvää humpsautin suoraan ruukkuun. Viisisataa siementä ja yksi Rönnbär, ei hyvä yhtälö. Siemenet itivät tuhkatiheään, olen yrittänyt niitä harvennella sekä suojella tuulilta ja sateelta.


Jo pelkkä kastelukannun vesisuihku on näille langoille liikaa, vaikka kastelukannu olisi herkänherkkä Haws. Eli, goodbye ja so long, arvon hintilöt. Tässä kohtaa loppuisi kärsivällisyys monelta pitkämielisimmältäkin tarhurilta, saati sitten vähemmän pitkämieliseltä. Rönnbär vapautui siis tehokkaampaan käyttöön. 

Vielä olisi ruukuttamatta ainakin mökinihmekukat, sulkahirssit ja risiinit, jotka kaipaavat hieman lämpöisempiä kelejä. Ja monta 50-litran säkkiä multaa. Se onkin ruukkupuutarhailun miinuspuoli, että multaa saa olla ostamassa ja kantamassa melko usein. Ja niitä Rönnbärejä kerääntyy pikkuhiljaa nurkat täyteen. Onneksi ne ovat Ikea-filosofian mukaisesti pieneen tilaan eli pinoon meneviä. Korkeuttahan varastoissa yleensä riittää.

28. toukokuuta 2011

Pelargonit päivänvaloon

Kellarissa keinovalojen hämyssä viimeiset kahdeksan kuukautta viettäneet pelargonit pääsivät tänään ulos päivänvaloon. Oli mukava tavata nämä vanhat tutut, joissa aika ja eletty elämä näkyy jo varsin hyvin. Niiden oksat ovat paksut ja hieman kippuraisetkin.


Kasvit (neljä ruukullista) olivat ihan hyvässä kunnossa, vaikka olivat olleet keinotodellisuudessa näinkin kauan. Putsasin heidät kuolleista lehdistä, oksistosta löytyi viime syksyisiä koivunlehtiäkin.


Lisäsin tyvelle uutta multaa ja laitoin ruukut suojaisaan paikkaan totuttelemaan oikeaan maailmaan, tuuleen ja aurinkoon.


Eivätköhän he ala pukata tukevia kukkavanoja tässä muutaman viikon sisällä, varsinkin kun ilmat hiukan vielä lämpenevät.

Voiko kasveihin kiintyä? Sitä mietin pelargoneja kanniskellessani ja basilikoja pestoksi riipiessäni. Laitoin kaksi ruukullista basilikaa tulemaan helmikuun lopulla. Hyvin itivät siemenet ja kasvoivat taimet Viherpiha-lehden ohjeella, puskista on saatu napsia reippaasti vihreää salaatteihin ja muihin ruokiin.

Tänään kasvit näyttivät siltä, että ne eivät aio kasvaa enää enempää. 


Jääkaapista sattui löytymään parmesaania, pinjansiemenet korvasin manteleilla. Basilikanlehdet, valkosipulinkynnet ja edellämainitut ainekset tehosekoittimeen, perään neitsytoliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Sitten vaan pasta kiehumaan.


Teknisesti pestonteko oli helppoa, mutta kieltämättä tuntui hiukan surkealta repiä basilikasta lehdet. Kasvit olivat vanhoja tuttuja, kuten pelargonitkin, mutta ne piti tuhota yhden aterian takia. 

Laitoin tuntemukset sivuun ja otin järjen käteen. Mielessäni kuitenkin kiitin basilikoja hienosta ja jännittävästä yhteisestä taipaleesta. Ja siitä, että ne tarjosivat perheelle erityisen maittavan lauantailounaan.

27. toukokuuta 2011

Lemmikki karkuteillä

Naapurista on nurmelle putkahtanut kaunis karkulainen, lemmikki.


Voiko olla herkempää? No ei, ja siksi hän saa nurmikolle jäädäkin. Täytynee siirtää se kukinnan jälkeen perennapenkkiin, ettei nurmikosta ala vaivihkaa muodostua puoliniittyä. Tai miksei sittenkin...?

Mikä tämän lemmikin (Myosotis) laji on, siitä en ole varma. Wikipedia tietää, että niitä on monta.

26. toukokuuta 2011

Suput kukkanuput

Alkukesän kukkijat ovat kasvattaneet nuppunsa pulleimmilleen. Punainen lehtoakileija (Aquilegia vulgaris) avautuu muutaman päivän sisällä.


Uusia akileijalajeja voisi tänä kesänä yrittää kasvattaa siemenistä. Jotkut lajit tarvitsevat kylmäkäsittelyn, mutta voisihan sitä yrittää tehdä jääkaapissa. Kesä on muuten ihan mukavaa aikaa perennojen kasvattamiseen, mutta kylmää saa hakemalla hakea ja kastelu on muistettava tarkkaan joka päivä.

Kukkanuppujaan virittelevät myös kurjenpolvet.


Kuvassa on vaaleanpunainen tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorrhizum). Valkoisen 'Album'-tuoksukurjenpolven nuput ovat samanvärisiä.

Alppikärhö (Clematis alpina) on pusertanut ilmoille yhden kukan, joka toivottavasti kohta ilahduttaa täydessä loistossaan.


Tuo alppikärhö taitaa kyllä kasvaa hiukan liian varjossa pylvästuijien kupeessa. Mutta eihän se määrä, vaan laatu... eli nyt vaan tuijan juurelle makoilemaan ja laadukasta alppikärhön kukkaa odottelemaan.

25. toukokuuta 2011

Punajuurenlehti pintaan ehti

Jääkaapissa itäneet punajuuret ovat kasvattaneet yrttipenkissä kivan kokoiset lehdet. Alkuperäinen ajatukseni oli syödä pikkulehdet salaatin seassa, mutta niinhän siinä taitaa käydä, etten raaskikaan.


Nämähän ovat silkka silmänilo! Ja mitäs jos kasvit viihtyvät niin, että tekevät mullan alla uusia pikkupunajuuria? Eihän sitä riskiä uskalla ottaa, että jäisi se ihme näkemättä... eli laitetaan salaattia tulemaan salaatinsiemenistä ja jätetään punajuurikkaat rauhaan.

Toukokuu on perinteisesti ihan tolkuttoman kiireistä aikaa kaikessa tekemisessä, joten puutarhan pariin ehtii parhaiten lähinnä viikonloppuisin. Pikainen kierros tiluksilla (heh) osoitti, että viime viikonloppuna istutetut samettikukan taimet voivat varsin hyvin. 


Myös kuukausi sitten ulos istutetut orvokit ovat kestäneet kaikenkarvaiset kevätsäät ja tuuhentuneet mukavasti.


Parin viikon päästä maailma on taas sen verran valmis, että aikaa ja energiaa vapautuu kiireettömään havainnointiin ja fiilistelyyn. Siihen asti on pärjättävä pikaisilla kastelukierroksilla ja toivottava, ettei kasvu ole liian kiihkeää, jotta pysyy odotuksen tahdissa mukana. 

Kukat saisivat aueta kuin joulukalenterin luukut. Yksi kerrallaan.

24. toukokuuta 2011

Onni on syreenitaivas

Taas voisi kellot seisauttaa ja tähän hetkeen pysäyttää. Vuosikymmeniä vanha syreeni on avannut ensimmäiset kukkansa. Pihalla tuoksuu hurmaavalta, kun tuuli kulkee 3-4 metrisen pensaan läpi.


Saatan toistaa itseäni, mutta sanon, että täy-del-li-nen! Erittäin täydellinen.


Ihastuin tuoksun lisäksi myös syreeninkukan väriin, kun muutimme taloon, juuri näihin aikoihin. Tuo vaalean liila ei ole muuten erityisen lempivärini, mutta syreeniin se on paras mahdollinen.

Hempeä vaaleanpunainenkin on aivan huikea väri juuri tähän aikaan, esimerkiksi omenapuun kukissa.


Pinkkiä löytyy myös karaistusleiriltä kasviteltasta. Siellä koristemaissin varret hehkuvat komeasti.


Myös lehtiin on melkein kaikkiin tullut selvät vaaleanpunaiset raidat.


Näitä katsellessa tulee huikea olo. Että luonto voikin olla kaunis. Tätä varten jaksaa taas sinnitellä pitkän pimeän jäisen hyisen talven. 


Nähdäkseen toukokuisen syreenitaivaan.

23. toukokuuta 2011

Särkynytsydän parhaimmillaan

Viikonloppu meni hujauksessa, eikä riittänytkään kaikkeen. Sunnuntai kului muun muassa kuivien omenapuiden oksien pätkimisessä. Haketinlaite (hakettaja) olisi voinut niistä joten kuten selviytyä, mutta varsin kovaa on kuivettunut omenapuu. Eräs metsäalan ihminen sanoi kerran sen olevan Suomen kovinta puulaatua, mutta ihan sataprosenttisen varma hän ei ollut. Kovaa se jokatapauksessa on.

Särkynytsydän puolestaan edustaa jotain varsin pehmeää herkän kukkansa kautta.


Tykkään tästä kasvista tosi paljon. Särkynytsydän vaihtoi vast'ikään latinalaista nimeään Dicentra spectabilisista Lamprocapnos spectabilisiksi, mutta tuo D. spectabilis on kyllä juurtunut niin hyvin mieleen, että tulen sen sinä todennäköisesti aina muistamaan. Mutta spectabilis tämä kasvi todella nimensä mukaisesti on.

Varsin näyttävä omalla rohealla tavallaan on myös voikukka (Taraxacum officinale), jota viikonloppuna kerättiin nurmikolta pari ämpärillistä.


No, ensi vuonna viimeistään tavataan taas, olen siitä aivan varma :)

Viime vuosina olemme tavanneet säännöllisesti myös nurmikolle jostain tupsahtaneen orvokin.


Parinkymmenen yksilön ryhmässä luumupuun alla kasvavat orvokit ovat luultavimmin metsäorvokkeja (Viola riviniana). Tieto löytyi mainiosta Jyväskylän yliopiston Valokki-nettikasviosta.

Pieni hämähäkki puuhaili myös omiaan, varmasti nauttien kahdenkymmenen asteen lämpötilasta ja vehreästä maisemasta.


Toivotaan, että hämppäri ei päätynyt kenenkään ateriaksi kivan viikonlopun päätteeksi. Puissa käy nyt semmoinen suhina, että luulisi kaiken syötäväksi kelpaavan käyvän kaupaksi. Omenapuussa, meksikolaispöntössä, asuu reipas sinitiaispariskunta. (Sinitiaisen latinalainen nimi on muuten Parus caeruleus, oppisikohan tuon?)


Tuuli tuiversi hieman herran frisyyriä, mutta se ei tahtia haitannut. Se sujahteli pönttöön ja ulos varmasti satoja kertoja päivän aikana. Myös rouva pääsi välillä venyttelemään siipiään ja haukkamaan raitista ilmaa. Ja ihastelemaan särkyneitäsydämiä.

Ja kun jotain oppii puutarhapuuhissa melkein joka päivä, niin sunnuntain tieto tuli karhunvadelman, karviaisen ja nokkosen kautta. Opetus oli, että älä mene niiden piikikkääseen seuraan paljain käsivarsin.

22. toukokuuta 2011

Turveruukkujen repijäiset

Lauantai kului pihalla intensiivisesti tasan yhdeksästä viiteen, sitten loppuivat voimat. Kevättyöpäivään mahtui mm. omenapuiden kuivien oksien leikkelyä, rikkaruohojen riivintää ja taimien istuttelua. Omenapuut alkavat aivan näillä näppäimillä kukkia, mutta kukkanuput ovat kyllä vähintään yhtä kauniita.


Pelargoni 'Apple blossom' mukailee tuota väritystä, mutta ihan samaan ei tietenkään yllä. Mutta kiva on sekin. Tässä puutarhamessuilta huhtikuussa ostamani 'Mårbackan' taimet, jotka pääsivät kasvitelttaan karaistumaan ja tuulia tunnustelemaan.


Tuosta vaaleanpunaisesta väristä voisi jopa hiukan innostua, kyllä se tähän toukokuuhun mainiosti sopii.

Viimeksi oli puhetta kriikunan kukista, eilen puu näytti vieläkin kauniimmalta sinistä taivasta vasten.


Päivä ei kulunut vain taivaita tuijotellessa, vaan mukana oli raakaa duuniakin, kuten turveruukkujen repimistä. Valmistajan ohjeen mukaan taimet voisi upottaa kasvupaikalleen potteineen päivineen, mutta en uskaltanut siihen ryhtyä. Turveruukku on nimittäin kuivana kivikova, mutta märkänä toki joustava ja varmasti maatuvainen. Mutta jos turve pääsee mullassa kuivumaan, niin ei siitä taida ihan hennot juuret kyllä läpi päästä, luulen. Joten kuorin turpeet samettikukkien juuripaakkujen päältä.


Toisaalta kokeeksi kurkkaamani koristemaissi (Zea mays 'Quadricolor') oli saanut läpäistyä ruukun pohjan vahvemmilla juurillaan.


Istutin tämän yksilön yrttipenkkiin yhdessä samettikukkien kanssa. Muutama viikko sitten istutin sinne orvokkeja, joten yrtin määritelmä alkaa olla aika lavea... No, onhan siellä timjamia, oreganoa, ruohosipulia ja persiljaakin, joten menköön yrttipenkki-nimellä vielä toistaiseksi. 


Jännää kyllä, että isompaan ruukkuun koulimatta jääneet samettikukat olivat melkein saman kokoisia kuin yhden kerran väljemmille asuinsijoille siirretyt serkuksensa. Näissä pikkuruukussa kasvaneet eivät vielä ole avanneet kukkiaan, kuten isompiin siirretyt, mutta nuput näissäkin on.


Toivottavasti nämä nyt kestävät tulevat kelit ja säät. Jos raaka tuuli tai kylmät yöt eivät heitä häiritse, niin en voi muuta kuin todeta, että samettikukka on ihan huippuhuippukasvi. Se itää nopeasti, kasvaa tanakasti alkukevään niheässä valossa ja kukkii tauotta aivan syksyn loppuun saakka. Lisäksi se on kaunis ja houkuttelee pörriäisiä. Tämä kuvan laji on Tagetes patula 'French Safari Mixed'. 

Kauniista en tiedä, mutta ainakin monihaarainen on sulkahirssi (Pennisetum setaceum) tätä nykyä. Taimet ovat haarautuneet aivan tyvestä ikkunalaudalla aikaa viettäessään.


Toivottavasti haarautuminen on hyvä merkki, itse olisin odottanut enemmän tanakoitumisen signaaleja, hmm. Näiden ohuiden heinien päähän pitäisi nimittäin kehittyä tähkämäiset pähkylät, jotka höljyvät punervina lempeässä kesätuulessa. Se uskoo, ken näkee.

Siirsin sulkahirssit kasvitelttaan ottamaan tuntumaa oikeaan maailmaan. Ehkä parin viikon päästä ne uskaltaa sijoittaa ulkoilmaan varsinaisiin kasvuruukkuihinsa. Jos vain suomalainen kevät ymmärtää antaa mahdollisuuden tälle mm. Sisiliassa, Kaliforniassa, Etelä-Espanjassa ja Australiassa viihtyvälle heinälle.