26. maaliskuuta 2011

Automaattipistokas

Kellarissa talvehtivan pienen pelargonin juurelta löytyi lehti, joka ei ollut tavalliseen tapaan kuiva, vaan jotain muuta.


Siinä kasvaa juuria!? Onko se ottanut kosteutta ilmasta tai onko sille riittänyt taimelle silloin tällöin antamani vesi? Tai napannut suihkutteluista riittävästi pisaroita? En tosiaankaan tiedä. Lehti itsessään oli jo aika nahistunut, mutta nuo valkoiset viikset olivat ihan mehevän oloisia, joten työnsin ne kokeeksi multaan.


Jos kasvun ihme käy toteen, niin tästä syksyllä ottamastani punaisen pelargonin pistokkaasta syntyy uusi punainen pelargoni melkein itsestään :)

Ihmettelin muutama päivä sitten risiinejä, jotka eivät olleet itäneet, vaikka kylvöstä oli jo useampi viikko. Valitus auttoi, sillä nyt mullasta pilkistää yhden risiinin varsi.


Muut viisi pottia ovat vielä vaiti. Sen sijaan verbenakylvökset ovat idulla. 


Kylvin verbenoita ensimmäistä kertaa, vähän jännittää, että saanko autettua heidät tukeviksi taimiksi. Ammattilaisten kasvattamista yksilöistä on kyllä riittänyt iloa koko kesäksi.

Kesä. Miksi nyt on niin vaikea uskoa, että se tänä vuonna tulee ollenkaan. Ulkona on pakkasta, jäätä ja lunta. Ihan liikaa niitä kaikkia, mrr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti