Metsämuisto

Kävin metsämaisemissa, asettelin maisemasta muiston.

Kuivaa ja aurinkoista ja ihanaa oli. Metsä taitaakin olla parhaimmillaan juuri näin syksyisin, luulen.

Kotipihalla odottaa ruukkujen tyhjennykset ja talvisäilytettävien kasvien kiikuttaminen kellariin. Ei sitä innostavinta tekemistä, ei. Mutta ehkä tämä harrastus ei irrota otteestaan ensi vuonnakaan, joten on vaan tartuttava painavaa astiaa märistä reunoista.

Värikästä viikkoa, ihmiset!

Ps. Kuvan jäkälät pääsivät takaisin maahan, olivat hetken lapiota paossa. 

Metsäisiä terveisiä

Karkasin viikonlopun viettoon mökille ja säntäsin heti metsään. Siellä sitä ihminen energisoituu, väkisinkin.

Metsästä voisi löytää inspiraatiota myös graafinen suunnittelija, jonka pitäisi kehittää pankille logo. Tässähän se muoto olisi valmiina, eikun puhtaaksi piirtämään.

Muistatteko vielä Merita-pankin logon, jonka kehittelystä englantilainen suunnittelija laskutti 600 000 markkaa eli reilut 100 000 euroa? 

No ei siinä mitään. 

Metsässä on paljon inspiroivaa ihmeteltävää, kuten tällaisia Funghinius-monumentteja.

Ja sienihaitareita.

Joillakin onnekkailla on pehmoinen sammalpesä.

Jäkäläkin näyttää superpehmeältä. Hyvä on puolukan sieltä ponnistaa.

Entäpä naava, tuo ilmanpuhtauspuntari, eikö sekin ole pehmeyden perikuva.

Pieni murmeli tai maahinen tai menninkäinen voisi viihtyä tällaisessa piilopaikassa.

Ja tämä piilopaikka sopii hätää kärsivälle metsän samoajalle. Pikkula "Paanumaja".

Pienen pysähdyksen jälkeen matka voi jatkua vaikka joen äärelle.

Tai kukkulan laelle.

Kun kyykistyy oikein alas, voi tavata neiti vanamon (Linnaea borealis).

Tahi tieverkon.

Tahi timanttiverkon.

Havunneulasen päässä voi hyvinkin kimmeltää, kun tarkkaan katsoo.

Metsäretkelle kannattaa varustautua purkein ja purnukoin, ja kerätä punaisia supermarjoja vaikka piirakka-aineksiksi.

Jos mukana on kaikkiruokainen lemmikki, kannattaa kerätä vikkelästi tai jää ilman.

 Silmäniloa ja hengenravintoa metsästä saa joka tapauksessa, siellä kannattaa kyllä piipahtaa.

Näillä mietteillä, hyvää syyskuista sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

Sinnikäs syyskimikki

Yhdyn siihen huokailijoiden kuoroon, joka ihastelee syksyisin parhaaseen loistoonsa purskahtavia kasveja. Omassa puutarhassa tällainen on erityisesti syyskimikki, joka alkaa kukkia vasta näillä näppäimillä.

Kukinnot keikkuvat parin metrin korkeudella, ja kukista tulee voimakas makea tuoksu, jos ne ehtivät aueta kunnolla. Paljon olisi pikkukukkia vielä tulossa.

Viime vuonna syyskimikki (Cimicifuga ramosa) oli hienossa vauhdissa lokakuun vaihteessa lämpimän kesän ansiosta. Nyt tuota iloa voi vain kuvista katsella, pöh.

Nooh, ei auta harata sellaista asiaa vastaan, johon ei kertakaikkiaan voi itse vaikuttaa. Kannattaa mennä vain kasvihuoneen suuntaan ihmettelemään pelargonien suht' reippaana jatkuvaa kukintaa.

Olen huomannut, että näin syyspuolella kosteus tiivistyy kasvihuoneen kattoon ja seiniin aika lailla, eli huonetta pitää joka päivä tuuletella. 

Tänään aurinkoisena päivänä avasin oven ja raotin kattoikkunaakin, että tulisi kunnon kuivatus. Kasvit alkavat nimittäin homehtua erityisesti niistä kohdista, joista kukkavarsi on katkaistu, tyngän kärjestä siis.

Ulkosalla kukkivat vielä muun muassa daaliat, ja siksikin niistä kovasti tykkään. Punainen raottelee malttamattomana terälehtiään pienestäkin nupusta...

... Twilight Timet koreilevat kolmessa polvessa

... Leicesterin piispalla menee edelleen ihan lujaa

... mutta Eveline ei enää viitsi tuhlata punaistaan, vaan jarruttelee ja kukkii melkein valkoisin palleroin.

Tämän clematiksen viimeinen kukka jää viimeiseksi tällä erää. Seuraavaan tapaamiseen kuluukin sitten liki yhdeksän kuukautta. (Uh, ei ajatella sitä.)

Harmaamalvikit kukkivat vielä melko innokkaasti, mutta kyllä tällainen paperinohut-terälehtinen nuppu väkisinkin näyttää tulleen toisesta ajasta. Ei näytä varustus siltä, että sillä talvea kohti pitkälle pötkittäisiin.

Kurjenpolvi sentään on tajunnut hankkia maastoutumisvärin – mutta Geraniumithan ovat tunnetusti fiksuja ;)

Syksyruskaiset maastovärit ovat ylleen pukeneet myös vaahterat, paitsi ruukussa kasvava, rautakaupasta pelastettu pikkuvaahtera. Se on saanut lehtiinsä vain anarkistisia täpliä.

Kyseessä on vaahteran tervatäplätauti (Rhytisma acerinum), joka ilmenee mustina, jopa parin senttimetrin laajuisina laikkuina puun lehdillä. Tauti ei ole puille vaarallinen.

Metsäntutkimuskeskuksen mukaan kuivien lehtien haravoiminen puiden alta vähentää taudin esiintymistä. Sienitauti kun leviää lehtikasoihin jäävien itiöiden mukana laajemmallekin alueelle.

Tauti on harvinaisempi kaupungeissa kuin maalla, koska kaupungin puistoista yleensä haravoidaan lehdet syksyisin, mutta luonnossa itiöt pääsevät leviämään esteettä.

Omassa tarhassa näyttävät leviävän kyllä kaikenlaiset itiöt ihan estoitta. Yrttipenkkiin, ruohosipulien sekaan on noussut komea tatintapainen ja penkin kupeeseen on asettunut punalakkinen vieras.

Ehkä tämä on luontoäidin huumoria. Että tajuaako torvelo tarhuri, ettei näistä ole mausteeksi pataan ja pannuun, vaikka yrttien seassa kasvavatkin. Jos ei, niin siitäs sai?

Ps. Perennapuutarhurin blogissa on hyvä muistutus syysistutusten eduista. Lisäksi Heidi-Maaria bongasi Floriade-puutarhanäyttelyssä tämänkin blogin lukijoille tuttuja metrin korkuisia samettikukkia. Ne näyttävät olevan edukseen jossain muualla kuin kahden neliön kasvihuoneessa...

Yllätyksiä metsässä

Suppilovahveroon tie vei, kun koko päiväksi luvattiin kuivaa ja aurinkoista säätä. Lähdimme Lounais-Hämeeseen, entisiin mökkimaisemiin. Möksä on vaihtanut omistajaa jo monta vuotta sitten, mutta jokamiehenoikeudet pidimme itsellämme ;)

Tämä oli kyllä eka kerta, kun seudulle palasimme mökistä luovuttuamme, oli kiva nähdä entisiä naapureita ja tuttuja maisemia. Metsässä oli meidän "oma" suppilovahveropaikka, jossa kävimme tilannetta tarkastelemassa... noh, ei se paikka ole salaisuudeksi jäänyt, vain pienen saaliin saimme muiden kerääjien jäljiltä.

Mutta ei se haitannut, metsässä oli muutenkin tosi mukavaa. Oli sammalta, mustikoita, puolukoita...

jotain vaarasta kiljuvaa valkoista...

pieni yhdyskunta vaaleanvihreitä hattivatteja...

ja silmälasipäinen kärpässieni.

Metsästä löytyi myös jotain yllättävää. Jos sinua heikottaa helposti, niin ÄLÄ KATSO seuraavaa kuvaa.

Keskellä parasta sienimaastoa oli nimittäin hirvenvasan tai metsäkauriin jalka.

Jalka ei ole ollut maassa kauaa. Luulen, eläin on päässyt hengestään joko metsästäjien tai susien takia. Hirvenmetsästyskausi ei ole vielä alkanut, se alkaa syyskuun lopussa, mutta metsäkauriille saa metsästyslupia syyskuun alusta, kunhan puuhassa ei käytetä ajokoiria vielä silloin. (Mua kyllä hiukan ällöttää koko metsästyspuuha, anteeksi vaan lajin harrastajat. Ei ole mun juttu, mutta tämä on tosiaan vain tunnepohjainen mielipide.)

Myös sudet olisivat voineet raahata hirvenvasan/ kauriin ruhon kauemmaksi, ruhoa ei tuosta ihan läheltä löytynyt. Tantereessa oli kyllä myllerryksen merkkejä, niin että jotain actionia siellä on tapahtunut.

Nooooooh.

Tuosta sienifiilikset kyllä hiukan laskivat ja kun ammoinen "oma" suppispaikka näytti olevan kalju, niin lähdimme kävelemään metsätietä takaisin autolle. Valoisissa kohdin kukkivat vielä metsämansikat...

ja kissankellot. 

Tuota katsoessani tuli mieleen, että ymmärtävätköhän metsän eläimet kukkien kauneuden päälle? Sen kyvyn heille soisi, kaiken hengissäpysymistaistelun vastapainoksi.

Sängelle ajellut heinäpellot hehkuivat okran värisenä. 

Piipahdus maaseudulle ja metsään oli hirmu antoisa – vaikka Cantharellus tubaeformis -saalis olikin niukahkonlainen. Hmm. Pitäisiköhän perustaa kotitontille sammaleinen mustikkatyypin kuusimetsä?

Syyslehti ja sienivastaus

Kävin viikonloppuna ihastelemassa Pohjois-Pohjanmaan alkusyksyä. Mitään ravisuttavaa ruskaa en nähnyt, vaan hienovaraisia merkkejä luonnon värien vaihtumisesta. Pienen kämmenellisen poimin puolukkamaistiaisia, mahtavan happamia olivat ne. Kuntta oli vielä kesäisen väristä, mitä nyt tosiaan nuo punaiset pilkut värittivät sitä kivasti.

Ostin matkalukemisiksi uuden lehden, Fixa Höst nimeltään. Se on Allt om Trägårdin teemalehti syksystä, ensimmäinen numero laatuaan. Ajattelin, että sieltä voisin saada inspiraatiota syksyyn niin, ettei se tuntuisi ihan niin pahalta. Noh, lehti oli ihan ok, mutta ei se mun syksykammoa poistanut. Kivan idean tosin bongasin, tällaisen ikkunalaseista tehdyn pienen kasvihuoneen.

 

Kuva: Fixa Höst 2011

Tuossa tosiaan on neljä korkeaa kapeaa lasia seininä (ja ovena), ja rakennelman päällä on kiva harjakatto. Pömpeli muistuttaa vähän entisaikaista puhelinkoppia, heh. Se korvaisi hyvin mulla käytössä pahasti kulahtaneen muoviteltan, joka on suunnilleen samaa kokoa kuin tuo pytinki.

Toinen kiva vinkki oli kranssin sidonnasta, ainekset vaan olivat noissa esimerkeissä aika pitkälti hortensiapainotteisia.

 

 Kuva: Fixa Höst 2011

Tuo oli mulle uutta tietoa, että kranssin voi väkertää ihan ohuen renkulan ympärille, olen jotenkin luullut, että pohjapyörylän pitää olla paksumpaa mallia. No, siksihän näitä lehtiä tehdään, että lukija saisi ahaa-elämyksiä :)

Ja varsinaisen ahaa-elämyksen sain tänään töissä, kun työkaverilta kuulin sanan "mustamörsky". Mieleen tuli heti mysteerisieni, joka kasvaa pihalla kivipolulla. Olin toisen työkaverin avulla kartoittanut sienen lähelle piispanhiippaa, mutta mustamörsky osoittautui aivan oikeaksi nimeksi tälle veitikalle:

 

Tämä on niin mustamörsky, ettei enempää voi olla mustamörsky! Se (Helvella lacunosa) on kahden tähden ruokasieni, joka pitäisi käsitellä keittämällä, kuten lajitoverinsa korvasienet. Jotenkin kyllä sienestäminen omalla pihalla ei innosta, joten ainoa käsittely, mitä tämä mustamörskyjoukkio sai, oli nakkaus jäteastiaan.

Tuosta Fixa-lehdestä ilmestyy muuten talviversio Fixa Vintern 8. marraskuuta. Pystyisiköhän se antamaan uutta näkökulmaa lumiseen ja kylmään talveen? Ehkä täytyy lukea ja katsoa..

Kuin sieniä sateella

Tänä syksynä metsissä taitaa kypsyä muheva määrä sieniä. Ja kyllä niitä kasvaa lähempänäkin, nimittäin pihanurmikolla, jossa näitä iloisia pikku veijareita näkyy olevan aika paljonkin.

Keräsin tähän muutamia eri lajeja "ihailtavaksi":

En tunnista heistä yhtäkään varmuudella, enkä kyllä jaksanut alkaa tietoa etsimäänkään, kun jostain syystä nämä nurtsitatit eivät viehätä mua kovin paljoa :/

Vaikka onhan heissä jotain söpöjäkin piirteitä, kun oikein etsii...

Ja onhan se sanottava, että melkoista mielikuvitusta luontoäiti on käyttänyt näitäkin suunnitellessaan.

Hienoja värejä ja muotoja heistä löytyykin. Taidan alkaa pian tykätä heistä, heh... paitsi tästä huokoisesta helttamateriaalista, jak.

Huh, tuo reikäisyys on vähän etova juttu, kun tuo sieni oli lisäksi tosi painava. Kuin märkä pesusieni!

Tämän verran sieniä löytyi viime sunnuntaina pieneltä alueelta.

Siinäpä olisi ollut muhennokseen tarpeita, hah. Tosin en tiedä, millaiset myrkytysoireet ja näyt noista olisi saanut, aika pelottavan näköistä sakkia mielestäni tämä...