Vakavaa paskapuhetta

Nyt kuulkaa osui käsiin kirja, joka oli sekä täyttä asiaa että superviihdyttävää luettavaa. Kyseessä on Lantakirja, joka kertoo lannoittamisen tärkeydestä ja hienouksista.

Ruotsalaiset tekijät sanovat alkusanoissaan, että "Lannoittaminen ei ehkä ole kaikkein loistokkain osa puutarhaelämää. Lannoitteet voivat olla niljakkaita, ällöttäviä ja haista paskalta. Lisäksi lannoittamisessa on pitkälti kyse kemiasta. Lannoittaminen on kuitenkin monelta kannalta tärkeä ja kiinnostava aihe."

Ja kiinnostavasti he ovat asiansa osanneet esittääkin. Kirjassa on kutkuttava kuvitus, elävää tekstiä, hauskuutta ja hyviä käytännön vinkkejä.

Kirjassa esitellään kaikki lannoitemuodot, eniten painotetaan luomua. Ihan sitä ihmisenkin tuottamaa. Myös eri eläinten lannat ja niiden soveltuvuus eri tilanteisiin on hyvin esitelty eikä kemian kaavoihin tarvitse hukkua. 

Itselleni tuli kirjan jälkeen olo, että tänä kautena aion panostaa lannoittamiseen, kun yleensä se on hentoinen sivujuonne kaikessa tekemisessä. Voisi auttaa kasveja, jos ne saisivat ruokaa, kun ovat nälissään. Saattaisi tulla komeampi tomskusato. Ihan ymmärrettävästi.

Suosittelen suuresti tarttumaan kirjaan, jos se kohdalle osuu, on erinomainen eepos kaikille puutarhafriikeille.

Tässä vinkki leikkokukkien energiajuomasta, jollaisen voi tehdä kotona itse.

Perusversio koostuu 2-4 ruokalusikallisesta sokeria, 1-2 teelusikallisesta etikkaa ja 1 litrasta vettä: "Liuota sokeri veteen. Käytä sitä enemmän sokeria, mitä kovempi varsi leikkokukalla on. Sokerista kukka saa ravinteita ja etikka laskee veden pH-arvoa niin, että bakteerien kasvu vähenee."

Aina oppii jotain uutta tässä(kin) harrastuksessa. Vihreitä päiviä kaikille!

Lantakirja. Opas puutarhan maanalaiseen elämään. Tina Råman, Ewa-Marie Rundqvist, Justine Lagache. Metsäkustannus Oy (www.metsakustannus.fi).

Mahdoton = haluttava?

Löysin kivan mietelauseen kanadalaisesta Garden Making -lehdestä. Päteekö tämä meihin, mitä arvelette?

"Jos se on harvinainen, haluamme sen. Jos se on pikkuruinen ja mahdoton kasvattaa, meidän on pakko saada se. Jos se on ruskea, näyttää kuolleelta ja kukkii mustin kukin, teemme mitä vaan saadaksemme sen." Ken Druse

Mulla ei ole yhtään tuon kaltaista kasvia (vielä), mutta mainoksia selaillessani (juu, luen kaiken) huomasin, että puutarhakalustemaailmassakin voi tällaisia melkein-mahdottomuuksia olla.

Vai mitä sanotte ulos tarkoitetuista valkoisista, puhallettavista chesterfield-lookalike-kalusteista?

Nojatuoli lähtee Vepsäläiseltä hiukan alle 700 euron. Hiukan kallista ehkä, mutta myös pirun arkamateriaalista ostettavaa. Jos ei multa-ruohovarvas sotke valkoista pintaa alle tunnissa, niin joku oksankarahka tai kulmahammas sen siinä ajassa puhkaisee – ainakin meillä :)

Noh, kyllähän tällekin kalusteryhmälle ostaja löytyy, hiukan hillitympiin olosuhteisiin menee varmasti.

Mun oma "ruskea, kuolleen näköinen, mustakukkainen" unelma on oma orkideataimisto. Tarkemmin sanottuna orkideataimisto New Yorkissa.

Trooppisista olosuhteista sitten ajelisin Union Square Parkiin muutaman kerran viikossa myymään kaunokaisiani sofistikoituneille suurkaupunkilaisille.

Ja jos joskus ei huvittaisi, niin en lähtisi. Istuisin patinoituneella ruskeanahkaisella chesterfieldilläni ja lukisin lehtiä. Puutarhalehtiä ja vähän muitakin.

Puutarhataidot taskussa

Piipahdin Helsingin kirjamessuilla, ja onneksi vain piipahdin: pidemmässä ajassa koko ensi kuun palkan olisi saanut uppoamaan kaikkeen kivaan. Nyt aika riitti vain pieneen antikvariaatti-pöyhintään. Mukaan tarttui oiva opaskirja "Puutarhataidot taskussa" vuodelta 1960.

Kirjan kirjoittajilla, Toivo Rautavaaralla ja Pentti Lokosella, oli tavoite neuvoa "niitä satojatuhansia pihapuutarhureita, jotka ovat heränneet huomaamaan, että pienellekin tontille mahtuu ja tarvitaan istutuksia."

Herrat lanseeraavat uuden sanan "asumapuutarha", jolla tarkoittavat nimenomaan kotipihan puutarhaa, ei "myyntituottoista puutarhaviljelyä". Asia on nykyisin kääntynyt kyllä aika lailla toisin päin: jos kauppapuutarhasta on tarkoitus puhua, niin sitä painotetaan, muuten sanan "puutarha" ymmärretään tarkoittavan kotipuutarhaa.

Kirjan mukaan "kosketus luontoon ja vihreyteen on ihmisen perustarpeita. Aina kun sivistys on irroittanut hänet mullasta ja vienyt hänet kaupunkeihin, on seurauksena ollut rappio ja tuho." Aika hardcorea?

Kirja on hauskaa luettavaa, mutta myös ihan asiallista asiaa. Eihän puutarhuroinnin perusperiaatteet ole mihinkään muuttuneet. Varsinainen touché tulee sivulla 103: "Kun istutukset syntyvät siten, että jossakin nähdään jokin kaunis kasvi, sitä hankitaan ja sitten sille koetetaan etsiä paikka entisten istutusten seasta, niin tuloksena on paikkailtu, ruma ja vaikeasti hoidettava puutarha."

Ahhahhaa, kiitos vaan herrat Touko ja Pentti, tällaista asumapuutarhaa minä juuri pitelen!

Tänään aurinko paisteli melkein pilvettömältä, ja rahnustelin rauhaisasti paikkaillulla pihallani. En alkanut haravoida, ei kiinnostanut. Siellä ne lehtimassat nyt nurmikolla kaikenlaisia kasvitauteja alleen keräilevät. Sori, T ja P.

Kasvihuoneessa majailee edelleen muutama iso daaliaruukku, joita en jaksanut alkaa kanniskella sisälle. Jaksoin kuitenkin kuvata kuurankukat, mitäköhän puutarhaneuvojaherrat siitä tuumaisivat.

Noh, ehkä hekin tässä ajassa eläessään olisivat hyväksyneet ajatuksen oikeiden puutarhatöiden välttelystä ja sivuseikkoihin keskittymisestä. Esimerkiksi sen, että joesta nouseva aamuhöyry on kiinnostavampaa kuin pihakalusteiden talviteloittaminen.

Näettekö kuvassa nuo vaaleat lämpöhöyrykiekurat? 

Sorsat tulivat tykö, kun kykin rantatörmällä. Ei ollut kykkijällä sorsanruokaa taskussa, sori. Mutta pikkulinnuille laitoin jo siemenautomaatin, pörräsivät sen näköisinä puissa. Linturuokinnasta Touko ja Pentti eivät muuten maininneet kirjassaan mitään, aijai. Puutarhat eivät ole vain meitä ihmisiä varten, ne ovat osa lähiluontoa, painottaa Geranium.

Eläimet ovat kyllä vinkeitä olentoja. Niin kuin nyt esimerkiksi harakat. Mietityttää, että onko niillä jotain syviä antipatioita siilejä kohtaan, kun piikkilapsi piti kesällä keskellä kirkasta päivää telottaa naapurin pihalle ja sittemmin siilin muistoksi hankittua koristesiiliä on täytynyt jossain vaiheessa nakutella isolla nokalla päähän.

Uh. Mokomat possut.

Heitin koko asetelman roskiin, kun sinkkiämpärissä ei ollut pohjareikää ja kertynyt vesi oli jäätynyt umpijäähän. Roskikseen sitä humpsauttaessani tajusin, että mukana menee myös hienostunut salaoja. Sinne meni, toivottavasti ei täydy koskaan tehdä uutta, hah.

Pari kuukautta sitten kasattu kerrostarjotin pääsi tositoimiin.

Alin taso sai peitokseen kullanvivahdetta...

punainen taso kutsui luokseen punaista...

ja ylin pikkulautanen klassista sinistä. Hetken piti miettiä, että laitetaanko suloinen pöllö piiloon, mutta vain hetken. Suukarkki voitti silmäkarkin.

Nyt vaan pysytään tiukkana ja lujana, eikä keksitä tikusta asiaa, että voisi kävellä vartin välein käsi ojossa tarjottimen ohi. Silloin taskussa on kilo karkkipaperia eikä kirjassa suositeltua puutarhataitoa.

Kylvitkö timantinsiemeniä?

Kuinka puutarhuri voi loppukesällä poimia safiiripäivänkakkaroita, rubiinimansikoita ja timanttiorkideoja? Tietysti kylvämällä oikeat siemenet.

Näin muistutetaan amerikkalaisessa Town&Country-lehdessä, jonka olen ilokseni puolivahingossa tilannut. Tuoreessa numerossa on viiden aukeaman kuvasarja kerrassaan upeista, puutarhasta löytyneistä aarteista.

Täydellisen lopputuloksen taustalla ovat oikeat välineet, kuten kastelukannu ja oksasakset sekä luontoaiheiset sormukset ja rintakorut...

 

Kuva: Town&Country 8/2012 

... kuten tällainen pienistä helmistä ja kullasta tehty salamanteri. Rintakoru on valmistettu 1900-luvun alussa, hinta Fred Leightonilla 11 000 dollaria.

 

Kuva: Town&Country 8/2012 

Myös oikea ajoitus on oleellista, jotta päästään nauttimaan kypsistä hedelmistä. Ajassa pysymistä helpottaa esimerkiksi tuo oikealla näkyvä kuoriaiskello.

 

Kuva: Town&Country 8/2012 

Rannekelloon on käytetty timantteja, smaragdeja ja safiireja. Sveitsiläinen käsityötaituri on nimeltään Chopard. Jaa hintako? 821 250 dollaria.

Kuva: Town&Country 8/2012

Kullatussa häkissä ei lintu viihdy, vaikka se kullattu onkin, mutta korutelineeksi se käy kivasti. Tässä akvamariini ja smaragdi -kaulakoru (Bvlgari, 815 000 $) ja kultainen hyönteinen noin vuodelta 1870 (Kentshire, 8 250 $).

 

Kuva: Town&Country 8/2012

 Eikä arvosiemeniä kylväneen puutarhurin ilo pääty syksyyn: Kun ruusut lakastuvat, timantit jäävät. 

 

Kuva: Town&Country 8/2012

Ikuinen orvokki sitriiniä ja rubiinia (Oscar Heyman, 22 000 $) sekä mahdollisesti vielä ikuisempi timantti ja safiiri -kaulariipus (Cartier, 220 000 $).

 

Kuva: Town&Country 8/2012

Siis muistakaamme tämä ensi keväänä siemeniä valitessamme. Puutarhaan on hyvä kylvää jotain, jonka sadonkorjuusta saa säkenöivän mielen koko pitkäksi talveksi!

Kuvasarja jatkui vielä maanläheisellä uutuustuote-listalla. Siinä on laihemmallekin kukkarolle sopivia ostoksia, kuten käsivoide "työkäsille" (O'Keeffe's, 8 $) ja rukkaset (Crabtree&Evelyn, 10 $).

 

Kuva: Town&Country 8/2012

Alareunan vihreä python-laukku maksaa 3 845 dollaria, mutta onhan se ihanan puutarhanvihreä. Pinkki pusero on MaxMaran, se olisi teemaan sopiva sadonkorjuuvaate (595 $).

Juu, täytyy kyllä sanoa, että tässä on käsillä Kunnon Puutarhaunelmat, heh.

Tilasin lehden vuosi sitten, kun tilasin jälkikasvulle amerikkalaisen nuortenlehden ja siinä samalla ohimennen itselleni erään naistenlehden. Sitten eteeni pätkähti tarjous, että "koska tilasit niin ruhtinaallisesti, niin saat valitsemasi lehden vuosikerran 5 dollarilla (muistaakseni). Kuvissa oli vain lehden kannet, ajattelin, että Town&Country liittyy mökkeilyyn ja klikkasin kuvaa tutkiakseni asiaa tarkemmin. "Kiitos tilauksestasi", sanoi ruutu.

Nooh, lehti ei kerro mökkeilystä, vaan se on Erittäin Varakkaiden Ihmisten arvostettu aikakauslehti, jossa ollaan kyllä ns. vapaalla. Elokuun numerossa kerrotaan rikkaista tytöistä, jotka ottavat riskejä harrastamalla ratsastusta. Kuvissa komeilevat mm. Charlotte Casiraghi (Monacon kuninkaallisia), Jennifer Gates (Billin tytär), Athina Onassis Roussel (tarvitseeko esitellä?) ja Jessica Springsteen (juu, Bossin jälkeläinen).

Lehdessä on aina mainio seurapiiripalsta, jossa kerrotaan yksityiskohtia häistä, joissa ei taaloja säästelty. Lisäksi lehdessä on mm. Social Calender, että tietää, minne päin maailmaa milläkin viikolla on kemuihin ja hyväntekeväisyysjuhliin pinkaistava. Ja mainoksia, niitä on paljon, mutta mitään vanish-oxygeliä niissä ei kaupata :D

On aviisissa lukujuttujakin, tällä kertaa tarina Vanderbilt-suvun vesasta, joka selvisi ankarasta huumeongelmasta. Ja ihan lehden lopussa on aukeama ilmoituksia, joissa luksustuotteita myyvät second hand -shopit haluavat ostaa Vuittonin laukkuja. Luksuksen kiertokulkua, heh.

Aion jatkaa T&C:n tilausta seuraavankin vuoden, sillä lehti on ihan mahtavaa viihdettä ja täydellistä irtiottoa – puhumattakaan harkitsemisen arvoisista puutarhavinkeistä ;)

Hikisiä inkiväärimuistoja

Ilma se vaan pysyttelee koleanpuoleisena, vaikka heinäkuu on jo kynnyksellä. On otettava vähän sisäistä lämmikettä Thaimaan-kuvien muodossa. Aloittakaamme inkiväärillä, josta saa sopivasti teetä vilustumisoireiden hoitoon.

Inkiväärin (Zingiber officinale) kukinto on käpymäisen herttainen. Kuvaa otettaessa viime maaliskuussa Krabilla ilman lämpötila oli tasainen +33°C ja ilmankosteus reilut 90 %. Ei pompsahdellut käsivarressa kananliha.

Toinen inkiväärilaji, punagalangajuuri (Alpinia purpurata) kukkii sähäkänpunaisin kukin. Pensas kasvaa metrin korkuiseksi. (Kuva on hiukan epätarkka, sorry.)

Inkiväärin kukat eivät juurikaan tuoksu, mutta frangipanin (temppelipuu, Plumeria obtusa) kukat sitäkin enemmän. Näihin onneksi törmää joka puolella, hurmoksen aineksia riittää. 

Kukkaistutuksissa näkee usein hämähäkinliljaa (Hymenocallis caribaea), joka tuntuu kukkivan tauotta. Sarin puutarhojen Sari kasvattaa Hymenocalliksiin kuuluvaa lukinliljaa, upea näky sekin.

Olisi kyllä vaikea pitää hankintoja missään aisoissa, jos tropiikkiin saisi puutarhansa perustaa. Valinnanvaraa olisi vähän turhankin paljon, etenkin, kun hankinnat tuppaavat ylittämään kaikki rajat täällä havumetsävyöhykkeen Suomessakin, heh.

Kyllä tätä Heliconia pendulaa (tai H. rostrataa, en ole varma lajista) ainakin pitäisi ottaa, siitä saisi tiivistä viherseinämää reippaan värisin kukin.

Kultarunkoista bambua pitäisi myös laittaa kasvamaan, onhan se arkkitehtoonista ja ornamentaalista.

Tällainen iso palmumainen pensas, Pandanum sanderi (tai P. baptistii), kasvaisi myös pihallani. Sen pitkät lehdet voi laittaa solmuun, jos tila uhkaa loppua.

Pieni vesiallas pienine vesikasveineen olisi myös kiva.

Ja kun mieli tekisi isompien vetten äärelle, ottaisi vaan venhon ja lähtisi lähimmälle paratiisisaarelle.

Kaloihin tutustuakseen ei tarvitse välttämättä kastella hiuksiaan.

Rantahietikon kivet muodostavat avaruusmaiseman pienoiskoossa...

ja suuri lehtevä puu antaa suojaa keskipäivän porotukselta.

Jos repussa on kaikki muut drinkkiainekset, niin puusta voi poimia mausteeksi tuoreen limen (Citrus aurantifolia).

Koh Hongin upealla saarella on luontopolku, jossa on raadollisia muistutuksia hallitsemattomista luonnonvoimista: tsunamin syöksemiä veneitä, jotka on jätetty paikoilleen muistoksi joulusta 2004. 

Syvemmällä metsässä voi kohdata varaanin (Monitor Lizard, Varanus), jolle kummasti tekee mieli antaa tietä. Mene vaan, me tässä odotellaan sen aikaa.

Lintujen ja sirkkojen laulu on kovaäänistä metakkaa, perhoset sentään malttavat olla metelöimättä. Tässä ketjuritari (Common mormon, Papilio polytes f. cyrus), jonka määrittäminen oli hauskaa puuhaa. Nuo pienet oranssinpunaiset täplät alempien siipien sisäsyrjissä kertovat, että kyseessä on juuri cyrus-muunnos. Siten tämä oksalla lepäilijä on naispuolinen.

Takaisin rannalle, jossa on selvästi kuumempi kuin metsän varjoissa. Hiekka on vehnäjauhoa.

Ottakaamme huikka kookosta ja lähtekäämme melomaan kansallispuistoon, kohti ikivanhoja tippukiviluolia. 

Luolan suulla on hyvä ottaa pari poseerauskuvaa. Että kyllä, siellä todistettavasti olin.

Luonnonihmeiden kuvaaminen on kyllä kiinnostavampaa kuin itsensä. Tämäkin metsäpuro, niin kirkasta vettä...

ja sademetsän monikerroksinen tiheä vihreä, jokainen laji on oman paikkansa vallannut.

Rannalla maisema on avarin ja kirkkain. 

Rannalla voi myös tehdä löytöjä, kuten tukevilla siivillä lentäneitä Dicterocarpus alatuksen siemeniä.

Nämä pallerot pitävät sisällään kaiken sen tiedon, mitä tarvitaan 55-metrisen puun muodostumiseen. Ensimmäiset 20 metriä ovat 1,5 metriä paksua runkoa, sitten alkaa lehvästö. Puuta hyödynnetään mm. rakennusmateriaalina.

No, mukaanhan ne siemenet oli otettava. Parissa pallukassa on trooppisen metsän alku, sanoo vanha aasialainen viisaus (no ei oikeasti sano).

Toiset siemenet asuvat viisaasti omassa kotelossaan, josta ne sitten kypsyttyään levittäytyvät laajemmalle alueelle, matkaavat vesiä pitkin myös muihin maihin.

Näiden siementen emokasvin nimeä en vielä tiedä. Kovasti kahlailen nettiä sekä opuksia A Field Guide to Tropical Plants Asia ja Trees and Fruits of Southeast Asia, mutta vielä en ole bongannut oikeaa lajia. Tältä puu näyttää, ei tämä mahdoton tunnistettava ole.

Siemenissä näkyy hyvin ovi tai portti, josta itu pääsee päivänvaloon.

Nämä aarteet laitan nyt multiin ja jään odottelemaan mahtipuiden kasvua. Lomalla on aikaa tällaiseenkin suloiseen turhuuteen.