Puutarhataidot taskussa

Piipahdin Helsingin kirjamessuilla, ja onneksi vain piipahdin: pidemmässä ajassa koko ensi kuun palkan olisi saanut uppoamaan kaikkeen kivaan. Nyt aika riitti vain pieneen antikvariaatti-pöyhintään. Mukaan tarttui oiva opaskirja "Puutarhataidot taskussa" vuodelta 1960.

Kirjan kirjoittajilla, Toivo Rautavaaralla ja Pentti Lokosella, oli tavoite neuvoa "niitä satojatuhansia pihapuutarhureita, jotka ovat heränneet huomaamaan, että pienellekin tontille mahtuu ja tarvitaan istutuksia."

Herrat lanseeraavat uuden sanan "asumapuutarha", jolla tarkoittavat nimenomaan kotipihan puutarhaa, ei "myyntituottoista puutarhaviljelyä". Asia on nykyisin kääntynyt kyllä aika lailla toisin päin: jos kauppapuutarhasta on tarkoitus puhua, niin sitä painotetaan, muuten sanan "puutarha" ymmärretään tarkoittavan kotipuutarhaa.

Kirjan mukaan "kosketus luontoon ja vihreyteen on ihmisen perustarpeita. Aina kun sivistys on irroittanut hänet mullasta ja vienyt hänet kaupunkeihin, on seurauksena ollut rappio ja tuho." Aika hardcorea?

Kirja on hauskaa luettavaa, mutta myös ihan asiallista asiaa. Eihän puutarhuroinnin perusperiaatteet ole mihinkään muuttuneet. Varsinainen touché tulee sivulla 103: "Kun istutukset syntyvät siten, että jossakin nähdään jokin kaunis kasvi, sitä hankitaan ja sitten sille koetetaan etsiä paikka entisten istutusten seasta, niin tuloksena on paikkailtu, ruma ja vaikeasti hoidettava puutarha."

Ahhahhaa, kiitos vaan herrat Touko ja Pentti, tällaista asumapuutarhaa minä juuri pitelen!

Tänään aurinko paisteli melkein pilvettömältä, ja rahnustelin rauhaisasti paikkaillulla pihallani. En alkanut haravoida, ei kiinnostanut. Siellä ne lehtimassat nyt nurmikolla kaikenlaisia kasvitauteja alleen keräilevät. Sori, T ja P.

Kasvihuoneessa majailee edelleen muutama iso daaliaruukku, joita en jaksanut alkaa kanniskella sisälle. Jaksoin kuitenkin kuvata kuurankukat, mitäköhän puutarhaneuvojaherrat siitä tuumaisivat.

Noh, ehkä hekin tässä ajassa eläessään olisivat hyväksyneet ajatuksen oikeiden puutarhatöiden välttelystä ja sivuseikkoihin keskittymisestä. Esimerkiksi sen, että joesta nouseva aamuhöyry on kiinnostavampaa kuin pihakalusteiden talviteloittaminen.

Näettekö kuvassa nuo vaaleat lämpöhöyrykiekurat? 

Sorsat tulivat tykö, kun kykin rantatörmällä. Ei ollut kykkijällä sorsanruokaa taskussa, sori. Mutta pikkulinnuille laitoin jo siemenautomaatin, pörräsivät sen näköisinä puissa. Linturuokinnasta Touko ja Pentti eivät muuten maininneet kirjassaan mitään, aijai. Puutarhat eivät ole vain meitä ihmisiä varten, ne ovat osa lähiluontoa, painottaa Geranium.

Eläimet ovat kyllä vinkeitä olentoja. Niin kuin nyt esimerkiksi harakat. Mietityttää, että onko niillä jotain syviä antipatioita siilejä kohtaan, kun piikkilapsi piti kesällä keskellä kirkasta päivää telottaa naapurin pihalle ja sittemmin siilin muistoksi hankittua koristesiiliä on täytynyt jossain vaiheessa nakutella isolla nokalla päähän.

Uh. Mokomat possut.

Heitin koko asetelman roskiin, kun sinkkiämpärissä ei ollut pohjareikää ja kertynyt vesi oli jäätynyt umpijäähän. Roskikseen sitä humpsauttaessani tajusin, että mukana menee myös hienostunut salaoja. Sinne meni, toivottavasti ei täydy koskaan tehdä uutta, hah.

Pari kuukautta sitten kasattu kerrostarjotin pääsi tositoimiin.

Alin taso sai peitokseen kullanvivahdetta...

punainen taso kutsui luokseen punaista...

ja ylin pikkulautanen klassista sinistä. Hetken piti miettiä, että laitetaanko suloinen pöllö piiloon, mutta vain hetken. Suukarkki voitti silmäkarkin.

Nyt vaan pysytään tiukkana ja lujana, eikä keksitä tikusta asiaa, että voisi kävellä vartin välein käsi ojossa tarjottimen ohi. Silloin taskussa on kilo karkkipaperia eikä kirjassa suositeltua puutarhataitoa.