Joko riisuit kuusen?

Onnellista alkanutta vuotta, puutarhailijat! Toivotaan, että vuodesta tulee vihreä ja vehreä. Ainakin yhtä vihreä kuin metsäkuusesta – joka täällä joulukuusen muodossa juuri odottaa kohtaloaan.

Tarkoitukseni oli riisua se tänään, vuoden ekana päivänä. Mitä sitä joulunaikaa enää pitkittämään, kaikki pois vaan ja raikasta arkea kohti.

Mutta sitten katsoin sitä aamulla uusin silmin. Hopeiset, kirkkaat koristeet, tumma vihreä tausta, säihkyvät pienet tähdet. Kyllä tulee olkkarin nurkka aika pimeäksi ja tylsäksi, kun puun siitä vie pois. Joten olkoon. Katsellaan joku toinen päivä sitä riisumista.

Kasvihuoneessa on myös joulukuusi. (Uudesta kasvarista myöhemmin tarkemmin). Siinä ei ole muita koristeita kuin valot, mutta kyllä se on ilahduttanut pimeinä aamuina ja iltoina, kun pihalla olen tsuppaillut.

Valot toimivat ajastimella, ovat syttyneet iltapäivällä kolmen aikaan ja sammuneet illalla kymmeneltä. Myös aamulla ovat olleet pari tuntia päällä, jotta tuosta tontin vierestä ohikulkevat ovat saaneet vähän iloa ja valoa aamuunsa :) 

Olkoon kasvarikuusessakin vielä valot, katsellaan senkin purkua sitten joskus.

Joulupöydän keskelle tein koristeen kuivuneista oksankarahkoista ja parista pitkästä muratinoksasta sekä oksien ympärille ripotelluista hyasinteista, tulppaaneista ja orkideasta. Tykästyin siihen kovasti.

Tulppaanit ehtivät jo höntsähtää, mutta muut kasvit ovat voimissaan. Paljasjuurisiksi pestyt ja tuikkukippoihin asetetut valkoiset hyasintit ovat auenneet. Arvatkaa, haluanko riisua tuotakaan. No en. Katsellaan sitäkin vielä hetki.

Valoistuvaa viikkoa kaikille!

Keiki kukkii (+ kysymys)

Kevät keikkuu kuin myanmarilainen juna eilisessä matkadokumentissa. Sateisena päivänä on aikaa kurkata huonekasvien suuntaan. Tällaisia hässäköitä täällä.

Kyseessä on muutaman vuoden ikäinen (siis mulla muutaman vuoden ollut) perhosorkidea, joka on tehnyt vanhaan kukkavarteensa poikasen eli keikin. Juuret ovat jo niin vankat, että keikin voisi irrottaa omaan ruukkuunsa. Huomenna, huomenna.

Keiki alkoi myös loppukesällä tehdä itsenäistä kukkavartta, sen luonnollisesti katkaisin kantaessani kasvia kylpyyn. Ovenkarmiin vaan niks naks.

Jotain sissilajia tämä kyllä on, koska hän väänsi uuden kukkavarren pimeän talven keskellä, ja nyt kukkii kahdella kukalla.

Siis keiki kukkii. Kukkiiko koko keiki? Kyllä, koko keiki. 

(öh)

Ensimmäinen orvokinkukka on aina jännä tapahtuma. Minkä värinen tulee, sitä jännään monta päivää, kun nuppu alkaa näkyä. Tavanomaisesta valkoisesta ja vaaleankeltaisesta poiketen tänä vuonna avautui kaksivärinen ilopilkku. 

Lajikkeesta en pysty sanomaan enää mitään, hieno sukupuukaavioni lakkasi toimimasta, kun en pitänyt tarpeeksi tarkkaa kirjaa siemenistä. Oli kuka hyvänsä, ihana pikkuinen pioneeri hän on, ja nopeakin: Siemenestä kukkaan 7,5 viikossa.

Ennen keväänmakuisen viikon toivotusta yksi avunpyyntökysymys: Ninneli kysyy, tietääkö kukaan, mistä saisi rahapuun (Crassula ovata) siemeniä? Oletteko törmänneet niihin esimerkiksi jossain nettikaupassa? Kiitos avustanne! Ja keväänmakuista viikkoa!

Kukkiva keiki

Tällä orkidealla on vireillä hauskoja kuvioita. Näyttävin kuvio on kukinta, jonka se aloitti noin kuukausi sitten. Siihen päälle se on yhteen kukkavarteen kasvattanut myös poikasen eli keikin.

(Bloggerilla on nyt semmoiset kuviot, että se ei anna asettaa kuvia keskelle ruutua. Juueisitten.)

Keikillä on jo reippaat omat ilmajuuret, eli sen voisi terävällä veitsellä irrottaa emostaan ja asetella nätisti omaan yksiöönsä. Ajattelin odottaa tuon kukinnan loppumista, jos kuitenkin sählään ja katkaisen kukkavarren. Toisaalta sen saisi tietysti talteen maljakkoon, (perhos)orkidea kestää leikkona varsin mukavasti.

Kurkkasin keikin takapuolelle, ja huomasin, että hän ei kasvata pelkästään ilmajuuria, vaan tyvestä pukkaa myös omaa kukkavartta. What?

Wikipedian mukaan tämä on tyypillistä toimintaa phalaenopsikselle, vaikka Geranium törmääkin siihen ensi kertaa. Nyt pitäisi vaan rohkaistua nypsäisemään keiki omilleen, mutta uskaltaako sitä nyt sitten, kun kukkavanakin on tulossa. Näitä miettiessä aika kuluu ja "ongelma" ratkennee.

Tähän väliin muuten semmoinen tieto, että valoisa aika lyhenee enää hassun kuuden viikon ajan. Aatelkaas! Kohta se on kevät taas!

Mutta kun kevät ja etenkin kesä koittaa, niin olen tarkempi näiden perhosorkideojen ulkoilutuksesta. Viime kesäkuuhan oli melkoisen vetinen, ja kun kasvit viettivät sen taivasalla, niin pienimmät ja herkimmät kokivat turhan kovia. Sain viime talvena lahjaksi orkidean, jossa oli kolme keikiä. Istutin ne omilleen, ja kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes tuli se sateinen ulkoilukausi ja unohdin kasvit omilleen. Ne pienet mädäntyivät ihan suvereenisti. Snif. Byääh.

Perhosorkidea ei siedä sitä, että vesi kerääntyy sen lehtiruusukkeen tyveen, sitä pitää normikastelussakin välttää. Mutta aika rohkeasti olen ulkoiluttanut näitä muutaman vuoden ikäisiä perhosia kesäajan, paras tulos tulee puolivarjossa tai varjossa ja ehdottomasti sateelta suojassa. Mieluummin kuivanlaista kuin turhan märkää, se tuntuu olevan perhosorkidean elämän tae näillä meidän leveyksillä.

Kerrankos sitä

Voi mahoton, minkälainen helmikuu saatiin kokea! Eipä juuri lumi ja pakkanen kiusanneet, ei. Johtui tämä talvi mistä tahansa, niin oli hieno kokemus.

Ja koska se oli mahdollista, niin se piti tehdä. Laittaa < kevään ensimmäiset kukat > ulos.

Laitoin ainekset koriin sellaisinaan, omissa ruukuissaan. Tulppaanit ovat leikkoja, laitoin ne muutamaan pieneen lasipurkkiin sinne sekaan. Viikon on kori nyt ulkosalla viettänyt päivänsä ja tullut suosiolla yöksi viileään eteiseen. Hyvin ovat kukat pärjänneet, tulppaanit ovat auenneet kokonaan, samoin narsissin nuput.

Kyllä olen tuota koria ihaillutkin koko rahan edestä. Helmikuun sipulikukat! Oi tulkoon tällaisia talvia lisää, vaikka joka vuosi...

Sisällä olen aurinkoa odotellessa tarttunut siveltimeen ja maalannut ikkunan edessä odottavan kasvihyllyn tasot. Keltainen läiskikäs mänty raikastui ja siistiytyi vihreänruskeanbeessillä. 

Olipa ihana heilutella sutia. Konkreettinen työ on niin mahtavaa; tulos on konkreettinen eikä ole argumentoitavissa.

Kaksi kuukautta sitten emostaan irrottamani perhosorkideavauvat eli keikit ovat ilmeisesti selvinneet operaatiosta, sillä ne ovat väkertäneet pieniä ilmajuurien alkuja. 

Kaikissa kolmessa keikissä oli yksi tai kaksi ilmajuurta ennen irroitusta, ne menivät hakkeen sekaan ruukkuun. Uusien ilmajuurien muodostuminen kertonee siitä, että alkuperäisetkin juuret ovat elossa ja kasvilla on kaikki jotakuinkin ok.

Seuraamme tilannetta jatkossakin. Kuten myös seuraamme viikko sitten raportoitua pikkutaimien kitkutustilannetta. Ne nitkuttavat edelleen, ehkä aavistuksen kasvaneina. Ehkä.

Sen sijaan ulkona on tämänpäiväisestä viileästä räntäsateesta huolimatta ollut silmäniloa. Ihana tärkeä kaunis lempityyppi kurjenpolvi on kasvatellut itselleen tuoreita uusia alkuja.

Ja siis helmikuussa. Että voi ihmistä ilahduttaa!

Varsinkin kun muistelee viime talvea. Tämä kuva on otettu 14.4.2013. Siis huhtikuun puolivälissä. (Katsokaa te, kun itse en ma voi, edelleen tekee pahaa.)

Siinä sitä on etelänsuuntaa juu. Mutta onneksi tänä vuonna ei millään voi enää tilanne toistua, joten lälläslieru, kökköhanki, kukaan ei sua kaipaa.

Leutoa ja leppoisaa uutta viikkoa!

Tähtivaloa ja muita puolenkuun tunnelmia

Miten tämä aika menee kuin siivilästä valuen, eihän tässä ehdi keskittyä oikein mihinkään... Aurinko on alkanut paistella lupaavasti ja päivä pitenee puolen tunnin viikkovauhtia, kevättä tekee. Ja vuosi sitten hankittu Odontoglossum/ Oncidium/ x -orkidea alkoi kukkia. Ostettaessa sillä oli yksi kukkavana, nyt niitä pukkasi kolme.

Kukkia avautui noin 80 kappaletta.

Melkoinen ryöpsy, etten sanoisi. Kukat ovat hiukan pienempiä kuin ostotilanteessa, mutta runsaasti niitä tuli. Kiva piristys aikaan, jolloin ikkunan takana oli vielä ruskeanharmaata.

Nyt akkunan takana on melkein kokovalkoista, pakkasta on reippaat 10 astetta. Pakkasessa on se hyvä puoli, että lintusille voi leipoa jyväkakun varsin vähällä vaivalla, kun sulatettu rasva jämähtää sosemaiseksi ihan vartissa tai siinä main. Siihen vaan raksut sekaan ja kakkuvuokaan, ja takaisin ulos jähmettymään lopulliseen muotoonsa.

Munkinpaistorasvaa, siemeniä, pähkinöitä ja hiukan rusinoita. Jos ei tipeille kelpaa, niin syön rasvamyslin itse.

Olen jostain syystä innostunut säilykepurkeista. Nehän ovat hirmu käyttökelpoista näkertelymateriaalia, katsokaa nyt vaikka näitä tähtivalaisimia. Siinä on Orion, Sirius, Kassiopeia, Otava ja Pohjantähti ihan tuosta vaan spraymaalilla ja poralla väsättynä. Sisällä on 40 lampun led-valopätkä. Ei tarvitse ihan pimeässä keittiössä aamulla hipeksiä.

Aamulla hämärän aikaan ikkunan toisella puolella talitintti ottaa hetken omaa aikaa – ja mahdollisesti alkaa sitten nakutella siemenkakkua. Ruokintapisteitä on viisi, joten voihan sitä syödä jotain muutakin.

Jouluksi hankitut leikkoneilikat ovat vielä pirteitä. Kellarista löytyi niiden seuraksi pelargonin kukkia, siinä sitä nyt on väliaika-asetelmaa.

Aurinkoista uutta viikkoa, ihmiset. Pidän parin viikon tauon bloggauksessa, mutta sitten onkin värikästä näytettävää... nähdään siis pian!

Perhosorkidean lisäys

Sain ihanalta työkaverilta lahjaksi perhosorkidean. Orkidean, joka oli raskaana. Tukevasti.

Emokasvi oli siis tehnyt kahteen vanaan yhteensä viisi jälkeläistä eli keikiä. Kasvi on hankittu kukkivana vuosi sitten, sen jälkeen se ei ole kukkinut uudelleen, vaan kasvatellut perheenlisäystä.

Sain kasvin omakseni, koska olen osoittanut näkyvää kiinnostusta kaikkien työkavereiden ikkunalautojen asukkeihin. Jotenkin tähän tyyliin:

Kiva lahja tämä oli, en ole aikaisemmin kämmekkäkätilönä toiminutkaan. Otin käteen terävät sakset ja irroitin keikit kasvuvarrestaan, ihan sen läheltä.

Käytin kasvualustana Biolanin Orkidea-kasvualustaa. Siinä saa neljästä aineksesta kasata mieluisensa cocktailin. Luin kasvin mukana saamistani Viherpiha 12/2013 -lehden ohjeista, että nuori taimi kaipaa lähinnä männynkuorta (kaarnaa) ja perliittiä. Pakkauksessa on lisäksi mukana hiiltä ja turvetta.

Kolmessa keikissä oli hyvät ilmajuuret, kahdessa ei ollenkaan. Ne leikkasin pois emokasvista ja heitin pois, sillä halusin testata, miten emokasvin käy tämän ennalta-arvaamattoman sektion jälkeen. Kuuleman mukaan emokasvi usein kuukahtaa keikien pusertamisen jälkeen, nähtäväksi siis jää.

Tässä kauniit, mutta omillaan kasvukelvottomat keikit.

Emokasvin juuristo oli siistimistä vaille, hiukan oli kuollutta materiaalia mukana.

Tämän verran juuria jäi, toivottavasti riittävät pitämään lehdistön elossa.

Laitoin emokasvin samanlaiseen kaarna-perliitti-kasvualustaan kuin poikasensa. Jos pysyy elossa, niin katsotaan vaikka kesällä sitten ravinteikkaampaa maaperää.

Tässä he nyt ovat, emo ja kolme perillistään.

Nimesin heidät H0, H1, H2 ja H3:ksi työkaverin etunimen ja juurien määrän mukaan. Hoo-nolla on emokasvi, kaikkien jälkeläistensä lähtöpiste.

Nyt vaan jännätään, että kuinka heidän käy. Sormet ja varpaat ristiin siis. Olette kaikki kummeja.

Värikästä vuotta 2014!

Hyvää ja kaunista alkavaa uutta vuotta kaikille! Toivotaan suotuisaa ja aikaisin alkavaa kasvukautta, lämmintä aurinkoa ja sopivasti sadetta. Muutaman hetken päästä ollaankin taas jo tositoimissa tässä harrastuksessa...

Siihen asti hypistellään huonekasveja ja käydään kukkakaupoissa ja kasvitieteellisissä puutarhoissa hakemassa viherenergiaa ja väriterapiaa.

Näiden uudelleenkukkivien perhosorkideojen myötä

kiitokset tästä vuodesta!

Joulun tärkein tarjotin

Tunnelmallista, tuoksuvaa ja maistuvaa joulua teille kaikille ihanaisille Blogistanin asukkaille! On ollut kiva ja opettavainen ja hauska vuosi teidän kanssanne. Mahtavaa taas lähteä kohti uutta seurassanne!

Sitä ennen vedetään kuitenkin hieman henkeä ja nautitaan pysähtymisestä.

Tämän tarjottimen ympärille aion huomenna aattoiltana kattaa lautaset.

Kynttilöihin vaan liekit ja herkuttelu voi alkaa.

Kokeilen, jaksaako hyasintti kukkia pelkän vesitilkan voimin, tuikkukupissa.

Jonkun verran juuria meni poikki niitä pestessä, nyt punnitaan kasvin selviämistaidot.

Yhdestä joulutähdestä riittää koristetta moneen paikkaan, kun napsii siitä varsia leikkokukiksi. Leikattu pää pitää heti kastaa kiehuvaan veteen, niin maitiaisnestevuoto loppuu, luin jostain. Näin tein ja näin tosiaan tapahtui. 

Pulloja voisi nostaa vaikka ikkunalle, valkoista joulua tuomaan ainakin ruudun toiselle puolelle.

Alelaareista löytyi havuja, laitoin niitä purkkeihin ulko-ovelle vihreyttä tuomaan. Näillä keleillä (eilen +7) pärjäävät hyvin ulkona.

Ja ei joulua ilman punaista, tällä kertaa tulppaaneilla.

Vuodenvaihteesta kohti tammikuuta ja tulppaanipaljoutta, se on mukava ajatus se. Pitäkää mukavaa, ihmiset, palataan vuonna 2014!

Joulujänis ja tölkkitonttu

Pääsiäispupu katseli komerosta sillä ilmeellä, että kävisinkö joulujäniksestä. No käyhän hän, kun niin päätetään.

Takkihan hällä on ihan joulunvihreä, joten ei jäänyt kaapistatuleminen vaatteista kiinni. Koriinsa hän sai valkoisen, ruusukukkaisen atsalean.

Hyvin tuntuu juttuun tulevan keskenään tämä flora&fauna-yksikkö.

Pääsiäisenä pupulla on kainalossaan luonnollisesti jotain keltaista, niin kuin tässä Helsingin puutarhamessuilla viime vuonna kuvattuna. Pajutallin tekosia jänö siis on.

Katselin viisilitraista Karhulan lasitölkkiä sillä silmällä, että josko se ottaisi syleilyynsä muutaman hyasintin. Otti se.

Laitoin hiekka-multa-aineksen päälle sammalpeitteen, niin on tontulla pehmeämpi tallustella.

Kuukauden päästä se jouluaatto sitten on. Kyllä nyt on jo ihan hyvä syy aloitella virittäytyminen.

Olen odotellut kuumeisesti, että Odontoglossum/Oncidium/jokuvastaava -orkidea alkaisi kukkia uudelleen. Kukkavarsia on kehittynyt kolme, joissa kaikissa on kukka-aihioita kypsymässä. Mutta mitä kasvi päättää tehdä? Se päättää pukata kukan ihan vaan sieltä lehtiruusukkeen tyvestä.

En ymmärrä. Tuollaisia ne kukat ostettaessa olivat, mutta kasvoivat normaalisti "oksassa". Tässä tämä lehtien välistä kurkkii kuin kengurunpoika emonsa pussista. Ei voi tietää.

Leppoisaa uutta viikkoa kaikille! Jään vahtimaan, että milloinkas se vararikko oikein tarkalleen iskee. Kun on näitä isoja lintuja ruokittavana.

Ihan reilussa määrin.

Perhosten toinen tuleminen

Perhosorkidea (Phalaenopsis) on kyllä jokaisen maksetun euronsa arvoinen kasvi. Vaikka sen hankkisi vain kerta-iloksi, niin pitkään saa rahalleen vastinetta. Mutta jos kasvin säästää kukintansa jälkeen, antaa valoisan kasvupaikan ja kastelee hillitynhallitusti, niin eipä aikaakaan, kun voi alkaa odottaa uutta kukintaa. Ja se uusi kukinta, se se vasta hyvältä tuntuukin. Ihmeiden ihme, taas kerran.

Tämä parivaljakko on hankittu viime syksynä.

Tämä toinen kasvi teki varsin pitkän ja lonkeroivan kukkavarren, olen tainnut siirrellä sitä sinne sun tänne niin, että kasvipolo on hikipäässä yrittänyt pysyä valon perässä. Leikkasin kukkavarren poikki ja pistin maljakkoon. Avautuneet kukat ovat pysyneet kuosissaan pitkään, nuput eivät odotetusti jaksaneet avautua.

Kannoin kasvit äsken ulos valokuvattavaksi, parempaan luonnonvaloon. Ilmahan oli ihan mahtava, +11 astetta ja puolipilveä. Kun sain kuvat koneelle, niin ulkoa alkoi kuulua tiukka sateen kohina. Melkoiset carpe diemit siis tahoni kohdalle koitui.

Tällä vihertävänkeltaisella perhosella on kiva tuo kannuksellinen huuli (labellum).

Tummanliila yksilö on toinen niistä koekaniineista, jotka joutuivat umpinaiseen lasipurkkiin asumaan. Kastelussa on oltava tarkka, mutta silmämääräisesti ei oikein pysty sanomaan, että onko kasvualusta siltikin mahdollisesti liian kostea. Mutta kukkaa hän on ystävällisesti siitä huolimatta pukannut.

Varsinainen kukkijoiden kukkija on kuitenkin valkoinen perhonen, joka on avannut viiteen kukkavanaansa 31 kukkaa. Peilin edessä määrä multiploituu 62:ksi.

Olen onnistunut olemaan tyrimättä pahasti, koska saan ihmetellä tällaista näkymää. Katsoin juuri orkideayhdistyksen ohjeita perhosorkidean hoidosta, ja totesin, että monta asiaa olen tehnyt eri tavalla ja monia riskejä ottanut esim. kesäulkoilutuksessa, mutta nämä yksilöt ovat sietäneet moista kohtelua. Otin ne sisään vasta syyskuun puolivälissä, joten viileitä öitä on taatusti kohdalle osunut.

Samoin Oncidium/Odontoglossum/niidentaimuidenristeymä on sopeutunut otteisiini. Marraskuussa yhdellä kukkavanalla ostettu kasvi pusertaa parhaillaan kolmea uutta kukkavanaa. Niiden valmistumista odotan nyt ihan tulisilla hiilillä. Tuleeko kukkaa ja jos tulee, niin millaisessa kokoonpanossa? Mitä eroa kukinnassa on taimistolla viritettyyn kukintaan, jonka taustalla on kasvuhormonia ja tarkkaa valonsäätelyä?

Into-Lianan ruukussa vahingossa ja salaa itänyt mökinihmekukka (Mirabilis jalapa) on kasvanut kovasti. Antaa hänen ihmetellä siinä, seurataan, josko pärjäisi pimeän kauden yli kevääseen.

Salakasvin myötä perhosenkeveät viikonlopun toivotukset!