Kotimaa tää pohjoinen

Hyvää itsenäisyyspäivän jälkeistä päivää! Siniristilippu on viikattu kaappiin, mutta kyllä se edelleen on meidän lippumme, jota sopii ihastella vaikka joka päivä.

Lokakuisena päivänä puutarhassa viimeisimpinä kukkivat sininen ja valkoinen.

Lobelia on niin peruskesäkukka, että voisi ajatella olevan jo liian tuttu, mutta itse tykkään kasvattaa sitä häikäisevän sinisen takia. Pienet siemenet saa parhaiten töpöteltyä mullan pintaan lyijykynän päässä olevan kumin avulla.

Kohtahan saadaan laittaa lobelian siemenet multiin, ei mene kuin muutama hassu kuukausi... Voi ihanuus, miten hyvältä se tuntuukaan avata siemenpussi ja multapussi ja laittaa kukkalotto vetämään. 

Joko olette tutkineet siemenluetteloita sillä silmällä?

Ti-ta-nic, tiskivuori

Helteet saapuivat ja toivat mukanaan tehtävän, jonka voi suorittaa vain hellepäivänä. Tiskivuoren selättämisen. Siinä sitä oli pottia ja purkkia odottamassa pesemistä ensi kevään askareita varten.

Vettä paljuun ja tiskiharja käteen, niin se homma eteni. Pyöräytin purkit vain kevyesti, että ranteesta olisi vielä muuhunkin elämään, ideana oli saada enimmät mullat pois. Purkit pitäisi pestä ennen uudelleenkäyttöä, ettei niihin jää esim. juuri- tai taimipoltetta aiheuttavaa sientä. Sellaiseen en ole onnekseni vielä törmännyt, mutta on mukavampi aloittaa kylvöpuuhat puhtaihkoilla purkeilla. Samalla sain heitettyä pois risat potit ja muut epämääräisyydet.

Laskin, että mustia neliöpotteja oli 286. Mistä ihmeestä niitä on kertynyt? Yksi "malli" oli tosi huonolaatuista, melkein kaikki olivat hajonneet jo yhden käyttökerran jälkeen. On se erikoista, kun muovissakin pitää säästää :o

Tiskipäivä oli kyllä tylsähkön puoleinen, mutta nyt on mukavaa, kun kylvötarvikkeet ovat valmiina tammikuuta varten. (Kamalaa ajatella talvea, huh.) Taidan ostaa loppusyksystä vielä pari pussia kylvömultaa, niin pääsee sitten orvokinsiementen kimppuun ilman mullanmetsästysreissua.

Pyykkäyksen jälkeen tankkasin mustaherukkapensaan äärellä. Oijoi, miten on maukas auringon lämmittämä marja. 

Kirsikoita olisi tulossa kourallinen, jos vain linnuilta ystävällisesti sattuu jäämään. Puu on istutettu kolme vuotta sitten, se alkaa selvästi tulla satoikään.

Kaksi vanhaa omppupuuta tuottaa aina satoa, jota otan talteen ainakin muutaman piirakkapellillisen verran. Loppu jää linnuille ja muille luontokappaleille, kun en jaksa ottaa stressiä mehustamisesta tai muusta säilömisestä.

Kasvihuoneessa kurkuntaimi on ihan hirmussa vauhdissa, hedelmät kasvavat varmaan monta senttiä päivässä. Kohta toivon mukaan saadaan ensimmäiset maistiaiset. Milloinhan voi napsaista?

Kasvarissa tomaatit ovat saaneet tarpeeksi lämpöä kypsyäkseen, mutta ulkosalla ollaan vielä enimmäkseen vihreän puolella. 

Lepuutin selkää pensashanhikkien tyvellä ja katselin maailmaa niiden perspektiivistä. Ei huono.

Liljaa kuvatessani ajattelin, että uusi objektiivi olisi kyllä tarpeen. Ihan vaan, että saisi nuo huitulat lähikuvaan. Huituloiden lähellä ei kannata kykkiä valkoisissa vaatteissa, väri tarttuu napakasti kiinni.

Vaaleanpunaiset marketat ovat aika herkkiksiä. 

Vai olisikohan omenankukka-pelargoni vielä herkkiksempi? 

Sinipallo-ohdake ei ainakaan ole sieltä herkimmästä päästä, hän on puhtaasti rock. Pallukat ovat juuri saamassa pintaansa sähkönsinistä väriä.

Kierros päättyi punahattujen äärelle ja äidillisen ylpeisiin fiiliksiin. Siemenestä kasvatetut Echinaea x hybrida 'Paradisot' ovat aloittaneet kukinnan, ja vaikkeivät neonvärisiksi koskaan yltäneetkään, niin ovat ilo silmälle. 

Tarkalleen ottaen punahatut ovat ilo ihmisen, perhosen ja mehiläisen silmille. Tervetuloa vaan siivekkäät, baari on auki.

Piipahtakaa myös pikkuauringonkukissa. Minä istun ja ihailen, ihan hiljaa, ilman tiskiharjaa. 

Tee lista, osta vierestä

Juu-u, tarkka oli lista ja hartaasti tietoa etsitty, mutta silti kaupasta lähti mukaan taimia listan ulkopuolelta... kovasti tosin näidenkin väitetään puolivarjossa viihtyvän, se jää kokeiltavaksi mm. tuon espanjankurjenpolven osalta.

Huomista montunkaivuuta odottavat siis 2 x

Geranium himalayense (idänkurjenpolvi)
G. macrorrhizum 'Czakor' (tuoksuk.)
G. macrorrhizum 'Spessart'
G. cantabrigiense 'Biokovo' (peittok.)
G. endressii 'Wargrave Pink' (espanjank.)
G. x oxonianum 'Claridge Druce'

Eihän tuolla vielä kuuhun mennä, mutta jonkinlaiseen alkuun päästään. Lisäksi etsin äsken kiivaasti siemeniä jo olemassaolevista kurjenpolvista, nehän ovat kukkineet ja siementäneet jo ajat sitten. Löysin kuin löysinkin parikymmentä valkoisen tuoksukurjenpolven (G. macrorhizzum 'Album') siementä pikkuisten asumustensa seinämistä. Tässä kuvassa niitä ei tosin ole.

 

Lisäksi sain kaiveltua muutaman vaaleanpunakukkaisen heimolaisen siemenen, laitetaan heidät kaikki sitten kokeeksi itämään tammi-helmikuussa.

Ja niinhän siinä kävi, niin kuin usein on käynyt, eli en ole vakaista aikeista huolimatta malttanut suunnitella perennapenkkiä juuri ollenkaan, vaan olen suoraan syöksynyt taimien äärelle, multakauppaan ja kuopankaivuun kimppuun. Noh, ei Roomaakaan päivässä rakennettu eikä täydellisten piirustusten pohjalta, mutta varsin viehättävä kaupunkihan siitä tuli, heh.

Viehättävä on myös pensashanhikki (Potentilla fruticosa 'Abbotswood'), joka vaan reippaasti jatkaa keskeytymätöntä kukkimistaan.

Ruohovartiset, upeakukkaiset perennat ovat kyllä viehkoja ja sykähdyttäviä, mutta kyllä tällaiset puutarhan kivijalkapensaat saavat hyvälle mielelle keväästä syksyyn. Se on iso arvo se.

Tuossa uudelleenkasattavassa perennapenkissä kasvaa mm. kirjoukonhattu, joka on pukannut kukkaan vasta nyt, niin hämyisässä se kasvaa.

 

Toisaalta, eihän se haittaa, vaikka myöhään kukkii, kunhan vaan ehtii kukkia. Mutta aion silti siirtää smurffikukan vähän valoisampaan paikkaan, jossa se ehkä pääsee paremmin oikeuksiinsa.

Tämän penkin uudistamistyön taustalla ja pontimena on kiero ja käyrä luumupuu, joka tekee tukevan varjon osassa kohtaa. Puuta en kyllä halua siirtää tai poistaa, sillä se tekee herkullisia hedelmiä.

 

Kun nämä parin viikon päästä kypsyvät, ei muista hikeä, ei tuskaa. Luultavimmin vänkyrä pikkupuu on 'Yleisen punaluumun' edustaja. 

Luumujen punertumista odottaessa täytyy rouskutella kevätsipulia.

Tämä Johnson'sin kevätsipuli (Allium fistusolum) on ollut iloinen yllätys, helposti kasvatettava ja ryhdikäs laji. Ja sen lisäksi erittäin maukasta syötävää, eli laitan sitä idulle myös ensi keväänä. Tosin ihan koko pussia ei tarvitse kylvää tällaiseen alle 40 cm:n ruukkuun, vähempikin riittää. Tästä on syömällä harvennettu jo tosi paljon, taimet kasvoivat aluksi vähän turhan tiheään. 

Nyt vaan pitää keksiä ruokalajeja, joiden raaka-aineluettelo alkaa sanalla sipuli.

Valkoista valoa / White at night

Ihan lähiaikoina kannattaisi valvoa yksi yö, ihan vaan nähdäkseen keskikesän valoisan hämärän. Niin, ja kuullakseen, kuinka linnut aloittavat laulunsa lyhyen lepotauon jälkeen. Ehkä havaitsisi ketun tai muita isompia nisäkkäitä, niitä liikkuu täällä pk-seudullakin varsin mukavasti.

Noh, eilen jaksoin valvoa puoleenyöhön. Onhan sekin jo jotain... Kävin kurkkaamassa, miltä pihalla näyttää alkuhämärässä.

Pihajasmike (Philadelphus coronarius) on avannut nuppunsa. Kermanvaaleat kukat erottuivat hyvin illan hämyssä. Viime kesäisessä postauksessa sama pensas päivänvalossa.

The white nights of Finland are quite spectacular. Sun sets only for couple of hours and then a light dusk takes over. White flowers look wonderful at those hours. Here's Mock Orange (Philadelphus coronarius).

Olipa kerrankin niin tyyntä, että sain kuvattua perhoangervon kukan ihan skarppina... tuo kukka on noin kolme senttiä läpimitaltaan ja kun niitä on muutamassa taimessa satoja, valkoinen efekti tummanvihreässä kasvustossa on tehokas.

Perhoangervo kuuluu Rosaceae-heimoon eli tämä kaunotar on ruusun serkku. 

Bowman's root (Gillenia trifoliata) is one of my favourite perennials. So delicate and easy to take care of (doesn't need any care). This plant belongs to Rosaceae family. Wikipedia says that "several economically important products come from the Rosaceae family, these include many edible fruits such as apples, apricots, plums, cherries, peaches, pears, raspberries, strawberries and almonds plus ornamental trees and shrubs such as roses, meadowsweets, photinias, firethorns, rowans, and hawthorns". So this beauty is roses' cousin. Among many others'.

Särkynytsydänkin (Lamprocapnos spectabilis 'Alba') jaksaa vielä hiukan väläytellä kukkiaan. Ihana perenna on sekin.

Still some flowers of white Bleeding Heart (Lamprocapnos spectabilis 'Alba') to be enjoyed... as well as peony's (Paeonia lactiflora).

Jalopioni raottelee toisia kukkanuppujaan, osa niistä jaksaa aueta, osa ei. Nuuhkin näitä mennen tullen, aivan vastustamaton odööri.

Pensashanhikki (Potentilla fruticosa 'Abbotswood') tuikuttaa keskiyöllä raikkaan kirkasta valoa, jälleen yksi lisäsyy yrittää pysytellä joku yö hereillä aamupuolelle asti.

Ja mikä ettei muun värisistäkin kukista ja kasveista voisi siinä samalla nauttia. Kuten tästä sähäkän punaisesta palavastarakkaudesta (Lychnis chalcedonica).

Palava rakkaus. Sitähän tämä aika juuri nyt on, palavaa rakkautta kesää kohtaan. Jopa roihuavaa!

Actually all the other colors show their exciting side at night as well – like this bright red Maltese cross (Lychnis chalcedonica). It's even more powerful at night. Really have to try to stay up one night and hang around the garden... That would an experience to remember in next cold, dark winter.

Japaninvaahteran autopsia

No niinhän siinä kävi, että japaninvaahtera ei kestänyt ulkona ruukussa viime talvea. En siihen kovin suurta todennäköisyyttä ollutkaan, mutta ainahan sitä voi yrittää, heh. Jostain luin, että -10 astetta on japaninvaahteralle (Acer palmatum 'Dissectum Garnet') jo liikaa, eli viime talven pitkät -25°-jaksot olivat varmasti aivan liikaa.

Päällisin puolin runko oli ihan samannäköinen kuin viime syksynä ennen pakkasten tuloa. Halusin kurkata myös rungon sisään...

Hurjaltahan se tuntui laittaa poikki tämä varsi, kasvi on kuitenkin jo useamman vuoden ikäinen. 

Ei siellä paljoa vihertänyt eikä tapahtunut, eli kuivaa ja kuollutta on. Pidimme pienen hiljaisen hetken ja sitten aloin miettiä, että mitä ruukkuun seuraavaksi laittaisi. Ruukutin tänään kaikki loput taimet, joita en kiireiden takia ollut vielä istuttanut, ja sieltä napsaisin yhden kasvin astumaan varsin isoihin saappaisiin eli korvaamaan japaninvaahteran.

Ruukun pinnalla on Kekkilän koristekiveä. Mullan ja kivien välissä on pala suodatinkangasta, joten kivet oli helppo kauhoa talteen.

Kaivoin pikkupuun juuripaakun pois ja laitoin tuoretta multaa tilalle. Siihen istutin yhden risiinin.

Ruukku on talon etupihalla, pohjoisen suunnalla, joten risiini ei varmaan kasva maksimikokoonsa, mutta ei se tuohon kupsahdakaan. Kasvakoon siinä ja ilahduttakoon vihreydellään, ehkä ensi keväänä laitetaan siihen jotain punaista. Japaninvaahteran muistoksi.

Viiden valkoisen pensashanhikin rivistö typistyi neljään pensaaseen, kun jänis rouski talvella yhden oksat hengettömiksi. Se näyttää kuitenkin alkaneen versoa ihan tyvestä, joten toivoa on, että pensas kasvaisi uuteen kukoistukseen.

Jänis testasi hampaitaan myös isabellansyreeniin, mutta ei onneksi tarpeeksi lujaa. Noin kolmemetrinen pensas on nyt parhaassa kukassaan.

Isabellansyreeni (Syringa Preston -ryhmä) tuntuu ylhäisestä nimestä huolimatta yhtä helppohoitoiselta kuin tavallinen puistosyreeni. En ole sitä juuri lannoitellut tai muuten hoitanut, mutta se on muutamassa vuodessa kasvanut kolmen metrin korkeuteen ja noin kolmenkymmenen oksan tuuheuteen. Ottaisin näitä enemmänkin, jos tilaa olisi enemmän.

Onneksi täyteen pieneen tilaan mahtuu aina vielä jotain kivaa. Tänään kylvin ruukkuun ruusupavun siemeniä.

Komeita siemeniä ne ovatkin! Toivottavasti taimet kasvavat yhtä komeiksi, eli pussissa luvatun kahden metrin pituuteen. Saadaan sillä tavoin hyvää ilmatilaa hyötykäyttöön.

Kottikärryllinen jäniksenruokaa

Jänistä ei nyt näy. Harmi, sillä hänelle olisi tarjolla kottikärryllinen purtavaa, yhden tyvestä rouskutellun valkoisen pensashanhikin (Potentilla fruticosa 'Abbotswood') maalliset jäännökset.

Syyllinen moiseen tuhoon on mr. Jänis itse, joten olisi vain reilua, että se tulisi nyt tekemään selvää tästä oksakasastakin. Vaan eipä näy, ei.

Siperianhernepensas (Caragana arborescens) jänölle ei ole maistunut. Se ei maistunut sille minään niistä vuosista, kun tontin yksi sivu oli koko matkalta tätä lajia. Hyvinpalvellut, monta kymmentä vuotta vanha pensasaita kaadettiin muutama vuosi sitten, kun se alkoi olla enemmän vinossa kuin suorassa sekä muutenkin melko röntsyssä kunnossa. Tilaa tuli rajalta sisällepäin pari metriä koko matkalta, joten melkoiselta juhlaltahan se tuntui. Mutta näköesteen menetys, sitä ei ole korvannut vielä oikein mikään.

Tämä pensas on samaa sarjaa poistettujen pensaiden kanssa, se kasvaa naapurin puolella, mutta ilahduttaa meitäkin kukinnallaan ja elokuun kuumina päivänä ampumillaan siemenillä.

Siemeniä ei ammu maahumala (Glechoma hederacea), mutta se leviää kyllä muilla tavoin erittäin reippaasti. Luontoportti.com tietää kertoa, että "maahumala leviää tehokkaasti pintarönsyillä – koko pihamaan kasvusto saattaa todellisuudessa olla yhtä ainoaa kasvullisesti lisääntyvää yksilöä, kloonia."

Maahumala on tänä keväänä levinnyt varsin tehokkaasti, mutta vielä paikkoihin, joissa se on sallittua. Täytyy kuitenkin olla tarkkana, että kasvi ei peittoa koko nurmikkoa tai isompia kasveja. Mutta jänikselle tässä tiedonanto: ensi talvena voisit ystävällisesti rouskia lumen alta vaikka tätä maahumalaa. Se ei vähästä säikähdä. Kiitos.

Kolme kuukautta, viisi päivää

Aika kauan se kesti, kolme kuukautta siemenestä täysikasvuiseksi. Kukkimaan ehtineet orvokit pääsivät vihdoin ulos ruukkuihin, ja ilo oli varmasti molemminpuolinen.

Vähän pieniähän ne ovat, sano. Mutta eivätköhän ne siitä kasva ja täytä maansa.

Jos eivät kasva ja menesty, niin eipä voi syyttää kuin itseään. Kärsimätön tarhuri, väärät ilmat tai väärä istutustapa tai jotain, syy löytyy omista tekemisistä. Plantagenista taimet saisi heti ja halvalla, ja niille kasvutakuun tai ainakin valituksen jälkeen uudet kasvit. Mutta ei, joku ihme vimma saa hoivaamaan näitä rimpuloita kolme pitkää kuukautta työtunteja laskematta...!

Pihalla perennat ovat lähteneet mukavaan kasvuun, tässä tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorhizzum), jonka lehtitupsut kasvavat hauskojen pötkylävarsien päässä.

Siperiankurjenmiekka tekee hienot litteät lehtiruusukkeet. Tai paremminkin lehtilätykkeet.

Myös pensasmaailmassa vihertää. Lempipuska, pensashanhikki on lähtemässä uuteen kukoistukseen harmaanruskeasta risukosta.

Valkoinen syreeni on muodostanut pulleat lehtinuput. 

On ollut kiva nähdä, kuinka tämä pitkään koivun juurella kitunut syreeni on oman tilansa saatuaan kasvanut korkeutta ja leveyttä ja pukannut muhevia kukkaterttuja.

Muhevuutta on jo näkyvillä myös yrttipenkissä, jossa ruohosipuli on tukevassa kasvussa.

Viikonloppuna napsaisen näistä kolmesta tupsusta maustetta viherhöystöön, jolla yritän syödä pois maasta yhtä riemulla jo ylös puskevat vuohenputket, voikukat ja nokkoset.

Eläinrakkaus koetuksella

Okei. Hiiret saivat jäädä asumaan terassin alle, linnut ovat saaneet siemeniä ja oravat pähkinöitä. Mutta jäniksiä en halunnut ruokkia isabellansyreenillä.

Tässä menee eläinrakkauden raja. Miksi, oi miksi loikkasi aidan yli se pitkäkorva ja rouhi syreenin oksat? Sen paksuimman varren myös.

Itku meinaa tulla. Vaikka ymmärränhän mä, että nälkä se on rusakollakin. Mutta onhan tuossa silmänkantamattomiin muutakin puuta ja pensasta, olisi toivonut niiden maistuvan ennemmin...

Tällä isabellansyreenillä (Syringa Preston -ryhmä) on vaaleanpunainen kukinto, joka on hieman "harvempi" kuin esim. puistosyreenin kukinto.

Pentti Alangon mukaan isabellansyreenit ovat nuokkusyreenien risteymiä muiden lajien kanssa.

Tämä pureskeltu - ja pihan ainoa lajin edustaja - on tässä kuvassa etummaisena. Sen takana on pienempi valkokukintoinen puistosyreeni. Tai ainakin oletan sen olevan puistosyreeni, en ole tarkemmin sitä tutkinut. Se kitui pitkään toisessa paikassa koivun juurella, ja päästyään "omilleen" on lähtenyt hyvään kasvuun.

Kuva on toukokuulta 2007, jolloin pihalla tehtiin remontti. Tämä kohta oli sekalaista "nurmikkoa" eli tiukkaan tallattua tannerta, lisäksi talon seinustalla oli luonnonkiveä. Taustalla voi muuten nähdä pikkukoiran tekemässä merkintöjä, hmm.

Tällainen siitä sitten tuli. Omaa suunnittelua ja omaa _hikistä_ työtä, heh. Mutta ihanaa työtä, kerrassaan. Ja isabella on siis tuossa keskellä.

Toivon nyt syvästi, että se ei kärsinyt pahasti talttahampaan järsinnöistä. Ensi talvena tajuan suojata hänet. En siis sitä jänistä, vaan pensaan.

Ristihuuli on näillä main pian lainsuojaton, jos se vie multa tämän touko-kesäkuun vaihteen ilon aiheen. 

Hanhikkisuosikit

Pensashanhikki (Potentilla fruticosa 'Abbotswood') alkaa selvästi rauhoitella uusien kukkien tekoa. Ahkerasti se on jaksanutkin taas koko pitkän ja kuuman kesän kukkia. Oli hyvä, että tuli valittua pensashanhikkia tontin paahteisimmalle paikalle, ei ole tarvinnut päätään sen pärjäämisellä vaivata. Vaihdoin savimaan normaalimultaan, se on näyttänyt hanhikille kelpaavan.

Pensaat ovat noin metrin korkuisia, eivätkä estä auringon paistetta keväällä tai syksyllä, jolloin aurinko ei nouse kovin korkealle. Istun usein illansuussa tässä kohtaa lukemassa ja kiittelemässä pettämätöntä hanhikkirivistöä silmänilosta.

Toinen tontilla kasvava hanhikki on grönlanninhanhikki (Potentilla tridentata 'Nuuk'). Se on hyvin matalakasvuinen, noin 15 cm korkea pikkukasvi, jolla myös on valkoiset kukat. Se ei ole perenna, vaan puuvartinen ainavihanta varpu, kertoo kirja.

Grönlanninhanhikki kasvaa perennapenkissä, jossa se on vaarassa jäädä isompiensa jalkoihin. Ensi keväänä täytyy rajata sille oma kasvualue, jota muut eivät valtaa.

Tällaisessa herkässä yksinkertaisuudessa on suurta kauneutta.