K = kärhöt

Nyt on kyllä kärhöosastolla kaikki ihan rempallaan, mutta silti K-kirjain saa edustaa juuri kärhöä. Ehkä tästä tulee itselle julkinen opetustilanne sen suhteen, että jos meinaa köynnöstäviä kärhöjä pihaansa istuttaa, niin ihan sillä samalla hetkellä pitää miettiä, että millainen tuki niille tulee. Jos virittelee jonkun bambukeppihimmelin, voi olla varma, että se ei ole tukeva ja että joutuu virittelemään sen uusiksi joka kevät. Paitsi sinä keväänä, kun ei jaksa eikä hotsita, jolloin kärhöpolot luikertelevat siimat sotkussa koko kesän maata pitkin.

Osa lonkeroista on saanut tukea viereisestä marjakuusista.

Osa on paennut aidan yli naapuriin.

Joku on ottanut siellä tukea lähimmäisestään, joka taitaa olla... juu, maitohorsma.

Tästä tukirakennelman tärkeydestä olen kirjoittanut oikein muistilapun itselle vuosi sitten. Unohdin vaan lukea sen.

Näiden jalokärhöjen nimiä löytyy täältä, jos joku haluaa enemmän infoa. Ja bambukehikon rakennusta on pohdittu täällä.

Alppikärhö kukkii alkukesästä. Tässä yksilö, jonka ostin Plantagenista vaaleanpunaisena ja jonka kukintaa nyt sitten kuitenkin ihailen perussinisenä.

Viime keväänä siemenestä kasvatetut pagodikärhöt ovat kasvaneet hitaasti, ovat nyt noin 50-senttisiä, eivätkä ole vielä kukkanuppua vilautelleet. Sarin pagodikärhöt ovat näköjään myös kiirehtimätöntä mallia, joten on vaan kärsivällisesti odoteltava.

Aiemmin kesällä ilahduttaa myös sininen jalokärhö 'The President', jolla on muita jalokärhöjä mukavampi asuinpaikka ja siksi aikaisempi kukinta. Harmi vaan, että touko-kesäkuun vaihteessa sen eteen parkkeerasi juhlateltta, joka ei ole vielä rullautunut takaisin laatikkoonsa. Ei, se nököttää paraatipaikalla tyynesti kuin tomppeli keskellä moottoritietä. Tosin se on muodostanut sisäänsä rauhallisen apilareservaatin.

Presidentti on siis kukkinut (mahdollisesti) teltan takana ihan yksinään, eikä sitä ole huomattu valokuvatakaan. Sori pressa, ensi vuonna pääset salamavalojen loisteeseen. 

Näin jälkikäteen tajusin, että teltta olisi toiminut kesäisenä kasvihuoneena ikkunoidensa ansiosta. Yhdellä seinustalla olisi valo riittänyt hyvin, eikä tuuli olisi kiusannut. Nyt tosin unohdan tämän ajatuksen, ettei hökötys tule mieleen Kasvihuone Kakkosena ensi keväänä. Se on jo suoranaista pöhköyttä, vaikka Virallinen Kasvihuone onkin ihan tupaten täynnä.

Muutama tomaatti sinne näköjään tänä vuonna mahtui kasvamaan, taisi olla laareissa liikaa kasvuvoimaa.

Mutta siis, jos kestävää ja tukitarpeetonta köynnöstä kaipailee, niin tässäpä sellainen. Karhunköynnös (Calystegia sepium), kyllä peittää kaiken, mikä kohdalle osuu. Eikä siitä pääse millään eroon.

Ja kun riesoista puhutaan, niin mainitaan myös Kamalat hyttysenpistot. Tuleeko teille patteja ja paiseita, pitkään kestäviä kutisevia palleroita, jotka tuoreeltaan ovat jo suhteellisen koomisen näköisiä? Vai mitä sanotte tällaisesta kolmannesta silmästä?

Tällaisia tulee, kun hiukankin iltasella varjossa kykkii ja kasvejaan ihmettelee. Miestä ei pistä kukaan koskaan, minä olen saanut hänen kiintiönsä kontolleni. (Sorry tuima tuijotus, olin hiukan ärtynyt piikkiveijoille.)

Jonkinlainen K niin kuin karmakierrätys tässä elämässä kuitenkin vallitsee. Kolmisilmäisen ihmisen kasvattama herkkuhedelmä on maistunut jollekin luontokappaleelle, mutta harmi vaan, että hedelmä on ollut kovin tulista mallia.

Juuri eilen pohdittiin, että maistuisikohan kirsikan näköinen chili jollekin. Punaista on ilmeisesti ollut liian riskaabelia maistaa, mutta oranssi on näyttänyt viattomalta. Nyt se näyttää lähinnä Halloween-kurpitsalta, ja jossain köhii seikkailijaluonteinen lintu. Olisin kyllä toivonut, että reiät olisivat tulleet hyönteisparven ruokailuhetkestä. K niin kuin kosto ;)

Sinnikäs syyskimikki

Yhdyn siihen huokailijoiden kuoroon, joka ihastelee syksyisin parhaaseen loistoonsa purskahtavia kasveja. Omassa puutarhassa tällainen on erityisesti syyskimikki, joka alkaa kukkia vasta näillä näppäimillä.

Kukinnot keikkuvat parin metrin korkeudella, ja kukista tulee voimakas makea tuoksu, jos ne ehtivät aueta kunnolla. Paljon olisi pikkukukkia vielä tulossa.

Viime vuonna syyskimikki (Cimicifuga ramosa) oli hienossa vauhdissa lokakuun vaihteessa lämpimän kesän ansiosta. Nyt tuota iloa voi vain kuvista katsella, pöh.

Nooh, ei auta harata sellaista asiaa vastaan, johon ei kertakaikkiaan voi itse vaikuttaa. Kannattaa mennä vain kasvihuoneen suuntaan ihmettelemään pelargonien suht' reippaana jatkuvaa kukintaa.

Olen huomannut, että näin syyspuolella kosteus tiivistyy kasvihuoneen kattoon ja seiniin aika lailla, eli huonetta pitää joka päivä tuuletella. 

Tänään aurinkoisena päivänä avasin oven ja raotin kattoikkunaakin, että tulisi kunnon kuivatus. Kasvit alkavat nimittäin homehtua erityisesti niistä kohdista, joista kukkavarsi on katkaistu, tyngän kärjestä siis.

Ulkosalla kukkivat vielä muun muassa daaliat, ja siksikin niistä kovasti tykkään. Punainen raottelee malttamattomana terälehtiään pienestäkin nupusta...

... Twilight Timet koreilevat kolmessa polvessa

... Leicesterin piispalla menee edelleen ihan lujaa

... mutta Eveline ei enää viitsi tuhlata punaistaan, vaan jarruttelee ja kukkii melkein valkoisin palleroin.

Tämän clematiksen viimeinen kukka jää viimeiseksi tällä erää. Seuraavaan tapaamiseen kuluukin sitten liki yhdeksän kuukautta. (Uh, ei ajatella sitä.)

Harmaamalvikit kukkivat vielä melko innokkaasti, mutta kyllä tällainen paperinohut-terälehtinen nuppu väkisinkin näyttää tulleen toisesta ajasta. Ei näytä varustus siltä, että sillä talvea kohti pitkälle pötkittäisiin.

Kurjenpolvi sentään on tajunnut hankkia maastoutumisvärin – mutta Geraniumithan ovat tunnetusti fiksuja ;)

Syksyruskaiset maastovärit ovat ylleen pukeneet myös vaahterat, paitsi ruukussa kasvava, rautakaupasta pelastettu pikkuvaahtera. Se on saanut lehtiinsä vain anarkistisia täpliä.

Kyseessä on vaahteran tervatäplätauti (Rhytisma acerinum), joka ilmenee mustina, jopa parin senttimetrin laajuisina laikkuina puun lehdillä. Tauti ei ole puille vaarallinen.

Metsäntutkimuskeskuksen mukaan kuivien lehtien haravoiminen puiden alta vähentää taudin esiintymistä. Sienitauti kun leviää lehtikasoihin jäävien itiöiden mukana laajemmallekin alueelle.

Tauti on harvinaisempi kaupungeissa kuin maalla, koska kaupungin puistoista yleensä haravoidaan lehdet syksyisin, mutta luonnossa itiöt pääsevät leviämään esteettä.

Omassa tarhassa näyttävät leviävän kyllä kaikenlaiset itiöt ihan estoitta. Yrttipenkkiin, ruohosipulien sekaan on noussut komea tatintapainen ja penkin kupeeseen on asettunut punalakkinen vieras.

Ehkä tämä on luontoäidin huumoria. Että tajuaako torvelo tarhuri, ettei näistä ole mausteeksi pataan ja pannuun, vaikka yrttien seassa kasvavatkin. Jos ei, niin siitäs sai?

Ps. Perennapuutarhurin blogissa on hyvä muistutus syysistutusten eduista. Lisäksi Heidi-Maaria bongasi Floriade-puutarhanäyttelyssä tämänkin blogin lukijoille tuttuja metrin korkuisia samettikukkia. Ne näyttävät olevan edukseen jossain muualla kuin kahden neliön kasvihuoneessa...

Iso, vihreä ja puoliksi mullassa

Kylläpä työssäkäyvän viikko sujahtaa vikkelään, just ja just ehtii iltaisin tehdä yhden puutarhakierroksen. Mutta toisaalta, kun ei ole jatkuvasti pihalla häiritsemässä luonnon omia meininkejä, niin voi löytää ruukusta kivan yllätyslahjan.

Joku on kaivanut puoliksi multaan mulle raa'an kuusenkävyn. Oi, kiitos kiitos, onpa hieno lahja. En osannut ollenkaan odottaa mitään tällaista eikä mulle olisi tarvinnutkaan mitään, nääs nääs ja voi voi.

Lahjan antaja ei kyllä jättänyt viestiä, että kuuluuko lahjan olla tuossa multakääreessä aina, vai voinko ottaa sen pehmusteestaan pois ja viedä sisään olohuoneen koristukseksi...?

Myös tomaatti suo nyt lahjojaan, tosin ne ovat ihan odotettuja versioita.

Makuvertailun "punainen Tumbling Tom vs. oranssi Sungold" selvä voittaja on Sungold. Harmi vaan, että se kasvaa isona runkotomaattina, joka on ehkä hiukan hankala ruukkukasvatettava. TT on pensasmallia, joten menee ruukussa kuin vihreä käpy konsanaan.

Ruukussa menestyy hyvin myös värinokkonen (Coleus), joka on nyt parhaimmillaan: riittävän iso ja syvänvärinen, eikä vielä kuki.

Coleuksessahan kukat eivät ole oikeastaan kummoinenkaan kauneuslisä, nuo lehdet ovat Se Juttu.

Lehdistä tulee mieleen terälehti (juu-u, mulla on luova mielikuvitus), joka näillä viimeisillä jalokärhöillä (Clematis 'Piilu') on jostain ihmeen syystä tällainen läiskäinen. Siis jokaisessa kukassa yhdessä terälehdessä on tuollainen lokinqaqqa-tyyppinen läiskä.

Mikä lie virustauti, luulen. Caqqaa se ei ainakaan ole, kun ei lähde pyyhkäisemällä. Höm.

Auringonkukka on suorittanut näyttävän kukkimisensa ja nyt näyttää ihan jalkalampulta. Onpahan komea struktuuri tuossa kukan taustapuolella...!

Ennakoin sen, että töiden alku tuo mukanaan pientä nuuvahdusta ja puutarhakeskittymisen herpaantumista, siksi harjoitin viime viikonloppuna tiukkaa kotoilua eli homingia leipomalla pellillisen mustikkapiirakkaa synti-tyyppiseen voita tursuavaan taikinaan sekä keittämällä mustaherukkahilloa.

Marjat löysin pakastimesta, viime vuoden sadosta, mutta hyvän hillon niistä hillosokerin avulla saa. Tuoreet mustaherukat syödään nyt puskan vieressä seisten. Sitä minä kutsun kotoilujen kotoiluksi.

Muistilappu itselle

Tässä vaiheessa kesää voi jo alkaa pohtia, että mitäs tästä kasvukaudesta voisi oppia. Kas kun se seuraava kausi on kohta taas ovella kaikkine houkutuksineen. Sen tässä hommassa on jo oppinut, että harrastus ei päästä otteestaan, vaikka sitä joskus kovasti toivookin. (Siinä toukokuun lopulla, tarkalleen.)

Muistilappuna itselle voisin tässä kirjata, että

1. Älä kylvä runkotomaatin siemeniä. Et sinä niitä jaksa tukea ja niistä varkaita nyppiä, eikä ne mahdu mihinkään. Katso vaikka: Toukokuun lopulla taimet mahtuivat sekä ruukkuihin että Taimelaan.

Nyt ne eivät mahdu oikein kumpaankaan, eikä kukaan muukaan mahdu juuri mihinkään. Kasvata pikkuisia pensastomaatteja, ne sopii sulle.

2. Älä kylvä 75-senttisiä samettikukkia, ne eivät ole kovin nättejä eivätkä mahdu mihinkään. Katso kuva yllä.

3. Älä kylvä runkotomaatteja ja 75-senttisiä samettikukkia, istuta niitä samaan ruukkuun, tee kahta samanlaista ruukkua ja aseta niitä kellarin oven viereen. Et mahdu kellarin ovesta sisään etkä ulos.

3. Älä jätä puutarhapenkkiä terassille pihajasmikkeen alle. Se varistelee miljoonat tahmeat kukkansa tähdäten siihen penkkiin, joka ei sitten ilman voimakeinoja puhdistu. Katso vaikka. Ja muista, että ne "hirmuhyvät" painepesurit hajoavat muutaman käyttökerran jälkeen, joten joudut kuitenkin käyttämään hauista ja jotain väsynyttä juuriharjaa.

4. Tee kärhöhässäkälle jo vihdoin oikeasti jotain. Ei ne voi kasvaa tuollaisena syherönä, ei tuosta ota mitään selvää. Tee joku fiksumpi tukirakennelma heti lumien sulettua, sillä se kevätkasvu alkaa sitten ihan ykskaks, "varottamatta".

Tässä varoitukset. Yksi kehoitus tulee vielä mieleen.

5. Muista ostaa yksi kurkun taimi. Se ehtii tuottaa satoa, vaikka hankkisit sen vasta kesäkuun puolivälissä. Kurkku kasvaa to-del-la nopeasti, se vaatii tasaisen kosteuden ja tukevat lannoitteet. Muista iso ruukku!

Itsekasvatettu kurkku ei ole kummastakaan päästä yllätysliiska, vaan kaikkialta napakka ja kokonaan raikkaanmakuinen. Mukana tulevat tuplasateenkaari ja yksisarviset.

Herrasunikot ja homekodin kasvatit

Mitä kasvaa homeesta? No erivärisiä verbenoja tietenkin.

Keväällä tiiviiseen noutoruokarasiaan kylvetyt siemenet homehtuivat melko napakasti, mutta muutaman sitkeän hometolerantin taimen sain pelastettua. Nehän kasvoivat ihan reippaasti, niin kuin niillä ei olisi lapsena surkeaa homekotia ollutkaan. Ja nyt, nyt he kukkivat kilpaa niiden kesäkukkien kanssa, joiden olot ovat olleet tuulettuvaiset ja ilmavat.

Tämä tuottaa mulle erityisen suurta iloa, että kylvös ei kokonaan epäonnistunutkaan eikä alkuhankaluuksista jäänyt kasveille ns. traumoja. Siemenet olivat edellisvuotisia, joten siinäkin oli jo pieni itävyysriskin paikka. Tuota tummansinistä väriä ei viime kesänä kehittynyt lainkaan, tästä satsista sitä sain.

Myös riippalobeliat tuottaa isoa iloa, ne kun on niin perustaviskukkia, mutta itsetehtyinä Kovin Tärkeitä. Ja hei, onhan noi nyt normilobskua komeamman näköisiä?!

Onnistumisen iloa on koettu myös kahden unikkoruukun äärellä. Kylvin kaliforniantuliunikko Eschscholzia californica 'Jelly Beansia' ja silkkiunikko Papaver rhoeas 'Shirleytä' suoraan isohkojen ruukkujen pinnalle kylvömultaan ja jäin odottamaan seuraamuksia.

Nuo siemenethän ovat aivan mitättömän kokoisia, joten niitä on vaikea kylvää tasaisesti tai niin, että näkisi, missä niitä jo on... En myöskään harventanut taimia, koska niitä kasvoi aivan ripirinnan. Ihme kyllä, ensimmäiset kukat ovat nyt auenneet ja uusia nuppuja on mukavasti.

Ylärivissä 'Jelly Beans' ja alhaalla 'Shirley'.

Olen kokeillut vastaavien unikoiden kasvatusta aikaisemminkin, mutta hermo petti heti melkein itämisvaiheen jälkeen, kun toisessa ruukunnurkassa oli tyhjää ja toisessa tupas pikkutaimia. Mutta nyt ehkä uskaltaudun kokeilemaan näitä ensi keväänäkin. Ihan viehkojahan he ovat.

Viehkoja ovat myös jalokärhöt, jotka ovat pyrskähtäneet kukkimaan.

Näistä olen kertoillut ennenkin, joten tuumaan vain, että tuo sininen versio on jotenkin kivan näköinen noita tuijia vasten kasvaessaan. Vihreä tuntuu syventävän sinistä sävyä, mene ja tiedä.

Viime syksynä istutetut hajulaukat (Nectaroscordum siculum) ovat kukkineet söpöisin kelloin. Kasvin nimi tulee lehdistä, jotka tuoksuvat hierottaessa valkosipulilta. En ole testannut – vielä, mutta jännää katseltavaa tämä metrinen kasvi on.

Nyt kukat ovat kääntyneet prinsessatornien muotoon, alkavat kasvatella siemeniä siellä vaaleanpunertavissa kätköissään. 

Onnistumisen iloa on siis koettu tänään, mutta suurin tunne on kuitenkin ollut iloinen hämmästys. Ovelta nimittäin kuului äsken pim pom, siellä seisoi ihana naapurini, jolla oli pussillinen vastapoimittuja herkkuja mukanaan. Kertoi heidän syöneen näitä jo niin paljon, että alkaa kiintiö olla täysi.

Minulle nämä kesäjalokivet kyllä maistuvat, kyllä kiitos!

Jos joskus suunnittelen muuttoa jonnekin, niin aion tarkastella naapuruston tarkkaan. Jos jossain on intohimoinen ruoankasvattaja, sinne minä hattuni lasken.

Pionin pehmeään syliin

Pääkaupunkiseudulla on hiljaista ja leppoisaa, kun väki viettää juhannusta pitkin poikin Suomenniemeä. On mukava olla kotona ja nauttia poikkeuksellisesta rauhasta. Pyörälenkillä tiet olivat tyhjähköjä ja kuntosalilla hikoili lisäksemme vain pari ihmistä. Kuntoilujen jälkeen iltapäivällä alkoi sataa ja nyt tuntuu mukavalta olla vain sisällä, tekemättä mitään.

Viikon poissaolon aikana puutarhassa on tapahtunut vaikka mitä. Monet siemenestä kasvatetut kesäkukat alkavat availla kukkiaan, kuten tämä isotsinnia tässä. Värin pitäisi olla limenvihreä, vielä ovat kovin supussa terälehdet, että mitään voisi varmaksi sanoa.

Jotenkin aika jännän näköinen kukka, eikä välttämättä tässä vaiheessa mitenkään kovin söpö. Ei ainakaan niin söpö, kuin vaaleanpunainen ja liila verbena.

Verbenoilla oli nihkeä alku elämälleen, kun joutuivat itämään liian tiiviissä noutoruokarasiassa. Osa taimista homehtui rapsakasti, mutta onneksi osa selvisi isoiksi asti. Ei siis muovikantta päälle muovirasiaan, ei edes rei'itettyä.

Viime kesänä kylvetyt jaloakileija 'MacKanat' ovat alkaneet kukkia. Kivan hempeitä värejä vanhojen yksiväristen lehtoakileijojen rinnalla.

Perennoista kurjenpolvet kukkivat ripirintaa akileijojen kanssa. Sinipunainen tarhakurjenpolvi (Geranium x magnificium) on sähäkkä näky isona mättäänä kasvaessaan. Ja isoksi mättääksi se näkyy kasvavankin ilman sen kummempia puleeraamisia. Auringosta näyttää tykkäävän hän.

Puolivarjoon sen sijaan joutuu tyytymään viime kesänä istutettu espanjankurjenpolvi G. endressii 'Wargrave Pink', joka on kuitenkin suostunut avaamaan hempeänpinkit kukkansa.

Espanjankurjenpolvi on nimenomaan yksi niistä lajeista, jotka tykkäävät kokoaurinkoisesta kasvupaikasta, mutta ihan hyvin elo tuntuu sujuvan osavarjossakin. Kurjenpolvi ei petä.

Puolivarjossa viihtyy myös herkkä perhoangervo (Gillenia trifoliata), josta tykkään kyllä kovasti. Tummanvihreä lehdistö ja valkoiset perhosmaiset kukat noin metrin korkuisena kasvustona on rauhoittava elementti. Kasvit myös liikkuvat herkästi tuulessa, se tuo lisää silmäkiinnostusta.

Ensimmäiset jalokärhön kukat ovat auenneet. Vanha roosa löytyy 'Hagley Hybridin' terälehdistä.

Hiukan, tai oikeastaan todella paljon räväkämpää roosaa löytyy viime syksynä ostetusta punapäivänkakkarasta (Chrysanthemum coccineum 'Pink Robinson'), jonka tosin piti olla hennon vaaleanpunainen. Mutta hän ei halua olla haalean vaalea, kuten samanniminen sisarensa, vaan päätti ottaa rokimman asenteen.

Vastaavan yllätyksen tuotti Hollanista hankkimani lilja 'Ivory Pixie', jonka piti olla väriltään kermanvaalea. 

En tiedä, mitä tuonväristä kermaa tuottanut lehmä olisi mahtanut nauttia, heh. Mutta mukavia yllätyksiä nämä molemmat värivahventeet ovat, saavat jatkaa elämäänsä tontilla :)

Yksi kesän odotetuimpia kukkijoita palkitsee nyt odottajan kärsivällisyyden. Jalopioni on avannut ensimmäiset palleronsa silkinpehmeiksi, tuoksuviksi, ylenpalttisen runsaiksi kukiksi.

Tänne minä haluaisin kiivetä nukkumaan valoisaksi kesäyöksi. Tähän kauneuteen minä haluaisin nukahtaa ja tästä herätä.

Täydellisyys, se asuu pienessä pyöreässä paketissa.