Paprika punertuu

Väriä, sitä alkaa olla jo reilusti maisemassa, kaikkialla. Omalla tontilla väriä ovat kylkiinsä saaneet muun muassa kasvihuoneessa hengailevat paprikat.

Siitä se väri vaihtuu pikku hiljaa vihreästä punaiseen, niin kuin nimi 'Redskin F1' lupaileekin. Kolmessa kasvissa on nyt useampia hedelmiä ja lisää näyttää olevan tulossa. Jännä nähdä, kuinka monta rouskuvaa ne jaksavat kesän kuluessa tehdä. 

Perennat väläyttävät jo paljon vahvempia värejä, kuten nämä lehtoakileijat tässä.

Kurjenpolvipenkissä kukkaan ehti ensimmäisenä pinkki tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorhizzum 'Czakor').

Huu, onpa sähäkkä! Sen valkoinen serkku ('Album') aloitteli kukintaa reilu viikko sitten, ja nyt pehkossa on runsaasti elämää. 

Reipasta elämää on myös kukinnan jälkeen, muistuttaa jouluruusu, joka kehittelee pulleita (toivon mukaan oikein pulleita) siemenkotia.

Elämää on myös omituisissa paikoissa, kuten ukonlaukka keskellä nurmikkoa varsin selvästi osoittaa.

Naapurin puolelta kurkkivat pikkukaunottaret koristavat mainiosti metalliverkkoa. Tuskin ne niin hyvin siinä viihtyisivät, jos niitä olisin oikein varta vasten tuohon istuttanut...?

Isotsinnian kukkanuppu on mainion näköinen, ihan kuin joku olisi piirtänyt siihen tussilla kuvioita. Itse en kyllä tunnusta moiseen ryhtyneeni – enkä kyllä olisi saanut aikaan noin tarkkaa jälkeä.

Siemenestä kasvatettu korianteri on ryhtynyt kukkimaan, vaikka olen yrittänyt hidastaa sitä napsaisemalla kukkavarren muutama viikko sitten poikki. Ei se ollut hänelle este, vaan hidaste. 

Annan kasvin siementää, niin saan muutaman papanan ensi vuoden kylvöksiin. Vanhemman korianterin siemenen itävyysprosentti ei ole kovin hyvä; kymmenestä pari vuotta vanhasta siemenestä iti tasan yksi tämän kevään testissä.

Mutta hauskaa on, ettei kasveillakaan aina kaikki mene niin kuin Strömsössä. Orvokki 'Envy', jonka kukinnon pitäisi olla oliivinvihreä, pukkasi juuri hiukan oudon värisen kukan.

Hmm. Tuolle lajikkeelle sopisi mukavasti esimerkiksi nimi 'Stain' (Tahra). Kaikella rakkaudella.

Tuokaa kesä takaisin

Joo joo, positiivista ajattelua peliin, sillä selviää syksyn ja talven yli. Mutta mitäs jos ei jaksa vetää suupieliä enää korviin päin, vaan haluaa huutaa, että hitto vieköön, kesä takaisin ja heti, ei tätä pimeää tämän enempää jaksa?

Mitäs jos inhoaa sekä pimeää, että sitä, että rakas harrastus on viety taas moneksi kuukaudeksi pois? Mistä semmoisen määrän positiivisuutta löytää, että ei huuda kesänkaipuutaan ilmoille joka paikassa ja lujaa?

Minä haluan takaisin omenankukkien herkän vaaleanpunaisen.

Haluan takaisin akileijan suloiset nuput.

Tahdon takaisin ajan, jolloin katselin luumupuun kukkivan valkoisena häikäisevän sinistä taivasta vasten.

Kaipaan kevään ensimmäisiä perennan alkuja, jotka puskevat huikealla voimalla mustan maan sisältä.

Haluan haistaa syreenin ensimmäisiä pieniä kukkia, jotka kylpevät valkoisessa valossa.

Ja haluan hetkeen, jossa ukonlaukka raottaa tiukkaan paketoitua kukkanuppuaan. Päiviin, jolloin suurin osa ihanuudesta on vielä edessä päin.

Ei, en halua käpertyä sohvalle kynttilän valoon, en halua juoda kaakaota torkkupeiton alla enkä katsoa ikkunasta myrskyävää iltaa. Haluan takaisin kesään ja kevääseen, eloon kuten muukin elollinen.

Jollain ihmeellä tässä on taas jaksettava odottaa monta pitkää päivää ja kuukautta. Tällä hetkellä tuo ajatus lähinnä itkettää, mutta ehkä tästä syyssurusta taas toipuu. Pakkohan sitä vaan on sopeutua.

Valkoista ja liilaa

Yksittäisiä kukkia näkyy siellä täällä, osa lopettelemassa ja osa aloittelemassa kukintaansa. Lopettajien joukossa on narsissi, joita on kasvanut pihalla "aina".

Ne (Narcissus poeticus) kasvavat nipuissa omenapuiden ja pihajasmikkeen alla. Tykkään!

Tykkään myös syreenistä, joka on Suomen oloissa varsin eksoottinen tapaus: isot kukkatertut ja huimaava tuoksu. Tässä perussyreeni, Syringa vulgaris, joka on lähtenyt kasvuun eräältä vanhalta pihalta talonrakennuksen alta talteen poimitusta pistokkaasta.

Valkoisessa ja vihreässä on jotain klassisen kaunista. Myös tulppaani on klassinen kaunotar, missä värissä tahansa. Tässä yksittäinen yksilö koristaa vanhan ompun tyveä.

Jännää, miten kukista yritetään jalostaa todella tummia, jopa mustia, mutta vain harvoin päästään edes kovin lähelle. Sama koskee kirkkaansinistä, jota muun muassa ruusuun on yritetty ympätä jo varmaan vuosikymmeniä.

Kaunokainen (Bellis perennis) on kaksivuotinen, mutta parhaassa tapauksessa tuntuu monivuotiselta, kun lisääntyy siementämällä joka vuosi. Tässä valkoinen versio. 

Nuo bellikset eivät taida asustella ihan otollisimmassa kohtaa, sillä kukinta on melko satunnaista. Mutta toisaalta se on sitäkin mukavampaa katseltavaa.

Naapurista on tullut nurmikolle jonkun maanalaisen asukin kuljettamana ukonlaukan sipuli.

Kiva, että tuli, sillä omat ukonlaukat (Allium aflatunense) ovat perennapenkissä hiipuneet. Tämä veijari kasvaa keskellä nurmikkoa, joten siirto tulee hällekin viimeistään kukinnan jälkeen. Mutta kerrankin voi sanoa, että myyrä tai vastaava on tehnyt hyötyteon. Ties vaikka sillä olisi ollut silmää violetille kauneudelle.