G = geranium

Kolme vuotta sitä on tullut toitotettua: kurjenpolvet on mun lemppareita. Geranium sydän Geranium. Siksipä G-postaus on itseoikeutetusti kurjenpolvista, jotka sattuvat kukkimaankin juuri nyt. Osa on lopettelemassa, mutta eihän mikään ikuisesti kestä. Paitsi ehkä radioaktiivinen säteily, ja suomalaiset, puutarhailuun varsin epävarmat kelit.

Nätit ylävasemmalta alkaen:

Geranium 'Johnson's Blue', loistokurjenpolvi

G. macrorrhizum 'Album', tuoksukurjenpolvi

G. x magnificum, tarhakurjenpolvi

G. endressii 'Wargrave Pink', espanjankurjenpolvi

G. macrorhizzum 'Czakor', tuoksukurjenpolvi

Näiden lisäksi tontilta pitäisi löytyä 

G. himalayense, idänkurjenpolvi *saattaa kasvaa Johnson's Bluen vierestä

G. macrorrhizum 'Spessart', tuoksukurjenpolvi *epäilen arvaavani sijainnin

G. cantabrigiense 'Biokovo', peittokurjenpolvi *luulen tietäväni, kuka hän on

G. x oxonianum 'Claridge Druce' *jaa-ah

No, mitä sitä nyt niin stressaamaan kenenkin nimestä. Pääasia, että kurjenpolvia on ja että ne kukkivat kaikenlaisissa olosuhteissa. 

Tuoksukurjenpolvesta tulee parissa vuodessa iso pehko, jonka lähellä rikkaruohot eivät viihdy.

Etsin kirjallisuudesta ja taimikataloogeista taannoin varjoon ja puolivarjoon sopivia lajeja ja löysin niitä runsain mitoin. Myös luonnonvaraisia kurjenpolvia on useita, kuten tämä Pohjois-Karjalassa rauhaa rakastava valkoinen laji.

Jos allekirjoittaneen, kahdella jalalla kulkevan Geraniumin olisi luovuttava kaikista muista kasveista ja valittava vain yksi, niin hän ottaisi ilman muuta g:t. Niistä riittäisi lajeja joka nurkkaan, jokaiseen olosuhteeseen. Jos saisi vielä laventaa sukulaiskasvi Pelargoniumin suuntaan, niin eipä sitä ehtisi yhden elämän aikana kerätä kokoelmaa täydelliseksi. Jo yksin luonnonvaraisten lajien kanssa olisi paljon etsittävää ja jäljitettävää. (Hieno haaste eläkepäiville!)

Tuon aiemman kuvan tuoksukurjenpolven taustalla kasvaa toinen hieno G, nimittäin Gillenia trifoliata, perhoangervo. Se on herkkä perenna, joka elää tuulen liikkeiden mukana. Ihana ominaisuus, jonka arvon huomaa juuri esim. havukasvien läheisyydessä. Niitä kun ei heiluta kuin viiden richterin maanjäristys.

Heinäkuussa, jos mikään ei estä, rakennan kurjenpolvipenkin (Hautakumpu nimeltään) uusiksi. Tähtään heinäkuuhun, koska a) loma b) miehen loma. Tarvitsen lisähauiksia kaivuu- ja kärräyshommiin, omat hihat ovat menneet ihan löysiksi toimistolla.

Aurinkoisia päiviä ennen juhannusta teille kaikille! Erityisesti gaunista gesgiviiggoa.

Pionin pehmeään syliin

Pääkaupunkiseudulla on hiljaista ja leppoisaa, kun väki viettää juhannusta pitkin poikin Suomenniemeä. On mukava olla kotona ja nauttia poikkeuksellisesta rauhasta. Pyörälenkillä tiet olivat tyhjähköjä ja kuntosalilla hikoili lisäksemme vain pari ihmistä. Kuntoilujen jälkeen iltapäivällä alkoi sataa ja nyt tuntuu mukavalta olla vain sisällä, tekemättä mitään.

Viikon poissaolon aikana puutarhassa on tapahtunut vaikka mitä. Monet siemenestä kasvatetut kesäkukat alkavat availla kukkiaan, kuten tämä isotsinnia tässä. Värin pitäisi olla limenvihreä, vielä ovat kovin supussa terälehdet, että mitään voisi varmaksi sanoa.

Jotenkin aika jännän näköinen kukka, eikä välttämättä tässä vaiheessa mitenkään kovin söpö. Ei ainakaan niin söpö, kuin vaaleanpunainen ja liila verbena.

Verbenoilla oli nihkeä alku elämälleen, kun joutuivat itämään liian tiiviissä noutoruokarasiassa. Osa taimista homehtui rapsakasti, mutta onneksi osa selvisi isoiksi asti. Ei siis muovikantta päälle muovirasiaan, ei edes rei'itettyä.

Viime kesänä kylvetyt jaloakileija 'MacKanat' ovat alkaneet kukkia. Kivan hempeitä värejä vanhojen yksiväristen lehtoakileijojen rinnalla.

Perennoista kurjenpolvet kukkivat ripirintaa akileijojen kanssa. Sinipunainen tarhakurjenpolvi (Geranium x magnificium) on sähäkkä näky isona mättäänä kasvaessaan. Ja isoksi mättääksi se näkyy kasvavankin ilman sen kummempia puleeraamisia. Auringosta näyttää tykkäävän hän.

Puolivarjoon sen sijaan joutuu tyytymään viime kesänä istutettu espanjankurjenpolvi G. endressii 'Wargrave Pink', joka on kuitenkin suostunut avaamaan hempeänpinkit kukkansa.

Espanjankurjenpolvi on nimenomaan yksi niistä lajeista, jotka tykkäävät kokoaurinkoisesta kasvupaikasta, mutta ihan hyvin elo tuntuu sujuvan osavarjossakin. Kurjenpolvi ei petä.

Puolivarjossa viihtyy myös herkkä perhoangervo (Gillenia trifoliata), josta tykkään kyllä kovasti. Tummanvihreä lehdistö ja valkoiset perhosmaiset kukat noin metrin korkuisena kasvustona on rauhoittava elementti. Kasvit myös liikkuvat herkästi tuulessa, se tuo lisää silmäkiinnostusta.

Ensimmäiset jalokärhön kukat ovat auenneet. Vanha roosa löytyy 'Hagley Hybridin' terälehdistä.

Hiukan, tai oikeastaan todella paljon räväkämpää roosaa löytyy viime syksynä ostetusta punapäivänkakkarasta (Chrysanthemum coccineum 'Pink Robinson'), jonka tosin piti olla hennon vaaleanpunainen. Mutta hän ei halua olla haalean vaalea, kuten samanniminen sisarensa, vaan päätti ottaa rokimman asenteen.

Vastaavan yllätyksen tuotti Hollanista hankkimani lilja 'Ivory Pixie', jonka piti olla väriltään kermanvaalea. 

En tiedä, mitä tuonväristä kermaa tuottanut lehmä olisi mahtanut nauttia, heh. Mutta mukavia yllätyksiä nämä molemmat värivahventeet ovat, saavat jatkaa elämäänsä tontilla :)

Yksi kesän odotetuimpia kukkijoita palkitsee nyt odottajan kärsivällisyyden. Jalopioni on avannut ensimmäiset palleronsa silkinpehmeiksi, tuoksuviksi, ylenpalttisen runsaiksi kukiksi.

Tänne minä haluaisin kiivetä nukkumaan valoisaksi kesäyöksi. Tähän kauneuteen minä haluaisin nukahtaa ja tästä herätä.

Täydellisyys, se asuu pienessä pyöreässä paketissa. 

Valkoista valoa / White at night

Ihan lähiaikoina kannattaisi valvoa yksi yö, ihan vaan nähdäkseen keskikesän valoisan hämärän. Niin, ja kuullakseen, kuinka linnut aloittavat laulunsa lyhyen lepotauon jälkeen. Ehkä havaitsisi ketun tai muita isompia nisäkkäitä, niitä liikkuu täällä pk-seudullakin varsin mukavasti.

Noh, eilen jaksoin valvoa puoleenyöhön. Onhan sekin jo jotain... Kävin kurkkaamassa, miltä pihalla näyttää alkuhämärässä.

Pihajasmike (Philadelphus coronarius) on avannut nuppunsa. Kermanvaaleat kukat erottuivat hyvin illan hämyssä. Viime kesäisessä postauksessa sama pensas päivänvalossa.

The white nights of Finland are quite spectacular. Sun sets only for couple of hours and then a light dusk takes over. White flowers look wonderful at those hours. Here's Mock Orange (Philadelphus coronarius).

Olipa kerrankin niin tyyntä, että sain kuvattua perhoangervon kukan ihan skarppina... tuo kukka on noin kolme senttiä läpimitaltaan ja kun niitä on muutamassa taimessa satoja, valkoinen efekti tummanvihreässä kasvustossa on tehokas.

Perhoangervo kuuluu Rosaceae-heimoon eli tämä kaunotar on ruusun serkku. 

Bowman's root (Gillenia trifoliata) is one of my favourite perennials. So delicate and easy to take care of (doesn't need any care). This plant belongs to Rosaceae family. Wikipedia says that "several economically important products come from the Rosaceae family, these include many edible fruits such as apples, apricots, plums, cherries, peaches, pears, raspberries, strawberries and almonds plus ornamental trees and shrubs such as roses, meadowsweets, photinias, firethorns, rowans, and hawthorns". So this beauty is roses' cousin. Among many others'.

Särkynytsydänkin (Lamprocapnos spectabilis 'Alba') jaksaa vielä hiukan väläytellä kukkiaan. Ihana perenna on sekin.

Still some flowers of white Bleeding Heart (Lamprocapnos spectabilis 'Alba') to be enjoyed... as well as peony's (Paeonia lactiflora).

Jalopioni raottelee toisia kukkanuppujaan, osa niistä jaksaa aueta, osa ei. Nuuhkin näitä mennen tullen, aivan vastustamaton odööri.

Pensashanhikki (Potentilla fruticosa 'Abbotswood') tuikuttaa keskiyöllä raikkaan kirkasta valoa, jälleen yksi lisäsyy yrittää pysytellä joku yö hereillä aamupuolelle asti.

Ja mikä ettei muun värisistäkin kukista ja kasveista voisi siinä samalla nauttia. Kuten tästä sähäkän punaisesta palavastarakkaudesta (Lychnis chalcedonica).

Palava rakkaus. Sitähän tämä aika juuri nyt on, palavaa rakkautta kesää kohtaan. Jopa roihuavaa!

Actually all the other colors show their exciting side at night as well – like this bright red Maltese cross (Lychnis chalcedonica). It's even more powerful at night. Really have to try to stay up one night and hang around the garden... That would an experience to remember in next cold, dark winter.

Pionin viehko aromi

Pihan komeimmat kukkijat ovat nyt loistossaan. Harmi, ettei pionien tuoksua saa minkään nappulan taakse tähän tekstin yhteyteen, sanoilla sitä on vaikea kuvata.

Tai no, jos kuitenkin yrittäisi. "Ruusuinen, kielohtava". Äh, ei onnistu, pionia on vain tuoksuteltava aina ohi kulkiessa ja yritettävä painaa aromi-ihanuus mieleen.

Pioni on mainio tapaus siinäkin suhteessa, että sen kahden kämmenen kokoinen kukka on pakattu pienehköön, tosi tiukkaan nuppuun.

Tämän kokoinen nuppu oli 9 päivää sitten. Ja vielä neljä päivää sitten nuppu oli enemmän supussa kuin auki.

Hyvä, että tähän väliin osui sateisia päiviä, niin kukinnan kehittyminen hieman hidastui. Arkikiireiltä siitä ei olisi ehtinyt kunnolla nauttimaan. Seuraavana päivänä kukka oli jo selvästi enemmän auennut.

Auenneita kukkia on kolmesta kasvissa tällä hetkellä kuusi. Jotkut sivunuput ovat myöhemmin vielä auenneet, mutteivät kaikki. Olen napsaissut lakastuneet pääkukat heti pois, jotta kasvin voimat eivät menisi siemenkodan kypsyttelyyn, vaan se yrittäisi vielä punnertaa pienemmät kukkanuput auki.

Raaskin napsaista yhden ison kukan sisälle maljakkoon. Onneksi raaskin, sillä sitä on mukava vilkuilla tätäkin naputellessa. Kohta pitää pompata ylös tuoksuttelemaan...

Muurahaiset viihtyivät ihanaa mettä pursuavissa nupuissa ja nyt myös avautuneiden kukkien sisällä. Mutta mitään haittaa niistä ei ole koskaan näyttänyt olevan.

Aika hieno yksityiskohta tuo punainen väriläikkä tuossa kukan keskustassa. Ah, toiset ne osaavat tyylikkyyden aakkoset etu- ja takaperin.

Otin perhoangervoista kokovartalokuvan, mikä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä: tuuli heiluttelee ohuita varsia ja valkoiset kukat haihtuvat taivasta vasten.

Mittasuhteista kertoo se, että taustan tuija on noin 190-200 cm ja etualan tuoksukurjenpolvet noin 40 cm korkeita. Perhoangervot ovat noin 90-senttisiä. Ne tuovat kyllä mukavan lisän herkkien kukkiensa lisäksi sillä tavoin, että ne lisäävät liikettä. Ne heiluvat aika pienestäkin tuulesta, jolloin asetelmasta tulee elävämpi. Ihan kuin vedenpinnasta, joka väreilee tuulenvireestä.

Avasin toissa-aamuna makuuhuoneen verhon, kuten aamuisin tapana on. Kriikunan oksistossa kävi isompi väreily, kuin mitä tuuli pystyy aiheuttamaan. Herra Orava siellä pomppi järjestelmällisesti oksalta toiselle ja pysähteli välillä puuhailemaan jotain.

Siellähän se syödä ratusteli hedelmien pikkuraakileita ihan tosissaan. Ajattelin, että syököön. Kuka sitä nyt kuivia siemeniä jaksaisi alituiseen popsia. Ja enemmänhän tuo puu on kuitenkin hänen elinympäristöään kuin minun. 

Perhoangervo herkistelee

Selkeät linjat ja vahvat värit, ne tulevat ensimmäisenä mieleen, kun ajattelee täydellistä puutarhakasvia. Mutta kyllä herkillä ja eteerisillä kasveillakin on ehdottomasti paikkansa, muistuttaa kukkaan puhjennut perhoangervo (Gillenia trifoliata).

Kolmesta vuonna 2007 hankitusta taimesta on tullut iso perennapehko, jonka valkoiset delikaatit kukat huojuvat ohuiden varsien päässä noin metrin korkeudessa. Kuten viime kesänä aiheesta postasin, Pentti Alangon mukaan perhoangervoa soisi kasvatettavan enemmän: "Se on jalostamaton luonnonperenna, joka ei tarvitse mitään hoitoa". Olen kyllä ihan samaa mieltä puutarhagurun kanssa, minkäänlaista hoitoa kasvi ei ole kaivannut viihtyäkseen.

Perhoangervot kasvoivat tänä keväänä täyteen kokoonsa ja kukintaan jotenkin aivan vaivihkaa. Sitä suurempi ilo ja yllätys ne ovat olleet. Laitan koko kasvustosta kuvan seuraavaan bloggaukseen, ehkä siitä selviää kokoasiat hiukan paremmin, kuin tästä selityksestä.

Pari viikkoa sitten bambukeppisysteemiin tuetut kärhöt ovat venyneet silmissä, nyt ne ovat saavuttaneet kaksimetristen keppien kärjet.

Toivottavasti ne ymmärtävät nyt alkaa kasvaa sivusuunnassa, siellä olisi vielä juuttinarua, mihin takertua... ja jos eivät, niin roikkukoot vapaavalintaisessa muodostelmassa.

Ruukkuun kylvetyt kosmoskukat (Cosmos bipinnatus) ovat kasvaneet tillimäisen tuuheiksi.

Tuo suoraan ruukkuun kylväminen ei ole yleensä multa kovin hyvin onnistunut - tai tuottanut onnistuneita taimia, mutta nämä saattavat pärjätä kukintaan asti. Jos eivät nyt sitten kasva liian tiheässä.

Kylvin lauantaina nopeita salaatin lehtiä niin ikään suoraan ruukkuun. Siemenet itivät jo tiistaina, joten todella "speedy salads" ne olivat, kuten Johnsons lupaili.

Sen sijaan sulkahirssi (Pennisetum setaceum) kuuluu osastoon "saas nähdä". Istutin pitkään samassa koossa jurottaneet taimet isompiin ruukkuihin, ja samaltahan nuo edelleen näyttävät.

Jännittäviä tupsujahan ne kuitenkin ovat, tiedä vaikka niistä tulisi komeitakin... voihan siitä ainakin unelmoida.

Unelmoida voi myös vaikka kreikkalaisesta helteestä, kun katselee kellarissa talvehtineen mökinihmekukan (Mirabilis jalapa) ensimmäistä auennutta kukkaa.

Kukat myös tuoksuvat hyvältä. Se on iso plussa mille tahansa kasville ja iso ilo lähietäisyydelle kyykistyvälle.

Vaatimattomuus kaunistaa

Tajusin juuri, että tunnen suurta sympatiaa kaikkia jollain tapaa vaatimattomia kasveja kohtaan. Yksi niistä on monivuotinen tarha-alpi (Lysimachia punctata), joka ei ole kranttu maansa suhteen, kasvaa napakasti, ei tarvitse tukia eikä lannotteita, ei anna sijaa rikkaruohoille ja kukkii varmasti joka vuosi, säistä riippumatta.

Sen kääpiökasvuinen serkku on suikeroalpi (Lysimachia nummularia), joka on viehkosti vallannut paikka paikoin nurmikon (tai sen vihreän sekalaisen alustan, jota nurmikoksi kutsutaan). Nyt heinäkuun alussa vihreän seassa pilkottaa keltaisia pikkukukkia, jotka osaavat painaa päänsä ruohonleikkurin tullessa.

Näiden lisäksi eräässä ryhmässä kasvaa valkoalpi (Lysimachia clethroides), jonka kukinto on huomattavan erilainen kuin näiden sukulaistensa; tähkämäinen, nuokkuva, pikkukukkainen. Ankarista etsinnöistä huolimatta en löytänyt arkistoistani yhtään otosta hänestä, miten onkin päässyt näin käymään.

Laitetaan sen sijaan kuva perhoangervosta (Gillenia trifoliata), joka on niin ikään erittäin helppohoitoinen ja erittäin kaunis perenna.

Pentti Alanko harmittelee Tammen suuressa puutarhakirjassa, ettei perhoangervoa kasvateta enempää. "Se on jalostamaton luonnonperenna, joka ei tarvitse mitään hoitoa. Vuosi vuodelta se tulee yhä runsaskukkaisemmaksi pehkoksi. Syksyisin sen lehdet saavat kirkkaanpunaisen syysvärin ja varret ovat koristeellisia talventörröttäjiä."

Olen samaa mieltä Alangon kanssa. Suosittelen komeaa, noin 60-90 senttiseksi kasvavaa perhoangervoa lämpimästi - jopa helteisesti tänä kuumana heinäkuun päivänä.

Lisäys 25.7.2010:

Kookkaampien kasvien varjostama valkoalpi kukkii nyt. Tältä se siis näyttää: