Suuren ilon paikka

Jos joskus epäilette, että maailmassa ei enää ole paljoakaan hyvää ja kaunista, niin antakaa epäilyksen mennä. Sitä nimittäin on, ja vieläpä niin, että se on kääritty pakettiin ja että sen sinulle postissa lähettää käytännössä sinulle entuudestaan tuntematon ihminen.

Näin kävi minulle tänään. Kun tulin rankan syysviikon piiskaamana töistä kotiin, postilaatikossa odotti pullea kirjekuori. Sen oli lähettänyt Intianminttu, Mielenlumoa-blogin emo. Hän halusi kiittää minua ahkerasta bloginsa kommentoinnista – vaikka me blogin lukijathan tässä saamapuolella olemme eli kiitos kuuluu Intianmintulle päin. Paketti oli oikeasti ihan liikaa... mutta millainen paketti se olikaan! Katsokaas, oi ystävät.

Paketissa oli upea nippu siemenpusseja ja kauniilla käsialalla kirjoitettu kortti.

Näettekö tämän himmeän läiskän tässä sulkujen välissä: ( ) Siinä on liikutuksen kyynel. Intianminttu oli ajatellut aivan ihanasti vastaanottajaa siemeniä valitessaan.

Aivan huikean ihania unikoita...

ja nimenomaan ruukkukasvatukseen sopivia kasviksia! Napakan näköistä sidesalaattia...

rapsakoita pikkuporkkanoita...

pikkuisia punajuuria (apua, meinaan pakahtua!)

ja kauneimman oranssin värisiä paprikoita ikinä.

Minusta tuntuu, että tämän täsmällisempiä ja osuvampia lahjoja en ole saanut koskaan. Aivan super-upeita!

Eikä tässä vielä kaikki. Paketissa oli myös Intianmintun bambulangasta virkkaama tyylikäs siivousliina.

Oikeasti, tämä on käsinkudottu, sen tekeminen on vienyt aikaa ja vaatinut kädentaitoja ja nyt se on minulla. Arvatkaa vaan, raaskinko sitä siivoukseen käyttää? No en todellakaan. Tämä liina symboloi suurempia asioita kuin pölyttömyyttä. Tämä symboloi kauniiden tekojen jakamista ja siitä syntyvää suurta hyvää.

Ja uskokaa tai älkää, paketista löytyi vielä yksi ihana juttu: Itse ommeltu supersöpö avaimenperä.

Tämä on niin mahtava avaimenperä, ettei tosikaan. Juuri sopivasti käteen mahtuva, kevyt ja hauska. Juuri eilen ajattelin, että mun pitää hankkia uusi avaimenperä, kun vanhasta kreikkalaisesta lasihelystä irtoili osia laukun pohjalle. Näin suloista en olisi löytänyt mistään.

Pehmomaatuskalla on iloisen pinkki selkämys, hahmo ilahduttaa minua suuresti kumminkin päin.

Kuule Intianminttu, minä kiitän sinua sydämestäni tästä hienosta eleestä ja upeista lahjoista. Tämä oli taatusti tämän syksyn pelastus ja muutenkin ikimuistoinen asia. Kylmältä ja kovalta tuntuva I love me -maailma kaipaa juuri tällaisia asioita muuttuakseen ystävällisemmäksi ja lempeämmäksi paikaksi.

Lupaan laittaa hyvän kiertämään. Kiitos!

Punajuuripruuvin päätös

Taannoinen punajuurikokeilu ennätti päätökseensä viikonloppuna. Tai no, ihan luonnollista aikaansa se ei päättynyt, vaan maisemaa riuskoilla otteilla siivoillut tarhuri laittoi kokeilulle pisteen.

Nimittäin punajuuret olivat kasvattaneet n. 70 cm:n pituiset rennohkot varret, joiden päissä rypästivät kukinnot. Varret nojailivat aitaan aika löysän näköisesti, eikä siementen kypsyminen näyttänyt edistyneen viimeisten viikkojen aikana lainkaan.

Siispä varresta kiinni ja rivakka kiskaisu. Jääkaapissa itäneet mukulat olivat edelleen aivan napakat ja hyväkuntoiset.

Kasvikset.fi-sivustolla sanotaan, että "Kukkivan punajuurikkaan mukula surkastuu kasvin käyttäessä energian kukinnon ja siementen muodostamiseen." Tämä ei ollut juurikaan surkastunut, vaikka kukinnot olivat jo olemassa. Supermukula!

Siemenistö näytti vielä melko raa'alta, tosin en tarkalleen tiedä, miltä kypsä punajuuren siemen näyttää...

Siemenet todennäköisesti muodostuvat tuon pikku "kukkasen" sisällä, mutta en osannut tuosta arvioida, oliko siemen edes kypsähkö.

Sen sijaan tarhuri oli itse sen verran kypsähkö kaikkeen roikkuvaan ja rönsyävään, että nakkasi nämäkin tyypit surutta puutarhajätekasaan. Oli kyllä ihan kiva kokeilu, johon todennäköisesti "syyllistyn" vielä monta kertaa. Itäneet mukulat ovat multamagneetteja.

Hyötykasviyhdistys tietää kertoa punajuurikkaan (Beta vulgaris var. conditiva) historiaa:

"Punajuuren oletetaan olevan aasialaista alkuperää. Eurooppaan se on kulkeutunut ehkä arabien tuomana. Kreikassa viljeltiin jo ennen ajanlaskumme alkua. Suomessa punajuurta alettiin viljellä vasta 1800-luvulla. 

Värinsä se saa betasyaniinistä, joka on savikkakasveille tyypillinen typpipitoinen väriaine. Tunnetaan myös keltaisia ja valkoisia muotoja, joita kutsutaan kelta- ja valkojuurikkaiksi. Ne ovat samoja kasveja, mutta niistä puuttuu vain tämä väriaine."

Punajuuren pinkkiä

Kolme jääkaapissa itänyttä ja kuukausi sitten yrttipenkkiin heitettyä punajuurta (Beta vulgaris var. conditiva) on kasvattanut kauniin värisiä varsia.

Alkuperäinen ajatus oli syödä lehdet salaatissa, mutta en ole raaskinut nypsiä heitä. Nämähän ovat punaisen vartensa kanssa tosi kauniita koristekasveja vaikka koko kesäksi. Eli antaa vaan edelleen kasvaa ja viihdyttää.

Lehtoakileijat (Aquilegia vulgaris), joita tontilla oli jo ennen meidän tuloamme, ovat myös komistuneet. Ne kukkivat nyt täyttä häkää, kukinta on varmaan ensi viikolla ohi. Siksipä oli syytä ikuistaa heidät nyt.

Punainen versio on pirteän pinkki...

... ja sininen versio on lempeän liila. Aika vinkeä tuo kukan muoto alhaaltapäin katsottuna, melko moniulotteinen. 

Karhunvadelma (Rubus allegheniensis 'Sonja') on alkanut kukkia, ja jos pölytys ja säät ovat kohdallaan, marjoja on luvassa ihan kivasti. Mutta paljon virtaa vettä vielä joessa, ennen kuin ollaan siinä asti. 

Särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis) on kukkinut nuutumatta jo kolmatta viikkoa. 

Särkynytsydän kasvaa Pentti Alangon ja Tammen Suuren puutarhakirjan mukaan kaikenlaisissa puutarhamaissa. Meillä se kasvaa kohopenkissä, jossa on perusmustaamultaa, mutta hyvä tietää, että se pärjäisi myös savessa. Tätä voisi kyllä kasvattaa tontilla useammassakin puolivarjoisassa paikassa.

Punajuurenlehti pintaan ehti

Jääkaapissa itäneet punajuuret ovat kasvattaneet yrttipenkissä kivan kokoiset lehdet. Alkuperäinen ajatukseni oli syödä pikkulehdet salaatin seassa, mutta niinhän siinä taitaa käydä, etten raaskikaan.

Nämähän ovat silkka silmänilo! Ja mitäs jos kasvit viihtyvät niin, että tekevät mullan alla uusia pikkupunajuuria? Eihän sitä riskiä uskalla ottaa, että jäisi se ihme näkemättä... eli laitetaan salaattia tulemaan salaatinsiemenistä ja jätetään punajuurikkaat rauhaan.

Toukokuu on perinteisesti ihan tolkuttoman kiireistä aikaa kaikessa tekemisessä, joten puutarhan pariin ehtii parhaiten lähinnä viikonloppuisin. Pikainen kierros tiluksilla (heh) osoitti, että viime viikonloppuna istutetut samettikukan taimet voivat varsin hyvin. 

Myös kuukausi sitten ulos istutetut orvokit ovat kestäneet kaikenkarvaiset kevätsäät ja tuuhentuneet mukavasti.

Parin viikon päästä maailma on taas sen verran valmis, että aikaa ja energiaa vapautuu kiireettömään havainnointiin ja fiilistelyyn. Siihen asti on pärjättävä pikaisilla kastelukierroksilla ja toivottava, ettei kasvu ole liian kiihkeää, jotta pysyy odotuksen tahdissa mukana. 

Kukat saisivat aueta kuin joulukalenterin luukut. Yksi kerrallaan.

Punajuuripruuvi

Jääkaapista löytyi kolme punajuurta, jotka olivat tylsistyksissään alkaneet itämään. Olen kuullut, että punajuuren komean värisiä lehdet ovat hauska lisä salaattiin, joten työnsin kyllästyneet naatit yrttipenkin pohjille.

Jos he intoutuvat siellä kasvamaan, niin hyvä. Jos eivät, niin ei se mitään. Kasvien kanssa mukavaa on se, että jos kokeilu ei onnistu, ei tule suuria tappioita eikä mikään estä yrittämästä uudelleen. Ja jos sattuu onnistumaan, niin olo kuin ylpeällä äidillä.

Punajuuri (Beta vulgaris var. conditiva) on muuten Kasvikset.fi:n mukaan oikealta nimeltään punajuurikas. Aina oppii jotain uusvanhaa.