22. elokuuta 2011

Ärtymys on hyvä energianlähde

Turhautumisen tuottama ärtymys on hyvä valjastaa lapiohommiin. Lauantaina tuntitolkulla väkertämäni kurjenpolvipenkki näytti valmistuttuaan tosi masentavalta, ja heräsin sunnuntaiaamuun selkä jäykkänä ja koko harrastusta manaten. Että matalaksi vaan koko piha ja asvalttia tilalle. Siinä mielentilassa astelin ulos ja katsoin ympärilleni.

Sieltähän se löytyi tekemisen kohde, ihan helposti.


Karhunvadelma, joka vie ihan tolkuttoman tilan ja tuottaa vain muutaman kymmenen marjaa. Olen jo pidempään ajatellut tehdä asialle jotain, mutta nyt ei tarvinnut enää ajatella, vaan ryhtyä suoraan toimeen. 


Kun osa marjovista oksista oli jostain syystä lakastunut, ei päätöstä pyörtänyt enää mikään. Oksasakset, lapio, pitkät hihat ja paksut hanskat siihen tarvittiin, ja pöheikkö lepäsi tuota pikaa silppuna peräkärryssä.


Olin istuttanut taimen syvään kuoppaan, joka oli vuorattu juurimatolla. Paksu juuristo oli puskenut vahvasta matosta läpi ja kasvi levinnyt jonkin verran istutusalueensa ulkopuolelle. Ei onneksi kovin paljoa, eli kyllä tuo matto on hidastanut sen etenemistä paljon. Onneksi, sillä muuten karhunvadelmaa löytyisi jokaiselta naapuriltakin.

Selkä alkoi väkisin vetristyä tuota moukkua raivatessa. Samaa vauhtia vierestä lähti valkoinen herukka ja karviainen, goodbye vaan heille kaikille! Vih-doin-kin sain itsestäni irti päätöksen heittää eläviä, suhteellisen kukoistavia kasveja kokonaan pois, sen sijaan, että olisi etsinyt niille taas jonkun nurkan jostain. Liika hempeily ei tässä lajissa ole hyvä, muuten jää puutarhaaja kakkoseksi kasvikunnalle.

Näin mukava, pari metriä pitkä istutusalue vapautui parempaan käyttöön. Laitan sen valmiiksi kevättä varten, jolloin siihen pääsee istuttamaan kaikkea sitä, mitä on talven aikaan vakaasti päättänyt istuttaa ja kylvää. Mutta marjapuskaa se ei ole.


Eli hei hei karhunvadelma, kiitos kun kävit.


Muistelen sinua lämmöllä, kun ostan marjani kaupasta.

As they say in America, I had to let the blackberry go. Etc, wanted to use the space for something else and digged the poor plant(s) away. The berries taste lovely, but the plant is huge and wants to spread aggressively so I had to make this decision. A gardener has to be tough sometimes, especially if her plot is quite small.
Goodbye Rubus allegheniensis 'Sonja', it was my pleasure to get to know you. No hard feelings, eh?

2 kommenttia:

  1. Ei tarvita punttisaleja, kun harrastaa pihan remontointia ;). Voimia askareisiin ja toivotaan selän paranemisia.

    VastaaPoista
  2. No totta turiset, Multasormi, ei punttiksen ovea saisi tällaisten päivien jälkeen edes auki, sen verran ottaa kokovartalolihakseen nämä lapiointipuuhat :)

    Selkää joudun kyllä pitämään kunnossa pilateksella, ilman sitä tulisi äkkiä pidempiaikaista kremppaa. Mutta ei puutarhailusta, vaan työn äärellä istumisesta - se on rankinta puuhaa.

    VastaaPoista