18. elokuuta 2011

Kurjenpolvia kassissa

Maanviljelijällä on elokiireensä, mutta niin ne on kaupunkilaisella maattomallakin. Syksy ei näy vielä kuun nimessä eikä lämpömittarissa, mutta kaikessa tekemisessä ja kiireen määrässä se jo näkyy. On alkanut syyskausi, tuo kesäloman jälkeinen touhukas aika...

Ehdin kuitenkin eilen Plantageniin, jossa ilokseni oli perennoja puoleen hintaan. Tosin lähtöhinta oli 7-9 euron välillä, joten jossain muualla (pienemmässä taimimyymälässä?) tuo puolet pois –hinta voi olla lähempänä normaalihintaa, kenties. Nooh anyways, iloinen olin ostoksistani, 14 kappaleesta kurjenpolvia.


Myymälä oli juuri menossa kiinni, joten ihan tarkkaa kuvaa ei ole, että mitä sieltä mukaani kaappasin ja kotiin raahasin. Aika monta erilaista lajia siellä näkyi myynnissä olevan, ostin puolivarjossa viihtyviä uusvanhaa perennapenkkiä ajatellen. Viikonloppuna pääsen tutkimaan kasseja ja kaivamaan maata.

Kävin muutama päivä sitten tutustumassa Honkarakenteen näyttelyalueeseen Järvenpäässä. Mökit olivat kivoja ja jotkut oikein tosi kivoja, mutta kukkaistutukset veivät ison osan huomiostani. Esimerkiksi tämä keltainen istutus on todella keltainen, varsin hienosti onnistunut kombinaatio:


Tunnistan siitä keltaisen suikeroalpin ja samettikukan, mutta tuota pienikukkaista en tunne. Tämä olisi kyllä hieno aurinkoisen seinämän kokoonpano.

Ensi vuonna taidan yrittää kasvattaa jättiverbenaa, joka tässä ruukussa korkeimpana komeilee.


Aika eteeriset kukinnot hänellä, sanoisin. Ja tummanpunainen riippaverbena (?) antaa sähäkkää tukea tuolle liilalle värille. (Kannattaisi näköjään kirjoittaa faktat muistiin samalla kun kuvaa, muistinsa varaan ei kasvien nimiä voi näin myöhäisnuorena enää jättää, varsinkaan jos kuva on näinkin kaukaa otettu...)

Kelloköynnös kiipeilee nätisti talon nurkkaa korostaen.


Sen tyvellä kasvava pelargoni toistaa hienosti ikkunanpuitteen punaista. Kyllä näkee, että tarhuri on suunnitellut asian tarkkaan. Ja satunnainen katsoja nauttii - ja yrittää ottaa mallia.

3 kommenttia:

  1. Ompas kivoja kesäkukkia! Eihän tuollaselta mökiltä raskis poiskaan lähtä ;).
    Plantagenko on kallis puutarha? En tunne sitä kauppaa ollenkaan, kun täällä pohjoisessa ei sitä ole, vielä. Jospa se saatas tuonne kaupunkiin.
    Mukavia hetkiä kurjenpolvien seurassa!

    VastaaPoista
  2. Pieni keltainen voisi olla huovinkukka.
    Jättiverbenaa minäkin haluaisin ensi kesäksi, jos vain jostain löytyisi taimia. Se on muuten erittäin hyvä päiväperhoskasvi : )
    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  3. Multasormi: Tuollaisilla mökeillä on varmaan aina kesä tai ainakin erittäin leuto ja valoisa talvi ;)

    Plantagenista mulla on tuntuma, että kaikki tuotteet eivät ole halvimmasta päästä, mutta tarjoukset ovat olleet ihan hyviä. Eiköhän tuo puutarhan ja pihanlaiton H&M tule kohta pohjoisenkin suuntaan, voisin hyvin kuvitella.

    Sari: Kiitos tiedosta, laitan muistiin huovinkukan. Jättiverbenaa sitten etsiskellään ensi keväänä, toivottavasti taimistot kuulevat vienot toiveemme :)

    Aurinkoista viikonloppua teille!

    VastaaPoista