13. helmikuuta 2013

14 viikkoa odotusta

Jos hyvää kannattaa odottaa, niin nyt on tällä tarhuritytöllä käsissään erityisen hyvää, sen verran kauan tätä on odotettu: siemenlähetystä Amerikasta.

Lähdin vaaleanpunaisten orvokkien perään lokakuun lopulla ja päädyin interwebissä Amerikan maalle. Ajattelin, että tehdään testi, ja tilasin orvokit. No okei, tilasin muutaman muunkin pussin, ei kai sitä nyt viitsi lentokonetta lennättää yhden vaatimattoman ostoksen takia.

Annoin luottokortin tiedot ja painoin lähetä tilaus -näppäintä 23.10. Sain tilausvahvistuksen ja sen jälkeen tuli viiden viikon hiljaisuus. Lähetin kyselyä sähköpostilla 30.11. ja vihdoin 29.12. sain  kirjekuoren postilaatikkoon. Hyvä niin, mutta sisältö oli pettymys: pusseja oli seitsemän, mutta vain yhdessä oli sisältöä. Loput olivat tyhjiä kuin kaikkensa antaneen hihat.

Nooh, ei kun sähköpostia kirjoittelemaan. Totesin heille, että sain tyhjiä pusseja, jotka ovat edelleen sinetöityjä ja siten avaamattomia, ja jotka voin mielelläni heille lähettää takaisin nähtäväksi. Otin pusseista pari lähivalokuvaa, ja se tuntui riittävän. Mainitsin myös, että pidän blogia. Viestinvaihdon jälkeen kauppa lupasi lähettää siemenet.

Sain 27.1. kuittauksen, että siemenlähetys on pantu postiin. Tällä viikolla, 11.2., postilaatikossa oli taas kirjekuori.

Ja näin vihdoin, 14 viikon odottelun ja viestittelyn jälkeen minulla on käsissäni kaikki tilaamani Amerikan-siemenet.


Laitoin ne oikein tuohon ikkunaa vasten roikkumaan, niin näemme, että pussissa on muutakin kuin ilmaa. Pussukoissa majailee seuraavia kiintoisia tahoja:

Pansy 'Delta Pink Shades F1' (v.punainen orvokki)
Viola 'Coconut Swirl' (lilareunainen valkoinen orvokki)
Coleus 'Wizard Series Velvet Red' (punainen värinokkonen)
Coleus 'Black Dragon' (musta värinokkonen)
Marigold 'Durango Outback Mix' (samettikukka)
Verbena 'Tuscany Orchid Frost' 

Ystävällisenä huomionosoituksena kauppa lähetti ylimääräisen pussukan. Se sisältää Coloradon osavaltion nimikkokukkaa nimeltään Columbine 'Rocky Mountain Blue'. Kyseessä on tuoksuva, rauhoitettu villiakileija (Aquilegia saximontana), joka on valittu Coloradon omaksi kasviksi jo vuonna 1899. 

Katsokaa nyt ihmiset, miten ihana:

Kuva: 2bseeds.com

Jos nyt miettisin, että kannattiko lähteä tilaamaan orvokin siemeniä valtameren takaa, niin sanoisin että joo. Rahaa ei ollut kiinni kuin 27,90 dollaria, mutta kiinnostusta oli kiinni tuhat taalaa. Ja bonus-akileijat sulattivat sydämeni täysin. Eihän tuo 3,5 kuukautta ole ihmisen elämässä aika eikä mikään, kun asiaa tarkemmin miettii. Vai mitä olette mieltä? ;)

Sen ensimmäisenä saapuneen pussin sisältöä on jo mullan alla, nimittäin pelargoni 'Divas Strawberry Ripple F1'. On jo muuten itänyt, toivottavasti jaksaa pinnistellä suomalaisessa kellarisäässä itseään vielä itua isommaksi.


Tässä vielä kuvat tilatuista orvokeista toivotussa loistossaan: Pansy 'Delta Pink Shades F1', josta koko rumba sai alkunsa.


Viola 'Coconut Swirl', joka vaan oli (ja on) täysin vastustamaton.



Se, että miksi olen tilannut sa-met-ti-kuk-kaa, on itsellenikin täysi mysteeri. Mutta jokin todella hyvä syy siihen on löytynyt tuona lokakuisena, synkkänä tiistai-iltana sohvalla istuksiessani. 

Mutta nämä orvokit kylvetään vihdoin tänä viikonloppuna – parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kyllä ne vielä täksi kevääksi ehtivät kukkaan. Tai kesäksi.

Ja vanhassa on tässäkin tapauksessa ollut vara parempi: aiempien vuosien itselisättyjen jälkeläiset ovat jo itäneet kellarissa. Hei, nyt alkaa olla kevättä rinnassa. 

Hyvää puutarhaystävänpäivää, folks!

34 kommenttia:

  1. Oih, mahtavaa, nyt olen siellä ameriikansimeniesi keralla! Kannatti odottaa, pienikös tuollainen aika on kun ei edes neljää kuukautta kestänyt.
    Mua niin nauratti tuo sammaritilauksesi, mutta niinhän se on että te kuulutte yhteen. Tuskin maltan odottaa, minkälaisia ne ovat. Orvokkisi ovat myös upeita noissa kuvissa. Ja tuo akileija saa hengityksenkin salpaantumaan.
    Lähtis vaan noi lumet veks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olet oikeassa, niin kuin aina Pirkko olet, ei tosiaan edes neljää kuukautta kestänyt kirjeen lento. Eihän se ole kuin kolmannesvuosi, paljonkos tuo, höh.

      Aloin kyllä ajatella, että mulla on joku sammarifiksaatio. Että aina jonkun keltaoranssin nähdessään sitä miettii, että josko tuo lajike olis se Kaikista Hienoin (eli kaksimetrinen lipputangonnuppi). Saa nähdä, mitä tuli tällä kertaa ostettua ;)

      Lumi hus veks pois! Än yy tee nyt. Johan tätä on katteltu.

      Poista
    2. Sitä tarttee laittaa kuule syksyn sipulitilausta jo piakkoin vetämään! Tilasin muuten minäkin sammareita, on ne vaan niin ihania. ..ja hauskoja...

      Poista
    3. No totta puhut, Amerikasta kun tilaa, niin pitää varata puoli vuotta aikaa, hah. Hauskaa, että tilasit sammareita, ovathan ne tosiaan aika vänkiä ;)

      Poista
  2. Suomalainen on sitkeä, varmaan sen takia, kun hän odottaa puolet vuodesta joka vuosi kärsivällisesti lumen sulavan. Sitä voidaan muualla maailmassa vaan ihmetellä, että ei hitto, vieläkö se siellä meille meilailee ;)

    Mukavia kylvöhetkiä, sekin ponnistus palkitaan sitten hetken päästä...

    VastaaPoista
  3. Olipas siemenseikkailu. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Kaunis akileija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin juuri, lopussa vihdoin kiitos seisoo! Toivottavasti saan akileijan itämään, kylmäkäsittelyä kuulemma vaatii ainakin heti projektin kärkeen...

      Poista
  4. Kiva että sait siemenesi lopulta :) Ameriikasta on niiiiin pitkä jotta paketit tuloo ihan miten sattuu..

    Meille kerran eräs sukulainen lähetteli sieltä joulupakettia. Vähän ihmetteli kun ei joulun jälkeen mitään asiasta mainittu. Paketti sisälsi vielä käsitöitä ja jotain muuta mukavaa. No maaliskuussa sitten postista tuli lappu Ameriikan paketista. Ehtihän se ennen seuraavaa joulua..

    Akileijat on niin ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä on tosiaan matka, henkinen ja fyysinen ;) Mutta hyvä, että tekin paketin vihdoin saitte, tosiaan hyvissä ajoin ennen joulua, heh.

      Akileijat ovat mustakin söpöjä, ja yleensä myös varsin helppoja kasvatettavia. Paino sanalla "yleensä".

      Poista
  5. Siis ihanaa! Ehdottomasti kannatti tilata _vaaleanpunaisia_ orvokkeja! Ne samettikukat tilasit tietenkin sen takia että ne saat ihan varmasti kasvamaan jos vaikka orvokeista yms yms ei jostain syystä tulisikaan yhtään mitään. Että voisi sitten sanoa että ei se kone tyhyjää lentänyt. Toi villiakileija on aivan mahtava, vaikka nimellä Columbine on vähän kalsea kalske..

    Hyvää puutarhaystävänpäivää kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännä nähdä, että miten vaaleanpunaisia niistä oikeasti tulee. Se on varmaan vähän hankala laji jalostaa orvokkiin, kun ne tuppaavat vetämään joko keltaisen tai sinisen suuntaan. Vaaleat pastellisävyt ovat yleensä vain niiden haalistettuja versioita, mutta vaaleanpunainen on jo varmaan kimurantimpi väri saada aikaan. Ainakaan sitä ei usein näe!

      Sanalla Columbine on tosiaan ikävä kaiku, ihmisten aikaansaannosta valitettavasti... kasvit eivät saisi mitään tuollaista koskaan aikaan.

      Ja komppaan tuota koneenlennättämispointtia, siksihän ne varmasammarit tulikin tilattua :D

      Poista
  6. Nättejä kukkia sulle on tulossa. Kummastuttaa nuo tyhjät pussit, ei vissiin laaduntarkasta ollu Amerikanmaalla hereillä. Bonuspussi oli siis aivan aiheellinen, nätti akileija.

    Kukkeaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin outo juttu mustakin, että hyvääpäivää. Miksi kukaan näkisi vaivaa lähettää ne tyhjät pussit, jos tarkoitusperät olivat kyseenalaiset? Miksei vaan ollut lähettämättä mitään? Varmaan tosiaan laadunvarmistus vuoti kuin seula ja pusseja oli pakkaamassa kaksi iloluontoista koiraa. Niin kuin monilla tarhureilla lemmikkeinä on ;)

      Poista
  7. No kyllä tosiaankin kannatti odottaa, nämä näyttävät niin hyviltä ja ihanilta :) Mahtavaa, että vihdoin sait kaikki tilaamasi ja vähän ekstraakin.

    Mukavaa ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni siemenpussi päältä kaunis, heh heh. Ei vaan, eiköhän täällä nyt ole ihan oikeita siemeniä tarjolla, ja loput on kylväjän taidoista kiinni... epäilen kyllä hieman tuota vaaleanpunaista orvokkia, se on varmasti vaikea väri jalostaa, joten kukka saattaakin olla joku perinteisempi väri tai sitten taimista pukkaa monta perusväristä kukkaa ja sattumapalana pari vaaleanpunaista ;)

      Poista
  8. Tulivathan ne sitten lopultakin. :) Olen pitänyt sääntönä nettiostoksille sitä ettei rahaa kannata laittaa peliin koskaan enempää kuin on valmis häviämään.

    Jos ostelu internetistä pelottaa, mutta kiinnostaa, annan seuraavan vinkin. eBay.comissa on paljon siemeniä. Esim. kiinalaiset myyvät siemeniä 0.99$ alkaen. Jos huutokohteessa ei ole muita huutajia, irtoaa tuo pussi hintaa 0.99$. Ja mikä parasta moni noista sisältää ilmaiset postitukset! :D Siemenmerkkeinä Seed, Fruitseed, Vegetableseed, Melons.. Kaikki samannäköisissä pusseissa. Kun huutaa vain lähtöhinnan, niin yllätyksiä ei tule. Jos hinta nousee, kannattaa kohde unohtaa ja siirtyä seuraavaan. Itse huusin 2011 loppuvuodesta neljä pussia chilin siemeniä pelkän 99c kappale hintaan.
    Tuossa juttua yhdestä=>
    http://chilitunari.blogspot.fi/2012/06/aiji-tricolor-ja-prairie-fire.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, ei isoilla rahoilla (ulkomaisiin) nettikauppoihin. Tuo 0,99 dollarin siemenshoppailu kuulostaa hauskalta, täytyy lukea postauksesi ja harkita kokeilua. Kaikenlaiset kokeilut virkistävät eloa tässäkin puuhassa :)

      Poista
    2. Tässähän näitä:
      http://www.ebay.com/sch/Home-Garden-/11700/i.html?LH_Auction=1&scp=ce0&LH_BIN=1&_from=R40&_udhi=0.99&LH_FS=1&_udlo=0.98&_nkw=seed&_pppn=r1&_mPrRngCbx=1&_rdc=1

      Kyllä tuolla kaikenlaista on laidasta laitaan. Hinta ei ole paha, vaikka pikkasen korottaisikin huutokohteissa hintaa. ;)

      Poista
    3. Kiitos, nämä täytyy tutkia!

      Poista
  9. Olet sinä vaan ollut sinnikäs siemenien suhteen!=) mun kärsivällisyydellä ei siemeniä tilailla kovin kaukaa.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyys vaan veeeeenyyyy tässä hommassa, heh. Just riitti sinnikkyys, kun ei ollut asia niin päivän päälle kiireellinen, mutta jos olisin ollut tilaamassa jotain oikeasti oleellista, niin olisin varmaan repinyt hiuksia ja narskutellut hampaita, kun yhteydenpito oli niin harvanlaista ;)

      Poista
  10. Ahhahhaaa, kuvittelin heti sellaisen jumbojetin (joka ainakin toimitusajan perusteella oli kovasti hidas yksilö), joka ihan vaan sitä siemenpussia kuljettaa valtavassa ruumassaan. Vai ehkäpä ihan ykkösluokan paikalla all inclusive? Ja oih ja voih, pelakuuviljelmäsi itää jo, minä edelleen olen päättänyt odottaa ensi viikkoon, jotteivat sitten ihan muotopuoliksi hujopeiksi kasva. Nyt on tosin itsellä sellainen olo, että olen auttamattomasti jälkeenjäänyt...

    Koska Ameriikan maalla kaikki on isompaa, niin miten on, jos sinun orvokeistasi tulee viimevuotisia samettikukkia muistuttavia jättiläisorvokkeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja minulla muuten kasvaa pian mustikkaa, jos sinulla kerran mansikkaa: Plantsusta hankkimani kovasti sinun pelakuusiemenviljelmääsi muistuttava lajike on Horizon Blueberry Ripple F1.

      Poista
    2. Tokihan ne lentokoneet lähtevät tilauksesta lentoon, kentällä odottavat vaan puketin saapumista ja lastausta ruumaan ;) Toivottavasti pelakuulla oli joku kaveri siellä lentokoneen mahassa, muuten on ollut traumaattisen pitkä ja yksinäinen lento. Sehän olisi saattanut jättää kokonaan järkytykseltään itämästä. Terapiaa olisi tarvinnut, kallista hortoterapiaa.

      Et ole myöhässä mistään kylvöistä, fiksu odottaa valon lisääntymistä, jos ei ole keinoaurinkoa, muuten tulee helposti loiroja taimia. Ja tuota Blueberryäsi odotan kyllä kovasti nähtäväksi, ihana serkkutyttö tälle Mansikalle! Tuolla leppoistetun elämän siemenkaupassa oli myös Vadelmaversio, maltoin jättää ostamatta. (Mutta ostin samettikukkia??)

      Jättiläisorvokki, heh heh. Siltähän tuo muuten tuossa kuvassa näyttää, jos kukka on todellisessa koossa ;)

      Poista
  11. Vaikuttaa tosi mielenkiintoisilta nuo tilaamasi siemenet... ja hyväähän jaksaa odottaa ; )
    Hypistelin eilen kaupassa värinokkosen siemenpussia, jossa oli aivan ihania limenväristen ja hyvin tummalehtisten värinokkosten siemeniä. Melkein ostin, mutta sitten tuli mieleeni... ettei niille ole nyt järkevää paikkaa pihalla ; )
    Hyvää ystävänpäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista tämä on, että löytyykö jotain isoja eroja euro- ja usa-siementen välillä... nuo pelakuun siemenet oli värjätty sinisiksi, ilmeisesti siksi, että erottuisivat paremmin kylvöpuuhissa. Vai olisiko ne käsitelty jostain toisesta syystä?

      Olet kyllä pystynyt hillitsemään ja hallitsemaan siemenostoksia hienosti, tuohon minäkin vakaasti tähtään :)

      Poista
  12. Mihin mahtoivat 1. lähetyksen siemenet kadota! Onneksi sentään 2. lähetys onnistui :) Nuo orvokit ovat kyllä odottamisen arvoiset! Hyvää Ystävänpäivän iltaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, tuota minäkin olen pähkinyt moneen kertaan... mysteeritapaus kerta kaikkiaan.

      Loppu hyvin, kaikki hyvin – tähän asti. Nyt pitäisi saada siemenet itämään ja taimet kasvamaan ja pysymään hengissä monta kuukautta, ennen kuin kesä hoitaa oman osansa :)

      Poista
  13. Hei mahtavaa kun sait viimein kaikki pussukat kotiin!! Minäkin just koulin orvokit, tosin ihan vain Keski- suomalaista kantaa äitini kerrostalon pihalta:)Mutta niin suloisia jo nuo ensimmäiset lehdet<3 Mukavia kylvö puuhia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, keskisuomalainen orvokkikanta äidin pihamaalta kuulostaa tosi ihanalta! Orvokki on kyllä mahtava laji, kaikilla tavoin.

      Hienoja taimia oletkin päässyt koulimaan, kävin niitä juuri ihailemassa :)

      Poista
  14. Tuo akileija on upea! Kyllä kannatti odottaa, onko aistittavissa että helmikuukin on taittumassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha sanonta "lopussa kiitos seisoo" toimii tässä kyllä mukavasti :)

      Ja tosiaankin, helmikuu on kohta muisto vain! Jihuu!

      Poista
  15. Hei,
    Marietta antoi vinkin, että kävisin katsomassa tämän tekstisi.
    Suloinen akileija! Minulla ei taida ollakaan amerikkalaista alkuperää olevia akileijoja kuin skinneri ja crysantha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei akileija,

      kiva, että tulit, kiitos Marietalle! Kävin kurkkaamassa blogiasi, sinulla onkin aivan mahtavan upea valikoima kauniita akileijoja. Täytyy tulla paremmalla ajalla tutustumaan heihin.

      Toivottavasti tämä Columbine lähtee itämään, niin nähdään, onko hän samannäköinen kuin kuvassa. McKanaa kasvatin siemenestä viime(edellis?)vuonna, ja se onnistui kyllä ihan hyvin... mutta koskaan ei voi tietää etukäteen :)

      Poista