Ti-ta-nic, tiskivuori

Helteet saapuivat ja toivat mukanaan tehtävän, jonka voi suorittaa vain hellepäivänä. Tiskivuoren selättämisen. Siinä sitä oli pottia ja purkkia odottamassa pesemistä ensi kevään askareita varten.

Vettä paljuun ja tiskiharja käteen, niin se homma eteni. Pyöräytin purkit vain kevyesti, että ranteesta olisi vielä muuhunkin elämään, ideana oli saada enimmät mullat pois. Purkit pitäisi pestä ennen uudelleenkäyttöä, ettei niihin jää esim. juuri- tai taimipoltetta aiheuttavaa sientä. Sellaiseen en ole onnekseni vielä törmännyt, mutta on mukavampi aloittaa kylvöpuuhat puhtaihkoilla purkeilla. Samalla sain heitettyä pois risat potit ja muut epämääräisyydet.

Laskin, että mustia neliöpotteja oli 286. Mistä ihmeestä niitä on kertynyt? Yksi "malli" oli tosi huonolaatuista, melkein kaikki olivat hajonneet jo yhden käyttökerran jälkeen. On se erikoista, kun muovissakin pitää säästää :o

Tiskipäivä oli kyllä tylsähkön puoleinen, mutta nyt on mukavaa, kun kylvötarvikkeet ovat valmiina tammikuuta varten. (Kamalaa ajatella talvea, huh.) Taidan ostaa loppusyksystä vielä pari pussia kylvömultaa, niin pääsee sitten orvokinsiementen kimppuun ilman mullanmetsästysreissua.

Pyykkäyksen jälkeen tankkasin mustaherukkapensaan äärellä. Oijoi, miten on maukas auringon lämmittämä marja. 

Kirsikoita olisi tulossa kourallinen, jos vain linnuilta ystävällisesti sattuu jäämään. Puu on istutettu kolme vuotta sitten, se alkaa selvästi tulla satoikään.

Kaksi vanhaa omppupuuta tuottaa aina satoa, jota otan talteen ainakin muutaman piirakkapellillisen verran. Loppu jää linnuille ja muille luontokappaleille, kun en jaksa ottaa stressiä mehustamisesta tai muusta säilömisestä.

Kasvihuoneessa kurkuntaimi on ihan hirmussa vauhdissa, hedelmät kasvavat varmaan monta senttiä päivässä. Kohta toivon mukaan saadaan ensimmäiset maistiaiset. Milloinhan voi napsaista?

Kasvarissa tomaatit ovat saaneet tarpeeksi lämpöä kypsyäkseen, mutta ulkosalla ollaan vielä enimmäkseen vihreän puolella. 

Lepuutin selkää pensashanhikkien tyvellä ja katselin maailmaa niiden perspektiivistä. Ei huono.

Liljaa kuvatessani ajattelin, että uusi objektiivi olisi kyllä tarpeen. Ihan vaan, että saisi nuo huitulat lähikuvaan. Huituloiden lähellä ei kannata kykkiä valkoisissa vaatteissa, väri tarttuu napakasti kiinni.

Vaaleanpunaiset marketat ovat aika herkkiksiä. 

Vai olisikohan omenankukka-pelargoni vielä herkkiksempi? 

Sinipallo-ohdake ei ainakaan ole sieltä herkimmästä päästä, hän on puhtaasti rock. Pallukat ovat juuri saamassa pintaansa sähkönsinistä väriä.

Kierros päättyi punahattujen äärelle ja äidillisen ylpeisiin fiiliksiin. Siemenestä kasvatetut Echinaea x hybrida 'Paradisot' ovat aloittaneet kukinnan, ja vaikkeivät neonvärisiksi koskaan yltäneetkään, niin ovat ilo silmälle. 

Tarkalleen ottaen punahatut ovat ilo ihmisen, perhosen ja mehiläisen silmille. Tervetuloa vaan siivekkäät, baari on auki.

Piipahtakaa myös pikkuauringonkukissa. Minä istun ja ihailen, ihan hiljaa, ilman tiskiharjaa. 

Säälivaahtera ja muita hankintoja

Nämä ovat pahoja aikoja. En tarkoita eurokriisiä tai rankkasateita, vaan kesäkukkien alennusmyyntejä, joissa repsahduksen vaara on suuri.

Kävin rautakaupassa ihan oikeilla rautakauppa-asioilla ja ihan vaan vilkaisin sinne piha ja puutarha -osastolle. Ulkona laarissa keikkui yksinäinen pikkupuu, joka oli alennettu puoleen hintaan, tässä tapauksessa 10,95 euroon. Siinä katsellessani tuuli tarttui puun pikkuiseen latvukseen ja kaatoi kasvin laarin pohjalle. Kourallinen kuivaa turvemultaa turskahti ulos muoviruukusta, ja sinne kasvi jäi avuttomana kyljelleen makaamaan.

Se riitti. Poimin puun kärryyni ja toivoin, että mies ei huomaisi 1,5 metrin korkeudessa keikkuvaa vihreää latvusta. No toivetta ei kuultu, vaan mies huomautti, että katos, sulla on hypännyt joku kasvi kärryyn, ootko huomannut.

Jouduin siinä selittämään todella sydäntäsärkevän tarinan yksinäisestä vaahterasta, joka voi huonosti yksinään rautakaupan pihalla. Kas kun olen ostanut "viimeiset hankinnat tänä vuonna" jo niin moneen kertaan, että mies ihan tosissaan on luullut näin olevan. Äh.

Tällaisen soman vaahteran minä pelastin etupihan portaiden tyvelle, ruukkuun, joka vapautui keväisistä ja nyttemmin rönskähtäneistä orvokeista.

Voi, hänelle tulee toivottavasti myös komea syysväritys, ja sitten talven korvalla ilahdutan miestäni vielä vienolla pyynnöllä, että rahtaisiko hän tämän 40-kiloisen systeemin kellarin portaita pitkin, kun itselläni ei voima riitä.

Tässä havisevat nyt kyllä pienet vaahteraiset historianlehdet, sillä samassa ruukussa, samassa paikassa kasvoi aiemmin japaninvaahtera. Ja hyvin kasvoikin, kunnes jätin sen laiskuuttani talveksi ulos.

Ostin Pohjanmaalta itselleni tuliaisiksi myös muutaman sähäkän värisen ahkeraliisan, jotka sijoitin – ylläri pylläri – kevätorvokeilta vapautuneeseen tilaan kuistin akkunan alle.

Mukaan ymppäsin pari itsekasvatettua värinokkosta, nämä molemmat lajit kun pärjäävät tässä varjoisessa paikassa.

Tämä ääreispinkki sopii musta hyvin heinäkuun helteisiin, ainoa kauneusvirhe tässä on nyt se helteiden puute. Mutta odotetaan vielä rauhassa, kyllä se sieltä... 

Nämä pinkit näyttävät sitten loppukesästä ja alkusyksystä todella räikeiltä, aivan kuin ne olisivat väärässä ajassa ja paikassa. Mutta annan heidän kukkia niin kauan kuin puhtia riittää, muistona löysästä heinäkuusta.

Loput itsetehdyistä värinokkosista istutin muratinpistokkaiden kanssa samaan ruukkuun. Pieniä ovat kaikki vielä, mutta värierot ovat jo selvät.

Laitoin coleuksen siemenet multiin muistaakseni huhti-toukokuun vaihteessa, se oli kyllä turhan myöhäinen ajankohta. Seuraavalla kerralla (jota epäilen ensi kevääksi) kylvän heidät jo maaliskuussa, niin ehtivät isommiksi taimiksi ennen ulosistutusta.

Hankin Pohjanmaalta, Siipon puutarhalta, ihan vaan yhden pelargonin, kun se niin viehkosti siellä kukki. Ja viehko hän on edelleen, tämä 'Appleblossom'.

Ja hempeyttään korostamaan laitoin samaan purkkiin liilanpunaista markettaa. Hassua sinänsä, että joskus olen pitänyt epänättinä tällaista vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmää, joka marketan kukassa on, mutta nyt se näyttää jotenkin kivalta. Liekö syy tässä ylenpalttisessa pinkkikaudessa, joka mut on vallannut?

Pelakuun, marketan ja liilan lobelian (huh, onpas perinteis-tylsän kuuloinen yhdistelmä) laitoin – ette arvaakaan – kevätorvokeilta ylijääneeseen sinkkiämpäriin, ja koko hökötyksen tolpannokkaan. Mutta nytpä teinkin säästöteon: istutuksen pohjalla ollut Hienostunut Salaojasukka oli vielä ihan hyvässä vedossa, joten ymppäsin sen takaisin ämpäriin ja säästin näin mooonta kauhallista lekasoraa.

Tuo kivisukka on kyllä oikeasti ihan hirveän ruma näky, mutta kun on kerran tälle tielle lähdetty... Ja tällaisilla myrskytuulilla kunnon paino purkin pohjalla on hyvä, ei lennä ämpäri tolpannokasta ohikulkijan ohtaan. Heh.

Ihan vaan yhden pienen koristeenkin olen matkan varrella ostanut. Kas blingbling-perhonen viehätti kovasti muistaakseni Agrimarketin puutarhaosastolla, ja koska mies oli taas mukana, piti olla vakuuttava siinä tarinassa, että tämä BB-pertsi on aivan välttämätön juuri tuossa omenapuun rungolla.

Ja niinhän se onkin ;)

Arvuuttelin eilen, että minkähän kevätkukkijan siemenet mahtavat olla kuvassa kyseessä, ja aivan liian helppo tehtävä se teille oli. Helmililjan, of course.

Nyt vaan pitää miettiä, että ottaisiko ne siemenet talteen ja tekisikö helmililjasiemennyskokeilun. Toisaalta, jos en ole tähän mennessä kesää saanut niitä sipuleita maahan, niin miksi alkaisin kasvattelemaan sipuleita siemenestä? Tähän ei ole mitään järkevää vastausta.