Heitä se roskiin

Jos ei daalian juurakko ala kaikesta huolenpidosta huolimatta tehdä lehtiä, niin heitä se roskiin, vaikka lehtikompostiin. Sinne kun sen pariksi viikoksi unohtaa, niin johan alkaa vihertää. Kompostista kerralla nätti, sano.

Sateiset kelit tekivät juurakolle ilmeisesti hyvää. Esteri hoisi sen, mitä Geranium ei kyennyt.

Esteri on hoitanut myös yrttikärryä, olisi varmaan sadonkorjuun aika.

Tein Herbaretteen kultaisen verkkomaapallon, tuolla se seasta vielä just ja just näkyy. Palleron löysin rumanvärisenä kukkakaupan laarista, spraymaali teki taikansa.

Timjami ryöppyää yli laidan.

Ja ihanat kultapalleroiset sammarit tuovat väriä vihreän joukkoon.

Keltainen ilahduttaa tänä kesänä, kun muissa väreissä kukkivat kasvit (pelargonit ja daaliat) jumittavat ihan tosissaan. Mutta olkoot, mä nautin tuliunikoista ja jasmikkeesta.

Ja tästä keltaisesta, jonka nimestä ei ole tietoa. Jostain siemenpussista se löytyisi, mutta en tiedä, missä se pussi on ja mikä se niistä on. Siemenpussikokoelmaa tulisi saada voida säilyttää olohuoneen kirjahyllyssä tai lipaston tai senkin päällä, niin tärkeä tieto olisi aina käden ulottuvilla.

Amerikasta saadut rudbeckian (päivänhatun) siemenet ovat myöskin tuottaneet iloista auringonväriä.

Ja kasvihuoneessa väriä pintaansa virittelee chili '7pot Brain Strain'.

Raidallinen kirsikkatomaatti (jonka nimeä en muista jne.) on kehittänyt raitojensa aihiot.

Chili 'Naranga' on jo löytänyt ulkoisen punertavuutensa.

Yksi daaliakin on päättänyt edustaa heimoaan. (Nimiasian arvaattekin.)

Ryhdistäydyn seuraavaan postaukseen nimien ja muiden faktojen kanssa. Tämän horinan päätän nyt mehiläisen takamukseen.

Moikkelis, nautinnollisia kesähetkiä valitsemassanne asennossa.

P = purppuraheisiangervo

Jotkut kasvit herättävät kysymyksen "miksi". Että miksi tuo kasvaa tuossa, mikä on sen funktio ja arvo. Tällainen kasvi tontilla on purppuraheisiangervo, jota pari vuotta sitten ostin kolmen taimen verran aukkopaikkaan, jonka jätti poistuessaan karhunvadelma.

Purppuraheisiangervo (Physocarpus opulifolius 'Diabolo') kukki tänä alkukesänä ensimmäisen kerran, ihan nätit kukinnot hänellä on.

Olen näköjään postannut pha:sta vain yhden kerran, heti ostotapahtuman jälkeen. Kun nyt luin perusteluni, niin sen suuremmat pohdiskelut tulivatkin jotakuinkin tarpeettomiksi. Eihän tuossa kohtaa moni tuon kokoinen kasvi olisi menestynyt, savessa, puolipäivävalossa, aidanvarjossa.

Että siksi ne kasvavat siinä. Niiden funktio on tuoda kevyttä näkösuojaa ja elähdyttää tummilla lehdillään. Niiden arvo on taudittomuus, talvenkestävyys ja leikattavuus. Reipas ja mitäänpyytelemätön olemassaolo.

Sitä vaan ei aina muista, millä perusteilla kasvinsa on valinnut. Onneksi tämän kohdalla on käytetty reipasta järkeä eikä jonkun ihanan magnolian edessä yltiöpositiivisesti muunnettu mielessä niukkavaloisaa savikkoa kuohkeaksi paraatipaikaksi. Siinä kituisivat nyt neidit herkkiöt, ja pahasti.

Mutta purppuraheisiangervo kasvaa ja voi hyvin. Ainoa huolen aihe ovat vihreälehtiset versot, joita näköjään pukkaa kasvin tyvestä. 

Taidan leikata ne surutta poikki, jotteivät ihan ala innostua. Ja tiedättekö mitä. Niin on ihmisen mieli muuttuvainen, kuten aikaisemmin jo pähkin. Nimittäin huumaavan tuoksuinen pihajasmike  (Philadelphus coronarius), jonka valkohuntuista, itämaista ja kesää rakastavaa olemusta olen monta kertaa ihaillut ja ylistänyt... se onkin alkanut ottaa mua P niin kuin pattiin.

Puska on valtavan iso ja lehdettömänä tikkuinen ja ruma. Kukinta kestää vain noin viikon, joten 51 viikkoa vuodesta pihajasmike on vain iso ja ruma.

Tässä se on ihan nätti kukassaan, mutta viehän se tilaa kuin ve... vi... vesipuhvelilauma. Ja oksat ovat erinäisten supisteluyritysten jäljiltä versoneet ihan tasan joka suuntaan siksakisti.

Ja kun tuo terälehtimassa valuu maahan, se tahmautuu keltaisena kiinni terassiin ja kalusteisiin ja pihakiviin ja kengänpohjiin. Se kulkeutuu sänkyyni. Se liimautuu ihooni. Se syö elintilaani.

Tekisi mieleni P niin kuin päästää päiviltä koko puska. Olisikohan se hurja veto? Kaipaisikohan sen risuista ja rosoista olemusta? Onhan se jo vanha pensas, ihan heti yhtä kookasta ei samaan kohtaan saa näkö- ja tuulensuojaksi. Mutta silti. Olisi ehkä jo aika jollekin muulle.

Tämä "katson pihaa uusin silmin" -vaihe johtuu varmasti aidanmaalausurakasta. Tänään maalasin päivän nro 3, tosin vain viitisen tuntia, kun alkaa reidet ja ranteet olla kaputt. On-siinä-valkoisessa-lauta-aidassa-kunnossapitoa-juu. Ihan joka vuosi siihen ei siveltimellä kajota, painepesu riittää, mutta nyt piti tehdä muutama uusi elementti ja maalata koko kierros kauttaaltaan. Ja vaikka tontti on pieni, niin lauta on kolmiulotteinen ja aita kaksipuolinen.

Tarvittiin apureitakin, kuten Suloa.

Koko pitkää päivää ei viitsi sutia heilutella, vaan täytyy muistaa chillata ja grillata ja katsella (kastella) kukkia. Ihanat ilmat ovat olleet, ei voi kyllä yhtään valittaa. Outoa.

Mirabilis jalapan punasävyiset versiot ovat alkaneet kukkia. Tässä kaksiväristä yksilöä.

Tuollaisen sävyn ja tyylin kun saisi aitaansakin... Heiii... onko joukossa koristemaalareita?

Kiinnostuksen kivivyöry

Säät vaihtelee, mutta niin vaihtelee tarhurin mielentilatkin. Kun vielä eilen löysin puutarhasta kaikkea kaunista kukkivaa, niin tänään pätkähtivätkin eteen ne syksyn tylsimmät puolet.

Laitan ankaraa valitusta katkoviivojen väliseen osaan, joten jos olet sillä tuulella, että ottaisit mieluummin vastaan valoisampaa tarinaa, niin hyppää katkoviivojen yli.

--------------------------

Versio 1.

Voi jösses-maaria tätä harrastusta ja asumismuotoa ja valovoimalla käymistä. Kaikki tekeminen tapahtuu käänteisesti syksyisin ja keväisin, ja myös innostuksen määrä on käänteisesti ihan yhtä suuri syksyisin ja keväisin.

Kaikki kesäkukkaruukut (paitsi daaliaruukut) piti tyhjentää, koska tänään oli aikataulullisesti paras päivä.

Kiinnosti taas kuin kivivyöry kanniskella ja tyhjentää isoja, painavia, märkiä, juurihässäkkäisiä saviruukkuja. Nyt sattuu sisärannejänteisiin, ja paljon. Innosti myös ihan helkkaristi katkoa hartaudella vaalittujen, itsekasvatettujen kukkien varsia ja repiä vielä kukkiviakin kasvia juurineen irti. Ja koska kaikki paikat on täynnä jotain tavaraa, niin niille tyhjille (likaisille) ruukuille (+20 kpl) ei vielä ole kunnon sijoituspaikkaa, vaan ne ovat pinottuna ns. välivarastoon. Eli niiden kimppuun pääsee kohta uudelleen, huoh.

Joka paikassa on koivunsiemeniä ja pudonneita lehtiä ja kotiloita ja sieniä ja muhjua ja levää ja köntsää ja harakankakkaa ja harmaata ja märkää. Jalat taittuu omenoiden ja mammuttisienten seassa kävellessä. Rumat kukkapenkit näyttää aina vaan rumemmilta. Kaikki kaunis kuolee. Talvisäilöä kaipailevat ruukkujen lisäksi avatut, likaiset ja märät multasäkit ja hevonjätöspussit ja lekasorakassit. Sieltä sun täältä putkahtaa edelleen esiin myös multaisia taimipotteja. Jonnekin pitäisi saada talven tieltä pois myös kaikki puutarhakalusteet ja työkalut ja grillit ja ruohonleikkurit ja polkupyörät ja mopot ja herraties mitkä kaikki h"#%&°!n tärkeät roinat.

Voisihan nämä elämänsä rajalliset syksyt viettää jotenkin mukavamminkin.

Tähän tekstiversioon ei tule kuvia, hyvää kameraa ei kannata kuluttaa tämmöisten asioiden äärellä. Syksy on syvältä, minä en pidä siitä. Inhoan kynttilöiden käryä ja loputonta sadetta ja sitä mahotonta kollektiivista jännitystä, että millonkohan tulee pakkaset ja millonkohan pääsee hiihtämään. Sekin kiinnostaa mua kuin kivivyöry. Eli tosi tosi vähän.

--------------------------

Versio 2.

Tyhjensin tänään kesäkukkaruukut, koska oli aikataulullisesti paras päivä. Paljonhan niitä ruukkuja oli taas tullut täytettyä, kolmattakymmentä isoa savimajaa.

Tällainen määrä juuripaakkuja ei mahdu pieneen lehtikompostiin, joten ne piti kiikuttaa peräkärryllä kaatopaikalle. Otti hiukan lihaksiin kanniskella märkiä ruukkuja, mutta hei, eipähän tarvitse mennä kuntosalille!

Tomaattien kylkiin istutetut samettikukat ovat siementäneet reippaasti ja siemenet ovat itäneetkin yhtä reippaasti. 

Uusia mörkösammareita olisi siis jo tulossa, mutta en ottanut niitä sisään kasvivalon alle, kun Into-Lianassa on jo ihan tarpeeksi mörköä tähän väliin.

Ruukkujen tyhjentely vei voimia ja tuntui tylsältäkin, mutta harjatessani kivetystä koivunsiemenistä silmiin osui muistutus tulevasta keväästä. Se on ihan kohta taas täällä, tähdensi kivenkolossa itsekseen itänyt orvokin taimi.

Hän näyttää olevan niitä sekoitusorvokkien jälkeläisiä, joiden siemeniä sitten tammikuussa taas multiin upotetaan. Ja kohtahan se jo on, tammikuu! Hyvä kun ehtii muutaman sata kilometriä hiihtää, niin jo se on siemenkylvöaika.

Taannoisella metsäretkimatkalla vanhan kyläkaupan seinässä silmiin osui hieno lämpömittari. Se muistuttaa mukavasti, että kun on oikea asenne, niin huonot kelitkään eivät ole este.

Tosin tuo oli Elannon säästökassan mainosmittari, ja näin jälkikäteen voi viisastella, että säästäjää ei ehkä sää haitannut, mutta talous alkoi sittemmin haitata, ja nimenomaan huono taloussuhdanne elikkäs lama. Se uhkasi viedä kelillä kuin kelillä tilille hiihdetyt roposet säästäjän ulottumattomiin elikkäs konkurssikuiluun.

Nooh, tämä on kuitenkin mukava puutarhablogi ja siksi palaamme hortoroinnin pariin. 

Pihalla jasmikkeen alta edes takaisin kävellessäni tajusin, että pensas on päässyt kasvamaan aivan liian leveäksi ja että sitä pitää ensi keväänä leikata reippaalla kädellä. Laitoin katkottaviin oksiin merkit, jotta osaan sitten napsia oikeat.

Lehdettömänä kun oksat eivät juurikaan roiku suuntaan tai toiseen, mutta lehdellisenä ja kukallisena senkin edestä. Niin että josko ensi kesänä pääsisi kulkemaan pää pystyssä polkua pitkin ees taas. Ne 20 kiloa painavat ruukut käsissä.

Muistilappu itselle

Tässä vaiheessa kesää voi jo alkaa pohtia, että mitäs tästä kasvukaudesta voisi oppia. Kas kun se seuraava kausi on kohta taas ovella kaikkine houkutuksineen. Sen tässä hommassa on jo oppinut, että harrastus ei päästä otteestaan, vaikka sitä joskus kovasti toivookin. (Siinä toukokuun lopulla, tarkalleen.)

Muistilappuna itselle voisin tässä kirjata, että

1. Älä kylvä runkotomaatin siemeniä. Et sinä niitä jaksa tukea ja niistä varkaita nyppiä, eikä ne mahdu mihinkään. Katso vaikka: Toukokuun lopulla taimet mahtuivat sekä ruukkuihin että Taimelaan.

Nyt ne eivät mahdu oikein kumpaankaan, eikä kukaan muukaan mahdu juuri mihinkään. Kasvata pikkuisia pensastomaatteja, ne sopii sulle.

2. Älä kylvä 75-senttisiä samettikukkia, ne eivät ole kovin nättejä eivätkä mahdu mihinkään. Katso kuva yllä.

3. Älä kylvä runkotomaatteja ja 75-senttisiä samettikukkia, istuta niitä samaan ruukkuun, tee kahta samanlaista ruukkua ja aseta niitä kellarin oven viereen. Et mahdu kellarin ovesta sisään etkä ulos.

3. Älä jätä puutarhapenkkiä terassille pihajasmikkeen alle. Se varistelee miljoonat tahmeat kukkansa tähdäten siihen penkkiin, joka ei sitten ilman voimakeinoja puhdistu. Katso vaikka. Ja muista, että ne "hirmuhyvät" painepesurit hajoavat muutaman käyttökerran jälkeen, joten joudut kuitenkin käyttämään hauista ja jotain väsynyttä juuriharjaa.

4. Tee kärhöhässäkälle jo vihdoin oikeasti jotain. Ei ne voi kasvaa tuollaisena syherönä, ei tuosta ota mitään selvää. Tee joku fiksumpi tukirakennelma heti lumien sulettua, sillä se kevätkasvu alkaa sitten ihan ykskaks, "varottamatta".

Tässä varoitukset. Yksi kehoitus tulee vielä mieleen.

5. Muista ostaa yksi kurkun taimi. Se ehtii tuottaa satoa, vaikka hankkisit sen vasta kesäkuun puolivälissä. Kurkku kasvaa to-del-la nopeasti, se vaatii tasaisen kosteuden ja tukevat lannoitteet. Muista iso ruukku!

Itsekasvatettu kurkku ei ole kummastakaan päästä yllätysliiska, vaan kaikkialta napakka ja kokonaan raikkaanmakuinen. Mukana tulevat tuplasateenkaari ja yksisarviset.

Tuoksuva kotiinpaluu

Taakse jäi taas pätkä mökkielämää. Tosin en meinannut ollenkaan sittenkään lähteä suunnitelmien mukaisesti, kun kävin iltakävelyllä Perämeren rannalla. Vain pöhkö jättää tällaiset näkymät.

Rannalla kasvoi jotain ihanan violettia, joka osoittautui pienen kuukkelehtimisen perusteella merinätkelmäksi (Lathyrus japonicus).

Miten jotain näin ihanaa voi kasvaa pelkässä hiekassa? En ymmärrä – mutta nautin.

Nautin myös rannan puisten pukukoppien elämää nähneestä olomuodosta. Merituuli, sateet, lumimyrskyt ja porottava paahde, siinä sitä on aineksia kovalle testille.

Noh, eipä auttanut kuin lähteä takaisin kotiin sovittujen tekemisten takia. Olen pöhkö.

Onneksi kotona oli runsas ja tuoksuva vastaanotto, nimittäin pihajasmike oli puhjennut kukkaan. Ja jos joskus, niin nyt tuo sanonta "puhjeta kukkaan" on aivan täydellinen, sillä tuosta risuisesta, römssyisestä puskasta on kuoriutunut valtava, kokovalkoinen odööripyrskäys. Laitan nyt kuvan lähietäisyydeltä, sillä tässä aivan lähellä on pihajasmikkeen paras anti. Haistatteko?

Ihanaa, että pensas on joskus aikanaan istutettu keittiön ikkunan edustalle, niin nyt ikkunasta näkyy vain valkoista ryöppyä. Pensaan vieressä olevalla terassilla saa nauttia runsaasta tuoksusta, ja kyllä sitä nyt kaikkina mahdollisina hetkinä nautitaankin. Nuusk!

Terassilla viettävät kesäänsä kaikki pelargonit, joten samalla istumalla saa nauttia sekä jasmikkeen tuoksua että pielikkein värikirjoa.

Pelargonit saavat tässä tyytyä puolivarjoisaan paikkaan, siksi kukinta ei ole vielä hirmuisen runsasta. Jos ilmat pysyvät mukavasti lämpiminä, niin kyllä ne ehtivät humpsahtaa kunnon paletiksi.

Kaksi heräteostos-pelakuuta on alkanut kukkia muutaman viikon tuumailutauon jälkeen. Niistä on olemassa jotain lajiketietoa, mutta en ole kiireissäni ehtinyt vielä perehtyä asiaan. Luulen kuitenkin, ettei näissä monitarvikekauppa -tyyppisissä kasveissa mitään hirmu spesifiä tietoa mukana kulje. Mutta siitä huolimatta, osaan nauttia :)

Salainen haaveeni (tai no, entinen salainen) olisi kerätä komea kokoelma erilaisia pelargoneja, siis pääasiassa keskittyä vain niihin. Mutta kevät, tuo pirullinen päänsekoittaja, saa mut hamstraamaan siemeniä ja taimia kaikista muistakin ruukkukasveista, joten minkäänlainen kuviteltavissa oleva tila ei riitä tämän enempien pelakoiden talvehdittamiseen. Ei. Ei. Ja vielä kerran ei. 

Eihän?

Ruukutuspaikalla odotti hauska näky. Olen pitkään vetkuttanut kevään pienten sipulikukkien maahanpanoa ja antanut niiden hengailla muovipurkeissaan taivasalla. Ilmeisesti vettä on tullut sopivasti, kun tämä veijari on kehittänyt komeat siemenet.

Tunnistatteko, kuka hän on? Vastaus huomisessa postauksessa, ihan vaan heinäkuisten aivotoimintojen aktivoimiseksi ;)

Kuristaako kuitupotti?

Mikäköhän on oikea nimi kuituiselle pikkupotille, johon esimerkiksi taimistoilla istutetaan pikkupistokkaita?

No eniveis, sellaisiin istutetaan muun muassa pelargonien taimia, enkä ole ihan vakuuttunut siitä, että se materiaali maatuu, niin kuin pitäisi. Nimittäin kellarissa talvehtineista pelargoneista useimmiten ovat nuukahtaneet ne, jotka on pikkutaimina istutettu tällaiseen kuitupottiin.

Kuten kävi tänäkin vuonna. Isohkossa ruukussa hibernoi kolme viime kesänä ostettua pelargonia, joista yksikään ei selvinnyt kunnialla uuteen kevääseen. Heidän juuristonsa näytti tältä:

Tuo vaalea osa on sitä kuitumateriaalia, ja kun sitä vetää, se on ihan vahvaa vielä vuoden mullassa hautumisenkin jälkeen.

Juuret kyllä ovat tulleet tuosta kankaasta läpi, mutta ehkä se kuitenkin haittaa jotenkin? Ainakin tällainen mutu-tuntuma tästä tulee, mutta toki asiaan voi vaikuttaa muutkin tekijät. Jos kuitenkin valita voisin, valitsisin kaupassa ne taimet, joiden juuristossa ei majaile turhia kuristekankaita.

Näillä mökinihmekukan (Mirabilis jalapa) taimilla ei ole yllätyksiä jalkopäässään, sillä he ovat itsekasvatettuja. Siemenet rahtasin syksyllä 2010 Kreetalta, ja taimen varsi peilaa hyvin kukinnon väriä. Kirsikanvärinen kukka tarvitsee tummanpunaisen rungon...

ja vaaleanpunakukkaiselle riittää vaalea varsi.

Keltakukkaiseksi muuntunut moniväriversio ('Broken Colours') kasvaa niin ikään vaaleista rungoista.

Juurakot ovat talvehtineet näissä viime vuotisissa isoissa ruukuissaan ja aloittaneet kasvun muutama viikko sitten, kun aloin kastella niitä reilummin. Olen kanniskellut ruukkuja päiväksi ulos ja illaksi sisään. (Mitä yhdestä selästä.)

Ruukuissa kasvaa myös uusia tuttavuuksia, kuten silkkiunikkoa. Niitä yritin viimekin vuonna saada menestymään suorakylvöllä, mutta kaadoin kaikki mikrotaimet heti lanaan liian isolla vesisuihkulla, joten totesin, että ne eivät ole mulle sopivia kasveja :)

Yritän kuitenkin uudestaan, ja nyt ihan pikkiriikkisellä sumutinpullolla.

Onnistumisen hetki koettiin taimihuoneen suunnalla eilen, kun viherkasvustossa pilkahti jotain sinistä. Riippalobeliahan se siellä oli avannut ensimmäisen kukkansa, noin kaksi kuukautta kylvämisen jälkeen.

Tuo on kyllä niin perusperuskesäkukka, mutta itsetehtynä kamalan arvokas, heh.

Lehdet ovat tainneet ottaa hiukan siipeensä muutaman plussa-asteen Taimela-öistä ja auringonporotteisista Taimela-päivistä, kun ovat osittain punertuneet. Mutta hengissä ovat, ja toivon mukaan pääsevät parin viikon sisällä kokonaan ulos, parempiin multiin ja ilmaviin maisemiin.

Mutta kuka riivattu on rouskinut tsinnian lehtiä? Melkein jokaisessa taimessa on hampaanjälkiä.

Ei näy ketään lehden alla eikä lähistöllä. Täytynee asentaa webbikamera kopperon sisään ja vahtia yöllä silmä tiukkana, että kenen on syy. (Mitä yksistä yöunista.)

Oikeassa ulkosassa tapahtuu nyt kovaa vauhtia. Yrttipenkissä olisi jo valmista syötävää, ruohosipulia.

Täytyy raaskia napsaista pienet maistiaiset aamulla ruisleivän päälle. (Joko voi mennä nukkumaan?)

Samoin oreganosta olisi jo saatavilla koe-erää. Uskaltaisikohan tuon oravan jemmaaman tammenterhon syödä, muistaakohan Qurre aarrettaan?

Yrttipenkissä nököttää myös viime vuotisen koristemaissin tynkä. Eikö ole hieno tuo juuristo? Ihan kuin mangrovemetsästä... eikä muuten lähde repimällä irti, täytyy hakea tehtävään joku apuväline.

Pihalla riittää kyllä silmäniloa nyt ihan koko rahan edestä. Silmua, nuppua, vaaleata vihreää. Ah!

Wanhat omenapuutkin innostuvat keväästä aivan kuin nuoruutensa parhaina päivinä. Ei haittaa heitä harmaantuminen!

Vasta juhannuksen jälkeen kukkiva pihajasmike ei malta enää olla ruskea risukko, vaan pukeutuu nukkaiseen vihreään.

Muuta väriä pihaan tuovat tällä hetkellä siniset skillat ja sinivuokot, keltaiset narsissit (ja kyllä, voikukat), vaaleanpunertavat jouluruusut ja kevättähdet sekä punaiset varhaiset tulppaanit.

Tuota katsellessaan muistaa, millainen värinälkä vaivasi koko talven. Tuskainen.

Ja tätä katsellessaan muistaa, miltä maistuvat kesän ensimmäiset auringossa kypsyneet mustaherukat suoraan pensaasta poimittuna. Taivaallisilta.

Nuo untuvaispintaiset marjan alut ovat kyllä herttaisia. Täytyykin tästä lähteä pihakierrokselle katsomaan, että ovatko he mahdollisesti jo hiukan kasvaneet.

Hyvää puutarhaviikkoa kaikille!