Voi mieletön maailma

Piti kertomani iloisesti siitä, kuinka pelargonit vihdoin alkoivat kukkia. Mutta koska ihmiset ampuvat alas lentokoneita ja tappavat rannalla leikkiviä lapsia, eivät tunnelmat kovin iloiset ole. Mieletön, mieletön maailma. Kuinka uskomattoman upea tämä pallomme on ja kuinka uskomattoman sotahulluja kaistapäitä sitä asuttaa. Ei voi ymmärtää.

Pitäisi ajatella, että toivoa on. Että Homo sapiens oppii ja yltää lajinimensä tasolle. Viisastuu (vihdoin). Usko siihen on kyllä ankarasti koetuksella.

Siksi(kin) on hyvä säännöllisesti katsoa vähän kauemmas. Tarkkailla taivasta. Kuikuilla kuuta.

Täysikuu on komea, mutta eri vaiheissa pinnanmuodot näkyvät paremmin. Tässä viikon takainen kuu, jossa valon ja varjon reuna paljastaa Mare Crisiumin (Vaarojen meri) ja sen yläpuolella olevan kraaterin.

Tätä kesäkuista täysikuuta odotin näyttäytyväksi pilvien takaa toista tuntia. Tiukka tuijotus auttoi. Ja vaikka oli perjantai ja 13. päivä, yhtään mustaa kissaa ei lähettyvillä näkynyt. Yksi harmaa jänis kyllä.

Joskus kuutakin täytyy kunnostaa, kuten toukokuun puolivälissä otettu kuva osoittaa.

Ja päivälläkin tätä ihanaa kivipalloa voi taivaalta tähyillä. Siellä se uskollisna kumottaa, vaikka valo näyttämöns' varastaa.

Päivällä voi tähytä myös Auringon suuntaan, että josko haloja näkyisi. Juhannuksen aikoihin näkyi tällaisia hentoisia.

Siinä näkyy 22° rengasta, horisonttirengasta ja sivuaurinkoa. Tässä heinäkuun 1. päivä otetussa kuvassa näkyy niin ikään 22° rengasta. Aurinko peittyi mukavasti varpailla, kun mökin terassilla makoilin. 

Ja näin kun on saanut etäisyyttä Telluksen hirviöasukkeihin, voi kääntää nenän kohti maata ja pelargoneja. Ne tosiaan ovat alkaneet kukkia. Talvehtimisen jälkeen kasvu oli tosi hidasta, ja kesäkuun kalsat kelit pysäyttivät sen käytännössä kokonaan. Mutta lämpö teki taikatemppunsa ja kukkanuput syntyivät.

Lääkärinkukka (Zaluzianskya capensis) avaa illansuussa pienet, toffeentuoksuiset poronsarvikukkansa. Täällä lisää hänestä.

Lembisiniseni, riippalobelia, on hyvässä vedossa.

Matalakasvuinen lupiini Lupinus elegans 'Dwarf Fairy Pink' on tämännäköinen. Muutama tänä keväänä kylvetty taimi (no joo, taimia ei kylvetä, mutta ymmärrätte ajatuksen) kasvaa nyt ruukussa, vankka toive on saada ne maahan ennen talvea. Josko vaikka monivuotisiksi ryhtyisivät.

Myös tuoksuva Mirabilis longiflora on alkanut kukkia. Pitkät valkoiset torvet avautuvat illalla. Yksi kukka kestää yhden yön, joten iltakävelyitä sen luo (nenä pitkällä) kannattaa tehdä useampia.

 Ja toivoa, että ehtii nauttia ennen ampiaista. Sekin tykkää, ihan pitää suihinsa syödä.

Rauhoittavia ja rakentavia hetkiä puutarhojenne äärelle. Kyllä tämä maailma tästä.

Sinnikäs syyskimikki

Yhdyn siihen huokailijoiden kuoroon, joka ihastelee syksyisin parhaaseen loistoonsa purskahtavia kasveja. Omassa puutarhassa tällainen on erityisesti syyskimikki, joka alkaa kukkia vasta näillä näppäimillä.

Kukinnot keikkuvat parin metrin korkeudella, ja kukista tulee voimakas makea tuoksu, jos ne ehtivät aueta kunnolla. Paljon olisi pikkukukkia vielä tulossa.

Viime vuonna syyskimikki (Cimicifuga ramosa) oli hienossa vauhdissa lokakuun vaihteessa lämpimän kesän ansiosta. Nyt tuota iloa voi vain kuvista katsella, pöh.

Nooh, ei auta harata sellaista asiaa vastaan, johon ei kertakaikkiaan voi itse vaikuttaa. Kannattaa mennä vain kasvihuoneen suuntaan ihmettelemään pelargonien suht' reippaana jatkuvaa kukintaa.

Olen huomannut, että näin syyspuolella kosteus tiivistyy kasvihuoneen kattoon ja seiniin aika lailla, eli huonetta pitää joka päivä tuuletella. 

Tänään aurinkoisena päivänä avasin oven ja raotin kattoikkunaakin, että tulisi kunnon kuivatus. Kasvit alkavat nimittäin homehtua erityisesti niistä kohdista, joista kukkavarsi on katkaistu, tyngän kärjestä siis.

Ulkosalla kukkivat vielä muun muassa daaliat, ja siksikin niistä kovasti tykkään. Punainen raottelee malttamattomana terälehtiään pienestäkin nupusta...

... Twilight Timet koreilevat kolmessa polvessa

... Leicesterin piispalla menee edelleen ihan lujaa

... mutta Eveline ei enää viitsi tuhlata punaistaan, vaan jarruttelee ja kukkii melkein valkoisin palleroin.

Tämän clematiksen viimeinen kukka jää viimeiseksi tällä erää. Seuraavaan tapaamiseen kuluukin sitten liki yhdeksän kuukautta. (Uh, ei ajatella sitä.)

Harmaamalvikit kukkivat vielä melko innokkaasti, mutta kyllä tällainen paperinohut-terälehtinen nuppu väkisinkin näyttää tulleen toisesta ajasta. Ei näytä varustus siltä, että sillä talvea kohti pitkälle pötkittäisiin.

Kurjenpolvi sentään on tajunnut hankkia maastoutumisvärin – mutta Geraniumithan ovat tunnetusti fiksuja ;)

Syksyruskaiset maastovärit ovat ylleen pukeneet myös vaahterat, paitsi ruukussa kasvava, rautakaupasta pelastettu pikkuvaahtera. Se on saanut lehtiinsä vain anarkistisia täpliä.

Kyseessä on vaahteran tervatäplätauti (Rhytisma acerinum), joka ilmenee mustina, jopa parin senttimetrin laajuisina laikkuina puun lehdillä. Tauti ei ole puille vaarallinen.

Metsäntutkimuskeskuksen mukaan kuivien lehtien haravoiminen puiden alta vähentää taudin esiintymistä. Sienitauti kun leviää lehtikasoihin jäävien itiöiden mukana laajemmallekin alueelle.

Tauti on harvinaisempi kaupungeissa kuin maalla, koska kaupungin puistoista yleensä haravoidaan lehdet syksyisin, mutta luonnossa itiöt pääsevät leviämään esteettä.

Omassa tarhassa näyttävät leviävän kyllä kaikenlaiset itiöt ihan estoitta. Yrttipenkkiin, ruohosipulien sekaan on noussut komea tatintapainen ja penkin kupeeseen on asettunut punalakkinen vieras.

Ehkä tämä on luontoäidin huumoria. Että tajuaako torvelo tarhuri, ettei näistä ole mausteeksi pataan ja pannuun, vaikka yrttien seassa kasvavatkin. Jos ei, niin siitäs sai?

Ps. Perennapuutarhurin blogissa on hyvä muistutus syysistutusten eduista. Lisäksi Heidi-Maaria bongasi Floriade-puutarhanäyttelyssä tämänkin blogin lukijoille tuttuja metrin korkuisia samettikukkia. Ne näyttävät olevan edukseen jossain muualla kuin kahden neliön kasvihuoneessa...

Harmaamalvikki, ok vai ei?

Yllätin itseni miettimästä kukkivaa harmaamalvikkia (Lavatera thuringiaca). Joku siinä häiritsee. Onko se kukkien "piirroskukkamaisuus" yhdistettynä vaaleanpunaiseen väriin ja ohueen harmahtavanvihreään varteen, josta paperiset kukat poikivat?

En tiedä, ehkä se vain on tuo läpikuultavan vaaleanpunainen väri. Outo tämä tunne joka tapauksessa on, sillä harmaamalvikki on vanha perenna, joka herää kasvuun ja runsaaseen kukintaan tunnollisesti joka kevät. Niillä ominaisuuksilla sen pitäisi olla lempikasvini...

Pentti Alangon mukaan malvikit eivät ole kovin pitkäikäisiä, vaan kantaa on pidettävä yllä kylvämällä. Tämä kanta on ollut samalla paikalla neljä vuotta, eikä hiipumista ole vielä näkynyt. Enkä ole varma, soisinko sen hiipuvan... ehkä kuitenkaan en halua malvikin katoavan, onhan se tavallaan hyvä, että on joku kasvi, jota pitää jäädä oikein pidemmäksi aikaa ihmettelemään.