30. syyskuuta 2010

Syksyä silmille

Kesän estoton väri-ilakointi on takana, mutta onneksi vielä löytää muunlaista katsottavaa. Maisema ei vielä ole vain harmaa ja ruskea.

Kun kurkkaa polun reunalle, näkee topakan kärpässienen.


Koivunlehtien turvassa on muhinut tämä sienipoppoo, joiden lajia en tiedä.


Vanhan omenapuun rungossa kasvaa jäkälää. Tervetuloa vaan kylään, porot!


Haavan runko kellertää komeasti, mutta se täytyy kuvitella mielessään, sillä blogiohjelma ei suostu lataamaan kuvaa.

Ehkä arvoisa Blogger muuttaa mielensä tulevan viikon aikana, jonka aion sopivasti käyttää lomailuun.

29. syyskuuta 2010

Lajinsa viimeiset

Vielä joku sinnikäs yksilö punnertaa kukkanuppunsa auki. Ties mitä toiveita kesän jatkumisesta elättelee.

Kärhö värjöttelee pohjoistuulessa aivan yksinään.


Krassin kukka ei saa avattua itseään täyteen kokoonsa, vaan huhuilee suu supussa kohtalotovereitaan.


Orapihlaja-aidanpätkän alta löytyy harakankello, joka tuntuu olevan väärässä paikassa väärään aikaan.


Pihakiveyksen saumakohdassa kasvaa joku mehikasvin oloinen pieni tyyppi. Sen kukat ovat miniatyyrikokoisia, mutta vielä ne pärjäävät puuskatuulten riepotuksessa.



Mikä ilo, että nämä lajiensa viimeiset jaksoivat vielä pusertaa kukintonsa ilmoille. Kuin jättääkseen jäähyväiset joksikin aikaa.

28. syyskuuta 2010

Tomaatti-finaali, osa 2

Ilmat viilenivät kyllä nyt siihen malliin, että katsoin ajan koittaneen. Riipaisin tomaattiraakileet sisälle kypsymään ja heitin hyvin palvelleet taimet pois. Multapaakuissa kiemurteli komea juuristo, mutta ilmeisesti elintilaa oli ollut riittävästi.

Melkein kypsiä hedelmiä (tarkallaeen ottaen marjoja) löytyi iso lautasellinen.


Vihreitä tomaatteja tuli paljon, en ottanut kaikkia edes talteen. Kypsytän niitä paperikasseissa, joissa on mukana muutama omppu etyleeniä kehittämässä. Katsotaan muutama päivä, tapahtuuko toivottua kehitystä.


Tomaattiprojekti siis tältä vuodelta liki lopussa. Seitsemän kuukautta sitä kesti, joten kyllä niihin kasveihin ehti kiintyäkin. Nyt on lykopeenitasot korkealla, kiitos punaisten palleroiden.

27. syyskuuta 2010

Pelakuun lapset

Helppoa kuin heinänteko, nimittäin pelargonien lisääminen. Emokasvista vain kukkimaton oksanpää leikkaamalla irti ja lehdistä siivottu varrenpätkä kosteaan multaan. Eipä aikaakaan, kun pistokas alkaa kasvattaa uusia lehtiä ja pukkaa kukkaakin, ainakin jos toimenpide tehdään kesällä.


Nämä ruukut talvehtivat kellarissa kasvivalojen alla noin +15 asteessa. Niiden emokasvitkin kannetaan samaan paikkaan. Siellähän ne sitten viettävät ennätyspitkän sukukokouksen, noin 7 kuukautta. Huh, voimia vaan heille.

26. syyskuuta 2010

Tomaatti: Finaali

Tomaattien kasvukausi alkaa vääjäämättä olla lopussa. Vihreitä raakileita löytyy vielä rutkasti, ja pikkuhiljaa ne ovat tähän asti punertuneetkin. Saa nähdä, miten ilmojen reipas viileneminen vaikuttaa nyt kypsymiseen.


Pienemmät 'Tiny Timit' punertuvat paljon nopeammin kuin keski-isot 'Majat', jotka eivät välttämättä enää ehdi ainakaan ulko-olosuhteissa kypsyä.


Raakileet punertuvat kyllä sisälläkin, jos ne emonsa hoteista irti repäistään ja valoisan ikkunan äärelle asetellaan. Katsotaan näitä kasveja vielä viikko ja sitten päätetään, onko ilma jo sitä luokkaa, että ne voidaan poistaa täysinpalvelleina.

Ensi keväänä kasvatan todennäköisesti vain kirsikkatomaatteja, niin ei tarvitse pähkiä sadon jalostusta. Toisaalta, kyllä se keitto oli namia. Ja se dippi. Ja salsa.

25. syyskuuta 2010

Kesätuuli was here

Ihana päivä tänään, aurinkoa ja lämpöä liki 20 astetta. Pörriäiset näyttivät tulleen myös maisemiin vetristämään siipiään ja nauttimaan harvinaisesta herkusta.


Samettikukka ilahdutti näitä veikkosia varmasti paljon, sillä niitä oli ruukun ympärillä useita.


Täysin yksivärinen samettikukka alkoi syksyä kohden muuttaa hieman väriään. Terälehtien tyveen tuli tummempaa,  ruskeanoranssia.


Metamorfoosi lisäsi samettikukan "pisteitä". Hieno, helppo, kestävä ja muuntautumiskykyinen kesäkukka. Mitä muuta voi toivoa? Ehkä sitä, että tällaisia kesäisiä päiviä olisi syksyllä usein, mutta ilman ilmastonmuutosuhkaa.

24. syyskuuta 2010

Perussettiä ikkunan alla

Alan lehdet ovat täynnä upeita syysasetelmia, jollaisia voisi viritellä ruukkuihin ja amppeleihin ja kransseihin ja vaikka minne. Tuntuikin aika mielikuvituksettomalta asetella kolme callunaa vieri viereen ja nostaa laatikko kuistin pikkuikkunan alle.


Mutta selitykseksi annan itselleni sen, että a) calluna "kestää" talven suht' samannäköisenä eli tähän systeemiin ei tarvitse kajota kuin vasta lumien sulettua ja b) callunan väri on rikas sellaisenaan ja c) callunat eivät vie vararikkoon - vaikka kasvien kohdalla konkurssiuhka ei heti olekaan realisoitumassa.

Nämä kaverukset täyttivät multatilan kokonaan, mutta jos tilaa olisi jäänyt, olisin täyttänyt sen kävyillä. Kävyt ovat käteviä, kerran kerättyjä käpyjä voi säilyttää vuosia. Ne sopivat myös sisälle tuleviin joulu- ja pääsiäisasetelmiin. Niillä voi peittää esimerkiksi asetelmakorista pilkistävät muoviruukut tai multapinnan, ja lopputulos on luomu.

Näihin callunoihin voisi virittää pienen sarjan kirkkaita led-valoja. Harrastin kanervavaloja joskus kymmenen vuotta sitten, ehkä niitä voisi kokeilla taas pimeimmän ajan piristykseksi.



Nyt nämä kasvit menevät aivan sellaisenaan. Mitä nyt yksi koivunlehti on hakenut varpujen seasta turvapaikkaa ja tuikuttaa keltaistaan.

Viime vuonna mielikuvitusta löytyi tasan yhtä paljon: ikkunan alla oli callunoita. Tammikuussa ne jaksoivat hehkua lumikuorrutteen läpi.


Yksinkertainen osoittautui kauniiksi.

23. syyskuuta 2010

Japaninvaahteran talvi

Jos Iltalehden uutisoima väite osoittautuu paikkaansapitäväksi, edessä on kylmin talvi tuhanteen vuoteen. Se kuulostaa kamalalta skenaariolta kaikkien eläväisten olentojen kannalta. Se vaikuttaa myös minikokoisen japaninvaahteran (Acer palmatum 'Dissectum Garnet') kohtaloon. Pikkupuu on kasvanut kolme vuotta ruukussa ja viettänyt talvet sisätiloissa. Nyt tekisi mieli istuttaa se ulos ja katsoa, miten pärjää.


Ruukku on nimittäin tu-hot-to-man painava, sen punnertaminen kellariin vaatii nokkakärryjä ja hauista ja kestävää selkää. Oletettavasti kasvin maanpäällinen osa kuolisi talven aikaan, mutta keväällä kasvu alkaisi kuten perennoilla. Kovin suureksi japaninvaahtera ei kyllä Suomen kesän aikaan ehtisi, mutta oikealla paikalla se voisi silti olla ihan komea.

Ympäristön isot vaahterat ovat ihan eri värivaiheissa juuri nyt. Omalla tontilla sijaitseva yksilö on vielä melkein kokovihreä.


Lähinaapurin puu on keltainen...



... ja kolmenkymmenen metrin päässä nautitaan punaisen eri sävyistä.



Mistähän mahtavat värierot johtua, pääseekö kylmä puraisemaan toisia aikaisemmin kuin toisia? Toivottavasti ensi talvena kylmä ei pure ennätyslujaa, tai otan japaninvaahterani ja muutan päiväntasaajalle.

22. syyskuuta 2010

Yli kymmenen tikkua laudalla

Nimittäin tarkalleen 112 kappaletta niitä jätskitikkuja kesän aikana kertyi. Perhe meinasi alkuvaiheessa tuskastua, kun tikku piti muistaa laittaa talteen, mutta loppukesästä toiminto automatisoitui.

Nyt jäätelönsyönti on luontaisesti hiipunut liki olemattomiin, joten näillä tikuilla on pärjättävä ensi kasvukausi. Uskon, että ne riittävät siemennösten tunnisteiksi varsin hyvin, ellen voita arpajaisissa rahaa uuteen ja isoon kasvihuoneeseen.


Sitä voittoa juhlittaisiin luonnollisesti komeimmilla jäätelöillä, mikä kaupan laarista löytyisi.

20. syyskuuta 2010

Rapeaa rosmariinia

Havahduin eilen uunijuureksia tehdessäni, että rosmariinisatoa ei ole otettu talteen. Napsaisin sen ainokaisen yksilön jo puumaiseksi muuttuneet varret poikki ja kaivoin ullakolta kuivurin.


Puolen tunnin päästä havuntuoksuinen herkku oli purkissa. Siinä se odottaa talven tyrskyiltoja, jolloin kesää on antoisinta muistella.

Pieneen kasaan menevät nuo kuivat lehdet, mutta kyllä tästä riittää yllättävän pitkäksi aikaa.


Puutarha.netin mukaan rosmariini oli yksi ainesosa keskiajan desinfioivassa voiteessa, joka suojeli ruumiinryöstäjiä paiseruttotartunnalta. 

Se ei ole kovin herkullinen tieto.

19. syyskuuta 2010

Satoi satoi, ropisi

Toissa päivänä satoi kaatamalla. Otin kameran ja sateenvarjon ja menin ulos kuvaamaan surkeutta. Melkein oven edessä virui vaahteranlehti, jota pisarat piiskasivat armotta. Kyykistyin kuvaamaan, kun lehden viereen lennähti toinen.


Surkeushetken sijaan siitä tuli kaveruustuokio.

16. syyskuuta 2010

Kellerryksen aika

Ääh. En tykkää, mutten mahda tilanteelle mitään: syksy tuli ja aloitti maisemanmuutostyönsä.

Ensimmäisenä polvilleen notkahti pihajasmike. Kohta se on ihan kalju ja risuinen.


Heinäkuun alussa sama kasvi oli elämänsä terässä. Tätä ilmettä joutuu taas odottamaan noin 250 päivää.


Syksy on vääjäämätön osa suomalaista vuodenkiertoa, mutta kyllä se silti riepoo, kunnes tilanteen nöyrästi vähitellen hyväksyy ja sulattaa. En kuitenkaan aio "käpertyä kynttilänvaloon hyvän kirjan äärelle", siitä tulee silmät ja selkä kipeäksi.

13. syyskuuta 2010

Ehtiikö syyskimikki?

Kaikki näyttäisi olevan valmiina syyskimikin (Cimicifuga ramosa) kukintaan, vain aurinkoa ilmeisesti kaivattaisiin lisää.


Syyskimikki on kotoisin Kamtsatkalta (Koillis-Aasiasta Venäjältä) ja kukkii Suomessa syys-lokakuussa. Kasvista tulee 160-200 sentin korkuinen, joten varsin komea se on kukkimattakin.

Viime syksynä kimikit ehtivät avata kukkatähkänsä ihan mukavasti. Lähikuvaa varten vartta piti taivuttaa kuin jousta.


Pitkää odotusta ei välttämättä ole kuitenkaan edessä: kuva on otettu 27. syyskuuta.

12. syyskuuta 2010

Risiinissä tapahtuu

Risiinistä tiedän vain isot lehdet ja siemenistä puristettavan öljyn. Wikipedia valottaa, että puristejäännöksestä voidaan eristää myrkkyä, joka on 6 000 kertaa voimakkaampaa kuin syanidi.

Noh, niin tai näin, kovasti näiden kasvuaan lopettelevien risiinien kukinnoissa nyt tapahtuu.


On siinä pallukkaa, meteoriittiä, kukkaa ja hötylää. Tämä on aurinkoisella paikalla kasvaneen 'Zanzi Palmin' edustaja, alla on sama kasvi puolivarjon puolelta.


Hämen meininkinsä onkin paljon rauhallisempaa. Mikähän näistä sitten lopulta on se siemen, josta öljyä voisi tiristää? Tai josta voisi ensi keväänä uudet risiinit alulle laittaa?

Pituutta kolmikon korkeimmalle yksilölle kertyi 130 cm. Ensi vuonna lannoitan ahkerasti, katsotaan, miten vaikuttaa.

Kivaa siis, että risiini tuottaa tällaistakin katseltavaa. Näin syksyn ottaessa valtaa kaikenlainen rönsyily on erityisen ilahduttavaa. 

8. syyskuuta 2010

Niin hyvää puuta

Kuivaa, kosteaa, märkää, kuivahkoa. Nämä klapit ovat kokeneet kesän aikana kaikki kosteusmuodot, kun ovat olleet kuivumassa paljaan taivaan alla. Toiveena olisi, että ehtisi heittää ne kellariin kohdassa "rutikuiva".


Ja mitäkö tämä aihe tekee puutarhablogissa? No taustalla kököttävä koivu toimii aasinsiltana. Tällaisia talvi-iltoja lämmittäviä palikoitahan siitä Betula pendulasta voi tehdä, jos tarvetta ilmenee, ja jos puu on jonkun muun mailta.

6. syyskuuta 2010

Maksaruoholla olmi nimi

Maksaruoho? Eipä herätä kummoisia odotuksia tällainen nimi, vaikka kyseessä on hieno kasvilaji. Maksaruohoja (Sedum) tunnetaan 500-600 lajia, pääasiassa täältä pohjoiselta pallonpuoliskolta. Suomessakin kasvaa kahdeksan luonnonvaraista lajia, kertoo P. Alanko.

Nämä yksilöt ovat taimikaupan tuotteita, oletettavasti komeamaksaruohoja, lajikkeesta ei tietoa eikä muistikuvaa.


Monta kuukautta ne kasvavat taustalla, pitämättä meteliä itsestään, ja juuri kun kesä heittää hyvästit, maksaruoho ilahduttaa punerruttamalla suuret kukintonsa. Että olisi vielä jotain kaunista odottaa.

Maksaruoho ei ole kiva nimi näin arvokkaalle kasville. Pentti, voitko tehdä asialle jotain?

4. syyskuuta 2010

Pelargonissa vara parempi

Pelargoneilla ei ole kovin trendikäs ja moderni maine, mitä lie mummun kukkia ovat monen mielestä. Mutta jotain kiehtovaa niissä mielestäni on, ehkä juuri se perinteisyys. Eikä helppohoitoisuuskaan huono ominaisuus ole.

Talvehditan kaikki pelargonit, joita ruukuissa kasvaa. Ne pärjäävät talven yli pienillä lorauksilla vettä ja päivittäisellä annoksella valoa. Itse asiassa tuo valo tekee sen, että kasvit pukkaavat kukkaa harvakseltaan vielä joulun alla. Sitten ne uuvahtavat ja vetävät hetken henkeä.

Keväällä lisään valon määrää ja kastelua, jolloin pelakuut aktivoituvat. Siirrän ne ulos ilman lämmettyä, usein tosin liian aikaisin, jolloin kasvit jämähtävät kylmään ja kukinnan aloitus viivästyy. Mutta ei se haittaa, jo tietoisuus siitä, että pelargoniums are back, niin kuin Amerikassa sanotaan, on mukavaa.


Tässä tämän kesän kukintaa, lajikkeista ei ole mitään tietoa, suurin osa lienee vyöhykepelargoneja (Pelargonium zonale). Kaikenmaailman rauta-kodintarvike-puutarha-tingeltangel-kaupat myyvät niitä nimellä "Kesäkukka 2,95".


Olen kasvattanut pelargoneja siemenistä ja pistokkaista, molemmat tavat ovat varsin helppoja ja satoisia. Siemenet pääsevät multiin tammikuussa, pistokkaita otan kesäaikaan.


Pentti Alanko mainitsee, että pelargoneja voidaan lisätä pistokkaista kevättalvella. Nämä pistokkaat (kuvassa etualalla) irrotettiin emostaan keskikesällä, ja muutaman viikon kuluttua ne jo kukkivat, ehkä erityisen suotuisan sään ansiosta?


Nyt vaan pitää muistaa ottaa heidät ylös ennen syyspakkasia ja viedä kellariin muiden lajitoveriensa kanssa. Parhaiten ne pärjäävät lasittamattomassa saviruukussa. Hienoa vanhemmissa yksilöissä on jälleennäkemisen riemun (hmm) lisäksi se, että niiden varret muuttuvat käkkyräisiksi.


Ah, asuapa Kreikassa, jossa teiden varsia saattavat koristaa tällaiset pusikot. Siellä ei tarvitsisi viettää puolta vuotta kellarissa, ei kasvin eikä tarhurin.

2. syyskuuta 2010

Luumu tuo joulun

Kauneus ei katso ulkonäköä. Näin voisi todeta vasemmalle vahvasti skolioottisen, latvasta katkenneen luumupuun kohdalla. Tämä luumu (Prunus domestica) tekee nimittäin maukkaimmat ja odotetuimmat hedelmät tässä kotitaloudessa.

Luulin kuivan kesän nitistäneen sadon olemattomiin, mutta mitä vielä. Sen, mikä ulkonäössä ehkä menettää, sen toiminnallisuudessa voittaa.


Puu oli paikallaan, kun asetuimme taloksi, mutta vahva veikkaukseni on, että hän on 'Yleinen punaluumu'.

Punerrus on alkanut. Ja malttamaton odotus.

1. syyskuuta 2010

Kovan onnen kesäkoiso

Sain joitakin vuosia sitten lahjaksi kesäkoison (Solanum rantonnetii), joka oli ohjattu kasvamaan kivaksi pikkupuuksi. Sen latvus oli täynnä siniliiloja pikkukukkia, joita se jaksoi täydessä auringossa tauotta pusertaa. Talvehditin kesäkoisoa kasvivalojen äärellä kellarissa, jossa se näytti aina liki kuolevan, mutta lähti kuin lähtikin aina uuteen kasvuun.

Eräänä keväänä rouva Koiso pysyi koomassa pitkälti yli vapun, jolloin muut talvehtineet jo vihersivät kunnolla. Otin kasvin pois ruukustaan ja heitin sen haravointijätekasan päälle odottamaan pääsyä Kivikonlaitaan. Kun roskakuorma parin viikon päästä oli vientiä vaille valmis, lehtikasan päällä komeili kesäkoiso täynnä pieniä vihreitä lehtiä.

No ei kun tyyppi takaisin ruukkuun ja aurinkoon.

Se kasvatteli paksua varttaan vielä pari vuotta, kunnes viime talvena runko kuukahti, lopullisesti. Uutta versoa kyllä pukkasi rangan ympäriltä paljonkin, niiden kukintaa sai odottaa elokuun lopulle.

Vaikka tämä kasvi on jonkun sortin selviytyjä ja siihen liittyy hauskoja muistoja, saa kesäkoiso nyt kuljetuksen Kivikonlaitaan. Voi olla, että kadun päätöstä ensi keväänä, kun kellarissa ei voi enää arpoa, että "elossa vai kuollut".