Talvehditan kaikki pelargonit, joita ruukuissa kasvaa. Ne pärjäävät talven yli pienillä lorauksilla vettä ja päivittäisellä annoksella valoa. Itse asiassa tuo valo tekee sen, että kasvit pukkaavat kukkaa harvakseltaan vielä joulun alla. Sitten ne uuvahtavat ja vetävät hetken henkeä.
Keväällä lisään valon määrää ja kastelua, jolloin pelakuut aktivoituvat. Siirrän ne ulos ilman lämmettyä, usein tosin liian aikaisin, jolloin kasvit jämähtävät kylmään ja kukinnan aloitus viivästyy. Mutta ei se haittaa, jo tietoisuus siitä, että pelargoniums are back, niin kuin Amerikassa sanotaan, on mukavaa.
Tässä tämän kesän kukintaa, lajikkeista ei ole mitään tietoa, suurin osa lienee vyöhykepelargoneja (Pelargonium zonale). Kaikenmaailman rauta-kodintarvike-puutarha-tingeltangel-kaupat myyvät niitä nimellä "Kesäkukka 2,95".
Olen kasvattanut pelargoneja siemenistä ja pistokkaista, molemmat tavat ovat varsin helppoja ja satoisia. Siemenet pääsevät multiin tammikuussa, pistokkaita otan kesäaikaan.
Pentti Alanko mainitsee, että pelargoneja voidaan lisätä pistokkaista kevättalvella. Nämä pistokkaat (kuvassa etualalla) irrotettiin emostaan keskikesällä, ja muutaman viikon kuluttua ne jo kukkivat, ehkä erityisen suotuisan sään ansiosta?
Nyt vaan pitää muistaa ottaa heidät ylös ennen syyspakkasia ja viedä kellariin muiden lajitoveriensa kanssa. Parhaiten ne pärjäävät lasittamattomassa saviruukussa. Hienoa vanhemmissa yksilöissä on jälleennäkemisen riemun (hmm) lisäksi se, että niiden varret muuttuvat käkkyräisiksi.
Ah, asuapa Kreikassa, jossa teiden varsia saattavat koristaa tällaiset pusikot. Siellä ei tarvitsisi viettää puolta vuotta kellarissa, ei kasvin eikä tarhurin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti