Kovan onnen kesäkoiso

Sain joitakin vuosia sitten lahjaksi kesäkoison (Solanum rantonnetii), joka oli ohjattu kasvamaan kivaksi pikkupuuksi. Sen latvus oli täynnä siniliiloja pikkukukkia, joita se jaksoi täydessä auringossa tauotta pusertaa. Talvehditin kesäkoisoa kasvivalojen äärellä kellarissa, jossa se näytti aina liki kuolevan, mutta lähti kuin lähtikin aina uuteen kasvuun.

Eräänä keväänä rouva Koiso pysyi koomassa pitkälti yli vapun, jolloin muut talvehtineet jo vihersivät kunnolla. Otin kasvin pois ruukustaan ja heitin sen haravointijätekasan päälle odottamaan pääsyä Kivikonlaitaan. Kun roskakuorma parin viikon päästä oli vientiä vaille valmis, lehtikasan päällä komeili kesäkoiso täynnä pieniä vihreitä lehtiä.

No ei kun tyyppi takaisin ruukkuun ja aurinkoon.

Se kasvatteli paksua varttaan vielä pari vuotta, kunnes viime talvena runko kuukahti, lopullisesti. Uutta versoa kyllä pukkasi rangan ympäriltä paljonkin, niiden kukintaa sai odottaa elokuun lopulle.

Vaikka tämä kasvi on jonkun sortin selviytyjä ja siihen liittyy hauskoja muistoja, saa kesäkoiso nyt kuljetuksen Kivikonlaitaan. Voi olla, että kadun päätöstä ensi keväänä, kun kellarissa ei voi enää arpoa, että "elossa vai kuollut".