K = kärhöt

Nyt on kyllä kärhöosastolla kaikki ihan rempallaan, mutta silti K-kirjain saa edustaa juuri kärhöä. Ehkä tästä tulee itselle julkinen opetustilanne sen suhteen, että jos meinaa köynnöstäviä kärhöjä pihaansa istuttaa, niin ihan sillä samalla hetkellä pitää miettiä, että millainen tuki niille tulee. Jos virittelee jonkun bambukeppihimmelin, voi olla varma, että se ei ole tukeva ja että joutuu virittelemään sen uusiksi joka kevät. Paitsi sinä keväänä, kun ei jaksa eikä hotsita, jolloin kärhöpolot luikertelevat siimat sotkussa koko kesän maata pitkin.

Osa lonkeroista on saanut tukea viereisestä marjakuusista.

Osa on paennut aidan yli naapuriin.

Joku on ottanut siellä tukea lähimmäisestään, joka taitaa olla... juu, maitohorsma.

Tästä tukirakennelman tärkeydestä olen kirjoittanut oikein muistilapun itselle vuosi sitten. Unohdin vaan lukea sen.

Näiden jalokärhöjen nimiä löytyy täältä, jos joku haluaa enemmän infoa. Ja bambukehikon rakennusta on pohdittu täällä.

Alppikärhö kukkii alkukesästä. Tässä yksilö, jonka ostin Plantagenista vaaleanpunaisena ja jonka kukintaa nyt sitten kuitenkin ihailen perussinisenä.

Viime keväänä siemenestä kasvatetut pagodikärhöt ovat kasvaneet hitaasti, ovat nyt noin 50-senttisiä, eivätkä ole vielä kukkanuppua vilautelleet. Sarin pagodikärhöt ovat näköjään myös kiirehtimätöntä mallia, joten on vaan kärsivällisesti odoteltava.

Aiemmin kesällä ilahduttaa myös sininen jalokärhö 'The President', jolla on muita jalokärhöjä mukavampi asuinpaikka ja siksi aikaisempi kukinta. Harmi vaan, että touko-kesäkuun vaihteessa sen eteen parkkeerasi juhlateltta, joka ei ole vielä rullautunut takaisin laatikkoonsa. Ei, se nököttää paraatipaikalla tyynesti kuin tomppeli keskellä moottoritietä. Tosin se on muodostanut sisäänsä rauhallisen apilareservaatin.

Presidentti on siis kukkinut (mahdollisesti) teltan takana ihan yksinään, eikä sitä ole huomattu valokuvatakaan. Sori pressa, ensi vuonna pääset salamavalojen loisteeseen. 

Näin jälkikäteen tajusin, että teltta olisi toiminut kesäisenä kasvihuoneena ikkunoidensa ansiosta. Yhdellä seinustalla olisi valo riittänyt hyvin, eikä tuuli olisi kiusannut. Nyt tosin unohdan tämän ajatuksen, ettei hökötys tule mieleen Kasvihuone Kakkosena ensi keväänä. Se on jo suoranaista pöhköyttä, vaikka Virallinen Kasvihuone onkin ihan tupaten täynnä.

Muutama tomaatti sinne näköjään tänä vuonna mahtui kasvamaan, taisi olla laareissa liikaa kasvuvoimaa.

Mutta siis, jos kestävää ja tukitarpeetonta köynnöstä kaipailee, niin tässäpä sellainen. Karhunköynnös (Calystegia sepium), kyllä peittää kaiken, mikä kohdalle osuu. Eikä siitä pääse millään eroon.

Ja kun riesoista puhutaan, niin mainitaan myös Kamalat hyttysenpistot. Tuleeko teille patteja ja paiseita, pitkään kestäviä kutisevia palleroita, jotka tuoreeltaan ovat jo suhteellisen koomisen näköisiä? Vai mitä sanotte tällaisesta kolmannesta silmästä?

Tällaisia tulee, kun hiukankin iltasella varjossa kykkii ja kasvejaan ihmettelee. Miestä ei pistä kukaan koskaan, minä olen saanut hänen kiintiönsä kontolleni. (Sorry tuima tuijotus, olin hiukan ärtynyt piikkiveijoille.)

Jonkinlainen K niin kuin karmakierrätys tässä elämässä kuitenkin vallitsee. Kolmisilmäisen ihmisen kasvattama herkkuhedelmä on maistunut jollekin luontokappaleelle, mutta harmi vaan, että hedelmä on ollut kovin tulista mallia.

Juuri eilen pohdittiin, että maistuisikohan kirsikan näköinen chili jollekin. Punaista on ilmeisesti ollut liian riskaabelia maistaa, mutta oranssi on näyttänyt viattomalta. Nyt se näyttää lähinnä Halloween-kurpitsalta, ja jossain köhii seikkailijaluonteinen lintu. Olisin kyllä toivonut, että reiät olisivat tulleet hyönteisparven ruokailuhetkestä. K niin kuin kosto ;)

Pagodikärhössä temppelin alku?

Hidasta on ollut pagodikärhön kasvu ja pitkä on ollut odottavan aika. Onneksi tässä on ollut muutakin kesätekemistä, ettei ole tarvinnut ihan vaan istua ja hämähäkinseitteihin kadota.

Lyhyesti pagodikärhön tähänastinen elämä: Kylvin siemenet huhtikuussa, niiden itäminen kesti toista kuukautta. Kolmesta itäneestä vain yksi näytti jaksavan väkertävää itselleen edes sirkkalehtiä.

Jätin moiset jumittajat kevätkiireissäni oman onnensa nojaan täyttyvän kasvihuoneen seinäruusuiksi, kastelin niitä aina muistaessani. Aika kului, vesi virtasi joessa ja yks' kaks' bongasin ne. Mitä ihmettä, jurottajistahan oli heinäkuun lopussa kehittynyt ihan oikeita taimia, vaaksan ja kahdenkin mittaisia.

Enpä olisi kyllä koskaan uskonut. Ajattelin, että saan seurata pagodikärhön elämää vain Sarin blogissa, mutta näinhän se taas nähtiin, että puutarhurin ei auta hosua.

Ja puutarhurin, jolla on pikku apulainen, on otettava kuvansa nopeasti tai jokaiselle kasville kasvaa lisäjalat ja turkki.

Pagodikärhö on kiinnostava tapaus, vaikka se ei kukikaan kovin näyttävästi. Vaaleankeltaiset pienet kukat muistuttavat siperiankärhön kukkia, mutta ovat selvästi vaaleammat. Sen sijaan tuo nimi ja historia on kiinnostava. Pagodikärhö (Clematis chiisanensis, tässä lajike 'Korean Beauty') on esitelty maailmalle joskus 1910-luvun puolivälin tienoilla. Kasvi on kotoisin Koreasta.

Sana 'pagodi' puolestaan tarkoittaa "Intiassa, Kiinassa ja Japanissa buddhalaisten temppelien erillistä, useampikerroksista, taitekattoista temppelitornia". Näin meitä valottaa Koululaisen Uusi Tietosanakirja vuodelta 1974. Jos kaipaa laveampaa selitystä kuvan kera, se löytyy Wikipediasta.

No, ovatko korealaiset nähneet pagodikärhön kukassa temppelirakennuksen katon muotoja?

Kuva: Johnsons

Vai onko kasvi vain yksinkertaisesti viihtynyt temppelien läheisyydessä? Ehkä molempia, mutta nimi tulee kuitenkin Chiri-san-vuoresta, joka on Korean toiseksi korkein vuori (1915 metriä). Vuoren alkuperäinen nimi on Chiisan, se löytyy kasvin latinalaisesta nimestä. Ja kas vain, pagodikärhö on kotoisin tuolta vuorelta. Ta-daa. 

Korealaiset kuulemma tykkäävät kovasti vuorestaan ja patikoivat kansallispuistomaisemissaan erityisesti kesäisin ja syksyisin.

No niin, tällainen tapaus tontille sitten on rantautunut. Kun tässä on jo opittu elämään anglikaanisen piispan kanssa, niin mikä ettei buddhalainen korkeanpaikan temppelikasvikin joukkoon sovi. Puitteet ovat vaan nyt kovin erilaiset, ei ole pyhättöä eikä vuorimaisemaa hälle tarjota.

Kaivoin taimet puolisaviseen paikkaan, jossa asuu ennestään alppikärhö (juu, toinen alavalla maalla huimausta saava) ja tämän kesän aitoelämänlangat. Tiedän jo nyt, että kärhöille pitäisi kehittää joku muu tukisysteemi, kuin tiipiin muotoon tökätty bambukeppitrio. Joku nätimpi ja kestävämpi, todellakin.

No, tuolla jossain ne nyt ovat, pagodikärhöt.

Nuokkuvista keltaisista tuli mieleen auringonkukka, joka kasvaa uuden kärhöhässäkän vieressä. Hän näyttää mulle takaraivoaan ja naapurille valoisat kasvonsa. Onko tämä mielestänne oikein?

Entä onko oikein se, että olen odottanut korianterin siementen kypsymistä viikkotolkulla ja sitten ne ykskaks kypsyvät, eivätkä odota poimijaansa? Tippuvat maahan, katoavat sinne, niin että kypsyttäjä saa vain viisi vaivaista palleroa ensi vuoden kylvöksiinsä?

Harmistuneena napsin silmäniloa eteiskuistin kukkapulloihin. Se helpotti vähän.

Kevään pionit kestivät pullokukkina useita päiviä, daaliat ovat kokemukseni mukaan myös melko kestäviä leikkokukkia.   

Maloppia kehutaan kestäväksi leikkokukaksi, testataan siis sitäkin.

Aurinkoisena hetkenä malopin keskustähti hehkuu upeasti.

Jos olisi taipuvainen mystifioimaan asioita, niin nyt aineksia olisi yllin kyllin. On piispaa, on hämärän aikaa, on temppelikasvia, on hehkuvia tähtiä. Ja mikä hauskinta, on myös hehkuva kottikärryn rengas.

Päiväkahvilla istuskellessani ihmettelin katajan juurella loimottavaa punaista. Aurinko se siellä paistoi renkaan läpi juuri sopivasti. 

Voihyväntähen, onneksi pääsee kohta töihin :D

Lähes pelkkää positiivista

Harrastuskiireiden aiheuttama ylirasitus alkaa olla taaksejäänyttä elämää ja nyt pihalla voi käyskennellä kädet melkein velttoina sivuilla riippuen. Ei niistä paljon muuhun nyt olisikaan, heh. Kaikki taimet muutamaa elämänlankaa, pikkuriikkisiä coleuksia ja pistokaspelargoneja vaille on istutettu lopullisille kasvupaikoilleen. Tekisi mieli sanoa, että aamen.

Ilmat ovat olleet muutaman päivän ihan kesäisiä, hellelukemiakin on hätyytelty. Oli hyvä saada pakolliset tehtävät tehdyksi, niin ehti mukaan pikavauhtia muuttuvan puutarhan seurantaan.

Ihana särkynytsydän (Lamprocapnos spectabilis 'Alba') kukkii jo reippaasti.

Akileijoista punainen lehtoakileija aikoo avata nuppunsa ensimmäisenä.

Kurjenpolvista vanhinta kaartia edustava tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorhizzum 'Album') on ehtinyt ensimmäisenä kukintavaiheeseen. 

Myös kaikissa uudemmissa, viime vuonna istutetuissa kurjenpolvissa on kukkanuppuja. Siksihän mä näistä kurjenpolvista niin kovasti tykkäänkin, kun ne ovat luotettavia, helppohoitoisia, runsaita ja monimuotoisia... puuttuukohan listasta vielä joku oleellinen adjektiivi? Joo: kauniita.

Hedelmäpuista ensimmäisenä kukkineen kriikunan (tai kriikunaksi luulemani pikkuhedelmäisen luumupuun) valkoinen kukkeus alkaa olla tältä vuodelta ohi. Yritin saada kuvaan tuulessa lenteleviä terälehtiä, kovin olivat nopeita... mutta tuossa sinitaivaan kohdalla niitä voi hyvällä tahdolla näkyä.

Supervänkyrä luumupuu on myöskin lopettelemassa kukintaansa, hienoa, että ehdin tallentaa tämänkin näyn. Tästä puusta tulee herkkumaukkaita hedelmiä, vaikka ulkomuotonsa on koivun puristuksessa vahvasti vino. Luurankospesialisti laittaisi hänelle selkärankatuen seuraavaksi viideksi vuodeksi, luulen.

Kolme vuotta sitten työkavereilta lahjaksi saatu kirsikkapuu pitää vielä morsiuspukuaan ja liehittelee sillä surriaisia. Toivottavasti pörisijät ovat olleet hereillä, niin saataisiin tänä vuonna enemmän kuin yksi marja. Ja jos ollaan itse valppaina, niin joku pitkänokka ei syö sitä meidän edestä.

Puutarhan luottopakit, kaksi vanhaa omenapuuta, ovat taas osoittaneet taitavan muuntautumiskykynsä. Kun ne rospuuttoaikaan seisovat vankkoina siemenkranssi- ja lyhtytukina, niin näin alkukesästä ne vangitsevat katseen upealla vaaleanpuna-valkoisella kukkakruunullaan. Oksien harmaa jäkälä vain korostaa kukinnan kauneutta. 

Vahvemmat vaaleanpunaiset värit löytyvät tulppaaneista, jotka ovat lämmössä kasvaneet parhaaseen muotoonsa. Tässä 'Dynasty', jonka tyyppisiä yksinkertaisia kaunottaria aion istuttaa tänä syksynä lisää.

Jalokärhökasvusto yllätti tänä keväänä, nimittäin kasvit eivät olleet paleltuneet maata myöten, vaan viimevuotisista varsista lähti alkuun uusi kasvu – yli metrin korkeudelta maasta. Lunta oli parhaimmillaan kasautunut juuri sen verran, ehkä se suojasi kasvustoa?

Leikkasin risukon kuolleet oksat pois ja kasvusto oli viikossa, parissa jo naisen mittaista. Ensimmäiset kukkanuputkin ovat kehittyneet.

Ajatella, kaikki tämä kehitystiedostus olisi mennyt ohi, jos odottamassa olisi ollut vielä esimerkiksi sata itsekasvatettua tainta. Uh, pelkkä ajatuskin saa alaselän vihlomaan.

Alppikärhö tekee urhoollisesti kukkia tuijien tyveltä ponnistaen.

Ostin viime syksynä Plantagenin alelaarista toisen alppikärhön, vaaleanpunaisen Clematis Alpina 'Pink Flamingon'. Sekin aloittelee kukintaansa, mutta juupeli juu, eihän se mikään vaaleanpunainen ole. Se on ihan samanlainen sininen kuin tuo vanhempi lajitoverinsa.

Pitänee varmaan mennä murmuttamaan ja vaatimaan oikeaa tuotetta tilalle – ellei kukalle tapahdu ihmepinkittymistä? Jos ei, niin vuoden turhaa odotusta Plantagen tuskin korvaa. Täytyy vaan alkaa ihastella tätä sinistä versiota, joka toki on kaunis, onhan mulla sellainen jo ennestään, mutta vaaleanpunainen se ei ole, ja sellaisen minä luulin ostavani. 

Tässä kohtaa on pakko parahtaa: Backas-taimisto, tule takaisin! Koko pääkaupunkiseutu kaipaa sinua kuumeisesti. Lähtösi jättämää aukkoa ei kukaan ole voinut parissakaan vuodessa täyttää. Snif.

Ja onhan täältä tulossa lisää kärhöä, nimittäin kermanväristä pagodikärhöä (Clematis chiisanensis 'Korean Beauty'). Ainakin kokonainen yksi taimi olisi kehittymässä, jos hyvin käy. Heh heh. 

Itäminen kesti toista kuukautta, ja mullan pinnalle nousi kolme sirkkalehtiparia. Vain tosiaan tämä yksi taimi on saanut kehitettyä itselleen ensimmäisen varsinaisen lehtiparin. Sari onnistui kyllä huomattavasti paremmin, vaikkei hänellä ollut kuulemma mitään erityisiä ässiä hihassaan. Ehkä hortonomin sormet ovat kuitenkin herkemmät kuin harrastajan? :)

Noh, tarkkaillaan, miten tämä yksilö kehittyy – ja ihastellaan kukintaa Sarin blogista.

Idänunikko 'Olympia' ei paljon pastellisävyisestä herkistelystä innostu. Se availee kiivihedelmän näköisiä palluroitaan, jotka ovat pakattu täyteen hehkuvan oranssia silkkistä terälehteä. Tulkaa vaan, minä tykkään!

Nurmikoksi kutsuttavan viherkasvuston on saanut ajaa leikkurilla jo viikko sitten, ja tänään on sama urakka edessä. Ajelutarpeen mittari on koira, jonka on näyttävä heinikon seasta :) Mutta kaiken yli ei jyrätä, vaan esimerkiksi pari tällaista hieman harhaillutta laukkaa kierretään kaukaa.

Ruukkukolonna on nyt kaikkien aikojen mittavin. En ole uskaltanut laskea, kuinka monta isoa ruukkua pihalla tököttää vihreää puskemassa, mutta kyllä niitä ainakin 25 on, ja pienet päälle. Mutta onneksi, oi onneksi, nyt on alkanut vain tarkkailun, kastelun ja nautinnon vaihe. Tulkoon rankkasade tai raekuuro, nyt kasvien on pärjättävä niillä sijoillaan, jotka olen heille valinnut. Roudarinhommat ovat takanapäin.

Mutta palkintoja toivottavasti alkaa siis kohta näkyä. Ainakin kun kuivuneita orvokin kukkia nyppii, voi viehkojen värien lisäksi nähdä vaikka siitepölyisen leppäkertun. Se on nyppijän suloinen lisävoitto.

Suurin osa itsetehdyistä kesäkukista ei vielä kuki, mutta riippalobelia on jo hyvässä alkuvauhdissa. Oijoi, kylläpä on erityisen hyvinmuodostunut ja fiksun näköinen kukka tuo, vaikka asian otankin itse puheeksi ;)

Risiini sai Taimelassa nopeimmat alkuvauhdit ikinä, 40 cm korkuisissa taimissa on jo kukinnot valmiina. Yleensä nuo kukkavanat putkahtavat esiin aikaisintaan heinäkuussa ja varjoisammassa kasvupaikassa vasta elokuun lopulla.

Kasvihuoneessa, jonka nimi on tähän asti ollut Taimela, tapahtuu kaikki superpikavauhtia. Basilika viihtyy erinomaisesti tomaattien antamassa puolivarjossa, tässä kolmea eri ikäistä tainta. Olen raaskinut yhdestä ruukusta jo syödäkin, tänään karaisen itseäni syömään lisää.

Pensaspaprikat alkavat varmaan kohta punertumaan, ja hieman hitaammat chilit ('Caribbean Antillais') ovat ehättäneet ensimmäisen podinsa muodostusvaiheeseen. Tervetuloa maailmaan!

Sungold-tomaattien kanssa ollaan hirmuisessa vauhdissa, silmiin osui jo ensimmäinen raakile, hui.

Kyllä tuo melkein trooppinen kasvihuone-olotila taitaa hänelle olla just passeli. Viime viikolla kasvihuoneeseen kohdistui jo semmoinen porotus, että varjostusasiat tulivat ajankohtaisiksi. Ensin viritin päälle ison kankaan "Kauneimmat lakanani" -kokoelmastani, mutta se teki varjosta vähän turhan syvän. Tutkiskelin internettejä ja totesin, että tähän Palramin Silverlineen on saatavilla varjostuskangas (Shade Kit), joka maksaisi noin 50 euroa + postikulut Englannista.

Kätevähän se olisi, mutta hiukan hinnakas ja noin viikon odotusajan päässä. Mutta mikään ei ole niin nerokas kuin ihminen (hah), joten muistelin ja totesin omistavani havujen varjostuskangasta. Ja mikä parasta, se ei ollutkaan kunnon kangasta, vaan ohutta muoviverkkoa. No siitä sitten pala katolle ja pyykkipojilla kiinni. Voilà!

Kauneus on tässäkin katsojan silmässä, mutta tuo valmistajan oma verkko on hyvin pitkälti saman näköistä. Se kiinnitetään huoneen sisäpuolelle, joten hillitympi näky siitä ehkä sillä tavalla tulee, mutta pienellä viimeistelyllä tämäkin on oikein nätti – niin nätti, kuin kasvihuoneen muovinen varjostussysteemi ylipäätään voi olla. Voihan sitä sitten talvella virkata vaaleanpunaisesta pitsistä hänelle reunukset, jos ei muuta tekemistä keksi... juu.

Sisällä varjo on aivan täydellinen, katsokaa nyt tätä tomaatin lehdille siivilöityvää tummaa. Ihan kuin viidakossa, siellä aluskasvillisuuden tasolla. Kostea ilma on pysähtynyt paikalleen, lämpötila on +33°C ja kaskaat sirittävät kovaäänisesti.

Taimelaan – jolle pitää nyt siis keksiä uusi nimi, kun siellä ei kesällä taimia kasvateta – jäävät nyt asumaan osa tomaateista sekä paprikat, chilit ja basilikat.

Kastelua kaivataan varmasti joka päivä ja örkkihyökkäyksiä pitää vahtia, mutta muuten olen oikein tyytyväinen asioiden tolaan. Siementen kylvö oli kivaa ja taimikasvatus hauskaa, mutta ensi vuonna on pakko muistaa, että siemenillä on loppukeväästä erittäin työllistävä vaikutus. On. Pakko. Muistaa.

Kiitos vielä ihanasta tuestanne, jota sain, kun olin heittämässä kirvestä ja kuokkaa kaivoon :) Ilman sitä olisin jo Kreikassa, pienellä puuttomalla saarella keskellä merta. Viljelemässä kiviä.

Kuin palkinnoksi kaikesta fysiikkaa ja mielenterveyttä uhmaavasta puurtamisesta lempparipensas, vanha iso syreeni, alkoi eilen kukkia.

Tämän viereen minä aion nyt kidutetun kehoni kiikuttaa ja maitokahvia latkia. Siihen ajankulun voikin sitten minun osaltani pysäyttää, kiitos.

Ja aion minä hankkia itselleni toisenkin palkinnon. Koska raatamiskausi on loppumassa ja juhlakausi alkamassa, menen huomenna teettämään itselleni manikyyrin. Kyllä! Käsi(?)ttämättömän luksusta! Pinttymiä saa toivottavasti vähän vaaleammiksi, niin kehtaa täytekakkua leikata ja korkeajalkaista lasia pidellä.

Ja koska olen (olemme kaikki) sen ansainnut, otan samaa vauhtia myös jalkahoidon. Kyllä! Elämä risaiseksi! Savet pois varpaiden välistä!

Näin se alkaa taas elämä maittaa harrastuksensa ääreen liki kuukahtaneelle, hah. Kaikki solahti paikoilleen ajallisesti yhtä nappiin kuin eilen lehtikompostiin heittämäni purukumi. Siihen se jäi komeasti metalliristikkoon kuin se kuuluisa Junttilan tuvan seinään. 

Kyllähän näitä ilonaiheita paljonkin löytyy, kun oikein silmin katselee :D 

Vielä jälkisanat. Olisin ottanut purkan pois lehtikompostista heti, kun olisin sinne suuntaan mennyt. Purkka ei ole hyväksi luonnolle eikä millekään eläimelle, jota valkoinen knööli saattaisi kiinnostaa. Tuo näky sai kuitenkin hakemaan köntsän pois samantien. Komea napakymppinakkaus, mutta väärässä paikassa.