Pagodikärhössä temppelin alku?

Hidasta on ollut pagodikärhön kasvu ja pitkä on ollut odottavan aika. Onneksi tässä on ollut muutakin kesätekemistä, ettei ole tarvinnut ihan vaan istua ja hämähäkinseitteihin kadota.

Lyhyesti pagodikärhön tähänastinen elämä: Kylvin siemenet huhtikuussa, niiden itäminen kesti toista kuukautta. Kolmesta itäneestä vain yksi näytti jaksavan väkertävää itselleen edes sirkkalehtiä.

Jätin moiset jumittajat kevätkiireissäni oman onnensa nojaan täyttyvän kasvihuoneen seinäruusuiksi, kastelin niitä aina muistaessani. Aika kului, vesi virtasi joessa ja yks' kaks' bongasin ne. Mitä ihmettä, jurottajistahan oli heinäkuun lopussa kehittynyt ihan oikeita taimia, vaaksan ja kahdenkin mittaisia.

Enpä olisi kyllä koskaan uskonut. Ajattelin, että saan seurata pagodikärhön elämää vain Sarin blogissa, mutta näinhän se taas nähtiin, että puutarhurin ei auta hosua.

Ja puutarhurin, jolla on pikku apulainen, on otettava kuvansa nopeasti tai jokaiselle kasville kasvaa lisäjalat ja turkki.

Pagodikärhö on kiinnostava tapaus, vaikka se ei kukikaan kovin näyttävästi. Vaaleankeltaiset pienet kukat muistuttavat siperiankärhön kukkia, mutta ovat selvästi vaaleammat. Sen sijaan tuo nimi ja historia on kiinnostava. Pagodikärhö (Clematis chiisanensis, tässä lajike 'Korean Beauty') on esitelty maailmalle joskus 1910-luvun puolivälin tienoilla. Kasvi on kotoisin Koreasta.

Sana 'pagodi' puolestaan tarkoittaa "Intiassa, Kiinassa ja Japanissa buddhalaisten temppelien erillistä, useampikerroksista, taitekattoista temppelitornia". Näin meitä valottaa Koululaisen Uusi Tietosanakirja vuodelta 1974. Jos kaipaa laveampaa selitystä kuvan kera, se löytyy Wikipediasta.

No, ovatko korealaiset nähneet pagodikärhön kukassa temppelirakennuksen katon muotoja?

Kuva: Johnsons

Vai onko kasvi vain yksinkertaisesti viihtynyt temppelien läheisyydessä? Ehkä molempia, mutta nimi tulee kuitenkin Chiri-san-vuoresta, joka on Korean toiseksi korkein vuori (1915 metriä). Vuoren alkuperäinen nimi on Chiisan, se löytyy kasvin latinalaisesta nimestä. Ja kas vain, pagodikärhö on kotoisin tuolta vuorelta. Ta-daa. 

Korealaiset kuulemma tykkäävät kovasti vuorestaan ja patikoivat kansallispuistomaisemissaan erityisesti kesäisin ja syksyisin.

No niin, tällainen tapaus tontille sitten on rantautunut. Kun tässä on jo opittu elämään anglikaanisen piispan kanssa, niin mikä ettei buddhalainen korkeanpaikan temppelikasvikin joukkoon sovi. Puitteet ovat vaan nyt kovin erilaiset, ei ole pyhättöä eikä vuorimaisemaa hälle tarjota.

Kaivoin taimet puolisaviseen paikkaan, jossa asuu ennestään alppikärhö (juu, toinen alavalla maalla huimausta saava) ja tämän kesän aitoelämänlangat. Tiedän jo nyt, että kärhöille pitäisi kehittää joku muu tukisysteemi, kuin tiipiin muotoon tökätty bambukeppitrio. Joku nätimpi ja kestävämpi, todellakin.

No, tuolla jossain ne nyt ovat, pagodikärhöt.

Nuokkuvista keltaisista tuli mieleen auringonkukka, joka kasvaa uuden kärhöhässäkän vieressä. Hän näyttää mulle takaraivoaan ja naapurille valoisat kasvonsa. Onko tämä mielestänne oikein?

Entä onko oikein se, että olen odottanut korianterin siementen kypsymistä viikkotolkulla ja sitten ne ykskaks kypsyvät, eivätkä odota poimijaansa? Tippuvat maahan, katoavat sinne, niin että kypsyttäjä saa vain viisi vaivaista palleroa ensi vuoden kylvöksiinsä?

Harmistuneena napsin silmäniloa eteiskuistin kukkapulloihin. Se helpotti vähän.

Kevään pionit kestivät pullokukkina useita päiviä, daaliat ovat kokemukseni mukaan myös melko kestäviä leikkokukkia.   

Maloppia kehutaan kestäväksi leikkokukaksi, testataan siis sitäkin.

Aurinkoisena hetkenä malopin keskustähti hehkuu upeasti.

Jos olisi taipuvainen mystifioimaan asioita, niin nyt aineksia olisi yllin kyllin. On piispaa, on hämärän aikaa, on temppelikasvia, on hehkuvia tähtiä. Ja mikä hauskinta, on myös hehkuva kottikärryn rengas.

Päiväkahvilla istuskellessani ihmettelin katajan juurella loimottavaa punaista. Aurinko se siellä paistoi renkaan läpi juuri sopivasti. 

Voihyväntähen, onneksi pääsee kohta töihin :D