30. marraskuuta 2012

Ota väriä!

Lunta tupruaa ja maisema valkaistuu, tarvitaan värivoimaa. Ota sitä tästä, ole hyvä. (Kuvat viime keväisestä Floriade-näyttelystä Hollannista.)

Ota siemenseinän kirjoa


ota sipuliin sointuva kassi


ryhtirivien sävyjä


kevätpäivän lukuisia lukseja


kiinalainen kattolyhty


korillinen kukkivia


vanhan mantereen klassisuutta


Etelä-Amerikan rohkeutta


Välimeren vahvuutta


ota seinällinen maljakoita


muutama reipas kukkavaasi


ota aurinkosydäminen bellis


ja laventeli liilankikervä


ota puntti, pari kainaloon


ja istahda punaiseen oloon.


Jos vielä värejä kaipaat, niin katso sateenkaariruusua.


Ruusun värjäystekniikan on kehittänyt hollantilainen Peter van de Werken. Ruusu imee vedestä siihen lisättyjä luontaisia mineraaleja, jotka saavat terälehdet innostumaan koko spektrin värikirjoon. 

Kuva: www.rainbowedroses.com

Sateenkaariruusu on kuulemma suosittu mm. Brasiliassa ja Japanissa. Täytyy kyllä sanoa, että jos nyt saisin kimpullisen tällaisia, niin tuijottaisin tiukasti tunnin päivässä. Sen verran on alkanut tuo maiseman valkoisuus nyt jo aiheuttaa värianemiaa.

Lempeää viikonloppua, taas ollaan yksi päivä lähempänä valoa.

25. marraskuuta 2012

Hedelmäistä joulutuoksua

Bongasin netistä tee-se-itse -tuoksuttimen ohjeen, jota oli pakko testata. Jaan tämän testin nyt teidän kanssanne, vaikka puutarhailu tästä on aavistuksen kaukana. Tai no, onhan tässä osallisena hedelmäpuu ja maustekasveja.

Tarvittiin yksi appelsiini, pari pätkää kanelitankoa, pari tähtianista ja ripsaus neilikoita. (Pahoittelen, että osa kuvista on hiukan epätarkkoja. Väärä kamera ja niukka valaistus...)


Appelsiini viipaloitiin ja kaikki aineet laitettiin kattilaan, puoleen litraan vettä.


Veden annettiin lämmetä hissuksiin melkein kiehumispisteeseen. Sitten seos kaadettiin laakeahkoon kulhoon.


Neste on tarkoitus pitää lämpimänä, jotta appelsiinin ja mausteiden aromit irtoavat ilmaan. Laitoin kulhon metalliselle pannunaluselle, jonka alle mahtuu tuikkuja. Pannunalunen oli alunperin liian matala, joten rapsin siitä puupallerotassut irti ja laitoin skumppapullon korkit tilalle.


Kaikkea sitä ihminen matkan varrella säästääkin, mutta joskus tulee tunne, että olipa hyvä, että säästin just nämäkin... 

Siinä hän nyt sitten tuoksuilee, ja hyvältä tuoksuukin. Ensi tuntumalta sanoisin, että mausteita saa olla reiluhkosti, jotta tuoksua irtoisi kunnolla. Toisaalta voi olla, että nenä tottuu äkkiä aromeihin, kuten hajuvedenkin kanssa. Parhaat höyryt saa, kun laittaa nenän ihan lähelle. Silmätkin lepäävät, on nättiä katsella.


Ohjeen mukaan seoksen voi päivän päätteeksi antaa jäähtyä jääkaappisäilytykseen ja sen voi lämmittää pari kertaa uudelleen. Vesi muuttuu sameaksi, mutta tuoksuun se ei vaikuta. Vettä pitää lisätä, jos se haihtuu liiaksi, etteivät ainekset kökötä kuivilla.

Samalla idealla voi tehdä monia eri tuoksuja – jotka muuten taatusti ovat luomua. Sitruksista tulee kuulemma kestävin aromi. Ajattelin kokeilla sitruuna-rosmariinia, kunhan tämä on polteltu loppuun. Joo, ja havunoksa-laakerinlehti-muskottipähkinää. Nam.

Hauskaa tässä on se, että sekoituksiin voi käyttää jo parhaat päiväyksensä nähneet mausteet ja ylijäämäyrtit, eikä niiden hedelmienkään tarvitse olla malliyksilöitä. Eikä pannunalusten, hah.


Hedelmällistä alkavaa viikkoa – se on joulukuu just! (Ja sehän tarkoittaa kevään kolkuttelua...)

22. marraskuuta 2012

Liaani katosta, pähkinät puuhun

Liaani kasvaa porskuttaa katonrajassa, ilman valoa, ilman tarttumapintaa. Kävi sääliksi, otin lonkeroiset alas ihmisten ilmoille.

Versot ovat kuulkaa ihan hemmetin jänteviä. Ne pystyvät kasvavan vaivatta kattoa vasten ja vieläpä roikottavan reippaita lehtitrioja itsistään ilman alasnotkahdusta. Tuntuu, kuin varren sisällä olisi ollut ohutta rautalankaa, kun yhtä niistä köynnöstelytuen koukusta irti pyörittelin.


Sidoin versot kahteen naruun, jotka roikkuvat verhovaijerista, niin ne eivät mene poikki liian jyrkästä suunnanmuutoksesta.


Isoimmat lehdet ovat nämä, jotka ovat kasvaneet ihan kiinni kasvilampussa. Eikä kuitenkaan puhettakaan palovammoista, sitkeää sorttia ovat lehdetkin.


Into-Liana ei (ainakaan vielä) kuki, joten ostin pinkin joulutähden – kai nämä pienemmätkin versiot joulutähdiksi luetaan?


Väriä, väriä marraskuun mustan synkistämille verkkokalvoille!


Väriä tuli myös ulos, kun oravan pähkinäkioski ripustui paikoilleen. Maalasin sen kesällä kiiltävän oranssiksi, kun alkuperäinen puunväri alkoi olla valju ja halju.

Kipsa asettui paikalleen muovitetun rautalangan koivusyleilyllä.


Murkina tuli ihmisten (miehen) maapähkinäpussista, pikkuisen vaan lainasin...


Vielä en ole oravaa nähnyt kioskillaan, mutta se ei ole ihme, kun eipä tuolla pihalla iltaisin käyskennellessään juuri mitään muutakaan näe. Kierroksen teen siitä huolimatta, ihan vaan kokeakseni, että puutarha on siellä, odottamassa.

18. marraskuuta 2012

Pienoismaisema lasitölkissä

Jouluvire ei ole ottanut vielä kunnolla tuulta alleen, vaikka kovasti olen yritellyt. Lehtiä on luettu, ensimmäinen kirkkaanpinkki joulutähti hankittu, toinen kattaus hyasintteja haisteltu ja (muovi)havuköynnökseen uusi värimaailma tuunattu.

Ei pidä pusertaa väkisin mitään, joten tein sitä, mikä ei tuntunut lainkaan väkinäiseltä, vaan hauskalta ja innostavalta. Tein nääs terraariotyyppisen pienoismaiseman. Sitähän sanotaan, että lapsi on terve kun se leikkii, mutta mitenhän on aikuisten laita... saatte itse arvioida :)

Tölkin pohjalle rapistelin ohuen kerroksen lekasoraa.


Asetelman päätähti on rungollinen mehikasvi, jonka nimen jo autuaasti unohdin(!). 


Laitoin hänen ympärilleen kerroksen multaa, jonka muotoilin reunoilta loivemmaksi kerrokseksi.


Mullan päälle laitoin hiekkaa ja kerrokset eristin suodatinkankaan palalla. Parhaiten sitä leikkaa mattoveitsellä, alustan vaan täytyy olla viiltoja kestävää laatua.


Hiekkaa ostin rautakaupasta, kun merenrantahiekka saattaa olla turhan suolaista kasvien makuun. Ei leikkihiekkaostoksilla onneksi vararikkoon mene, 25 kilon säkki maksoi noin 4 euroa. Nyt sitä riittää kaikenlaisiin proggiksiin.


Suodatinkankaaseen tein viillon ja aukon kasvia varten.


Sitten kauhoin hiekat päälle. Kasvin suojasin kostealla talouspaperilla, sitä olisi ollut vaikea puhdistaa hienosta hiekasta niin, että tölkin sisus olisi pysynyt siistinä.


Tämän tölkin suuaukko on mukavan iso, mutta silti sai olla varovainen, ettei katko kasvia sen ympärillä häärätessään. Yksi lehti (onko mehikasvilla lehdet?) tippui, mutta siitä voi olla jotain iloa kaukaa jolkottaneelle aasille...


Alue, jossa aasi nyt tallustaa, on savannityyppistä maastoa. Siellä ei ole ihmistä vähään aikaan näkynyt, joten hiekan pinnalle nousseet smaragdit ja turmaliinit saavat kimallella ihan rauhassa.


Nostin tölkin valaisimen alle, kivasti "puu" tekee nyt varjoa – jota kohti aasi ilmeisesti suuntaa. Etualalla olevien kivien pinta on auringon paahteesta todennäköisesti tulikuuma ja taustalla sirittävät sirkat.


Tällainen lupsakka sunnuntaiprojekti täällä ;)

Kasvia aion jatkossa kastella esim. pillin kautta, suodatinkangas ei ole ihan kiinni takaseinässä, joten siihen väliin mahtuu hyvin. Mehikasvia ei kyllä tarvitse paljoa kastella varsinkaan näin talviaikaan, joten pari viikkoa menee ihan vaan katsellessa. Tekisi kyllä mieli tehdä näitä lisää, hauskaa näpertelyä!

12. marraskuuta 2012

Kenet tulin hankkineeksi?

Jos lähtee sauvakävelylenkille siihen suuntaan, jossa sijaitsee kasvikauppa, niin eihän sieltä voi mitään ostaa, kun on ne kävelysauvat ja kaikki? Juu toki voi, vaikka tällaisen liki metrin korkean ja puoli metriä leveän orkidean. Täytyy vaan soittaa chauffeur hakemaan sekä rouva että sauvat että orkidea.


Piti vaan katsella ja fiilistellä ja ehkä miettiä tulevaisuuden hankintana työpaikalle yhtä pikkuista perhosorkideaa. Mutta kun silmiin osui tällainen eksoottinen kaunotar, niin pakkohan se oli mukaan ottaa.

Valo tulee kuvassa huonosti yläpuolelta ja syö kontrastit, mutta tällainen auringonpolttama, tiilen oranssi tyyppi hihaan tarrasi. Eikä hän todellakaan lähde työpaikalle, vaan jää kotiin iltojeni iloksi.


Melko erikoiseen väriin ihastuin, mikä lie värijano ollut kova. Tykkään kyllä kovasti hänestä, silmä ei kyllästy katselemaan.

Orkideoissa oli myymälässä yksi hintalappu, jossa luki pari lajinimeä, mutta mieleen ei tietenkään jäänyt se mahdollinen tämän yksilön lajinimi. Purkissakin hoito-ohjeessa lukee vain "Orchidee". Täytyi alkaa kuuklailemaan ankarasti, onneksi tällä on komeat varsimukulat, joista lajia voi yrittää tunnistaa.


Päädyin kahlaamisen jälkeen siihen, että kyseessä on Ondicium. Tunteeko kukaan orkidealajeja paremmin, olenko oikeilla jäljillä?

Siitä olen varma, että olen väärässä ajassa, nimittäin yleensä olen jo aika vahvasti joulumuudeissa tähän aikaan marraskuuta. Nyt ei kuulkaa ole mitään sellaista virettä. Höh. Auttaiskohan glögi? Sillä voisi ainakin skoolailla ruokapöytä–ruukkuryhmän uudelle jäsenelle.

11. marraskuuta 2012

Floriade 2012: Inspiroivia ulkotiloja

Kaikki isot, mahlaavat ja roskaavat lehtipuut huitsaan ja tyynipintainen vesiallas tilalle. Näin päätin, kun näin kahden puutarhasuunnittelijan tekemän puutarhan kevätmatkalla Floriadessa. Piha viehätti mua kovasti.


Mielestäni tuossa on jotain ihan hypnoottisen seesteistä, kivineen vesineen oranssine huomioväreine kaikkineen.

Samalla pihalla oli isosta puunrungosta tehty pöytä.


Kangaspäällysteiset tuolit/ jakkarat eivät ihmeemmin viehättäneet, mutta tuo seinämän läpi kulkeva massiivinen pöytä, ou mai gaat. Toisesta päästä näkymä oli tällainen:


Tähän pihaan kiteytyy kaikki mahdollinen zeniläisyys ja rauha ja symmetria ja estetiikka, mitä tämäntyyppiseltä pihalta osaisin ikinä toivoa. Voihyväntähen. Sisäänkäyntikin on mietitty harkiten.


Olisin just nyt valmis vaihtamaan kaiken mummolatunnelman ja epämääräiset puutarhan vuosikerrostumat ja omaräpelteiset kasvisommitelmat juuri tähän. Se vaatisi toki uuden, modernin oloisen talonkin, mutta senkin voisin ottaa, hah.

Floriadessa näkyi monenlaisia puutarhoja ja lukuisilla mailla oli omat paviljonkinsa. Kiinan paviljonki ja puutarha oli yksi näyttävimmistä. Tyylipuhdasta tunnelmaa, vai mitä olette mieltä:

Kirsikkapuu ja koristeellinen valaisin...


portti, jota kohti vie kivipolku, jota reunustavat pionit...


... ja portin graafista ilmettä pehmentävä magnolia.


Kaikista vesiaiheista kiinnostavimpia oli tämä pieni kanava, joka oli päällystetty mosaiikkilaatoilla. Jotain kovin puoleensavetävää tuossa tyynessä vedessä ja sen pohjalta kuvastuvissa väreissä on.


Pihassa ei todellakaan saisi olla neljää vanhaa koivua, jos tällaista mielessään suunnittelisi. Ja tonttikin voisi olla kieltämättä hiukan isompi kuin allekirjoittaneella huollettavanaan on.


Tällainen pieni Panamankanava olisi myös aika viehko. Enpä huomannut panna merkille, että kiersikö vesi tuossa aktiivisesti pumpun voimin vai lillutteliko vaan paikallaan.


Tämä ei vaatisi kultaharkkoa, mutta kyllä nupukivilläkin hintaa on – eikä niitä savimaahan suoraan asennella, joten pohjatöihin menisi aikaa ja pieniä kultaharkkoja.

Nooh, ainahan sitä inspiroitua saa – ja kannattaakin, ties mikä arpajaisvoitto sitä vielä kohdalle pätkähtää ;) 

Ennen sitä voi ehkä suunnitella hankkivansa joskus tällaisen käsi-istuimen, kuten Sudanin paviljongin edustalla nökötti.


Siinähän sitä sitten istuksisi kuin viisisormisen (mutta peukalottoman) jumalolennon kämmenellä ikään.

Ja jos ei tuokaan muutu konkretiaksi koskaan, niin vielä on mahdollisuutena rakentaa Lorotin. 


Samantyyppinen kastelukannu tontilla jo pyöriikin, ei tarvita kuin pari heinäseivästä ja tynnyri (ja vesipumppu, oletan). Lorotin voisi tosiaan järjestyäkin, ainakin jos tynnyrin vaihtaa kirkkaansiniseksi muoviversioksi, joita mökkimatkalla katseltuna ihmisten pihoilla kauas maantielle näkyy. Systeemi olisi hiukka kaukana tuosta ekan kuvan tyynipintaisesta altaasta, mutta teknisfilosofisesti kyseessä kuitenkin olisi puutarhan vesiaihe. Juu.