Vaaleanpunainen kasvihuone ja muita ruotsalaisideoita

Terveiset Tukholmasta, Pohjoismaiden suurimmilta puutarhamessuilta. Ja koska viime viikonloppu oli varsin erilainen kuin kevätviikonloput Tukholmassa yleensä, niin tähän alkuun on puhuttava hieman siitä terroriteosta. Se oli raukkamainen teko, aivan yhtä raukkamainen teko, kuin kaikki muutkin terroriteot. Pelkurimainen, raukkamainen, täysin turha.

Tulimme lentokentältä Tukholman keskustaan 5–10 minuuttia tämän Drottninggatanilla tapahtuneen teon jälkeen. En mene yksityiskohtiin omassa kokemuksessani, joka on niin ohuen ohut heinänkorsi Tukholmassa asuvien ja kaikkien ruotsalaisten kokemaan verrattuna. Haluan kuitenkin sanoa, että kyllä se kosketti kaikkia, lähellä ja kaukana.

Tukholma, pysy aina ihanana itsenäsi. 

Ja kiitos puutarhamessujen järjestäjälle kahvitarjoilusta lauantaiaamuna, kun turvatarkastuksen vuoksi jonotus ulkosalla venyi tunnin mittaiseksi. Viileä päivä oli, lämmin kiitos ajatuksesta. 

Messutapahtuma (Nordiska Trädgårdar) suljettiin perjantai-iltapäivänä terroriteon jälkeen, mutta lauantaina elämä palaili uomiinsa niin hyvin, kuin se voi alkaa palata. Väkeä oli messuilla mielestäni edellisvuosien tapaan. Oli mukava päästä ihastelemaan ruotsalaisia huikeita puutarhaideoita, vaikka taustatunnelma kaikessa oli luonnollisesti alavireinen.

Ensin vastaan tuli vaaleanpunainen kasvihuone. Kyllä, nyt niitä saa, jos sellaista hamuaa.

Vuoden pelargoniksi on valittu vaalea ruusunnuppupelargoni "Kronprinsesse Mary". Lajike on nimetty Tanskan kruunuperijän prinssi Frederikin puolison mukaan. Tyyliä on, niin kuin skandinaavimonarkeilla yleensä on.

En voi sille mitään, mutta näillä Tukholman-messuilla saan aina fiiliksen uusista ja raikkaista ideoista, toisin kuin Helsingissä, jossa painotetaan enemmän ruohonleikkureita ja kompostoreita ja kaikkea muuta tavaraa. Ja sitten on pikkunarsissia rullakoissa. Sellainen tunne mulla on. Voin olla väärässä. 

Tässä joka tapauksessa ihan nopealla fiiliksellä näpsäistyjä kuvia siitä, mitkä asiat herättävät huomiota ja kutittelevat erilaisia aivojen osia puutarhamessuilla.

Ristipistotyöt ja mennyttä maaseutua kuvaavat jutut.

Tummat tunnelmat, vähäeleiset asetelmat.

Ryöppyävä runsaus.

Ite tehdyn näköisyys.

Ruotsalaisen rento, mutta ah niin chic ote. Tällaiset hääkoristeet? No todellakin!

Tavarapuolella herätti huomiota komea metallikeinu.

Muovinen aikuiskylpyamme.

Järvivedellä täytettävä ja puilla lämmitettävä kevyt retkiallas.

Virolainen Kiviset ja Soraset -keinu.

Jotenkin tuo yläparrussa roikkuva nalle sulatti sydämen. 

Palaan seuraavissa postauksissa vielä näille messuille. Tähän laitan viimeiseksi kuvaksi otoksen, joka sai minut uskomaan siihen, että ruotsalaiset pääsevät hirmuteoista yli, mahdollisesti yhä vahvempina. Sillä jos kottikärryt osaa nähdä väreissä, asenne on kaikin tavoin oikea.

Tämä Horby Brukin ständi voitti parhaan näytteilleasettajan palkinnon. Niinpä. Kottikärry 2.0. Niin ruotsalaista :)

Varovaista tunnustelua

Joko saa aloittaa kevään? Joko on kärvistelty tarpeeksi lumia ja pakkasia ja jäitä ja ties-mitä-kelejä, olisiko jo vakaa suunta kohti sulaa maata ja tukevasti plussalle kipuavia ilmoja?

Joo, jees, kyllä!

Föhn-tuuli on puhellellut ja aurinko lämmittänyt kasvihuonetta, joten ostin kevätesikoita ja helmililjoja ihan varovaista tunnustelua varten. Siivoilin kasvarista pois talvikoristeita, kynttilälyhtyjä ja muuta, jotta eteen aukenisi näkymä siitä, miltä *ihan kohta* alkaa oikeasti näyttää ja tuntua.

No ihanalta tietty.

Kasveja voi ulkoiluttaa kasvihuoneessa muutaman aurinkoisen tunnin. Auringon poistuttua maisemista lämpötila humpsahtaa nopeasti turhan alas ja kasvit on kiikutettava sisään.

Mutta mitäpä sitä ei tekisi edes hetken hurmion takia :)

Puoliväli helmikuuta ohitettu, jatkamme sinnikästä odottelua. Valoisaa viikon jatkoa!

Ö = mappi Ö

Se on sitten tämä kesä paketissa, ainakin kalenterin mukaan. Ja hetihän se alkoikin sataa, kun syyskuun puolelle päästiin. Hienon hieno tämä kesä kyllä oli, hellepäiviä toukokuusta tähän asti huikeat 52 kappaletta. Ja aurinkoisia päiviä vielä hirmu monta sen päälle. Ihana, ihana kesä.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt puutarhailussa ihan putkeen, asioita mahtui myös arkistoitavaksi mappi ööhön. Kuten tämä komea chili/paprika 'Pinokkio', joka sinänsä oli oikein komea, mutta jota pääsivät kuitenkin lopulta maistelemaan vain punkit.

Myös terveistä – ja etenkin terveistä – kasveista luopuminen tuottaa tuskaa. Karmeaa se on silloin, kun kasvit jatkavat kukkimistaan ja elämäänsä siellä, minne ne kipattiin. Katsovat sinua häkistä ristikoiden takaa syyttävällä silmällä. Että miksi heitit meidät tänne mappi ööhön, kitumaan hitaasti elomme päähän? (Ööh, eihän tuohon ole vastausta. Söri vaan, tyypit.)

Kitua voi myös näennäisesti hyvissä olosuhteissa, niin kuin pelargonit usein tekevät ruukuissaan, maatumattomien kuitupottien kuristaessa niiden juuristoa.

No mutta entäpä tämä juuristostaan vapaa daalia, eikö olekin komea ja paksu runko hänellä?

Mutta kukinnoista ei tule varsinaisia kultamitalisteja, kun niitä ei näe ilman suurennuslasia.

Eikä maissintähkästä tule millään kypsää, jos sitä kasvattaa väärässä paikassa, muiden kasvien varjossa. (Miksiköhän moista edes lähtee yrittämään, vaikka tietää jo lähtiessä, että ei varmaan onnistu?) 

Keväällä ei kannata ostaa perunoita pussissa, jos ei aio niitä heti syödä. Tai jos ostaa niitä idätysmielessä, niin sittenhän se sopii. Unohtaa vaan pussin jääkaappiin, niin johan alkaa versoa. Nättiä.

Ja jos unohtaa paavalinkukat aurinkoiselle kesäikkunalle kuukaudeksi ilman kastelua, niin voi olla melko varma, että öö-mappi kutsuu. Paitsi jos kasvit ovat erityisen sinnikästä laatua ja heräävät uuteen eloon saatuaan liottaa kivikovaa "multa"paakkuaan tuntikausia vedessä. Sitten olet velvollinen pitämään niistä hyvää huolta lopun ikääsi, vaikket niin paavalinkukkaihmisiä olisikaan.

Ja jos et millään halua uskoa, että pikkuiseen kasvihuoneeseen ei kannata laittaa isoksi halajavia kasveja, niin seuraa sitten vierestä, kun ne kasvavat huoneen täyteen itseään etkä mahdu sekaan. Se on kasvihuoneajatukselle muovitasku Ö.

Ihan varma ei voi olla, mutta on vahva tunne, että koira, maisteltuaan omatoimisesti vastakuivattua chiliä, luokittelisi kasviksen kuuluvaksi Ö-sarjaan. Ö niin kuin yÖk.

Mutta onneksi kesän saldo jäi kuitenkin vahvasti henkisen plussan puolelle. Syyskuun puolelle tultaessa ulkona on vielä rutkasti silmäniloa, kuten isokukkaiset daaliat 'Mick's Peppermint'...

ja kesäistäkin kesäisempi 'ACE Summer Emotions'.

Eikä anneta tietoisuuden syyskuun alkamisesta synkistää. Laitetaan työkalupakit valmiiksi ja jäädään odottamaan tammikuuta. Silloinhan sitä voi jo vähän hypistellä ja rapistella ja viritellä.

Tämä oli aakkospostausten viimeinen erä. Ö niin kuin öhi ön! Hauska kokemus, paikoin hiukan hankalakin, mutta tulihan katsottua puutarhaa tästäkin vinkkelistä. Seuraavaksi vapaata tajunnanvirtaa, siihen asti se on möidö, öhkiäiset!

Y = yllätysvieras

Se on vaan niin, että joskus on tehtävä raakoja päätöksiä ja sitten toimittava päätöstensä mukaan. Tällä kertaa raaka päätös koski kasvihuoneen tomaatteja, jotka olivat toistuvasta, ankaralla kädellä karsimisesta huolimatta kasvattaneet taas huoneen täyteen itseään. Muuten hyvä, mutta niiden alla kasvaa pari chiliä ja ulkona sateessa likoavat sellaiset kasvit, jotka kovasti tykkäisivät jatkaa kesäänsä suojassa.

Eipä muuta kuin sekatöörit sormiin ja kaikki tomaatit nips naps pois. Y niin kuin Yksinäinen surmatyö.

Kovasti oli kasvustoa sikin sokin, raakileita eri vaiheissa ja kukkia iloisen keltaisena. Ei auttanut hempeily eikä lempeily, kylmästi vaan kaikki pois. Lähti siinä samassa jättisamettikukat ja tuoksuherneet ja mitä tuonne nyt oli tullut tupattua.

Mutta Y niin kuin Yes, nyt saavat chilit valoa ja monet sateensuojaa.

Hyvä päätös, sanoisin. Ja näillä viikoilla kasvari alkaa olla yön jäljiltä aivan kostea, joten laitoin yöksi yhden kynttilälyhdyn pitämään boksia kuivana. Aika tunnelmallistakin tuo valo, mutta toivottavasti ei mene kasveilta unirytmi sekaisin.

Ulkona taivasalla on tomaattia vielä muutamassa ruukussa. Poimin äsken noin viikon aikana kypsynet hedelmät, tämän jälkeen tulee vielä muutamat salaattitarpeet. 

Tällä yksiköllä/ yksilöllä on kyllä varmasti jonkun sortin identiteettikriisi. 

Chiliä on tulossa ulkoruukuista aika mukavasti edelleen. Intianminttu tuohon edelliseen postaukseen viestitellessään tuumi jättävänsä chilin kasvatuksen suosiolla kasvari-kasvattajille, mutta kokemukseni pohjalta arvioisin, että kyllä laji ihan hyvin kasvaa taivasallakin, jos kasvupaikka on suojainen ja aurinkoinen ja jos lajike on sen sorttinen, että se tarkenee Suomen kesässä.

Tällaisia näyttävät olevan kaikki tänä sesonkina kasvattamani chilit, vain Caribbean Antillais on tehnyt vain muutaman podin, mutta niin se käyttäytyi sateisenakin kesänä. Hän ei selvästikään tykkää kasvatustavoistani. Olkoon, mokoma. Y niin kuin You're out.

Mutta esimerkiksi isoa podia pukkaava Aji Finlandia on tehnyt ulkosalla ihan mukavasti satoa. Toinen, kuvan taimi tekee isoa, hitaammin väriä vaihtavaa puikulaa, ja toinen huomattavasti pienempää ja runsaampaa satoa.

Ja luottolajike Hot Super Chilli F1 tekee koko kesän runsaasti podeja, joiden väri vaihtuu aika nopeasti vihreästä punaiseen – ilman erityishoitoa. Vettä, valoa ja joskus kasteluravinnetta, ja hän on tyytyväinen.

Ja kun joen vesi on lämpöisempi kuin aamun ilma, niin koiria ulkoiluttaessa voi hyvällä syyllä laulaa että smoooke on the waaater.

Katsoin tuonne otsikkoriville ja muistin, että yllätysvieraastahan mun piti puhua. Joo, mutta ennen sitä Smoke on the waterista ja Deep Purplesta inspiroituneena yksi kuva. Olkoon sen nimi vaikka että Yksilöllisesti Yhdessä. (Ööh.)

Ja se yllärivieras? No hän osui näkökenttään tänään puutarhakierroksella. Olisi voinut jäädä huomaamattakin, kun kasvaa niin piilossa maassa, kahden ison ruukun välissä, liuskekivien väliin muodostuneessa sammaleessa.

Hän on viime vuonna kasvatettujen kasvien siemenestä putkahtanut... lobelia!

Hän on riippalobeliaa (Lobelia erinus 'Fountain Mix'). Tämä oli tasan ensimmäinen kerta, kun tällaiseen kuokkavieraaseen törmään. Onko teillä näkynyt vastaavaa vierasta?

Nyt se on Y niin kuin yllättävän kesäisen sunnuntain ylevää ja yntäymyksellistä jatkoa teille, ystävät!

R = risiini

R saa esitellä risiinin, tuon eksoottisen näköisen kesäkukan, joka etelän mailla kasvaa tienpientareilla ihan vaan rikkana ja roskana.

Täällä tontti 559:llä sitä kylvetään ja vaalitaan joka kevät ihan piukeena, että itääkö, kasvaako, jaksaako. Vähän niin kuin joku kasvattelisi Papua-Uusi-Guineassa voikukkaa siemenestä. Eh.

Risiini (Ricinus communis) on lähtöisin Itä-Afrikasta. Koko kasvi on myrkyllinen, siemenistä puristettu risiiniöljy on ihan karmean vahvaa myrkkyä. Mutta jos ei pidä tapanaan ihailla kesäkukkiaan suun kautta, niin risiinin kasvattamisessa ei ole vaaraa. Jos siemenet ehtivät jollain ihmeellä Suomen kesässä kypsyä, niin ne pitää hävittää huolella, ei jättää lintujen tai muiden eläinten liikuteltaviksi esim. avokompostiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tässäkään ei kannata panikoida: kasvi kasvaa luonnonvaraisena kaikkialla (sub)trooppisissa olosuhteissa, mutta ihmiset eivät kuukahda siellä tolkuttomasti ketoon syötyään villisti kaikkialle levinneitä risiininsiemeniä. Kannattaa pidättäytyä syömästä mitään, mitä ei varmasti turvalliseksi tunne. Pakastevihanneksiin ymppäytyneet pahat siemenet ovat toinen juttu, sekoitusten turvallisuudesta vastaavat niiden tuottajat.

No niin, sitten tärkeimpään eli itse kasviin.

Risiinin sirkkalehdet ovat soikean puikeat, mutta eka lehtipari antaa viitteitä siitä, miltä täysikokoinen lehti näyttää.

Olen kasvattanut risiiniä ruukussa, jonka halkaisija on noin 40 cm. Siinä kasvi kasvaa noin metrin korkuiseksi, mutta olen nähnyt Suomessa parimetrisiäkin risiinejä. Niillä on ollut runsaasti enemmän multatilaa, jossa tilaa venytellä ja vanutella juuriaan. Meillä siis vain metrisiä rääppänöitä. Mutta kiva kasvi se on, tällä 'Carmencitalla' on punaiset varret ja punasuoniset lehdet.

Pari vuotta sitten 'Zanzi Palm' näyttää tehneen kohtalaisen isoja lehtiä, mutta ruukkukin on poikkeuksellisesti ollut isompi. Kuva on lokakuun puolivälistä.

Kasvi tekee kahdenlaista kukintoa. Tämä naispuolinen piikikäs (!) versio on siemenkota, jonka jokaisessa pallukassa kehittyy kolme siementä. Kuivuessaan kota jakautuu kolmeen osaan, jolloin siemenet lennähtävät ulos.

Toinen kukinto on miespuolinen, tässä kukat ovat vielä nupussa.

Kukat ovat pieniä, voitaisiin sanoa, että varsin vaatimattomia. 

Mutta mukavasti risiinissä riittää katseltavaa ja ihmeteltävää maaliskuulta aina lokakuun loppuun saakka.

R niin kuin raakkaus. Juu ei rakkaus tällä kertaa, vaan raakkaus niin kuin karsinta, viidakkoveitsen heiluttelu. Nimittäin tomaatti 'Sungold' valtasi kasvihuoneen niin, ettei elintilaa jäänyt muille lainkaan. Versot tulivat jo huoneesta ulos, niin ettei oven sulkemisesta ollut puhettakaan.

Otin kylmästi oksasakset ja lähdin perkaamaan. Ei tuohon pöheikköön olisi riittänyt kuitenkaan valoa niin, että satoa olisi tullut. Naksin sieltä täältä fiiliksen mukaan, isoja paksuja oksiakin lähti iso nippu. Kaikkiaan sylillisen kannoin materiaalia kompostiin. Nyt saa oven kiinni.

Etualalla venyttelevät chilit.

Parempaa tomaattisatoa onkin tulossa ruukuista ihan taivasalla. Siellä kasvu on pysynyt maltillisena ja voimat on voinut keskittää hedelmiin.

Ja R on myös rautayrtti eli verbena, jonka selkeästä kasvutyylistä tykkään. Tämä valkoinen kukinto on auringonvalossa todella valkoinen.

R on myös raakaa työtä elikkäs aidanmaalausta ja -kunnostusta. Yli 10 vuoden ikäinen lauta-aita on maalattu noin joka toinen vuosi ja painepesuroitu joka kesä, mutta nyt oli aika uusia joitakin haperoituneita elementtejä. Mies askaroi, minä maalaan. Kolme päivää projektia takana ja kaksi valmista tontin sivua. Huoh. Alkaa maistua jo vahvasti puulta.

Tänään asennetaan viimeiset palat ja maalataan niin, ettei paljasta puuta näy. Sitten lähdetään reissuun lepäämään.

Okt-asujan välttämättömiä kesäpuhteita... mutta kivahan sitä lopputulosta on sitten katsella. Sai pelakuukin ('Divas Strawberry Ripple F1') raikkaamman taustan.

Reipasta ja rentoa heinäkuun ydintä kaikille. Laitan loppuun kuvan purkitetusta kuumuudesta eli chilihillosta Nigellan tapaan.

Saman verran punaista paprikaa ja punaista chiliä murskataan monitoimikoneessa (onkohan laitteelle muuten joku modernimpi nimitys?). Kilo hillosokeria sulatetaan 600 ml:aan omenaviinietikkaa (ohjeessa oli cider vinegar, ehkä tuo on aika lähellä) ja pulputetaan hellalla 10 minuuttia. Annetaan jäähtyä ja purkitetaan. Syödään esim. juustojen tai lihan kanssa. Vielä en ole ehtinyt juustolautasta kasata, mutta lusikkamaistiaiset lupasivat hyvää. Makeaa ja hapahkoa ja sopivasti tulista, samantyyppistä kuin kaupassa pulloissa myytävä thai-chilikastike. 

Täällä Nigellan ohje: http://www.nigella.com/recipes/view/chilli-jam-2692

Rips raps, nähdään!