Kukkiiko New York?

Terkut Isosta Omenasta, folks! Iso kaupunki se on, ja to-del-la mielenkiintoinen. Intensiivisen viikonlopun jäljiltä varpaat ovat kävelystä kolminkertaistuneet ja lompakko vastaavasti yhtä paljon kutistunut. Mutta kerrassaan mahtava reissu oli.

Tuntui, että se aukko, mikä oli puuduttavan rutiinisti työn ja kodin väliä sukkuloidessa kasvamistaan kasvanut, täyttyi vuorokaudessa: virikkeitä, elämyksiä, mediasta tuttuja asioita livenä. Uusia paikkoja, kiinnostavia ihmisiä, suurkaupungin energiaa. Nyt jaksaa taas pakertaa arjessa.

Ja että onko New York kolkko kivikaupunki? Päätelkää itse.

Orvokit ovat juuri nyt parhaassa loistossaan kaupungin istutuksissa. Ilma vaihteli +10 ja +20 asteen välillä, orvokki on viileän ystävä, joten kohta ne varmaan vaihdetaan toisiin kasveihin.

Myös kauppojen ja muiden liikkeiden edustoilla on yleisesti kasveja ja kukka-asetelmia.

Hortensiat ovat in, myös tulppaaneja näkyi paljon. Magnolia kukkii vaaleanpunaisena.

Hienoilla asuinalueilla myös kaikki vihreä on tarkoin hallittua ja kaunista.

Luultavasti jokaisella kadulla Manhattanin "paremmilla" alueilla kasvaa jotain. Punainen japaninvaahtera on juuri puhjennut lehteen.

Manhattanin suurin puisto on tietysti Keskuspuisto, mutta pienemmätkin puistot ovat hyvin ylläpidettyjä  ja kauniita – ja mikä hienointa, niissä on tupakointikielto. Ei käryävää nikotiinielämyspakkoa! Tulppaanien, narsissien ja hyasinttien lisäksi jouluruusut ovat juuri nyt kukassa.

Kaikki prunuksien (omena, kirsikka, luumu, manteli, persikka ym.) näköiset puut kukkivat myös. En tiedä, mikä tuo pieni sininen maanläheinen voisi olla. Keväinen se joka tapauksessa on.

Suurkaupungin oravallakin on kevät.

Rockefeller Plazalla on laajoja tulppaani-istutuksia, havut näyttivät odottavan pääsyä jonnekin. Tai sitten ne olivat osa asetelmaa. Suihkulähdeveistoksissa ratsastetaan delfiineillä.

Union Square Parkissa oli tori, jossa myytiin myös kukkien taimia. Sen on pakko tarkoittaa sitä, että newyorkilaisetkin harrastavat puutarhailua ainakin pienessä mittakaavassa esimerkiksi parvekkeillaan.

Ihania, raikkaita omenoita puulaatikoissa.

Luomu- ja lähiruoka tuntuu olevan New Yorkissa nyt kovassa nosteessa. Me olemme siis toreinemme oltu edelläkävijöitä jo vuosikymmeniä...

... mutta kun torien keskeltä lähdetään Amerikkaan, niin testataan tietysti diner-ruokalan antimia. Chiliburger ja kahvia, lounasta koneeseen ja taas jaksaa kävellä.

Tuon jälkeen olisi jaksanut kantaa jotain isompaa puutarhan koristeeksi.

Kävelimme toisaalla USA:ssa asuvan ystäväni kanssa kahden päivän aikana varovaisesti arvioiden noin 20 kilometriä. Todellisuus on varmaan lähempänä 20 mailia. Määrä ei kuulosta paljolta lenkkeilyperspektiivistä, mutta kun tuon kävelee suurkaupungissa äkkihelteessä kantamuksia raahaten kahdeksan tuntia yhteen putkeen, niin johan alkavat varpaat muotoutua uudelleen.

Pikkurillissä oli muheva vesirakkula sekä varpaan päällä että sen kärjessä, osittain myös varpaan alla. Teippasin pallerot tiukasti ja steppailin sisulla eteenpäin :) Tennarit oli hyvät, mutta jalat olivat vielä talvikenkämoodissa: pehmeä ja iso jalkine, jalassa paksu sukka, kitkaton olo.

En halua ajatella lopputulosta, jos olisi kävellyt ristiin rastiin Manhattania nämä jalassaan.

WTC-työmaalla korkein torni, One, on jo hyvässä vauhdissa rakenteilla. Tornista tulee korkeampi kuin aikaisemmista, 541 metriä.

New Yorkissa voi tulla niska kipeäksi, jos paljon ihailee pilvenpiirtäjiä... niitä on paljon ja pikkukaupunkeihin tottuneille niissä on ihailemista.

Hotellihuoneen ikkunasta näkymä oli enemmän silmäntasainen: Times Squaren leipeillä sijainnut huone oli 51. kerroksessa.

Toiseen suuntaan katsellessa maisemassa näkyi art deco -tyylinen Chrysler Building.

New Yorkissa on lukematon määrä telkkarista, elokuvista ja uutisista tuttuja paikkoja. Pakko oli nähdä omin silmin paljon puhuttu Guggenheimin museokin, vaikka varpaat olivat tulessa. Se oli osa elämystä.

Tältä kadulta pitää viedä autonsa pois huomeniltaan mennessä, sillä 24.4. siellä kuvataan materiaalia The Newsroom -sarjaan, joka alkoi juuri Suomessa. Olisin kyllä käynyt ihmettelemässä kuvauksia, jos olisin ollut kaupungissa. 

Olisin myös paremmalla ajalla kokeillut hevosvaunuajelua Keskuspuistossa. 1,5 mailin matka olisi maksanut 50 dollaria, eli kahdelta hengeltä 25 taalaa (n. 20 euroa) per nenä. Hiukan Sinkkuelämää-fiiliksiä, mikä ettei.

Bloomindale'sin tavaratalon aulassa kukkivat onnenpensaan oksat.

Ostoksia olisi voinut tehdä aamusta myöhään iltaan esimerkiksi luksusliikkeiden 5th Avenuella, mutta me keskityimme enimmäkseen ikkunaostoksiin – ja kävelyyn.

Matkasimme muutaman matkanpätkän metrolla, varsin näppärä ja helppo kulkuväline. Asemilla on lippuautomaatteja ja -kioskeja, junia kulkee tiheään.

Toki niillä omilla jaloilla liikkuen näki kauneimmat maisemat.

Manhattanin eteläkärjestä näkyy Ellis Islandille, jossa komeilee Vapaudenpatsas. Rannasta kulkee jatkuvasti lauttoja patsaalle, se matka jäi meillä ensi kertaan. 

Sen sijaan keskityimme pienempiin teoksiin, kuten tähän valaisimeen rakennettuun linnunpesään.

Kuvia tästä reissusta on runsaasti, mutta nyt täytyy lopetella kierrosta. Oi jospa olisikin voinut kävellä tuosta ovesta sisään ja ottaa portailta lehti mukaan. Kakkoskoti, oh yes.

Ihan taatusti kädessä olisi ollut ruusukimppu, jollaisen olisin napannut kukkakaupasta ihan siitä kotikadun varrelta.

Nooh, sitä megalomaanista lottovoittoa odotellessa piti tulla kotiin. Mutta uudestaan menen New Yorkiin visiitille, se on varma. Se ei ole kolkko kivikaupunki, vaan huippukiva. Myös puutarhamielisille.

Muotoseikkoja mäntymetsästä

Lomailussa parasta on mahdollisuus nopeisiin liikkeisiin, varsinkin, kun liikkeen voi suorittaa kumipyöritse. Niinpä saan taas herätä Pohjois-Pohjanmaalla ja nauttia aamukahvit auringon lämmittämän mäntymetsän tuoksussa.

Pelkistettyä kauneutta, ei mitään liikaa, muttei liian vähääkään. Ja joskus muodon säännöllinen rytmi rikkoutuu, kun joku rohkea toisinajattelija tekee kiinnostavan irtioton.

Merenrannalta löytyy hypnotisoivaa katseltavaa, nimittäin se meri, tässä tapauksessa Perämeri. Kokonaisuus on vähintään yhtä eksoottinen kuin Välimeren ympäristö, kun oikein silmin katselee. Linnut, kasvit, kaikki pohjoinen minimalismi. 

Etualan jämäkkä sinivihreä heinä on juolavehnän sukulainen rantavehnä. Kasvi on merkittävä osa rantadyynien syntymekanismia ja tarjoaa ruokaa siemeniä syöville linnuille. Ei siis mikä-tahansa-heinä se.

Kotiin jäivät elämänsä kukkeudesta nauttimaan kaikki mahdolliset juolavehnät ja vuohenputket, joiden kasvua kukaan ei nyt yritäkään hillitä. Vaikka onhan tämä mustaherukan seassa herkistelevä, päivänvarjomainen vuohenputken kukinto aika nätti.

Palleroiset marjatkin ovat hiljalleen kypsymässä – jos eivät jää vuohenputkikasvustojen varjoon.

Myös ötököillä on loma, kun kukaan ei hätistele mäntysuopasuihkulla. Tällainen iloittelu oli meneillään  jaloritarinkannuksen varressa, kun satuin viikonloppuna kurkkaamaan. Nyt kasvista ei taida olla enää paljoakaan jäljellä, kun nämä pyöreänpuikeat munat (?) ovat kasvattaneet hampaat ja siirtyneet ateriointivaiheeseen. (Täytyy sanoa, että näiden tuhohyönteisten nimiä ja olomuotoja ei niin huvita selvittää... ihassama.)

Äitienpäivän hujakoilla hankittu hörsyävä hortensia näytti vielä olevan hyvässä hapessa. Sen vaaleanpunaiset terälehdet alkavat hissuksiin muuntua vihreiksi, jännän näköistä. Mitähän tälle alkuperäisruukussaan kasvavalle kasville pitäisi tehdä ennen talven tuloa? Voiko istuttaa maahan, kestääkö suomalaista talvea?

Nyt ei onneksi tarvitse talvea tämän enempää pohtia, kun kesä on keskisimmillään. Nautiskellaan vaan elosta ja olosta ja yrttimaan antimista. Tajusin tämän harrastuksen mahtavuuden, kun väkersin salaattia ennen mökille lähtöä. Uusia perunoita, savulohta, tuoreita herneitä ja muita kasviksia, ja päälle sitruunanmakuista oliiviöljyä, jonne mörssäytyi käteen osuneita herbsejä.

Ruohosipulia, basilikaa, timjamia ja kesän ensimmäinen chilin palko. Kyllä. Tällä kuittautui kaikki tämän harrastuksen aiheuttama työläys. Melkein itsestäänhän nämä kasvavat, muistelee hän reippaan 500 kilometrin päästä puutarhastaan.

Kontaten kivipolkua

Eilen oli pirun kylmä tuuli, mutta aurinko paistoi kirkkaasti. Ilma oli siis mitä parhain pieniin siivoilupuuhiin, joten otin kohteeksi kivipolun putsauksen. Siihen on levittäytynyt jotain mehikasvia, joka on kyllä ihan hauskan näköinen, mutta nyt valitettavasti väärässä paikkaa.

Kas, se on mulle kristallinkirkas juttu: siellä, missä ihmiskäsi rakentaa, siellä ei mehikasvi hillu. En tehnyt fyysisesti raskasta kiviremonttia vain saadakseni antaa kasvualustan jollekin opportunistille.

Siispä vahvat sajut uuteen mukiin ja kivipolulle kontilleen.

Tuon mehikasvin lisäksi pikkukivien alaiseen hiekkaan on juurtunut heinätupsuja ja muita pieniä vihreitä pioneereja.

Työkaluiksi riittivät vanha kuokka ja oikean käden pinsettiote. Vasenkin pinsettiote olisi käynyt hyvin.  

Polun vierellä on liuskekiviä, joiden väliin on kasvanut sammalta. Sammal saa olla paikallaan, mutta se ei saa vaivihkaa vallata alaa polun puolelta, kuten se joissain kohtaa yrittää tehdä.

Ei muuta kuin kuokkaa kiven kylkeen ja kevyt kuopaisu. Siitä sammalnippu pinsettiotteella pois...

... ja kivien pyyhkäisy takaisin paikalleen. Noin, nyt ovat asiat omilla paikoillaan – paitsi nuo muutamat pikkukivet, mutta niin tarkka en sentään ole ;)

Myös sammaleeseen meinaa kasvaa kaikkea ylimääräistä, nekin nypin pois maisemaa rumentamasta.

Noin kolme varttia siinä meni, ja valmista tuli. Vielä kevyt lakaisu katuharjalla ja polku oli siinä kunnossa, kun sen haluan olevan – ainakin edes joskus.

Pylvään ympärys suorastaan kutsuu niitä mehikasvitupsuja luokseen, luulen.

Toisella puolen taloa kaikki vihreä sitten rehottaakin varsin vapaalla tyylillä. On siellä jotain uutta vaaleanpunaistakin, jota syksyllä olen kauaskantoisesti tajunnut istuttaa. Sunnuntaina auenneen 'Pink Impression' -tulppaanin kaveriksi ovat auenneet 'Aafke'...

... ja tulossa on vielä 'Dynastya'. Täytyy muuten tässä välissä mainita, että olen intohimoinen Dallas-tv-sarjan fani, ja löysin googlettamalla tiedon, että Dallas-tulppaanikin on olemassa. Vaaleanpunaisena ja rimpsureunaisena! Sen tiesinkin jo aiemmin, että uutta Dallasia on tehty 10 osaa, joita aletaan USAssa esittää kesäkuun alussa. Mukana ovat alkuperäiset J.R., Sue Ellen ja Bobby Ewing. OH MY!

Olen katsonut kaikki tuotantokaudet kolme kertaa läpi, ensin ensiesityksenä 80-luvulla, sitten päiväuusintoina 90-luvulla ja nyt 2010-luvulla dvd:ltä. Joka vuosikymmenellä, eri ikäisenä ja eri elämänvaiheessa olen löytänyt sarjasta uusia viihdyttäviä elementtejä. Ihan superhauska sarja!

Tässä Aafken silkkistä kylkeä. 

Pinkki on nyt jostain syystä mun silmään aivan mahtava väri, kauan se veikin tuohon sävyyn ihastua... puolet ihmisiästä.

Ja kun kerran ihkuväri on löytynyt, niin otetaan siitä kaikki irti. Mulla ei ole koskaan ollut hortensiaa, ja koska mies ei sitä sanattomista signaaleista tajunnut äitienpäiväksi hankkia, niin haimme sen sitten kaupasta äitienpäivän jälkilämmössä maanantaina.

Kyllähän kivipolulla kontannut äitipolo on hortensiansa ansainnut, hehheh.