N = nosteessa

N niin kuin nosteessa. Nosteessa, kuten kulunut kesä. Lämmintä ja ihanaa, päivä toisensa jälkeen. Kuluneesta 18 loma(vapaa)päivästä vain yhtenä on satanut. Oli siinä etelänviikko tosin välissä, mutta meteorologien ennusteista huolimatta sateet eivät tosiaan ole osuneet kohdalle.

Eilen suunnittelimme aidankunnostuspäivää, mutta karkasimmekin merenrantaan piknikille. Oli mukavaa.

Tuo mustaherukanlehdistä tehty kuplajuoma (Lehtikuohu) on ihan superhyvää. Olen tainnut sitä aikaisemminkin täällä hehkuttaa, mutta kun ei voi mitään. On. Hyvää.

Helsingin Kallvikinniemessä oli nosteessa purjeet. Niiden perässä liikkuivat taitavasti ihmiset.

Myös lokit olivat ilmavirtojen nosteessa, tämä yksijalkainenkin.

Vertailuna kuva kaksijalkaisena lentävästä lajitoverista. Otos on hieman epätarkka, mutta siinä näkyy kaksi kinttua vierekkäin.

Yksijalkainen harmaalokki noukki vedestä syötävää raaja rennosti roikkuen.

Sinisorsa oli nosteessa kuivalle maalle. Se ei juurikaan pelännyt meitä, tallusteli muina sorsina kallionkoloja tutkien.

Paikalle tuli myös sorsapoikue äitinsä ohjaamana. Taitavat olla tulevia pullasorsia nämä pallerot.

Nostetta elämään antavat myös pääkaupunkiseutulaiset kadunnimet. Troposfääri? Tähän suuntaan, olkaa hyvä.

Iso, vihreä ja puoliksi mullassa

Kylläpä työssäkäyvän viikko sujahtaa vikkelään, just ja just ehtii iltaisin tehdä yhden puutarhakierroksen. Mutta toisaalta, kun ei ole jatkuvasti pihalla häiritsemässä luonnon omia meininkejä, niin voi löytää ruukusta kivan yllätyslahjan.

Joku on kaivanut puoliksi multaan mulle raa'an kuusenkävyn. Oi, kiitos kiitos, onpa hieno lahja. En osannut ollenkaan odottaa mitään tällaista eikä mulle olisi tarvinnutkaan mitään, nääs nääs ja voi voi.

Lahjan antaja ei kyllä jättänyt viestiä, että kuuluuko lahjan olla tuossa multakääreessä aina, vai voinko ottaa sen pehmusteestaan pois ja viedä sisään olohuoneen koristukseksi...?

Myös tomaatti suo nyt lahjojaan, tosin ne ovat ihan odotettuja versioita.

Makuvertailun "punainen Tumbling Tom vs. oranssi Sungold" selvä voittaja on Sungold. Harmi vaan, että se kasvaa isona runkotomaattina, joka on ehkä hiukan hankala ruukkukasvatettava. TT on pensasmallia, joten menee ruukussa kuin vihreä käpy konsanaan.

Ruukussa menestyy hyvin myös värinokkonen (Coleus), joka on nyt parhaimmillaan: riittävän iso ja syvänvärinen, eikä vielä kuki.

Coleuksessahan kukat eivät ole oikeastaan kummoinenkaan kauneuslisä, nuo lehdet ovat Se Juttu.

Lehdistä tulee mieleen terälehti (juu-u, mulla on luova mielikuvitus), joka näillä viimeisillä jalokärhöillä (Clematis 'Piilu') on jostain ihmeen syystä tällainen läiskäinen. Siis jokaisessa kukassa yhdessä terälehdessä on tuollainen lokinqaqqa-tyyppinen läiskä.

Mikä lie virustauti, luulen. Caqqaa se ei ainakaan ole, kun ei lähde pyyhkäisemällä. Höm.

Auringonkukka on suorittanut näyttävän kukkimisensa ja nyt näyttää ihan jalkalampulta. Onpahan komea struktuuri tuossa kukan taustapuolella...!

Ennakoin sen, että töiden alku tuo mukanaan pientä nuuvahdusta ja puutarhakeskittymisen herpaantumista, siksi harjoitin viime viikonloppuna tiukkaa kotoilua eli homingia leipomalla pellillisen mustikkapiirakkaa synti-tyyppiseen voita tursuavaan taikinaan sekä keittämällä mustaherukkahilloa.

Marjat löysin pakastimesta, viime vuoden sadosta, mutta hyvän hillon niistä hillosokerin avulla saa. Tuoreet mustaherukat syödään nyt puskan vieressä seisten. Sitä minä kutsun kotoilujen kotoiluksi.

Ti-ta-nic, tiskivuori

Helteet saapuivat ja toivat mukanaan tehtävän, jonka voi suorittaa vain hellepäivänä. Tiskivuoren selättämisen. Siinä sitä oli pottia ja purkkia odottamassa pesemistä ensi kevään askareita varten.

Vettä paljuun ja tiskiharja käteen, niin se homma eteni. Pyöräytin purkit vain kevyesti, että ranteesta olisi vielä muuhunkin elämään, ideana oli saada enimmät mullat pois. Purkit pitäisi pestä ennen uudelleenkäyttöä, ettei niihin jää esim. juuri- tai taimipoltetta aiheuttavaa sientä. Sellaiseen en ole onnekseni vielä törmännyt, mutta on mukavampi aloittaa kylvöpuuhat puhtaihkoilla purkeilla. Samalla sain heitettyä pois risat potit ja muut epämääräisyydet.

Laskin, että mustia neliöpotteja oli 286. Mistä ihmeestä niitä on kertynyt? Yksi "malli" oli tosi huonolaatuista, melkein kaikki olivat hajonneet jo yhden käyttökerran jälkeen. On se erikoista, kun muovissakin pitää säästää :o

Tiskipäivä oli kyllä tylsähkön puoleinen, mutta nyt on mukavaa, kun kylvötarvikkeet ovat valmiina tammikuuta varten. (Kamalaa ajatella talvea, huh.) Taidan ostaa loppusyksystä vielä pari pussia kylvömultaa, niin pääsee sitten orvokinsiementen kimppuun ilman mullanmetsästysreissua.

Pyykkäyksen jälkeen tankkasin mustaherukkapensaan äärellä. Oijoi, miten on maukas auringon lämmittämä marja. 

Kirsikoita olisi tulossa kourallinen, jos vain linnuilta ystävällisesti sattuu jäämään. Puu on istutettu kolme vuotta sitten, se alkaa selvästi tulla satoikään.

Kaksi vanhaa omppupuuta tuottaa aina satoa, jota otan talteen ainakin muutaman piirakkapellillisen verran. Loppu jää linnuille ja muille luontokappaleille, kun en jaksa ottaa stressiä mehustamisesta tai muusta säilömisestä.

Kasvihuoneessa kurkuntaimi on ihan hirmussa vauhdissa, hedelmät kasvavat varmaan monta senttiä päivässä. Kohta toivon mukaan saadaan ensimmäiset maistiaiset. Milloinhan voi napsaista?

Kasvarissa tomaatit ovat saaneet tarpeeksi lämpöä kypsyäkseen, mutta ulkosalla ollaan vielä enimmäkseen vihreän puolella. 

Lepuutin selkää pensashanhikkien tyvellä ja katselin maailmaa niiden perspektiivistä. Ei huono.

Liljaa kuvatessani ajattelin, että uusi objektiivi olisi kyllä tarpeen. Ihan vaan, että saisi nuo huitulat lähikuvaan. Huituloiden lähellä ei kannata kykkiä valkoisissa vaatteissa, väri tarttuu napakasti kiinni.

Vaaleanpunaiset marketat ovat aika herkkiksiä. 

Vai olisikohan omenankukka-pelargoni vielä herkkiksempi? 

Sinipallo-ohdake ei ainakaan ole sieltä herkimmästä päästä, hän on puhtaasti rock. Pallukat ovat juuri saamassa pintaansa sähkönsinistä väriä.

Kierros päättyi punahattujen äärelle ja äidillisen ylpeisiin fiiliksiin. Siemenestä kasvatetut Echinaea x hybrida 'Paradisot' ovat aloittaneet kukinnan, ja vaikkeivät neonvärisiksi koskaan yltäneetkään, niin ovat ilo silmälle. 

Tarkalleen ottaen punahatut ovat ilo ihmisen, perhosen ja mehiläisen silmille. Tervetuloa vaan siivekkäät, baari on auki.

Piipahtakaa myös pikkuauringonkukissa. Minä istun ja ihailen, ihan hiljaa, ilman tiskiharjaa. 

Muotoseikkoja mäntymetsästä

Lomailussa parasta on mahdollisuus nopeisiin liikkeisiin, varsinkin, kun liikkeen voi suorittaa kumipyöritse. Niinpä saan taas herätä Pohjois-Pohjanmaalla ja nauttia aamukahvit auringon lämmittämän mäntymetsän tuoksussa.

Pelkistettyä kauneutta, ei mitään liikaa, muttei liian vähääkään. Ja joskus muodon säännöllinen rytmi rikkoutuu, kun joku rohkea toisinajattelija tekee kiinnostavan irtioton.

Merenrannalta löytyy hypnotisoivaa katseltavaa, nimittäin se meri, tässä tapauksessa Perämeri. Kokonaisuus on vähintään yhtä eksoottinen kuin Välimeren ympäristö, kun oikein silmin katselee. Linnut, kasvit, kaikki pohjoinen minimalismi. 

Etualan jämäkkä sinivihreä heinä on juolavehnän sukulainen rantavehnä. Kasvi on merkittävä osa rantadyynien syntymekanismia ja tarjoaa ruokaa siemeniä syöville linnuille. Ei siis mikä-tahansa-heinä se.

Kotiin jäivät elämänsä kukkeudesta nauttimaan kaikki mahdolliset juolavehnät ja vuohenputket, joiden kasvua kukaan ei nyt yritäkään hillitä. Vaikka onhan tämä mustaherukan seassa herkistelevä, päivänvarjomainen vuohenputken kukinto aika nätti.

Palleroiset marjatkin ovat hiljalleen kypsymässä – jos eivät jää vuohenputkikasvustojen varjoon.

Myös ötököillä on loma, kun kukaan ei hätistele mäntysuopasuihkulla. Tällainen iloittelu oli meneillään  jaloritarinkannuksen varressa, kun satuin viikonloppuna kurkkaamaan. Nyt kasvista ei taida olla enää paljoakaan jäljellä, kun nämä pyöreänpuikeat munat (?) ovat kasvattaneet hampaat ja siirtyneet ateriointivaiheeseen. (Täytyy sanoa, että näiden tuhohyönteisten nimiä ja olomuotoja ei niin huvita selvittää... ihassama.)

Äitienpäivän hujakoilla hankittu hörsyävä hortensia näytti vielä olevan hyvässä hapessa. Sen vaaleanpunaiset terälehdet alkavat hissuksiin muuntua vihreiksi, jännän näköistä. Mitähän tälle alkuperäisruukussaan kasvavalle kasville pitäisi tehdä ennen talven tuloa? Voiko istuttaa maahan, kestääkö suomalaista talvea?

Nyt ei onneksi tarvitse talvea tämän enempää pohtia, kun kesä on keskisimmillään. Nautiskellaan vaan elosta ja olosta ja yrttimaan antimista. Tajusin tämän harrastuksen mahtavuuden, kun väkersin salaattia ennen mökille lähtöä. Uusia perunoita, savulohta, tuoreita herneitä ja muita kasviksia, ja päälle sitruunanmakuista oliiviöljyä, jonne mörssäytyi käteen osuneita herbsejä.

Ruohosipulia, basilikaa, timjamia ja kesän ensimmäinen chilin palko. Kyllä. Tällä kuittautui kaikki tämän harrastuksen aiheuttama työläys. Melkein itsestäänhän nämä kasvavat, muistelee hän reippaan 500 kilometrin päästä puutarhastaan.

Kuristaako kuitupotti?

Mikäköhän on oikea nimi kuituiselle pikkupotille, johon esimerkiksi taimistoilla istutetaan pikkupistokkaita?

No eniveis, sellaisiin istutetaan muun muassa pelargonien taimia, enkä ole ihan vakuuttunut siitä, että se materiaali maatuu, niin kuin pitäisi. Nimittäin kellarissa talvehtineista pelargoneista useimmiten ovat nuukahtaneet ne, jotka on pikkutaimina istutettu tällaiseen kuitupottiin.

Kuten kävi tänäkin vuonna. Isohkossa ruukussa hibernoi kolme viime kesänä ostettua pelargonia, joista yksikään ei selvinnyt kunnialla uuteen kevääseen. Heidän juuristonsa näytti tältä:

Tuo vaalea osa on sitä kuitumateriaalia, ja kun sitä vetää, se on ihan vahvaa vielä vuoden mullassa hautumisenkin jälkeen.

Juuret kyllä ovat tulleet tuosta kankaasta läpi, mutta ehkä se kuitenkin haittaa jotenkin? Ainakin tällainen mutu-tuntuma tästä tulee, mutta toki asiaan voi vaikuttaa muutkin tekijät. Jos kuitenkin valita voisin, valitsisin kaupassa ne taimet, joiden juuristossa ei majaile turhia kuristekankaita.

Näillä mökinihmekukan (Mirabilis jalapa) taimilla ei ole yllätyksiä jalkopäässään, sillä he ovat itsekasvatettuja. Siemenet rahtasin syksyllä 2010 Kreetalta, ja taimen varsi peilaa hyvin kukinnon väriä. Kirsikanvärinen kukka tarvitsee tummanpunaisen rungon...

ja vaaleanpunakukkaiselle riittää vaalea varsi.

Keltakukkaiseksi muuntunut moniväriversio ('Broken Colours') kasvaa niin ikään vaaleista rungoista.

Juurakot ovat talvehtineet näissä viime vuotisissa isoissa ruukuissaan ja aloittaneet kasvun muutama viikko sitten, kun aloin kastella niitä reilummin. Olen kanniskellut ruukkuja päiväksi ulos ja illaksi sisään. (Mitä yhdestä selästä.)

Ruukuissa kasvaa myös uusia tuttavuuksia, kuten silkkiunikkoa. Niitä yritin viimekin vuonna saada menestymään suorakylvöllä, mutta kaadoin kaikki mikrotaimet heti lanaan liian isolla vesisuihkulla, joten totesin, että ne eivät ole mulle sopivia kasveja :)

Yritän kuitenkin uudestaan, ja nyt ihan pikkiriikkisellä sumutinpullolla.

Onnistumisen hetki koettiin taimihuoneen suunnalla eilen, kun viherkasvustossa pilkahti jotain sinistä. Riippalobeliahan se siellä oli avannut ensimmäisen kukkansa, noin kaksi kuukautta kylvämisen jälkeen.

Tuo on kyllä niin perusperuskesäkukka, mutta itsetehtynä kamalan arvokas, heh.

Lehdet ovat tainneet ottaa hiukan siipeensä muutaman plussa-asteen Taimela-öistä ja auringonporotteisista Taimela-päivistä, kun ovat osittain punertuneet. Mutta hengissä ovat, ja toivon mukaan pääsevät parin viikon sisällä kokonaan ulos, parempiin multiin ja ilmaviin maisemiin.

Mutta kuka riivattu on rouskinut tsinnian lehtiä? Melkein jokaisessa taimessa on hampaanjälkiä.

Ei näy ketään lehden alla eikä lähistöllä. Täytynee asentaa webbikamera kopperon sisään ja vahtia yöllä silmä tiukkana, että kenen on syy. (Mitä yksistä yöunista.)

Oikeassa ulkosassa tapahtuu nyt kovaa vauhtia. Yrttipenkissä olisi jo valmista syötävää, ruohosipulia.

Täytyy raaskia napsaista pienet maistiaiset aamulla ruisleivän päälle. (Joko voi mennä nukkumaan?)

Samoin oreganosta olisi jo saatavilla koe-erää. Uskaltaisikohan tuon oravan jemmaaman tammenterhon syödä, muistaakohan Qurre aarrettaan?

Yrttipenkissä nököttää myös viime vuotisen koristemaissin tynkä. Eikö ole hieno tuo juuristo? Ihan kuin mangrovemetsästä... eikä muuten lähde repimällä irti, täytyy hakea tehtävään joku apuväline.

Pihalla riittää kyllä silmäniloa nyt ihan koko rahan edestä. Silmua, nuppua, vaaleata vihreää. Ah!

Wanhat omenapuutkin innostuvat keväästä aivan kuin nuoruutensa parhaina päivinä. Ei haittaa heitä harmaantuminen!

Vasta juhannuksen jälkeen kukkiva pihajasmike ei malta enää olla ruskea risukko, vaan pukeutuu nukkaiseen vihreään.

Muuta väriä pihaan tuovat tällä hetkellä siniset skillat ja sinivuokot, keltaiset narsissit (ja kyllä, voikukat), vaaleanpunertavat jouluruusut ja kevättähdet sekä punaiset varhaiset tulppaanit.

Tuota katsellessaan muistaa, millainen värinälkä vaivasi koko talven. Tuskainen.

Ja tätä katsellessaan muistaa, miltä maistuvat kesän ensimmäiset auringossa kypsyneet mustaherukat suoraan pensaasta poimittuna. Taivaallisilta.

Nuo untuvaispintaiset marjan alut ovat kyllä herttaisia. Täytyykin tästä lähteä pihakierrokselle katsomaan, että ovatko he mahdollisesti jo hiukan kasvaneet.

Hyvää puutarhaviikkoa kaikille!