Uusi koti Into-Lianalle

Hieman alle kahden kuukauden ikäinen Into-Liana näytti tarvitsevan uuden, isomman kodin. Se on kasvanut pienehkössä saviruukussaan, hiekkamullassa, noin kuukauden päivät. Arvelin, että huimalla vauhdilla suunnilleen 170 sentin pituiseksi ja monihaaraiseksi kasvanut liaani olisi jo täyttänyt ruukkunsa tiheällä juuristolla.

Ostin uuden, isomman savimajan.

Liotin sitä vesiämpärissä yön yli, niin savi ei ime mullasta kaikkea kosteutta. 

Tähän kohtaan pieni tarina puolisomiehen kannanotoista. Hän on hyvin pitkähermoinen harrastukseni suhteen: kanniskelee tonniruukkuja, kaivaa savea, kääntää kiviä, maksaa ostoksia, roudaa multasäkkejä, asentaa kasvivaloja ja -huoneita. Joku kärsivällisyyskiintiö alkaa kuitenkin selvästi olla tältä vuodelta täyttymässä, kun parin päivän sisään olen saanut kaksi viistoa kommenttia.

Toinen tapahtui perjantaina, kun kerroin, että kellariin pitäisi saada kaikkien huuto.net- ja kirppiskasojen sekaan raivattua tilaa muutamalle talvehtivalle daalia- ja mökinihmekukkaruukulle. Mies katsoi kulmat kohollaan ja kysyi, että monelleko. Ilmeestä päättelin, että taustalla oli ajatus, että "voi jööses, eikö tää koskaan lopu". En uskaltanut sanoa, että ruukkuja on 10 ja että ne on isoja, sanoin vain, että "joku viis ja ne menee päällekkäin."

Eilen Into-Lianan saviruukku likosi kylppärissä suihkutilan lattialla. Menimme saunaan, ja ensimmäiseksi mies totesi, että "nytkö nää ruukut tulee jo sun kanssa löylyyn?" Ehätin kieltämään moisen, vaikka hetki pitikin miettiä, että eihän tällainen ajatus vahingossakaan ole mielessä käynyt. Mutta en löytänyt yhteyttä saviruukkujen ja saunomisen välillä, joten bastun voi tällä tontilla julistaa puutarhaharrastusvapaaksi vyöhykkeeksi. (Kunnes löylyhuone osoittautuu esimerkiksi erityisen hyväksi siemenkylvöjen alkusijoituspaikaksi.)

Takaisin Into-Lianaan. 

Miespuolisko kopsautti taitavalla tekniikalla alkuperäisen ruukun halkeamille, jotta saisimme juuripaakun mahdollisimman ehjänä ulos. Kasvia ei oikein voinut käännellä, kun se on tiukasti kiinni kiipeilytelineessään.

No arvatkaapas, oliko ruukku täynnä juuria? Itselleni oli yllätys, että ei ollut. Juuria oli varsin maltillisesti ja ne olivat aika ohkaista mallia.

Paakun siirto ei onnistunut ihan täydellisesti, vaan pohjasta putosi iso köntsä juuripaakkua irti. Juuret eivät tosiaan ole kovin vahvaa tekoa, vaan pikemminkin hentoista, kun vertaa kasvin maanpäällisiin osiin ja kasvuvauhtiin.

Saas nähdä, ottiko Into nokkiinsa ja mitä nokkiinottaminen käytännössä tarkoittaa. Toivottavasti mitään fataalia ei tapahtunut :/

Nyt täytyy kutoa Intolle uusi ruukustin, entinen kävi pieneksi. Hankin numeron 12 kutimet, eiköhän liaanipipo synny melko vauhdilla!

Hankin muutaman pikkuhyasintin virittämään joulumuudin heräämistä.

Joulufiilikset eivät ole vielä lainkaan vironneet, vaikka joulusta kovasti tykkään ja jouluvaihteen annan tulla, kun se on kulloinkin tullakseen. Ehkä marraskuun puolella tapahtuu viriäminen, ken ties.

Mutta tiedättekö, minkä oivalluksen tein perjantaiaamuna, kun matkasin töihin talven ekassa lumipyryssä? Ajattelin ensin vaipua syvään synkkyyteen, että ei persetti, tästä tämä puoli vuotta kestävä kamaluus taas alkaa. Mutta sitten sain jostain voimia ottaa käyttöön hiukan positiivisemman ajattelutavan (koska synkästi ajatteleminen vie helposti synkän ajattelun kierteeseen) ja tajusin, että 

SEURAAVAKSI TULEE KEVÄT!

Näin on, ihmiset. Kun talven tuloa ei enää tarvitse odottaa, vaan se on jo täällä, niin seuraava odotuksen kohde on kevät. Ihana ihana ihana kevät, jolloin maa ja ihminen ja eläimet ja luonto ja kaikki heräävät taas eloon. Siemeniä! Multaa! Ruukkuja! Savea! Liejua! Krookuksia! Lumikelloja! Sinivuokkoja! Valoa! Ahavaa! Aah!