Mörkösammarit ja maitopullo

Tänään tarkenee, voi miten kivaa. Auringon edessä on tosin yhtenäisempi pilvimassa, mutta yli kahdenkympin nousi lämpötila, näin heinäkuun kunniaksi. Wu-huu.

Tutkailin aamukierroksella tomaatteja kasvihuoneessa ja kasvihuoneen vieressä. Molemmissa kasvupaikoissa Sungoldin raakileet ovat jo saaneet hiukan väriä kylkiinsä, ne pienimmät pioneerit.

Itse asiassa kasvupaikkojen välillä ei näytä olevan kovin suurta eroa, mitä tulee raakileiden ja uusien kukkaterttujen määrään. Tuo ulkokasvupaikka on lämmin ja suojainen, mutta aurinko ei sinne kyllä yhtä pitkään paista kuin kasvihuoneeseen.  

Nuo Sungold ja Tiny Tim -lajikkeet on avomaa- ja ruukkukasvatukseen sopivia, joten ulkosalla elelevät ovat viileähköstä alkukesästä huolimatta päässeet varmaan sen takia vauhtiin mukaan.

Mutta niiden seuraksi istutetut ötökäntorjujasamettikukat mua kyllä naurattaa. Ne on edelleen... miten sen nyt sanoisi... no, rumia. Keltaiset pallurat heiluvat liki metristä tomaattiakin korkeammalla lonkerovarsiensa päissä.

Samettikukka-asiassa on juuri kuitenkin ilmennyt merkittävä, suuri, valtava käänne.

Olen luullut kylväneeni kääpiösamettikukan siemeniä, mutta äsken mulle valkeni veretseisauttava totuus. Näiden yksiväristen 'Citrus Mixed' -tyyppien onkin siemenpussin mukaan tarkoitus kasvaa 60-75 -senttisiksi. Mitämitä? Olen ollut väärässä, ja samettikukka oikeassa koko ajan. Ja niin kuin olen sille hekotellut... huu. Eihän hän ole normaalia matalaa lajiketta laisinkaan!

Entäpä toinen samaan aikaan kylvetty, raidallinen 'Striped Marvel', jonka keltaruskeat kukat liihottelevat yrttipenkissä ihmisnavan korkeudella? Sama juttu.

Striped Marvelin siemenpussissa ei lajinimenä lue kuin Marigold eikä korkeudesta ole mainintaa, joten en ole asiaan siinäkään törmännyt, vaan olen koko kevään mennyt siinä uskossa, että olen kylvänyt kymmeniä potteja 20-senttistä perussamettikukkaa, niin kuin viime keväänäkin.

Ei, näin ei ole, vaan myös SM on 60-75 -senttiseksi kasvavaa Tagetes patula -ryhmäsammarilajia.

Menen kierimään tervaan, saveen, höyheniin ja linnunjätöksiin. Moi.

--

Tulin takaisin. Otin opikseni. Ensi keväänä, jos mulle samettikukan siemeniä vielä myydään, lupaan tutkia kukan värin lisäksi kasvin muutkin tiedot. Tagetes patula > Tagetes patula. 

Sammarit ovat kyllä kasvihuoneessa korkeampia kuin 75 cm, pisimmät heistä ovat paria senttiä vaille metrin korkeita, joten aikaisemmin purskauttamani ajatus siitä, että samettikukkien taimet viihtyvät paremmin viileässä esikasvatuksen ajan, on edelleen ihan kelpo. Tai ainakin pitäydyn siinä tiukasti, ettei uskottavuus rapaudu ihan kokonaan ;D

No, mennään takaisin tomaatteihin. Luin jostain, että kasvihuonetomskuja pitäisi käydä täräyttelemässä joka päivä pölyttymisen avittamiseksi, ja mieluusti aamupäivisin. Tätä neuvoa en ole noudattanut, mutta onneksi ovesta lentelee ainakin näin lämpöisemmillä kelillä surriaisia tehtävää hoitamaan.

Ulkona pölytys tapahtuu tietysti varmemmin...

...varsinkin, kun vieressä kasvaa muita kasveja, jotka houkuttelevat mehiläisiä, kuten nämä kurjenpolvet (Geranium x magnificium).

Ilokseni luin aamun Hesarista, että kurjenpolvet ovat heinäkuun nimikkokasveja. Puutarhaliiton mukaan kurjenpolvet (ja tervolanhanhikki) sopivat jokaiseen pihaan. 

"Kurjenpolvet muodostavat peittäviä kasvustoja ja soveltuvat erinomaisesti maanpeitekasveiksi, jotka kilpailevat tehokkaasti rikkaruohojen kanssa. Kasvien lehdistö on näyttävä ja kukinto runsas", liitto kehuu.

Tuosta nimimerkki Geranium on täsmälleen samaa mieltä :) Kuten tämä Johnson's Blue, sen 120-senttinen kukkeus ei koskaan ohikulkiessa jää noteeraamatta.

Varsinkin kun tietää, että sen on tarkoitus olla noin korkea. Hah.

Maidon sen sijaan olisi tarkoitus majailla tölkissään, mutta jos täyden tölkin tiputtaa lattialle, se alkaa vuotaa. Lorautin maidon talteen pulloon ja jotenkin tuo näky alkoi viehättää silmää.

Maitopullo, valkoista viileää, yhden maitokahvin verran vajaa.

Kahvi helpotti sammarihämmennystä, mutta vertaistuki olisi tehokkainta. Kertokaa, oi kanssatarhurit, oletteko koskaan kasvattaneet kasvia, joka onkin jossain vaiheessa osoittautunut "vääräksi"? Mistä valekasvi paljastui? :)

Pionin pehmeään syliin

Pääkaupunkiseudulla on hiljaista ja leppoisaa, kun väki viettää juhannusta pitkin poikin Suomenniemeä. On mukava olla kotona ja nauttia poikkeuksellisesta rauhasta. Pyörälenkillä tiet olivat tyhjähköjä ja kuntosalilla hikoili lisäksemme vain pari ihmistä. Kuntoilujen jälkeen iltapäivällä alkoi sataa ja nyt tuntuu mukavalta olla vain sisällä, tekemättä mitään.

Viikon poissaolon aikana puutarhassa on tapahtunut vaikka mitä. Monet siemenestä kasvatetut kesäkukat alkavat availla kukkiaan, kuten tämä isotsinnia tässä. Värin pitäisi olla limenvihreä, vielä ovat kovin supussa terälehdet, että mitään voisi varmaksi sanoa.

Jotenkin aika jännän näköinen kukka, eikä välttämättä tässä vaiheessa mitenkään kovin söpö. Ei ainakaan niin söpö, kuin vaaleanpunainen ja liila verbena.

Verbenoilla oli nihkeä alku elämälleen, kun joutuivat itämään liian tiiviissä noutoruokarasiassa. Osa taimista homehtui rapsakasti, mutta onneksi osa selvisi isoiksi asti. Ei siis muovikantta päälle muovirasiaan, ei edes rei'itettyä.

Viime kesänä kylvetyt jaloakileija 'MacKanat' ovat alkaneet kukkia. Kivan hempeitä värejä vanhojen yksiväristen lehtoakileijojen rinnalla.

Perennoista kurjenpolvet kukkivat ripirintaa akileijojen kanssa. Sinipunainen tarhakurjenpolvi (Geranium x magnificium) on sähäkkä näky isona mättäänä kasvaessaan. Ja isoksi mättääksi se näkyy kasvavankin ilman sen kummempia puleeraamisia. Auringosta näyttää tykkäävän hän.

Puolivarjoon sen sijaan joutuu tyytymään viime kesänä istutettu espanjankurjenpolvi G. endressii 'Wargrave Pink', joka on kuitenkin suostunut avaamaan hempeänpinkit kukkansa.

Espanjankurjenpolvi on nimenomaan yksi niistä lajeista, jotka tykkäävät kokoaurinkoisesta kasvupaikasta, mutta ihan hyvin elo tuntuu sujuvan osavarjossakin. Kurjenpolvi ei petä.

Puolivarjossa viihtyy myös herkkä perhoangervo (Gillenia trifoliata), josta tykkään kyllä kovasti. Tummanvihreä lehdistö ja valkoiset perhosmaiset kukat noin metrin korkuisena kasvustona on rauhoittava elementti. Kasvit myös liikkuvat herkästi tuulessa, se tuo lisää silmäkiinnostusta.

Ensimmäiset jalokärhön kukat ovat auenneet. Vanha roosa löytyy 'Hagley Hybridin' terälehdistä.

Hiukan, tai oikeastaan todella paljon räväkämpää roosaa löytyy viime syksynä ostetusta punapäivänkakkarasta (Chrysanthemum coccineum 'Pink Robinson'), jonka tosin piti olla hennon vaaleanpunainen. Mutta hän ei halua olla haalean vaalea, kuten samanniminen sisarensa, vaan päätti ottaa rokimman asenteen.

Vastaavan yllätyksen tuotti Hollanista hankkimani lilja 'Ivory Pixie', jonka piti olla väriltään kermanvaalea. 

En tiedä, mitä tuonväristä kermaa tuottanut lehmä olisi mahtanut nauttia, heh. Mutta mukavia yllätyksiä nämä molemmat värivahventeet ovat, saavat jatkaa elämäänsä tontilla :)

Yksi kesän odotetuimpia kukkijoita palkitsee nyt odottajan kärsivällisyyden. Jalopioni on avannut ensimmäiset palleronsa silkinpehmeiksi, tuoksuviksi, ylenpalttisen runsaiksi kukiksi.

Tänne minä haluaisin kiivetä nukkumaan valoisaksi kesäyöksi. Tähän kauneuteen minä haluaisin nukahtaa ja tästä herätä.

Täydellisyys, se asuu pienessä pyöreässä paketissa. 

Kurjenpolvi, kestosuosikki

Kuten nimimerkistä päätellä saattaa, kurjenpolvet ovat minulle ehkä niitä kaikkein läheisimpiä kasveja. Ne ovat vaatimattomia ja takuuvarmoja kukkijoita, peittävät hyvin niille annetun tilan ja jaksavat hämmästyttää täydellisen yksinkertaisella ja selkeänvärisillä kukinnollaan, sekä puolivarjossa että auringossa. Maa niiden juurella on perusmustaamultaa, lannoitetta ne saavat keväällä pienen ripauksen.

Pihallani on neljää eri lajia ja viittä lajiketta kurjenpolvia. Ensin kesäkuun puolivälissä kukkaan ehtivät hyvät peittokasvit, tuoksukurjenpolvet (Geranium macrorhizzum), punaisena ja valkoisena ('Album'). Heti perään kukintansa aloittavat tarhakurjenpolvi (Geranium x magnificium) ja verikurjenpolvi (Geranium sanguineum 'Vision'), joka kylläkin tuntuu häviävän pikkuhiljaa.

Kuvassa tuoksukurjenpolvet, tarhakurjenpolvi ja alinna verikurjenpolvi.

Näiden lisäksi joukossa on joku, jonka lajista en ole varma. Se on noin 40-50 cm korkea, vaaleansinikukkainen. Arvelen sen olevan loistokurjenpolvi (Geranium 'Johnson's Blue'), kuvassa alla. Muistelen, että ostin sen Backaksen loppuunmyynnistä, varma en ole siitäkään. Tässä sen huomaa, muistiinsa ei pidä luottaa, vaan pitää kirjata kaikki ylös. Ja vielä muistaa laittaa kaikki sepustukset yhteen ja samaan läjään... josta ne lopulta pitää muistaa siirtää tietokoneelle kaikenmuistavaan kasviarkistoon.

Jostain luin, että toisen kukinnan saisi aikaan leikkaamalla kasvin alas ekan kukinnan jälkeen, mutta en millään raaski riipiä hienoa lehdistöä matalaksi. Joten nautitaan vaan tästä yhdestä kerrasta sitäkin intensiivisemmin. Kaikkiaan kurjenpolvien kukinnasta saa puolivarjoisassa kasvupaikassa nauttia n. kuukauden ajan.

Kurjenpolvia aion hankkia jossain vaiheessa lisää. Niiden arvoa lisää se tieto, että ne ovat toisen lempparikasvini, pelargonin, esi-äitejä.