23. kesäkuuta 2012

Pionin pehmeään syliin

Pääkaupunkiseudulla on hiljaista ja leppoisaa, kun väki viettää juhannusta pitkin poikin Suomenniemeä. On mukava olla kotona ja nauttia poikkeuksellisesta rauhasta. Pyörälenkillä tiet olivat tyhjähköjä ja kuntosalilla hikoili lisäksemme vain pari ihmistä. Kuntoilujen jälkeen iltapäivällä alkoi sataa ja nyt tuntuu mukavalta olla vain sisällä, tekemättä mitään.

Viikon poissaolon aikana puutarhassa on tapahtunut vaikka mitä. Monet siemenestä kasvatetut kesäkukat alkavat availla kukkiaan, kuten tämä isotsinnia tässä. Värin pitäisi olla limenvihreä, vielä ovat kovin supussa terälehdet, että mitään voisi varmaksi sanoa.


Jotenkin aika jännän näköinen kukka, eikä välttämättä tässä vaiheessa mitenkään kovin söpö. Ei ainakaan niin söpö, kuin vaaleanpunainen ja liila verbena.



Verbenoilla oli nihkeä alku elämälleen, kun joutuivat itämään liian tiiviissä noutoruokarasiassa. Osa taimista homehtui rapsakasti, mutta onneksi osa selvisi isoiksi asti. Ei siis muovikantta päälle muovirasiaan, ei edes rei'itettyä.

Viime kesänä kylvetyt jaloakileija 'MacKanat' ovat alkaneet kukkia. Kivan hempeitä värejä vanhojen yksiväristen lehtoakileijojen rinnalla.



Perennoista kurjenpolvet kukkivat ripirintaa akileijojen kanssa. Sinipunainen tarhakurjenpolvi (Geranium x magnificium) on sähäkkä näky isona mättäänä kasvaessaan. Ja isoksi mättääksi se näkyy kasvavankin ilman sen kummempia puleeraamisia. Auringosta näyttää tykkäävän hän.


Puolivarjoon sen sijaan joutuu tyytymään viime kesänä istutettu espanjankurjenpolvi G. endressii 'Wargrave Pink', joka on kuitenkin suostunut avaamaan hempeänpinkit kukkansa.


Espanjankurjenpolvi on nimenomaan yksi niistä lajeista, jotka tykkäävät kokoaurinkoisesta kasvupaikasta, mutta ihan hyvin elo tuntuu sujuvan osavarjossakin. Kurjenpolvi ei petä.

Puolivarjossa viihtyy myös herkkä perhoangervo (Gillenia trifoliata), josta tykkään kyllä kovasti. Tummanvihreä lehdistö ja valkoiset perhosmaiset kukat noin metrin korkuisena kasvustona on rauhoittava elementti. Kasvit myös liikkuvat herkästi tuulessa, se tuo lisää silmäkiinnostusta.


Ensimmäiset jalokärhön kukat ovat auenneet. Vanha roosa löytyy 'Hagley Hybridin' terälehdistä.


Hiukan, tai oikeastaan todella paljon räväkämpää roosaa löytyy viime syksynä ostetusta punapäivänkakkarasta (Chrysanthemum coccineum 'Pink Robinson'), jonka tosin piti olla hennon vaaleanpunainen. Mutta hän ei halua olla haalean vaalea, kuten samanniminen sisarensa, vaan päätti ottaa rokimman asenteen.


Vastaavan yllätyksen tuotti Hollanista hankkimani lilja 'Ivory Pixie', jonka piti olla väriltään kermanvaalea. 


En tiedä, mitä tuonväristä kermaa tuottanut lehmä olisi mahtanut nauttia, heh. Mutta mukavia yllätyksiä nämä molemmat värivahventeet ovat, saavat jatkaa elämäänsä tontilla :)

Yksi kesän odotetuimpia kukkijoita palkitsee nyt odottajan kärsivällisyyden. Jalopioni on avannut ensimmäiset palleronsa silkinpehmeiksi, tuoksuviksi, ylenpalttisen runsaiksi kukiksi.


Tänne minä haluaisin kiivetä nukkumaan valoisaksi kesäyöksi. Tähän kauneuteen minä haluaisin nukahtaa ja tästä herätä.


Täydellisyys, se asuu pienessä pyöreässä paketissa. 

9 kommenttia:

  1. Kauniit ovat pionisi, pakko myöntää.
    Ja kaikki muutkin, se tsinniakin on jotenkin hauskan simppeli tapaus. Esittele sitten väriä myöhemmin uudestaan. Mulla on nyt jo kolme erilaista kurjenpolvea, puolivarjoon reppanat joutuivat mutta hyvin näyttävät viihtyvän. Akileijoja on kanssa kolme uutta, niihinkin iski himo...

    VastaaPoista
  2. Ihania ovat kukkasi ja kauniita kuvia :)
    Tuo pioni kelpaisi kyllä minunkin pihalleni.

    VastaaPoista
  3. Olet ymmärtänyt/osannut satsata kukkiviin kasveihin. Minulla on enimmäkseen puskia. Nyt huomaan, että onpa kovin vihreää puutarhassani, ei siis muita värejä. Ensi kesänä pitää kasvattaa punaisia kukkia piristämään vihreyttä. Sulla on kaunista!

    VastaaPoista
  4. Annimanni, kiitos! Luontoäiti on kyllä järjestänyt meille mahtavaa ihmeteltävää.

    Pirkko, pionit saavat täällä erityisihailua, kun niitä on vain tuota yhtä lajia ja lajiketta. Mielelläni ottaisin lisääkin, mutta sitten pitäisi tehdä isoja järjestelyjä, että niille saisi aurinkoisen kasvupaikan.

    Kurjenpolvet ovat tosiaan pääsääntöisesti puolivarjon kuningattaria, muttei tuo espanjankurjenpolvikaan ole järkyttynyt varjoisammassa, vaikka aurinkoa sille suositellaan. Ehkä kukinta olisi tosiaan runsaampaa täysauringossa. Ja akileijat, niihin olen hiukan minäkin hurahtanut, ihania ja helppoja kukkijoita nekin!

    Kaisa, kiitos :) Piti oikein alkaa muistella, että mistä tuo pioni on tiensä tontille löytänyt, mutta muistiinpanojeni mukaan olen sen itse ostanut viisi vuotta sitten. Kerrankin olin kirjannut jotain tarpeellista ylös, ja vielä paikkaan, josta sen helposti löysin, hah.

    Intianminttu, samoin sinulle, nautinnollista keskikesää!

    Mäntylän mummi, tuossa suojaisessa eteläpenkissä tosiaan pionikin jo purskahtelee. Kolatkaa lumet rauhassa, kohta siellä purskahtelee vielä komeammin, kun valoa riittää kellon ympäri.

    Nettimartta, jostain syystä mulla on tosiaan tuota kukkivaa kasvia enemmän kuin hyötykasvia – taitaa johtua tontin kompaktista koosta, isommalla tontilla mieluusti viljelisin enemmän syötävää.

    Kukka-ajatuksesi kuulostaa hyvälle, vihreä on ihana tausta voimakkaalle punaiselle. Ja valkoiselle, ja vaaleanpunaiselle ja oranssille. Niin, ja keltaiselle! Ehkä sinisellekin, ja liilalle…

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat :)
    Akileijat ovat myös minun lemppareita. Niiden kukat on niin ihania.. Leppoisaa sunnuntaita ihanasta puutarhastasi nauttien!

    VastaaPoista
  6. Heidi-Maaria, akileijoissa on tosiaan sitä jotakin! Mukavaa sunnuntai-iltaa myös sinulle ja ahkeraa viikkoa taimistolle, jos et vielä lomalle malta...

    VastaaPoista
  7. Pioni onkin monen pienen öttiäisen koti, eikä ihme:)

    VastaaPoista
  8. Pioni, todella hyvä on pionissa öttiäisen asua. Suorastaan luksuskoti heillä :)

    VastaaPoista