Joenvarren karkurit

Vanhojen talojen pihoista on jokimaisemaan karkaillut tai jäänyt kasveja, jotka elää sytkyttelevät omassa rauhassaan. Sellainen on esimerkiksi tarharaunioyrtti, joka tässä huitelee omissa korkeuksissaan.

(Edit: Yritin ensin vääntää tästä kurkkuyrttiä, mutta Anonyymi ohjasi minut ystävällisesti oikealle polulle. Kiitos vielä!)

Tarharaunioyrtti kasvaa kokemuksieni mukaan vuodesta toiseen sitkeästi siinä, mihin sen on kerran istuttanut, joten tämä kasvusto lienee alkuperäispaikallaan.

Sen sijaan aiemmin tyrkyttämäni kurkkuyrtti on yksivuotinen, mutta kova siementämään ja sitä kautta lisääntymään lähimaastoon.

Kurkkuyrtti on asiantuntijoiden mukaan kavala yrtti, vaikka sitä ruokaohjeissa salaatteihin käytetään. Tiede-lehti tiesi kertoa vuonna 2001, että "Kasvin lehdet ja kukat sisältävät maksamyrkyllisiä ja syöpävaarallisia pyrrolitsidiinialkaloideja, jotka aiheuttavat koe-eläimille myös perimävaurioita. EU:n komission haitallisten rohdosten listalla todetaan, että kurkkuyrtillä on vakavia haittoja, mutta ei minkäänlaista hyväksyttävää käyttötarkoitusta."

Iyyks. Itsekin olen kukkia salaatissa käyttänyt.

Noh, rikos lienee jo vanhentunut. Sitä kasvia ei tontilla kasva, aikoinaan tarharaunioyrtti rehosteli tässä wanhassa perennapenkissä, ihan aidan vieressä.

Nyt siinä kukkivat vain kivet. Ne eivät ole terveydelle vaaraksi, ellei niitä yritä nauttia sisäisesti.

Joenreunassa kasvaa myös vanhoja syreeneitä, jotka eivät näytä ihan perinteisiltä puistosyreeneiltä. Olisivatkohan unkarinsyreenejä? No tuonne kaheikkoon ei yllä hallin hammas eikä uhkaa hallin jalannostokaan.

Juhannuksena tarvittavat seitsemän yrttiä, kuten harakankello, ovat jo hyvässä kasvussa jokivarressa. 

Apilaa ja niittynätkelmää kauniina väriyhdistelmänä. 

Luontoäiti on järjestänyt uustulokkaallekin väriltään sopivan seuralaisen, koiranputken.

Juhannuskimppuun vielä niittyleinikkiä, lemmikkiä ja valkopeippiä, niin johan on määräkriteeri täynnä. Tuo nokkonen kannattaa kerätä vain, jos tykkää hieman tulisemmasta meiningistä.

Ja kun edessä pian on se yötön yö, niin toivottavasti on pilvetöntä, jotta aurinkoa voi valokuvata talven varalle. Jos suinkin vihtomiselta ja sulholoitsuilta ehtii...

Omalla tontilla kasvit ovat selvästi nautiskelleet viime päivien likihelteistä. Istuttelin viimeiset pikkutaimet paikoilleen, muun muassa pelargonien pistokkaat iloiseen värisekamelskaan näihin muovitettuihin koreihin.

Ruukkuostoksillehan sitä oli mentävä, niin oli kaikki purkit jo käytetty. Tuo ruskea muovitötsä tuli karjalankurkun kodiksi, säilyttää kosteutta kuumassa kasvihuoneessa savea paremmin. 

Pelargonit eivät kovasti tykkää muoviastioista, sillä ne haluavat kuivahtaa kunnolla kasteluiden välillä. Mutta nyt piti mennä näillä, jotka sain kyyditettyä polkupyörän stongalla.

Yhdessä talvehtineessa pelargoniruukussa alkoi itää joku omituinen otus. Se piti tietysti siirtää omaan yksiöönsä varttumaan. Nyt sille löytyi oikea nimi, hän on innokkaasti siementävän mökinihmekukan taimi.

Nyt pitäisi enää vaan tietää, että mitä ihmettä mä teen taas yhdellä mökinihmekukan taimella. Niitä kasvaa jo kolmessa isossa ruukussa, joita kannan syksyllä kellariin ja keväällä useamman kerran sisään ja ulos, selkä niukuen. Mutta ei näin isoa ja potraa kasvia voi kompostiinkaan nakata. On vain siis odotettava valaistumista sen käyttökohteesta.