Karjalainen kurkku

Terveiset Pohjois-Karjalasta! Otin varaslähdön kesänviettoon ja piipahdin itäisessä Suomessa puoliskon kanssa muutaman päivän. Kyllä oli erilaista nähtävää kuin kotinurkilla, alkaen nyt vaikka tästä Ukko-Kolin huipulta avautuvasta kansallismaisemasta.

Jylhää, komeaa! Ja aina jaksaa hämmästyttää kasvit, jotka kasvavat varsin niukoissa ja karuissa olosuhteissa, kuten tämä saniaistyyppi.

Ei taida tuossa kivenkolossa olla paljoa maa-ainesta, mutta siihen hän on päättänyt asettua. Vielä niukempaa alustaa kaipaavat jäkälät, jotka koristavat ikiaikaista kallionkylkeä.

Vaaramaisema on kyllä eksoottista ihmeteltävää lattealla alueella asuvalle, niinpä ajelimme miekkosen kanssa ristiin rastiin näitä kesäisen autioita karjalaisteitä. Tässä tie nro 522, josta saisi varsin mainion matkailutuotteen nimeltä "Route 522."

Matkan varrella pysähtelimme nähtävyyksien kohdalle ja sain hyvin havainnollista oppia mm. sotahistoriasta. Tässä Törnin-Männistön kallioisessa asekätkössä piiloteltiin tuliaseita siltä varalta, että Neuvostoliitto olisi Toisen maailmansodan loputtua hyökännyt Suomeen. 

Rintamamiesveteraani Arvo Männistö kävi tarkastamassa kätkön koskemattomuutta 50 vuoden ajan, kunnes vuonna 1993 kertoi asiasta viranomaisille. 

Huh, vetää hiljaiseksi tuo sodan konkreettinen muisto. Asekätkölle johtavan polun varressa kasvaa valkoisia kurjenpolvia, jotka tuntuvat muistuttavan, että ihmisen on hyvää elää rauhassa ja rauhaa rakastaen.

Mutta siis, ajelimme, söimme erittäin hyvin, tutkailimme luontoa ja lopulta (hiukan pitkin hampain) palasimme kotiin. Loppumatkasta taivaalla näkyi pitkään sateenkaari, jonka päätä emme harmiksemme ehtineet lähteä etsimään.

Tuliaisina toimme mahtavaa ruisleipää sekä karjalanpiirakoita, jotka kuitenkin katosivat jo automatkalla. Ne ovat kyllä aivan eri tuote, kuin kaupan hyllystä muovipussista löytyvät "karjalanpiirakat". 

Puutarhaa en aivan kokonaan unohtanut, toin kasvihuoneeseen yhden kurkun taimen, heh. Siinä on vasta ensimmäinen lehtipari, joten jännittää, ehtiikö kasvi tehdä hedelmää ennen syksyä. Mutta karjalaisen kurkun toivossa siis eletään.

Sateenkaari tuntui myös muistuttavan siitä, että on ihanaa kun on kesä, läheisiä ihmisiä ja hyvä kukkienkastelija, joka minun kohdallani on armoitettu viherpeukalo-naapuri. Niinpä viikko sitten punertumaan alkanut paprika oli entisestään punertunut.

Myös kasvihuoneen ulkopuolella olivat asiat hyvin, ja muutaman päivän tauon jälkeen olikin taas kiva nähdä tuttuja "naamoja", kuten näitä erittäin epämääräisen väriyhdistelmän muodostavia orvokkeja.

Kesäkukat vasta virittelevät kukintojaan, sen verran viileä alkukesä on ollut. Mutta täpläsievikki, jonka kasvatus oli jotenkin hiukan hankalaa, on palkinnut odotuksen avaamalla nuppujaan.

Tuo täplis (Nemophila maculata) menestyy kivikkokasvinakin, varmaan siksi sillä on mehevät lehdet. Lehdet tuntuvat napsahtavan herkästi poikki, siitä se hankalan taimikasvatuksen tuntuma. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, toivottavasti hän kukkii reippaasti monta kuukautta.

Pihan kuningatar on tällä hetkellä isabellansyreeni, jota jänis ei tänä vuonna onneksi rouskinut.

Vaaleanpunaista ja tuoksuvaa, ilmassa nuokkuvaa. Kyllä häntä kelpaa nyt ihastella. Ja kyllä ihmisen muutenkin kelpaa, kun viikonloppuna pääsee taas reissuun... Ehkäpä Pohjois-Pohjanmaalta löytyy karjalaiselle kurkulle kaveri?