Raikas Johnsonin sininen

Alkukesä, ja suurin osa ihanuudesta vielä edessä. Ehkä siksi(kin) tykkään kurjenpolvista, koska ne ovat luonnossa ensimmäisiä "kunnon" perennoja: runsaskukkaisia, kaunislehtisiä ja syvänvärisiä. Ja kyllä, samat kriteerit saattaa päteä esim. voikukkaan, mutta se ei nappaa ihan yhtä vahvasti. Vain hermosta nappaa, jos on napatakseen.

Nyt sinisilmänsä on avannut kurjenpolvi Geranium 'Johnson's Blue'. Sen kukat ovat melko isot, sanoisin, että Väinämöisen palttoonapin kokoiset, heh.

Tuo melko samannäköinen tyyppi profiilikuvassani on tarhakurjenpolvi (G. x magnificium), sen aika koittaa noin viikon päästä.

Ensimmäisenä perennapenkeissä alkavat kukkia tuoksukurjenpolvet. Tässä muutama vuosi sitten kasatussa joukossa oli alunperin kolme tuoksunpolven tainta, komeasti ovat tilansa täyttäneet. Muiden lajien täytyy olla tarkkana, ettei Geris vie kaikkea lebensraumia...

Pienellä tontilla elintila on kortilla, mutta onneksi kasvit eivät välitä rajapyykeistä. Niinpä minäkin saan nauttia juhannusruusun tuoksusta, lähietäisyydeltä.

Omallakin tontilla tämä klassikkopensas oli aikansa, mutta se olisi kaivannut täysaurinkoista paikkaa, jota ei ollut juuri silloin tarjolla. 

Toisesta naapurista tuttavuutta tekee joku leimun näköinen, en ole varma lajista.

Mikäs siinä, tervetuloa vaan! Ja tervetulleeksi toivotan myös uuden lajin, viime syksynä istutetun vaaleanpunaisen päivänkakkaran. Mitään erikoista ei siis ole luvassa, mutta vaaleanpunaista kylläkin, ja siitä nyt kovasti iloitsen. (Voiko keski-ikään asettuneelle ihmiselle tulla vaaleanpunainen kausi jäädäkseen?)

Valkoiset serkkunsa ovat jo avanneet nuppujaan, ihanan raikkaita ovat he.

Orvokkiruukut ja –korit alkavat nyt olla kasvukäyränsä huipulla. Viikon päästä kasvit alkavat jo retkottaa, joten laitan vielä pari otosta näistä sydämeni valituista.

Tähän kassikorisysteemiin pitäisikin heti alkuun istuttaa jotakuinkin tämän kokoisia kasveja, niin olisivat sopusuhdassa. Toisaalta, ne saattaisivat sitten nopeasti kasvaa ylikokoisiksi...

Iltapäivän paahteessa kasvavat yksilöt ovat ihmeesti jaksaneet pysyä napakoina. Ruukku on maassa, ehkä yön viileys on tasapainottanut päivälämpötilan keskiarvoa.

Häkkiin teljetyt yksilöt ovat yrittäneet venytellä itsensä ulos vankeudesta. 

Taidan päästää heidät lähipäivinä vapauteen ja istuttaa tilalle muutaman aitoelämänlangan, jotka niin ikään venyvät ja vanuvat taimipoteissaan, uutta kotia odotellessaan.

Taimipoteissaan asuu vielä joitakin värinokkosia l. isokirjopeippejä (Coleus), jotka kylvin turhan myöhään. Elättelen toivoa, että jostain löytyisi vielä yksi sopivan kokoinen ruukku heille. Kaikki järkevän kokoiset pytyt on kyllä jo taidettu käyttää. Mikään ei koskaan mene tasan, ei. (Pitäisi olla suunnitelmia, joo).

Mutta onhan niitä suunnitelmia niin Kovin Vaikea tehdä, kun siemenpussit rapisevat ja multasäkki pölisee. Risiinejäkin tuli viisi, vaikka tuohon terassin nurkkaan niitä tarvitaan kaksi, kolme. Onhan se hyvä olla pari tainta varastossa, eh heh hee. 

Noh, hyvässä kasvuvauhdissa ne ovat, ja suosiolla omissa isoissa yksiöissään, varpaissaan vain hiukan krassia.

Koristemaissien ja joidenkin daalioiden tyvelle laitoin riippalobeliaa, joka kukkii varsin rentovartisesti. Aika söpöjä, vaikka itse sanonkin, krhm.

Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkko kertoi sittenkin löytäneensä sisältään pienen pelargonifanin. Tämä tuli mieleen, kun katselin Tontti 559m²:n ekan vuosipäivän kunniaksi väsäämäni puulaatikkoistutuksen punaista pelakuuta. Tämä on kyllä niin klassikkokesäkukka, kuin vain olla voi, eikä klassikoista voi millään olla pitämättä :) Ja ainoa kasvi, joka selvisi talven yli, sekin on arvo sinänsä.

Toisesta klassikosta, samettikukasta, olen ollut melkein tykkäämättä tänä vuonna. Kasvit venähtivät taimikasvatusvaiheessa kasvihuoneen lämmössä aivan järjettömiksi honkkeleiksi, joiden puolen metrin korkeudella huitelevassa päässä keikkuu pieni kukka. Muutenhan asia olisi ihan ok, mutta kun kyseessä on KÄÄPIÖsamettikukka. Hmm.

Kasvihuoneen kuumuudessa viihtyi ja viihtyy edelleen muun muassa chili ('Caribbean Antillais'), jonka  podit alkavat saada väriä kylkiinsä. Ihmettelen vain, että siemenpussi kertoi lajin olevan C. Annuum, mutta hedelmä näyttää kyllä melkoisen habanerolta (C. chinense)?

Vielä on paaaljon opittavaa.

Viime vuotinen chiliserkku C. annuum 'Hot Super Chilli F1' oli talven jäljiltä varsin ohut-oksainen. En kuitenkaan leikellyt sitä, vaan katsoin, mitä hän rihmalonkeroillaan tekee. No hedelmiähän hän rupesi tekemään ja ihan hyvin ne lonkerot ovat jaksaneet podeja kantaa.

Tämä asuu ulkosalla ja nuoremmat serkkunsa kasvihuoneessa. Ikärasismiako?

Testailen myös tomaattien reaktioita sekä kasvihuoneilmaan että taivasalla oleiluun. Molemmissa olosuhteissa ja molemmissa lajikkeissa ('Sungold' ja 'Tiny Tim') on jo raakileita, mutta kasvihuoneessa ne ovat kehityksessään pidemmällä. Näihin palleroihin alkaa jo muodostua punaista uumoilevaa väritystä. 

Jotenkin kyllä outoa, ihan kuin eläisin kesää jo pidemmällä kuin puolessavälissä kesäkuuta... Kaikenlaisiin asioihin sitä tarhaajan täytyykin totutella :o

Totuttelen vielä myös uuteen kesäkukkaan, täpläsievikkiin, josta en ole ollut ihan varma. Että onko se kiva vai ei. Tänään sanoisin, että ihan oikeinkin kiva. 

Tämän myötä toivottelen kaikille täplikkäitä ja raidallisia kesäpäiviä!