8. heinäkuuta 2013

N = nosteessa

N niin kuin nosteessa. Nosteessa, kuten kulunut kesä. Lämmintä ja ihanaa, päivä toisensa jälkeen. Kuluneesta 18 loma(vapaa)päivästä vain yhtenä on satanut. Oli siinä etelänviikko tosin välissä, mutta meteorologien ennusteista huolimatta sateet eivät tosiaan ole osuneet kohdalle.

Eilen suunnittelimme aidankunnostuspäivää, mutta karkasimmekin merenrantaan piknikille. Oli mukavaa.


Tuo mustaherukanlehdistä tehty kuplajuoma (Lehtikuohu) on ihan superhyvää. Olen tainnut sitä aikaisemminkin täällä hehkuttaa, mutta kun ei voi mitään. On. Hyvää.

Helsingin Kallvikinniemessä oli nosteessa purjeet. Niiden perässä liikkuivat taitavasti ihmiset.


Myös lokit olivat ilmavirtojen nosteessa, tämä yksijalkainenkin.


Vertailuna kuva kaksijalkaisena lentävästä lajitoverista. Otos on hieman epätarkka, mutta siinä näkyy kaksi kinttua vierekkäin.


Yksijalkainen harmaalokki noukki vedestä syötävää raaja rennosti roikkuen.


Sinisorsa oli nosteessa kuivalle maalle. Se ei juurikaan pelännyt meitä, tallusteli muina sorsina kallionkoloja tutkien.


Paikalle tuli myös sorsapoikue äitinsä ohjaamana. Taitavat olla tulevia pullasorsia nämä pallerot.


Nostetta elämään antavat myös pääkaupunkiseutulaiset kadunnimet. Troposfääri? Tähän suuntaan, olkaa hyvä.

11 kommenttia:

  1. Sepä hienoa, että on olleet kunnon lomasäät. Enpä tiennyt, että mustaherukanlehdistä tehtyä juomaa saa ostaakin. Olen tehnyt sitä tähän mennessä aina vain itse, ilman kuplia tosin. Se on superhyvää. Nyt juuri siemailen seljankukkamehua, mutta kun tämä on loppu, niin voisikin seuraavaksi tehdä taas herukanlehtijuomaa. Seljankukkamehusta saa muuten ihanan kir royal -tyyppisen juoman, vinkki kuplivista tykkäävälle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seljankukkamehu kuulostaa ihanalta! Ja Kir Royal myös :) Oi, ollapa täydellisen omavarainen mehuainesten suhteen...

      Poista
  2. Melkoista nostetta aiheuttaa mielessäni myös nuo kimaltevat merikuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi nostattaa mieltäni entuudestaan, kolkuttelen kohta stratosfäärin ovea :)

      Poista
  3. Kyllä piknikki aidan kunnostuksen voittaa, milloin vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta! Aita odotti kiltisti kotona, eilen sen kimppuun oli sitten pakko ryhtyä. Kahdeksan tuntia maalasin, nyt on reidet tulessa ylösalas-liikkeestä :o

      Poista
  4. Lämpö rentouttaa ja kauniit maisemat. Onpa sulle sattunut sopusat säät lomallesi. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana päivä, elävää taulua katsellessa. Ja tosiaan, tänäänkin piti Ilmatieteenlaitoksen eilisen ennusteen mukaan sataa _koko päivä_, yöstä lähtien, mutta yhtään pisaraa ei ole vielä näkynyt. Kello on 13.30.

      Poista
  5. Kesä ja meri, hyvä syy lähteä piknikille :). Kelit ovat kyllä olleet tänä kesänä kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy muistaa lähteä piknikille ensi kesänäkin, kun mieleen putkahtaa joku remonttiajatus ;) Ilmat ovat olleet ihan uskomattoman hyvät, tuossa edellä juuri kerroinkin Nettimartalle tämän päivän meiningeistä...

      Poista
  6. No johan ne öttinkäiset ehtivät paikalle, kun hetkeksi selkänsä kääntää. Ottaisivat nekin kunnon loman.

    VastaaPoista