M = mirabilis

M-kirjain on varattu pienille ihmeille eli mirabiliksille. Useamman vuoden takaa tuttu on keltainen Mirabilis jalapa (mökinihmekukka), joka on kukkinut nyt parin viikon ajan.

Kasvatin taimet aikoinaan siemenestä. Ekana kesänä kukat olivat kirjavaiset kuten siemenpussin kuvassa (lajike 'Broken Colours'). Toisena vuonna taimet ovat ilmeisesti kasvaneet kukista ruukkuun tipahtaneista siemenistä, koska sen jälkeen väri on ollut ainoastaan ja vain keltainen. Jalostuksen lähtökohtaväri, niin ainakin uumoilen.

Muutama vuosi sitten toin Kreikasta saman kasvin pinkin version siemeniä. Niistä kasvaneet kasvit talvehtivat myös kellarissa. Ne alkavat juuri kukkia, täällä näet niiden sävyjä. Myös keltaisen puskan koko näkyy tuossa postauksessa. Kaikkien värien kasvustot ovat ihan samankokoisia, kasvavat myös samankokoisissa (halkaisijaltaan 38 cm) saviruukuissa.

Mirabilis jalapa avaa kukkansa illansuussa ja sulkee ne jälleen aamun sarastaessa. Kukissa on vieno tuoksu, kuin ulkona kuivatettu lakana, joka on pesty saippualla. Tykkään kovasti tästä lajista, on helppo ja vaatimaton ruukkukukka.

Mirabilis jalapalla on veikeä serkku, jollaista kokeilin tänä vuonna siemenestä kasvattaa, nimittäin Mirabilis longiflora. Se on 1-2 metriä korkeaksi kasvava köynnöstelijä, jolla on nimensä mukaisesti pitkät kukat.

Mökinihmekukan tapaan M. longiflora avaa kukkansa illansuussa. Kukka kuihtuu yhden yön kukinnan jälkeen, mutta uusia kukkia pukkaa tasaiseen tahtiin.

Kukan pituus on noin 10 senttiä, vähintään.

Longifloran lehdet ovat jännän tahmeapintaiset, niiden avulla kasvi ilmeisesti tarttuu tukiin, joita pitkin se luonnossa (Pohjois-Amerikassa Teksasin ja Arizonan sekä Pohjois-Meksikon suunnalla) kiipeilee.

Kukat tuoksuvat, vielä enemmän kuin M. jalapan kukat. Tuoksu on makeampi, muttei öklömakea. Ihanainen, sanoisin, kutsuu iltaisin luokseen.

Mirabilikset kasvavat ruukuissa pihan aurinkoisimmalla alueella. Ne kestävät kuivuutta, en kastele niitä yhtä herkästi kuin monia muita ruukkukasveja, jotteivät ala hermostua. Viime kesän sateisissa keleissä M. jalapat eivät oikein suostuneet kukkimaan. Luulivat varmasti olevansa tuhoon tuomittuja.

Kannan ruukut sisälle kellariin, kun pakkaset alkavat lähestyä. Mullan yläpuoliset osat kuivuvat pois, mutta juurakko säilyy ruukussa ilmeisesti sopivassa kosteudessa, kun eivät ole talven aikana vielä kupsahtaneet. Alan kastella ruukkuja huhtikuun puolivälin tienoilla, melko nopeasti kasvit alkavat taas kasvaa. Kannan ruukkuja pikkutaimivaiheessa päiväksi ulos ja yöksi takaisin sisään, jotta taimista kasvaa tanakoita. Versot kasvavat kuitenkin noin metrisiksi, joten ihan laihat luikerot eivät sitten aikuisina oikein pärjää.

Laitoin kolme M. longifloraa yhteen isohkoon ruukkuun köynnöspyramidin juurelle. Pyramidi jäi pieneksi jo aika pian, tässä kuva ennen kukinnan alkamista. Nyt puska on monilonkeroinen, kurottelee sinne tänne.

M. longiflora on ollut kiva tuttavuus, tätä aion kasvattaa jatkossakin. Taidan yrittää talvettaa tämän ruukullisen, ehkä se tekee vastaavan juurakon kuin sukulaisensa M. jalapa (jota en suostu mökinihmekukaksi kutsumaan, koska se on niin pökkelö nimi).

Pienimuotoisia ihmeitä ovat myös chilipalot, joita on ruukkuihin putkahdellut sadonkorjuuksi asti. Tulipunaisia vasemmalta: 'Malawi', 'Hot Super Chilli F1' ja 'Omnicolor'.

Laitoin heidät kuivuriin, jotta saan säilyvyyttä syksyyn asti. Sitten kokkailen heistä ainakin chilihilloa.

Ehkä kokonaissadosta riittää lopulta aineksia kranssikoristeiksikin, jos kelit pysyvät chileille suotuisina: lämpöä ja siivilöityvää aurinkoa saa olla, muttei suoraa paahdetta ja hellettä. Loputon sade on tietysti kaikkein epäsuotavin vaihtoehto. Kasvattelen suurinta osaa chileistä ulkosalla, taivasalla. Lannoittelen niitä Kekkilän vaaleanpunaisella kastelulannoitteella aina kun jaksan. Ihan riittävästi on podia pukannut näillä metodeilla.

Postauksesta C = chili löytyy seikkaperäisempää tietoa näistä kasvateista.

Lopuksi vielä kuva mirabiliksesta, joka on minulle se kaikkein rakkain. Nimittäin Mirabilis familiens eli perhe :)

Kuvasta tosin puuttuvat Lapsi nro 2 sekä koiralapset, kun niin harvoin sattuvat kameran eteen yhtä aikaa... Tässä erilliskuva koiravauvoista, kun kerrankin istuvat ihan nätisti sijoillaan. Kysyvät, että hei haloo-o, voisko täällä millään saada jotain grillisyötävää.

"No joo. Ne kananpalat käy oikein hyvin."