30. syyskuuta 2012

Kiinnostuksen kivivyöry

Säät vaihtelee, mutta niin vaihtelee tarhurin mielentilatkin. Kun vielä eilen löysin puutarhasta kaikkea kaunista kukkivaa, niin tänään pätkähtivätkin eteen ne syksyn tylsimmät puolet.

Laitan ankaraa valitusta katkoviivojen väliseen osaan, joten jos olet sillä tuulella, että ottaisit mieluummin vastaan valoisampaa tarinaa, niin hyppää katkoviivojen yli.

--------------------------

Versio 1.

Voi jösses-maaria tätä harrastusta ja asumismuotoa ja valovoimalla käymistä. Kaikki tekeminen tapahtuu käänteisesti syksyisin ja keväisin, ja myös innostuksen määrä on käänteisesti ihan yhtä suuri syksyisin ja keväisin.

Kaikki kesäkukkaruukut (paitsi daaliaruukut) piti tyhjentää, koska tänään oli aikataulullisesti paras päivä.

Kiinnosti taas kuin kivivyöry kanniskella ja tyhjentää isoja, painavia, märkiä, juurihässäkkäisiä saviruukkuja. Nyt sattuu sisärannejänteisiin, ja paljon. Innosti myös ihan helkkaristi katkoa hartaudella vaalittujen, itsekasvatettujen kukkien varsia ja repiä vielä kukkiviakin kasvia juurineen irti. Ja koska kaikki paikat on täynnä jotain tavaraa, niin niille tyhjille (likaisille) ruukuille (+20 kpl) ei vielä ole kunnon sijoituspaikkaa, vaan ne ovat pinottuna ns. välivarastoon. Eli niiden kimppuun pääsee kohta uudelleen, huoh.

Joka paikassa on koivunsiemeniä ja pudonneita lehtiä ja kotiloita ja sieniä ja muhjua ja levää ja köntsää ja harakankakkaa ja harmaata ja märkää. Jalat taittuu omenoiden ja mammuttisienten seassa kävellessä. Rumat kukkapenkit näyttää aina vaan rumemmilta. Kaikki kaunis kuolee. Talvisäilöä kaipailevat ruukkujen lisäksi avatut, likaiset ja märät multasäkit ja hevonjätöspussit ja lekasorakassit. Sieltä sun täältä putkahtaa edelleen esiin myös multaisia taimipotteja. Jonnekin pitäisi saada talven tieltä pois myös kaikki puutarhakalusteet ja työkalut ja grillit ja ruohonleikkurit ja polkupyörät ja mopot ja herraties mitkä kaikki h"#%&°!n tärkeät roinat.

Voisihan nämä elämänsä rajalliset syksyt viettää jotenkin mukavamminkin.

Tähän tekstiversioon ei tule kuvia, hyvää kameraa ei kannata kuluttaa tämmöisten asioiden äärellä. Syksy on syvältä, minä en pidä siitä. Inhoan kynttilöiden käryä ja loputonta sadetta ja sitä mahotonta kollektiivista jännitystä, että millonkohan tulee pakkaset ja millonkohan pääsee hiihtämään. Sekin kiinnostaa mua kuin kivivyöry. Eli tosi tosi vähän.

--------------------------

Versio 2.

Tyhjensin tänään kesäkukkaruukut, koska oli aikataulullisesti paras päivä. Paljonhan niitä ruukkuja oli taas tullut täytettyä, kolmattakymmentä isoa savimajaa.


Tällainen määrä juuripaakkuja ei mahdu pieneen lehtikompostiin, joten ne piti kiikuttaa peräkärryllä kaatopaikalle. Otti hiukan lihaksiin kanniskella märkiä ruukkuja, mutta hei, eipähän tarvitse mennä kuntosalille!

Tomaattien kylkiin istutetut samettikukat ovat siementäneet reippaasti ja siemenet ovat itäneetkin yhtä reippaasti. 


Uusia mörkösammareita olisi siis jo tulossa, mutta en ottanut niitä sisään kasvivalon alle, kun Into-Lianassa on jo ihan tarpeeksi mörköä tähän väliin.

Ruukkujen tyhjentely vei voimia ja tuntui tylsältäkin, mutta harjatessani kivetystä koivunsiemenistä silmiin osui muistutus tulevasta keväästä. Se on ihan kohta taas täällä, tähdensi kivenkolossa itsekseen itänyt orvokin taimi.


Hän näyttää olevan niitä sekoitusorvokkien jälkeläisiä, joiden siemeniä sitten tammikuussa taas multiin upotetaan. Ja kohtahan se jo on, tammikuu! Hyvä kun ehtii muutaman sata kilometriä hiihtää, niin jo se on siemenkylvöaika.

Taannoisella metsäretkimatkalla vanhan kyläkaupan seinässä silmiin osui hieno lämpömittari. Se muistuttaa mukavasti, että kun on oikea asenne, niin huonot kelitkään eivät ole este.


Tosin tuo oli Elannon säästökassan mainosmittari, ja näin jälkikäteen voi viisastella, että säästäjää ei ehkä sää haitannut, mutta talous alkoi sittemmin haitata, ja nimenomaan huono taloussuhdanne elikkäs lama. Se uhkasi viedä kelillä kuin kelillä tilille hiihdetyt roposet säästäjän ulottumattomiin elikkäs konkurssikuiluun.

Nooh, tämä on kuitenkin mukava puutarhablogi ja siksi palaamme hortoroinnin pariin. 

Pihalla jasmikkeen alta edes takaisin kävellessäni tajusin, että pensas on päässyt kasvamaan aivan liian leveäksi ja että sitä pitää ensi keväänä leikata reippaalla kädellä. Laitoin katkottaviin oksiin merkit, jotta osaan sitten napsia oikeat.


Lehdettömänä kun oksat eivät juurikaan roiku suuntaan tai toiseen, mutta lehdellisenä ja kukallisena senkin edestä. Niin että josko ensi kesänä pääsisi kulkemaan pää pystyssä polkua pitkin ees taas. Ne 20 kiloa painavat ruukut käsissä.

16 kommenttia:

  1. Versio yksi on sitä ihan oikeaa elämää;)
    Vaikka mää kyllä tykkään kynttilöistä ja takkatulesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuulla, että joku muukin kokee vastaavia tuntoja aika ajoin ;) Takkatuli mullakin tuossa edessä rätisee ja onhan se ihan kiva, mutta voisin kyllä luopua siitä, jos saisin lämpimän ilta-auringon tilalle... Toivoa saa juu.

      Poista
  2. Hyvä, että kohtalotovereita löytyy :)

    Tuohan onkin kätevää, että voi kasvattaa parvekkeella perennoja ja talvettaa ne mökillä maassa, saa partsikukkavalikoimaan paljon lisää ihanuuksia! Otatko niitä ensi keväänä taas ruukkuihin?

    Sipuleita meinaan minäkin istutella, toivottavasti ennen tilauksen saapumista selviää, että mihin ihmeeseen ne saan...

    VastaaPoista
  3. Joo, mitä tohon sun vuodatukseen vois lisätä? Ei mitään, oli sen verran paljon tyhjentävä. h"#%&°!

    Mää tääl nauran, niin että tyrä rytkyy. Ottaa ihan kylkiin ja astmanen henki vaan vinkuu. *reps x ziljoona* Sä oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah itsellesi, NM, tyrille terkkuja ;D

      Uskalsin odottaa susta kohtalotoveria, koska kerroit, että koneistostasi loppuu syksyisin virta. Tähän parahdukseen meni nyt mun viimeiset voimat, tulkoot hanget. (Paitsi että ne pelakuut nököttää vielä kasvarissa, puh.)

      Poista
  4. Buahhahha, olipas taas iltani piritys. Mä pääsin vasta siihen vaiheeseen, että katselin puutarhassa sitä hiton ruukkuhässäkkää ja kiroilin mielessäni ajatusta niiden tyhjäyksestä ja pesusta/ roudauksesta vanhempieni kellariin talvisäilöön. Eijjaksa viälä. Ne on niiin märkiäkin. Ja kasvihuone tyhjentämättä, sekin on surullinen duuni.

    Ihanaa sentää, että sun supersammarit ovat tehneet lapsosia, ota nyt ihmeessä ne hoitoon Lianakaarinan seuraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooei, ei näitä puuhia oikein jaksa ajatella eikä tehdä, niin ärsyttäviä hommia ovat. Kasvihuone odottaa tyhjennystä täälläkin, mutta onhan noihin pakkasiin vielä aikaa... niin olen päättänyt.

      Supersammarit ovat jo peräkärryn pimeässä uumenessa, ei voi enää pelastaa ;) Mutta siemeniä otin vahingossa vähän talteen. Saas nähdä ensi keväänä, kenen postiluukusta ne putkahtavat, heh.

      Poista
  5. Joo - just tätä se on näin syksyisin. Ei vedä mieltä ilovirneeseen vaan duunilta se kaikki maistuu. Niljakkaalta duunilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niljakkaalta tosiaankin tuntuu: yrttipenkissä turveharkkojen välissä kasvaa rötvehti iso sieni, jonka lakki oli jo muuntumassa alkulimaksi. Oli ällöä ottaa se siitä pois, kun lopullinen hajoaminen oli sekuntien päässä... limaista sientä ei halua roiskuvan päälleen :/

      Poista
  6. Vaikka välillä tuntuu raskaalta, niin aina voi haaveilla tulevaa kevättä ja kesää. Luoda suunnitelmia tulevaa kautta varten ja mitä kivaa voisi vaikka puuhastella ja askarrella talvella. Itsellä on monta rautaa tulessa, mutta odotan silti innolla sitä hetkeä kun pääsen rakentelemaan talveksi ikkunalaudalle yrteille ja salaatille omaa vesiviljelysysteemiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiviljely kuulostaa kiintoisalta, toivottavasti päästään blogissasi näkemään rakennus- ja kasvatusprojektia!

      Kyllä tää tylsyys tästä helpottaa, kun saa pihan ja kasvihuoneen tyhjäksi ja talvikuntoon. Sisällä kökötellessä voi sitten alkaa suunnitella ensi kevättä. Ihan kohtahan se jo ovella on, jos oikein positiivisesti ajattelee :)

      Poista
    2. Vesiviljely on jännä juttu. Itse suhtauduin siihen hyvin skeptisesti vielä alkuvuodesta. Ensi kaudeksi haaveilen tomaatin ja kurkun vesiviljelystäkin. Tämän kauden tulos oli tässä: http://chilitunari.blogspot.fi/2012/09/kauden-lopettelua-vedesta-turpeeseen.html
      Valmiit järjestelmät ovat kalliihkoja, mutta olen sitten rakennellut ns. kierrätystavarasta. Isompi vesiviljely yllätti ja seuraavan rakennus on loppusuoralla. Rakentelun tiivistän luonnollisesti blogiini. Mutta tuo rakentelu siis ennen kevyempää yrttiviljelyä.

      Poista
  7. Asiat voi sanoa niin monella tapaa :) Just nyt tekisi minunkin mieleni ilmaista valtaisa syysketutukseni tyyliin versio 1.

    Pihalla olisi vielä ihan järkyttävän paljon tekemättömiä hommia, mutta kiinnostuksen taso on pyöreä nolla. Haluaisin rötvätä sohvan nurkassa ja virkata pipoja. Onneksi kevät on jo ihan nurkan takana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveruus yhdistää! Syksyyn virittäytyminen ja kesästä luopumisen surutyö on ikävää puuhaa, mutta kun pääsee kokonaan asettumaan sisätiloihin, niin sitten helpottaa.

      Pipojen virkkaaminen kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, toivottavasti sitä nähdään ja kenties opetetaankin blogissasi? Ehkä voisin virkata Into-Lianalle seuraavan päähineen kutomisen sijaan, kun ruukunvaihto tulee kohta eteen :)

      Poista
    2. Juu, enköhän mä blogiinkin asti niitä pipoja saa, kunhan pääsen eroon noista epämiellyttävistä pihapuuhista! Ja voin vaikka jonkun pikku tutoriaalinkin tehdä :)

      Poista
  8. No sehän on sitten ihan win-win-tilanne :D Ruukkuperennoja olisi kyllä kiva kokeilla, mutta mulla ne ei taida mahtua pihalle talvehtimaan. Kellarihumppaa en kyllä aio lisätä, hah.

    Mutta hauskaa nähdä sitten ensi keväänä, että mitä uutta jännää parvekkeellesi löydät!

    VastaaPoista