Nimittäin punajuuret olivat kasvattaneet n. 70 cm:n pituiset rennohkot varret, joiden päissä rypästivät kukinnot. Varret nojailivat aitaan aika löysän näköisesti, eikä siementen kypsyminen näyttänyt edistyneen viimeisten viikkojen aikana lainkaan.
Siispä varresta kiinni ja rivakka kiskaisu. Jääkaapissa itäneet mukulat olivat edelleen aivan napakat ja hyväkuntoiset.
Kasvikset.fi-sivustolla sanotaan, että "Kukkivan punajuurikkaan mukula surkastuu kasvin käyttäessä energian kukinnon ja siementen muodostamiseen." Tämä ei ollut juurikaan surkastunut, vaikka kukinnot olivat jo olemassa. Supermukula!
Siemenistö näytti vielä melko raa'alta, tosin en tarkalleen tiedä, miltä kypsä punajuuren siemen näyttää...
Siemenet todennäköisesti muodostuvat tuon pikku "kukkasen" sisällä, mutta en osannut tuosta arvioida, oliko siemen edes kypsähkö.
Sen sijaan tarhuri oli itse sen verran kypsähkö kaikkeen roikkuvaan ja rönsyävään, että nakkasi nämäkin tyypit surutta puutarhajätekasaan. Oli kyllä ihan kiva kokeilu, johon todennäköisesti "syyllistyn" vielä monta kertaa. Itäneet mukulat ovat multamagneetteja.
Hyötykasviyhdistys tietää kertoa punajuurikkaan (Beta vulgaris var. conditiva) historiaa:
"Punajuuren oletetaan olevan aasialaista alkuperää. Eurooppaan se on kulkeutunut ehkä arabien tuomana. Kreikassa viljeltiin jo ennen ajanlaskumme alkua. Suomessa punajuurta alettiin viljellä vasta 1800-luvulla.
Värinsä se saa betasyaniinistä, joka on savikkakasveille tyypillinen typpipitoinen väriaine. Tunnetaan myös keltaisia ja valkoisia muotoja, joita kutsutaan kelta- ja valkojuurikkaiksi. Ne ovat samoja kasveja, mutta niistä puuttuu vain tämä väriaine."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti