5. toukokuuta 2011

Japaninvaahtera jänskättää

Syksy tulee aina yhtä yllättäen. Vakaat aikomukset siirtää kasveja sinne tänne siirtyvät pimenevien iltojen ja vesisateiden takia aina vain tuonnemmaksi, ja sitten tuleekin lumi. Näin kävi viime syksynä pikkupensaana kasvavalle japaninvaahteralle (Acer palmatum 'Dissectum Garnet'), joka piti istuttaa ruukustaan maahan talvehtimaan.


Siinä se on palellut pihalla koko turbotalven, ruukussaan. Luin jostain, että japaninvaahteran juuristo kuolee ruukussa -10 asteessa. En epäile sitä ollenkaan, sillä kun koko multatila jäätyy, niin se on sitten koko talven ihan umpijäätä. Maahan istutettuna juuristo olisi ollut suojassa, ja puu olisi lähtenyt keväällä kasvuun samalla tavalla kuin ruohovartiset perennat.

Nyt ei taida kasvi enää inahtaakaan.


Oksissa ei näy elämää, ei pullistuvia nuppuja tai muuta. Silti en heitä sitä vielä pois, vaan odotan ihmettä. Ja jos minkäänlaista ihmettä ei ala ilmaantua parin viikon sisällä, napsaisen yhden paksun oksan poikki ja etsin sieltä merkkejä elämästä kuin kosmologi kuusta.


Sen sijaan koivut elävät nyt ihan täyttä elämää. Niistä vuotaa mahlaa siihen malliin, että ei kannata paljon alla seisoskella tai kastuu kunnolla. Tässä pikkukivillä näkyy tummina läikkinä noita mahlalätäköitä.


Kivien alla asustavat muurahaiset saavat nyt kokea, miltä tuntuu, kun taivaasta sataa mannaa.

Nämä vanhat asuinalueet ovat isojen koivujen lisäksi siitä jänniä, että pihoille tai tien viereen on usein istutettu jotain oman aikakautensa suosikkikasvia. Yksi sellainen on terttuselja (Sambucus racemosa), jolla on tosi kaunis kevätväritys. Parin viikon päästä lehdet alkavat jo muuttua vihreiksi.


Suomen ympäristökeskus tietää kertoa, että "punamarjainen terttuselja on yleinen viljelykarkulainen metsissä, kallioilla ja tienvarsilla. Myös "navetantakuspensaana" tunnettu typensuosija on alkujaan kotoisin Etelä- ja Keski-Euroopasta".

En ole hajuhaittaa kasvin ympärillä huomannut, täytyykin tänä kesänä nuuhkia sitä hiukan lähempää. 

Lähelle saa näin keväälläkin mennä, jos mielii kasveja seurata. Tässä pioni (Paeonia lactiflora) virittelee uutta maanpäällistä kasvua, mitä ilolla kyllä tervehdin.


Onhan tämä aika veikeä ja veistoksellinen tapaus näinkin, mutta heinäkuun alussa avautuva kukinto on kyllä melkoinen kruunu.


Pioneja olisi mukava kasvattaa enemmänkin. Laitetaan ajatus sinne pitkän tähtäimen suunnitelmien listalle, jossa on tuhat kertaa enemmän tilaa kuin tontilla neliöitä...

Kylmänkolea ilma on melkein pysäyttänyt kaiken alkuun päässeen kasvun. Särkyneeseensydämeen on sentään muodostunut pikkuisia kukkanuppuja.


Yleensä kasvi on kukkinut toukokuun loppupuolella, eiköhän se ehdi kiriä tänäkin vuonna, kun ilmat toivon mukaan ensi viikolla lämpenevät.

Ja koska omalla tontilla ei juuri kukkivia kasveja nyt näy, niin on kuikuiltava naapurin puolelle.


Narsissit ovatkin hienoja juuri tällaisiksi kimpuiksi istutettuna. Laitetaanpa siis to do -listalle muistiin: "kaiva kaikki kukkasipulit syksyllä ylös ja niputa ne lajeittain ja väreittäin hienoiksi kimpuiksi". 

Näinpä näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti