2. toukokuuta 2011

Tummanpinkkiä pensaskrassia

Vapunpäivänä oli mukava viherpuuhailla ja välillä syödä pitkän kaavan mukaan. Tein brunssille uusimmassa Pirkassa esitellyn pesto-vihannespiirakan. Hiukan työläs ja monivaiheinenhan se oli, mutta lopputuloksena on pellillinen hyvää piirakkaa, josta riitti vielä lounaaksi töihin. Vakaa aikomukseni oli nyhtää pihalta rikkaruohoja ja tehdä niistä viherhöystöä jonkun ruoan lisäkkeeksi, mutta brunssiherkut maistuivat yllättäen vielä iltapalaksikin.

Laitoin eilen liki viimeiset siemennykset tulemaan. Odotan innolla, ovatko pensaskrassi Nasturtium 'Jewel Cherry Rosen' kukat tosiaankin sitten tuollaisia tummanpinkkejä/ kirkkaan kirsikan värisiä, kun siemenpaketti lupailee.


Pari vuotta sitten yhtä innolla odottamani "täysin sininen" daalia 'Blue Bell' osoittautuikin ihan reippaan liilaksi. Ihan kaunishan se silti oli, mutta ei todellakaan sininen.

Suoraan kasvuruukkuunsa maaliskuussa kylvetty basilika on nyt syömäkokoinen. Tuo kymmensenttinen ruukku sisältää n. 20 tainta/ versoa. Harvemmassakin ne voisivat varmaan kasvaa, mutta ihan hyvä pehko siitä tuli näinkin.


Tässä kylvötavassa 2/3 mullasta oli kukkamultaa ja päällimmäinen 1/3 kylvömultaa, jolloin siemen itää sille sopivassa mullassa, mutta isomman taimen juuret yltävät tanakampaan ja ravinteikkaampaan kasvualustaan. Menetelmä näyttää toimivan ainakin basilikan kohdalla.

Tästä rohkaistuneena kylvin suoraan isoon saviruukkuun kosmoskukan, unikon ja kevätsipulin siemeniä. Tosin laitoin koko ruukun täydeltä puutarhamultaa ja sitten vain siemeniä peittämään sitä hiekkapitoista kylvömultaa, koska siinä on vähemmän isoja paakkuja kuin multamullassa.


Kaikki kuvan kasvit voidaan ohjeen mukaan kylvää suoraan kasvupaikalleen, joten miksi ei suoraan kasvuruukkunsa? Olen kyllä hieman skeptinen onnistumisen suhteen, mutta isoa vahinkoa ei synny hutilyönnistäkään. Nuo silkkiunikon (Poppy 'Dawn Chorus') siemenet olivat kyllä to-del-la pieniä: paketin mukaan niitä oli 500, mutta käytännössä tuo määrä hupeni kahdella pienellä hyppysellisellä mullan mustaan pintaan.

Koulin sulkahirssin (Pennicetum setaceum) taimet omiin ruukkuihinsa. Pisimmillä yksilöillä olikin aika pitkät juuret, laitoin ne vain ronskisti kiepille.


Aikaisemmin en ole kasvattanut muita heiniä kuin rairuohoa, jänskättää vähän, että tuleekohan näistä edes jotain sinne päin, mitä siemenpaketin kyljessä luvattiin.

Pari päivää sitten harmittelin samettikukan kovin pieniä taimia. Tänään huomasin ihmetyksekseni, että osalla ikkunahyllykössä kasvavista yksilöistä on lehtien seassa jo kukkanuppu.


Eli hölmö tarhuri sai muistutuksen, että jos on kylvänyt pienikokoiseksi mainittua samettikukkaa, niin taimetkin ovat sitten pieniä...

Jotenkin kuitenkin hassulta tuntuu, että ryhmäsamettikukan taimet ovat kukinnan aloittaessaan pienempiä kuin kääpiösamettikukan. Olisi jotenkin loogista, että kääpiö olisi kaikista pienin.

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen ajatellut laittaa suoraan puutarhamultaan sellaiset siemenet, jotka kylvetään suoraan kasvupaikalle. Nimittäin kylvömultakin pääsi juuri loppumaan, enkä tiedä milloin ehdin ostamaan lisää. Katsotaam miten käy.

    VastaaPoista
  2. Jännä tosiaan nähdä, miten lähtevät kasvuun... Tuntuu jotenkin oudolta, että siementen esikasvatuskylvössä painotetaan mullan hiekkapitoisuutta ja vähäravinteisuutta, mutta avomaakylvössä siitä ei mainita mitään. Ovatko ne siemenet jotenkin erilaisia? Entä ne, joita voi joko esikasvattaa tai laittaa suoraan ulos? Kelpaako niille millainen kasvualusta tahansa?

    Kysymyksiä, kysymyksiä :)

    VastaaPoista