Pikku hiirulaiset nauttivat ykkösluokan buffet-ateriasta päivän hämärtyessä iltaan. Puuttui vain lounge-pianisti ja valkoessuiset tarjoilijat.
Hetken kuluttua esiin tuli kolmas.
Sen jälkeen neljäs, viides ja vielä kuudes. Neljä ensimmäistä oli pienikokoisia, ja niiden putkahtelu lumionkaloista muistutti piirroselokuvaa. Sitten esiin tulivat isä ja äiti, jolloin näky oli enää vain epämiellyttävä. Miten niistä pääsee eroon, tulevatko ne jossain vaiheessa sisälle talon rakenteisiin? Aikamme googlailtuamme ja asiaa pohdittuamme totesimme, että odotellaan, kunnes kevät tulee ja pihaa aletaan kunnolla käyttämään. Ehkä ne lähtevät pois? Lintulaudan siirsimme parkkipaikalle.
Hiirten loukuttamisajatuksesta tuli myös ikävä olo. Itse mahdollistimme niille hyvät oltavat lumisuojaisen terassin alla laittamalla vielä lintulaudan ruokatarjottimeksi. Sen kuin vain kipaisee syyslehtipesästään iltaisin syömässä ja palaa nukkumaan tai muihin aktiivisempiin puuhiin, hmm. Sitten ne vain pitäisi tappaa? Millä oikeudella? En usko, että sairastuisimme niiden takia johonkin tautiin. En oikein usko siihen lintujenkaan kohdalla.
Samankokoinen eläin, jolla on siivet ja höyhenpeite, luokitellaan söpöksi, mutta hiiri yleensä ei. Sekin vähän mietitytti, että tappaisinko ne ulkonäön takia? Ja jos laitan loukun terassin alle, on hyvin mahdollista, että siihen kuolee esimerkiksi juuri joku lintu. Siitäkin on kokemusta.
Tämä veijari on metsähiiri. Se ja sen perhe on osa luontoa ja me yritämme nyt elää samassa pihapiirissä, tietoisena toisistamme, vielä muutaman viikon. Sitten piha on sula, ja me otamme alueen käyttöömme. Sitten hiirten on siirryttävä muihin maisemiin. Hyvällä tai pahalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti